Reportaasi: Lasinpuhallus on Marjan ja Karin tapa luoda taidetta: ”Lasi oli kaikkein hauskin, hienoin ja hurjin materiaali”

Lasista tehtyjä pieniä pöllöjä, suuria hampaita, kullalla silattuja kannuja, jopa planeettoja. Vanhan lasitehtaan tiloihin perustetussa lasistudiossa yksityiskohtien määrä on riemastuttava. Kahvit ja viineritkin katetaan käytöstä poistettujen upokkaiden eli sulatusastioiden kansille.

Riihimäellä, perinteisen lasiteollisuuden sydämessä, lasitaiteilija Marja Hepo-aho ja puhaltajamestari Kari Alakoski työskentelevät ja pyörittävät omaa yritystään Mafka & Alakoskea.

Kari Alakoskella, 66, lasi on verissä. Alakoski eli lapsuutensa Iittalan lasitehtaan kupeessa, jossa hänen vanhempansa olivat töissä. Teini-ikäisenä myös Alakoski meni Iittalan tehtaalle kesätöihin. Sille tielleen hän jäi, kunnes siirtyi Nuutajärven lasikouluun lasinpuhalluksen opettajaksi.

Hepo-aholle, 36, oli jo lukioikäisenä selvää, että tuleva ammatti löytyy taiteen parista. Materiaaliksi valikoitui lasi.

”Lasi oli kaikkein hauskin, hienoin ja hurjin materiaali”, Hepo-aho kertoo.

”Oikeastaan materiaalien aatelia, joka vaatii raaka-aineen täydellisen tuntemisen.”

Hepo-aho ja Alakoski tutustuivat aikanaan Nuutajärvellä, jossa Alakoski oli opettajana. Parivaljakon tiet yhdistyivät myöhemmin, kun Hepo-aho palasi jatko-opiskelemasta Ruotsista.

Alakoski ja Hepo-aho perustivat yrityksensä kaksitoista vuotta sitten. Nyt studiolla tehdään lasista sekä omia töitä että muiden suunnittelijoiden tilaamia esineitä. Tunnetut design-suunnittelijat eivät siis useimmiten puhalla töitään itse, vaan klassikot syntyvät lasimestareiden käsissä.

Alakoski on esimerkiksi puhaltanut aikanaan muun muassa Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan maljakoita.

Kolme tulikuumaa uunia

Lasihytissä on hämärää, ja kuuma ilma lyö kasvoille. Hytissä on talvellakin yli kolmekymmentä astetta lämmintä, kesällä mittari saattaa kivuta jopa kuuteenkymmeneen asteeseen.

Hytin hohkaavasta tunnelmasta pitävät huolta studion kolme uunia. Sulatusuunin lämpötila on asetettu 1 100 asteeseen. Nurkassa nököttävän trummeli- eli jälleenlämmitysuunin lämpötila kohoaa jopa 1 300 asteeseen. Sen sakaramaiset luukut aukeavat pedaalia polkaisemalla, ja niiden takana palaa komea tuli. Uuneista viilein eli jäähdytysuuni on 500-asteinen sekin.

Marja Hepo-aho käy vaihtamassa housut kevyempiin. Tänään studiolla puhalletaan yksityisasiakkaan tilaama kastemalja. Siinä suupuhallettu lasinen malja yhdistetään luonnonkiveen.

Valmistelut aloitetaan leikkaamalla giljotiinilla väripötköistä palasia: sargassonvihreää, turkinsinistä, limeä. Palaset laitetaan jäähdytysuuniin esilämpenemään ennen kuin ne yhdistetään kirkkaaseen lasimassaan.

Hepo-aho aloittaa varsinaisen työskentelyn tekemällä aloituksen eli postilasin. Hän poimii reilun metrin pituisen puhalluspillin päähän uunista sulaa lasia ja pyörittää hohkaavaa massaa rivakasti metallilevyn päällä. Lasi ottaa muotonsa nopeasti, joten se täytyy saada jakautumaan heti tasaisesti pillin päähän.

Hepo-aho kerää pilliin lisää lasia ja istahtaa puhalluspenkkiin. Kipinät sinkoilevat, ja tunnelma hämyisessä hytissä on maaginen. Hyttiin tulvahtaa vieno palaneen tuoksu, kun lasitaiteilija muovaa lasimöykkyä märällä sanomalehtipaperilla.

Hytissä apuna on myös työharjoitteluaan tekevä Suvi Pulkkinen. Pulkkinen, 30, on kolmannen vuoden opiskelija taide- ja käsiteollisuusoppilaitoksessa ja haaveilee tulevaisuudessa työstä taidelasin parissa.

”Ota Suvi vähän kirkasta tuohon”, Hepo-aho pyytää. Pulkkinen noutaa nopeasti pillin päähän lisää massaa.

Työskentely on rytmikästä. Hehkuvan möykyn päälle kerätään lasimassaa kerros kerrokselta. Massan täytyy jäähtyä välissä vähän, ettei se lähde taipumaan. Pilliä pyöritetään koko ajan, sillä lasin on pysyttävä liikkeessä.

”Massa on niin vetkua, että muuten se lähtee maata kohti”, Kari Alakoski selittää.

Alalle tulee myös uusia tekijöitä. Suvi Pulkkinen on Mafka & Alakosken studiolla työharjoittelussa. © Mandi Säilä

Lasimassaa muotoillaan myös märän sanomalehden avulla. Suvi Pulkkinen (oik.) puhaltaa, toisessa päässä Marja Hepo-aho muovailee © Mandi Säilä

Suunnitteilla oleva kastemalja on yksityishenkilön tilaama työ. © Mandi Säilä

Lasinpuhallus on kokovartalotyötä

Suvi Pulkkinen puhaltaa pilliin. Pillin toisessa päässä pullistuu lasimassa, jota Hepo-aho muotoilee taas veteen kastetun sanomalehden avulla. Lasinpuhallus on tiimityötä, ja yleensä studiossa työskentelee kaksi ihmistä.

Välillä mukaan napataan väriä, mutta toistaiseksi massa näyttää hehkuvalta tulipallolta.

”Väri tulee näkyviin, kun massa jäähtyy”, Kari Alakoski kertoo.

Hepo-aho heittää massan sekaan vielä hyppysellisen ruokasoodaa, joka tuo lasiin kuplamaista kuviota.

”Väri on liian intensiivinen ja kuplat l­iian pinnassa”, Hepo-aho mutisee. Maallikko ei tässä vaiheessa huomaisi pieniä kauneusvirheitä. Hepo-aho jäähdyttää ja muotoilee massaa uudelleen, ja lopulta taiteilijakin on lopputulokseen tyytyväinen.

Lasinpuhallus tehdään koko kropalla. Puhallusputki on kuin vartalon jatke. Välillä nopeatempoinen työskentely näyttää hurjalta, kun kolme ihmistä häärää hytissä tulikuuman lasimassan ja metrin pituisen rautapillin kanssa. Palovammoilta on kuitenkin onnistuttu välttymään.

”Tässä oppii kyllä varomaan”, Pulkkinen sanoo.

Puolen tunnin puhaltamisen jälkeen pillin päässä pyörii viisikiloinen massa. Hikikarpalot helmeilevät lasitaiteilijoiden otsilla. Teos asetellaan kiven päälle. Kastemalja on valmis, kun se on saanut jäähtyä hitaasti yön yli jäähdytysuunissa – siinä 500-asteisessa.

Hidas jäähdytys on tärkeää, että esineen pinnan ja sisäosan välille ei muodostu jännitettä. Muuten lasi voi haljeta, vielä vuosienkin päästä.

Välillä lasia menee kyllä rikki mestareillakin. Esimerkiksi eilen Kari Alakosken valmistelemat postilasit, kauniiden koriste-esineiden aihiot, hajosivat.

”Se oli sääli. Ne olivat upeat aihiot, oikein Karin bravuurit”, Marja Hepo-aho harmittelee.

Hajonnut lasi pääsee onneksi uusiokäyttöön, kun se sulatetaan uudelleen osaksi uutta työtä.

Kuumaa lasimassaa muotoillaan esimerkiksi pihdeillä. © Mandi Säilä

Lasia käytetään työvaiheiden välissä jälleenlämmitysuunissa, jotta massa pysyy sulana ja sitä voi työstää. © Mandi Säilä

Aloituksen eli postilasin päälle kerätään kerros kerrallaan uutta lasimassaa, kunnes esine on valmis. © Mandi Säilä

Lasinpuhaltajia enää harvassa

Nykytietämyksen mukaan lasin tarina alkoi noin viisituhatta vuotta sitten Mesopotamian alueella, jossa alettiin valmistaa sulasta lasista pieniä helmiä ja koristeita. Nyt lasia on haettu Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, sillä lasinpuhallusta pidetään Euroopassa uhanalaisena käsityötaitona.

Lasitaiteilijat ovat tunnustuksesta innoissaan. Lasi sai myös viime vuonna kansainvälistä arvostusta, kun YK nimesi vuoden 2022 lasin vuodeksi. Lähiaikojen maailmanlaajuiset kriisit ovat kuitenkin vaikuttaneet myös lasialaan.

Alakosken mukaan Suomessa perustetaan yksittäisiä lasistudioita äärimmäisen harvoin. Suomessa on arviolta muutama kymmentä lasinpuhaltajaa.

”Satakin lienee yläkanttiin”, Alakoski arvioi.

Ensimmäisestä, 1990-luvulla lasinpuhaltajamestarin erikoisammattitutkinnon suorittaneesta kuuden hengen ryhmästä vain Kari Alakoski työskentelee edelleen.

”Lasistudion perustaminen on taiteilijoille hillitön riski”, Marja Hepo-aho sanoo.

Lasin työstäminen on kallista, ja viime kuukausina kustannukset ovat kasvaneet entisestään. Lasimateriaali on nyt ennätyskallista, hinta on kuulemma yli kaksinkertaistunut ja saatavuus vaikeutunut.

Lasia tehdään pääosin kvartsihiekasta.

”Hiekka lasiin tulee Pohjanmeren pohjasta. Sen pitää olla puhdasta, eikä mukana saa olla ylimääräistä rautaa, sillä se värjää lasin”, Alakoski kertoo.

Alakoski ja Hepo-aho tilaavat lasin valmiina seoksena Ruotsista.

Koska lasin on oltava koko ajan sulaa, on uunien oltava jatkuvasti päällä. Lasiuuni lämpenee sähköllä, trummeli on kaasu-uuni. Energiakustannusten lisäksi investointeihin uppoaa pieni omaisuus. Marja Hepo-aho otti aikanaan lainaa omaa yritystä varten kymmeniä tuhansia euroja.

Ja sitten on korona. Pandemia verotti lasitaiteen tekijöitä, kun näyttelyitä jouduttiin perumaan.

”Lasiala otti tosi pahasti hittiä”, Hepo-aho sanoo.

Ei vain puhaltamista

Hyllyillä on kauniita esineitä, joihin on puhallettu symboliikkaa ja tarinoita. Ne kertovat Suomen luonnosta ja uhanalaisen jokihelmisimpukan helmestä, tai vaikkapa rakkaudesta, erotiikasta ja äitimyytistä.

Lasistudio on sarjatuotantotehtaisiin verrattuna pieni, suloinen ja intiimi paikka. Studiossa esineet puhalletaan vapaalla kädellä, ja jokainen kappale on uniikki.

”Teollinen lasintuotanto on ihan eri laji kuin tämä puhaltaminen, ja tehtaat ja studiot ovat kaksi omaa maailmaansa”, Alakoski sanoo.

Lasistudiot eivät voi kilpailla teollisen tuotannon kanssa. Tuotantomäärät ovat aivan toisenlaiset teollisesti valmistettuina kuin pienpajassa tehtynä.

”Yhden perusjuomalasin puhaltaa kahdessa minuutissa”, Marja Hepo-aho sanoo.

Kaksi minuuttia saattaa kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta jos pitäisi tehdä massatuotantoa, se on jo paljon.

Morttelin valmistamiseen menee puolisen tuntia.

”Täällä jokainen kappale on ainoa laatuaan, ja puhaltaminen vain jäävuoren huippu koko lasinvalmistuksen kaaressa”, Hepo-aho sanoo.

Lasinpuhaltaminen ei ole pelkästään käsityöläisyyttä.

”Se on myös vuosien ajatusprosessi, taustatyötä ja tutkimusta”, Hepo-aho muistuttaa.

Lopulta omaa osaamista pitää vielä osata myydä, jotta toiminta kannattaisi.

Osa ammattimaisuutta on sekin, että monivaiheinen työ onnistuu kerrasta. Työt on valmisteltava huolellisesti. Lasityön ekologisuutta lisää se, että turhaa työtä ei tehdä, eikä työvaiheita tarvitse toistaa. Tämän oppii yleensä vuosien työstämisen kautta.

”Se vaatii hirveästi harjoittelua. Lasintekemisen harjoitteleminen on kallista”, Hepo-aho sanoo.

Kastemaljan jälkeen hytissä puhalletaan vielä toinen lasiesine, Alakosken ”ekso­planeetta”. Kaukaisista eksoplaneetoista ei ole olemassa oikeita kuvia, ja lasiteokset perustuvat puhaltajamestarin omaan mielikuvitukseen.

On Alakosken vuoro istua puhalluspenkkiin. Pian taas oranssi lasipallo hehkuu tulta. Suvi Pulkkinen auttaa puhaltamisessa.

”Vielä, vielä, anna tulla vaan”, Kari Alakoski ohjeistaa.

Lopulta myös eksoplaneetta-taideteos siirretään jäähdytysuuniin yöksi lepäämään. Alakoski pyyhkii vielä hikikarpaloita otsaltaan, kun Hepo-aho ottaa ovella vastaan seuraavia vieraita. Vuorossa on ohjattu lasinpuhalluskurssi ryhmälle. Tämäkin on osa lasiyrittäjien arkea. Päivän työ jatkuu.

Kari Alakoski on suunnitellut ja puhaltanut ”eksoplaneettoja”. Ne ovat saaneet elävät kuvionsa keskenään reagoivista värikerroksista. © Mandi Säilä

Studiossa puhalletut lasiesineet ovat uniikkeja yksilöitä. © Mandi Säilä