Reportaasi kulisseista: Raatteentie-ooppera vie Suomen sotahistoriaan – ”Euroopassa käydään sotaa, se antaa teokselle vielä erilaisen merkityksen”

Yksi talvisodan ratkaisutaisteluista nousee näyttämöille. Ooppera tuo esiin sodan mielettömyyden. Seura kävi katsomassa, kuinka kaikki alkoi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Raatteen tien taistelussa Neuvostoliitto pyrki estämään Suomen maayhteyden Ruotsiin ja Norjaan katkaisemalla Suomen kahtia. Raatteen tien miestappioista ei ole saatu lopullista varmuutta, mutta arvio on noin 7 000–9 000, joista suomalaisia oli 400. © Anu Kovalainen

Yksi talvisodan ratkaisutaisteluista nousee näyttämöille. Ooppera tuo esiin sodan mielettömyyden. Seura kävi katsomassa, kuinka kaikki alkoi.
Teksti: Katriina Lundelin 

Hiekkatie rätisee renkaiden alla. Punakuoriset männyt kehystävät tien laitaa. Kauempana latvojen keskellä avautuu valkoinen katos, kuin valtava purje olisi levitetty keskelle kainuulaista metsämaisemaa. Taivas hönkii kuumuuttaan koko tienoon ylle.

Suomusalmen kesäteatteri on rakennettu lähelle Suomen sotahistorian raainta näyttämöä, Raatteen tietä. Sinne on matkaa parikymmentä kilometriä. Nyt purjemaisen katoksen alle pystytetään taisteluista kertovaa oopperateosta.

Suomussalmen kesäteatteri on yksi Suomen suurimmista. Se sijaitsee Kaunisniemen tunnelmallisessa harjumaisemassa.

Suomussalmen kesäteatteri on yksi Suomen suurimmista. Se sijaitsee Kaunisniemen harjumaisemassa. © Anu Kovalainen

Auton ovi pamahtaa kiinni. Matkaa parkkipaikalta kangasmetsän keskellä seisovalle teatterilavalle on vain sata metriä. Keskellä tummanpuhuvia kulisseja seisoo mies ilman paitaa. Hän kieputtaa valkoista harsoa ihmisen torsoa muistuttavan häkkimäisen rakenteen päälle. Ruumiita.

Mies esittelee itsensä: Jyrki Kakko, lavastaja.

”Näyttääkö tämä ruumis paremmalta selällään vai vatsallaan?”

Hmm, raaja törröttää pystyssä. Eikö se ole vähän omituista?

”Ei ollenkaan. Kävin katsomassa Raatteen portin museossa sota-ajan valokuvia. Vainajat jäätyivät omituisiin asentoihin.”

Ruumislavasteiden runko on tehty lavastaja Jyrki Kakon vanhasta puutarhaverkosta. © Anu Kovalainen

Ruumislavasteiden runko on tehty lavastaja Jyrki Kakon vanhasta puutarhaverkosta. © Anu Kovalainen

Todellakin. Kesä-heinäkuun taitteessa keskellä kuuminta kesää meinaa unohtaa, että Raatteen tien taistelut käytiin heti talvisodan alussa marras–tammikuussa vuosina 1939 ja 1940. Neuvostoarmeijan sotilaat yrittivät marssia Kainuun läpi Ouluun kesävaatteissa.

Olosuhteiden päinvastaisuus luo haasteensa lavastuksellekin. Siksi valotonta talvimaisemaa ei ole yritettykään tuoda sellaisenaan kesäiselle teatterinlavalle. Viisi suorakaiteen muotoista elementtiä kohoaa korkeuksiin abstrakteina näkemyksinä räjähdysten ja sotakaluston raatelemasta metsästä. Musta verkko peittää puukehikosta ja valokatteesta rakennettuja kappaleita. Valkoinen ja beige maali harottaa röpelöisellä pinnalla kuin revityt havupuun oksat.

”Kun lavasteista supistetaan pois ylimääräinen, tarina nousee esiin.”

Lavasteet on rakennettu kevyiksi, jotta kaksi henkilöä pystyy siirtämään niitä.

Lavasteet on rakennettu kevyiksi, jotta kaksi henkilöä pystyy siirtämään niitä.© Anu Kovalainen

Raatteen tien taistelu Jyrki Anttilan mielessä jo vuosia

Paria päivää aikaisemmin kesäkuun loppupuolella oopperalaulaja ja kulttuuriyrittäjä Jyrki Anttila on ajanut itse lavasteet seitsemänmetrisellä kuorma-autolla Lohjalta Suomussalmen metsään.

Anttilan lapset kiinnittivät paikkanumerot penkkeihin. Roudaamiseen osallistuvat Anttilan lisäksi muutkin oopperan laulajat. Itse Anttila on tehnyt tuotannon eteen kaksi vuotta töitä seitsemänä päivänä viikossa. Ilman palkkaa.

”Laskin, että ensi-illan lähestyessä heräsin 94 yönä peräkkäin miettimään, mitä voisin tehdä paremmin, jotta saisimme katsojat liikkeelle.”

Raatteen tien taistelu oli pyörinyt Anttilan mielessä oopperan aiheena jo kymmenen vuotta, mutta kun korona sulki konserttisalit, hänen kalenterinsa tyhjentyi niin, että idean työstämiseen löytyi vihdoin aikaa.

Anttila tilasi oopperaan tekstin, libreton, Panu Rajalalta ja musiikin Uljas Pulkkikselta. Vuosi sitten näyttelijät saivat teoksen partituurit eli yhteisnuotit käteensä, ja koelaulujen jälkeen rooleihin valitut näyttelijät alkoivat kukin harjoitella tahollaan.

Vasta toukokuussa, viisi viikkoa ennen ensi-iltaa, koko porukka pääsi harjoittelemaan orkesterin ja ohjaaja Vilppu Kiljusen kanssa. Nyt pitkän uurastuksen jälkeen Raatteentien kenraaliharjoitus on käsillä. Huomenna on heinäkuun ensimmäinen päivä – ja odotettu ensi-ilta.

”Tämä on merkittävä suomalainen ooppera, sillä Raatteen tien taistelu on tärkeä osa Suomen sotahistoriaa. Se, että Euroopassa käydään nyt sotaa, antaa teokselle vielä erilaisen merkityksen”, Jyrki Anttila sanoo.

Joonas ja Jari Hyytiäinen ovat toista kertaa Suomussalmen kesäteatterilla. Edellisenä kesänä he hoitivat Taipaleen­joki-oopperan äänentoistoa. © Anu Kovalainen

Joonas ja Jari Hyytiäinen ovat toista kertaa Suomussalmen kesäteatterilla. Edellisenä kesänä he hoitivat Taipaleen­joki-oopperan äänentoistoa. © Anu Kovalainen

”Musiikki kulkee verenperintönä”

Esiintymislavan ympäristössä alkaa olla ruuhkaa. Suuri osa laulajista ja orkesterin jäsenistä on jo saapunut paikalle. Lavalla vilahtelee univormuja, ja harmaaseen lottapukuun verhoutunut nainen viikkaa valkoista esiliinaa tuolin selkämykselle. Hameen helma ulottuu puoleen sääreen.

Eturivin penkin selkämykselle on kasattu langattomia poskimikrofoneja pienten vaaleiden pussien päälle. Nyytti pitää johdot hallinnassa, kertoo Jari Hyytiäinen, toinen tuotannon ääniteknikoista.

Jokaisen laulajan ääni viedään omaa kana­­vaansa pitkin teatterin kaiuttimiin, jotta kokemus toistuu yhtä voimallisena ympäri katsomoa. Laulajat seuraavat kapellimestarin viittomia lavan eteen viritetyltä näytöltä.

”Näin laulajat eivät joudu pälyilemään orkesterin suuntaan, kun he esiintyvät.”

Lavan edestä musiikki sitten liikkuu digitaalisella kielellä niin sanotusta lavarasiasta kaapelia pitkin miksauskoppiin, joka sijaitsee koko lavarakennelman huipulla. Kiivetään portaat Jari Hyytiäisen perässä sinne, äänitekniikan sydämeen.

Kop kop. Hyytiäinen avaa miksauskopin oven ja esittelee nuoremman miehen.

”Tässä on Joonas. Hän on veljenpoikani.”

”Joo, musiikki kulkee meillä verenperintönä. Olemme sitten päätyneet tekemään töitäkin yhdessä”, Joonas naurahtaa.

Joonas ja Jari Hyytiäinen ovat toista kertaa Suomussalmen kesäteatterilla. Edellisenä kesänä he hoitivat Taipaleen­joki-oopperan äänentoistoa. © Anu Kovalainen

Joonas ja Jari Hyytiäinen ovat toista kertaa Suomussalmen kesäteatterilla. Edellisenä kesänä he hoitivat Taipaleen­joki-oopperan äänentoistoa. © Anu Kovalainen

Joonas Hyytiäisen tehtävä on seurata tabletilta oopperan käsiohjelmaa. Hän sulkee suuren miksauspöydän lukemattomien nappuloiden seasta äänikanavia sen mukaan, keitä kohtauksessa esiintyy. Näin kulissien takaiset keskustelut tai vessalorotukset eivät päädy yleisön korviin.

Joonas myös säätää äänen voimakkuutta käsin korvakuulolta. Joskus laulu kajahtaa ilmoille kovempaa kuin edellisenä iltana. Suurin äänitekninen haaste on säilyttää musiikin puhtaus. Klassiseen musiikkiin ei haluta tehosteita – ääni pitää toistaa luonnollisesti, vivahteet säilyttäen.

Kiitämme ja palaamme näyttämön hyörinään. Hyytiäisistä vanhempi painaa kopin oven kiinni, etteivät paarmat syö veljenpoikaa. Harjoitus on alkamassa.

Vahvoja ja värikkäitä hahmoja

”Ma. Ma-ma-ma, maa.”

Stalinin oikean käden roolia, Lev Mehlistä, laulava Aki Alamikkotervo kajauttaa ilmoille mammatuksensa. Mikrofoni toimii. Seuraavaksi katseensa miksauskoppiin luo Rolf Broman. Hän esittää suomussalmelaista kirjailijaa, Ilmari Kiantoa.

”Minäkö vanki, vanha vapaussoturi, isänmaan mies henkeen ja vereen.”

Laulajat patsastelevat ja tepastelevat lavalla, kuin sovitellen roolihahmoa nahkoihinsa. Alamikkotervo on käynyt ennen harjoitusta uimassa ja punttisalilla. Sen jälkeen hän lepäsi. Näin keho on avoin ja joustava. Energia virtaa lihassa.

”Se on mahtava tunne, kun ääni kulkee. Kun menen lavalle, se tuntuu siltä, että voisin heitellä jotain.”

Mehlis on yksi oopperan voimahahmoista – hieman kuin Salomen Herodes. Laulullinen tykittäjä ja surullisen hahmon ritari, joka komentaa välikätenä alaisensa mahdottomaan tehtävään. Käskee vielä politrukit konekiväärien kanssa kyttäämään, ettei kukaan peräänny.

Voimahahmoja on muitakin. Anttilan laulama Aleksei Vinogradov on rehellinen mies. Kainuuseen ei kannattaisi käskyttää kahta divisioonaa miehiä ja panssareita vain viisi metriä leveälle metsätielle. Suomen vähäistä sotilasjoukkoa komentaa Juha Kotilaisen esittämä Hjalmar Siilasvuo, jykevä ja päättäväinen eversti. Sivustaan hiihtäkää, iskekää, pankaa poikki ja mottiin. Pistäkää kasaan ruumiit ja saaliit.

Voimahahmoja tukevat erilaiset pienemmät, jopa hauskatkin roolityöt. Juntusrannan korpikommunisti, rampa Hulkkonen, häärää elävänä kompassina. Hän neuvoo hyökkääjille viinapullopalkalla, missä suomalaisten joukot piileksivät. Häntäkin esittää Rolf Broman.

Ilmari Kianto (Rolf Broman) jätti viestin vihollisjoukoille sikarilaatikossa toivoen, että nämä jättävät Turjanlinnan pystyyn. © Anu Kovalainen

Ilmari Kianto (Rolf Broman) jätti viestin vihollisjoukoille sikarilaatikossa toivoen, että nämä jättävät Turjanlinnan pystyyn. © Anu Kovalainen

Välillä ooppera hyppää Ilmari Kiannon taiteilijakotiin, Turjanlinnaan, jossa tämä raapustaa sikarilaatikon kanteen vihollisille vinkin, mistä he löytävät suojaa. Sitten hän pakenee vastahakoisesti naisystävänsä kanssa. Ohjaaja on kehottanut Rolf Bromania lataamaan Kiantoon teatraalisuutta.

”Kianto oli värikäs henkilö. Raatteentie-oopperassa hän on sivuhenkilö, mutta hänen elämästään saisi oman oopperansa. Värikäs mielipide-elämä, värikäs naiselämä, puolue-elämä, kaikki”, Broman kertoo.

Pian laulajat katoavat yksi kerrallaan mustan taustakankaan taakse. Virittelyt on viritelty, ja tekniikka toimii. On aika vetää ooppera alusta loppuun viimeisen kerran ennen ensi-iltaa.

Annikki (Emilia Vesalainen-Pellas) ja Liisa (Marika Hölttä) kokevat sodan kauhut voimakkaasti. © Anu Kovalainen

Annikki (Emilia Vesalainen-Pellas) ja Liisa (Marika Hölttä) kokevat sodan kauhut voimakkaasti. © Anu Kovalainen

Nykyhetki katsoo menneisyyteen

Harjoituksen loppupuolella on synkkä kohtaus. Lottapukuinen Annikki tarttuu mustaan säkkiin. Toista päätä kannattelee hentoinen Liisa. Naiset jaksavat raahata kaksin vain vaivoin aikuisen miehen ruumista.

Oikeasti säkkiin on pakattu hiirensyömä kaislamatto, mutta sen riippuva ilme on todentuntuinen. Naisilla on raskas tehtävä: heidän on pestävä rintamalla kaatuneiden sotilaiden ruumiit.

”Niin paljon kauniita poikia, niin onnetonta on näitä rattailta poimia”, Liisa vaikertaa.

”Älä valita, vaan hankaa”, Annikki vaatii.

Annikkia esittää Emilia Vesalainen-Pellas ja Liisaa Marika Hölttä. Heidän roolihahmojaan erottaa lavalla 82 vuotta aikaa. Naiset elävät eri vuosisadalla, ja se näkyy heidän vaatetuksessaan. Liisa on pukeutunut farkkuihin ja nahkatakkiin. Hän käyttää kännykkää. Nykyhetki katsoo menneisyyteen, ja Liisa yrittää ymmärtää, millaista sota on aikalaisille mahtanut olla.

Naiset tukevat toisiaan murheellisen tehtävän edessä, mutta Liisalla on vaikeuksia keskittyä. Välillä Annikki saa raahata vainajaa yksin.

”Minä niin toivon, tahdon tavata Tahvon vielä kerran tässä elämässä.”

Liisan rakastettu on rintamalla, ja hän näkee kauneutta jokaisessa pojassa, joka naisten eteen ajetaan pestäviksi. Hän ihastelee yhden käsiä: kukahan näitä on puristellut? Ja toisen pohkeita: potrat kuin olisivat panssaria. Kukahan näitä kaipailee?

Kohtaus päättyy Liisan lohduttomaan itkuun.

Martha Gellhorn (Minna Grönthal) oli amerikkalainen toimittaja ja Hemingwayn puoliso, joka vieraili Raatteen tiellä ja raportoi tapahtumista Yhdysvaltoihin. © Anu Kovalainen

Martha Gellhorn (Minna Grönthal) oli amerikkalainen toimittaja ja Ernest Hemingwayn puoliso, joka vieraili Raatteen tiellä ja raportoi tapahtumista Yhdysvaltoihin. © Anu Kovalainen

”Sodan kuvittaminen on järjetöntä”

Kenraaliharjoituksen jälkeen ohjaaja Vilppu Kiljunen kutsuu laulajat luokseen katsomon yläpenkeille.

”Ei tulla kuikuilemaan lavalle liian aikaisin”, hän tarkentaa yhdelle esiintyjistä. Ajoitusta hierotaan vielä aivan viime metreillä.

Toiselle Kiljunen kertaa, kuinka Andrei Zelentsovin venäjänkielinen nimi lausutaan. Zelentsov komensi Neuvostoliiton 163. divisioonaa, joka marssi Suomussalmelle ensimmäisenä.

Juuri ennen ensi-iltaa ei suuria muutoksia enää tehdä. Valinnat siitä, miten kukin laulaja liikkuu lavalla, millä tavoin roolihahmojen tunteet näkyvät ja kuinka sodan raakoja tapahtumia dramatisoidaan, on täytynyt tehdä suhteellisen lyhyessä ajassa. Ennen yhteisharjoituksia draama oli vain visio ohjaajan mielessä.

Ohjaaja Vilppu Kiljunen (sinisessä paidassa) ohjeistaa Juha Kotilaista. © Anu Kovalainen

Ohjaaja Vilppu Kiljunen (sinisessä paidassa) ohjeistaa Juha Kotilaista. © Anu Kovalainen

”Ensimmäinen ajatukseni oli, että sodan kuvittaminen on järjetöntä. Tarina pitää kertoa tyylitellen. Hyvin pian oivalsin myös, että oopperassa täytyy näkyä, että sodalla on uhreja.”

Kuolemaa siistittiin teoksesta entisestään sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Suomussalmelle hyökännyt niin sanottu sininen divisioona koostui Neuvostoliiton ukrainalaisista. Sodan kuvittamisen järjettömyys vain korostui.

On asioita, joita näyttämöllä on vaikea kuvittaa realistisesti. Kuten kuolema tai rakastelu. Niihin täytyy vihjata. Raatteentie-oopperassa tällainen tyylitelty kohtaus on esimerkiksi reservinvänrikki Martti Elon itsemurha.

Teologian ylioppilas Elo oli etujoukoissa, kun Neuvostoliiton joukot marssivat Suomen rajan yli 30. marraskuuta 1939. Suomen joukkojen piskuisuudesta kertoo jotain se, että Elolla oli vartioitavanaan 80 kilometrin pituinen kaistale rajaa – pidempi kuin Puolan kenraaleilla. Elon lohkolla oli vain muutama kymmenen suomalaista. Neuvostosotilaita oli tuhansia. Apua ei kuulunut, joten hän lähti esikuntaan hakemaan sitä itse.

Sinne asti Elo ei koskaan päässyt. Illan pimetessä hän työnsi kiväärin piipun suuhunsa ja ampui.

”Halusin kuvata kohtauksessa traumatisoituneita ihmisiä. Siinä on terapiarinki, jossa yksi kertoo Elon tarinaa muiden odottaessa vuoroaan. Kohtaus pysähtyy juuri ennen laukausta, ja muut saattavat traumatisoituneen kaverinsa pois.”

Raatteentiessä sotaa kuvataan symbolisilla kohtauksilla. Vänrikki Elon itsemurhassa ei näytetä hahmon kuolemaa loppuun saakka. Teoksesta poistettiin myös kohtaus, jossa Vinogradov teloitetaan järven jäällä. © Anu Kovalainen

Raatteentiessä sotaa kuvataan symbolisilla kohtauksilla. Vänrikki Elon itsemurhassa ei näytetä hahmon kuolemaa loppuun saakka. Teoksesta poistettiin myös kohtaus, jossa Vinogradov teloitetaan järven jäällä. © Anu Kovalainen

Sota on alkanut

Nyt se on vihdoin käsillä, ensi-ilta. Suomussalmen kesäteatterin 1 200 henkeä vetävä katsomo on likimain täynnä. Moni katsojista on valinnut Raatteentien kantaesitykseen päälleen hieman juhlavampaa: kotelomekkoja, hameita, kauluspaitoja. Puheensorina on hiljentynyt.

Liisa kävelee lavalle, pysähtyy, katselee ympärilleen ja kääntyy yleisöön päin. Musiikki alkaa soida. Siihen yhtyy lapsijoukon iloinen kiljahtelu.

Yhdeksän lapsen joukko – Suomusalmen lapsikuoro – kirmaa ja hypähtelee huolettomasti ennen kuin asettuu muodostelmaan valkoiseksi maalatulle vanerikorokkeelle ja alkaa laulaa.

”Huis huis Humulan lapset! Järjestykseen silkohapset!”

Lapsikuoron saattelemana lavalle saapuvat kyläläiset ja ihmiset, jotka seuraavat tapahtumia nykypäivän perspektiivistä. Orkesterin soitto tiivistyy ja synkistyy.

Lapset löytävät pihamaalta aseen, mutta Liisa riistää sen nuorista käsistä ja häätää lapset kauemmaksi. Yhden lapsista Liisa sulkee syliinsä. Hän kietoo kätensä tiukasti pienen pään ympärille ja pitelee sitä rintaansa vasten.

”Mikä ääni, ei kirves iske noin”, laulaa Juntuska (Emilia Vesalainen-Pellas).

Yleisö tuijottaa lavalle tiiviisti. Moni nojaa hieman eteenpäin, odottaen. Rummut pärisevät.

Sota on alkanut.

Raatteentie-oopperan oli tarkoitus lähteä syksyllä konserttisalikiertueelle, mutta Ukrainan sodan vuoksi tuotantoryhmä päätti perua raskasteemaisen teoksen näytökset.

Juha Kotilaisen esittämä Siilasvuo on Raatteentien keskeisimpiä hahmoja, Suomen joukkojen komentaja. © Anu Kovalainen

Juha Kotilaisen esittämä Siilasvuo on Raatteentien keskeisimpiä hahmoja, Suomen joukkojen komentaja. © Anu Kovalainen

Lue myös: Raatteen tien kuvien tarina

X