Reportaasi: Näin karanteeni muutti sosiaalista elämäämme – Odotettuja pihakonsertteja, yhteislaulua ja koukuttava lukuhetki etäyhteyttä pitäen

Jaa artikkeliTilaa Seura
Projektipäällikkö Jenni Tissari ja toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen Estery ry:stä ovat ilahtuneita, että yhteislauluhetket ovat tavoitaneet karanteenissa eläviä ikäihmisiä.
Projektipäällikkö Jenni Tissari ja toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen Estery ry:stä ovat ilahtuneita, että yhteislauluhetket ovat tavoitaneet karanteenissa eläviä ikäihmisiä. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Karanteeni on tehnyt sosiaalisista tapaamisista mutkikkaita, mutta ei mahdottomia. Seinät voivat erottaa meidät fyysisesti, mutta onneksi hätä keinot keksii.

Aavan meren tuolla puolen, laulaa Mikkelin teatterin näyttelijä Marjaana Viitanen keskellä kylmää kevätpäivää, jolloin karanteeni pitää ihmiset sisätiloissa koronan vuoksi. Tuuli käy navakasti hänen selkänsä takaa Saimaan selältä ja tuulettaa kyynelkanavia. Vai onko se tämä hetki, joka kimmeltää silmäkulmassa?

Kerrostalojen pihamaalle on asettautunut laulaja Viitasen lisäksi kitaristi ja rumpali. Ympärillä kohoavien kerrostalojen parvekkeilta ja ikkunoilta vilkutetaan. Yhden parvekkeen neliöt ovat todellisessa tehokäytössä, siellä pariskunta liitää tangon tahdissa vauhdikkaasti parvekkeen kulmasta kulmaan.

Myös pihamaalle on kerääntynyt löyhään kaareen joukko kuuntelijoita, kunnon turvavälien päähän toisistaan.

Idea yhteislauluhetkistä keksittiin Mikkelissä nopeasti, heti ensimmäisen koronan aiheuttaman karanteeniviikon aikana.

”Meille alkoi tulla soittoja ikäihmisiltä, kun kaikki tapahtumat ja yhteisölliset tilaisuudet piti perua. Moni kertoi olevansa yksinäinen”, kertoo Esteryn eli Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry:n Olet mukana! -hankkeen projektipäällikkö Jenni Tissari.

Jotain korvaavaa sosiaalista tekemistä piti siis kehitellä, joten keksittiin yhteislaulutilaisuudet.

”Nyt olemme viikon kierrelleet eri kaupunginosissa, ja palaute on ollut tosi hyvää. On ollut hienoa nähdä, kuinka ikkunaverhot heilahtavat ja ihmiset rientävät parvekkeilleen kuuntelemaan”, Tissari iloitsee.

Kaikki eivät laula, osa vain kuuntelee, sekin piristää. Jotkut pistävät pihanurmellakin tanssiksi, kun Marjaana Viitanen kajauttaa ilmoille Väliaikaista-kappaleen. Se toimii hyvin vaikka taukojumppana.

Huoli kasvaa ikäihmisistä

Jenni Tissarilla on lauluhetken mahtavasta tunnelmasta huolimatta huoli erityisesti yksin karanteenissa elävistä ikäihmisistä. Lauluhetken tapaisia kohtaamisia pitää keksiä tuleville viikoille lisää.

”Nyt on tärkeää, että kaikista pidetään huolta, ja että me kaikki soittelemme tai viestittelemme läheisillemme ja kyselemme toistemme kuulumisia.”

Kohtaamisten ei aina tarvitse tapahtua kasvotusten. Estery ry on muun muassa pystyttänyt Mikkelin eri kaupunginosiin vielä ulkoilemaan pääseville aarrejahdin. Pieniä aarteita, pikku viestejä, on piilotettu ympäri kaupunkia ja vihjeet löytöpaikoista jaetaan yhdistyksen internet-sivuilla.

”Vielä kun voidaan melko vapaasti ulkoilla, voi vaikkapa tällaisten tempausten avulla tutustua omaan kaupunkinsa eri osiin vähän muunlaisesta näkökulmasta.”

Mutta entä jos ulos ei pääse?

Lue myös: Koronakaranteeni teki keski-ikäisestä vanhuksen ja vei elämysmatkalle totalitarismiin

Karanteeni päällä. Mikkelin Graanin kaupunginosan kerrostalojen parvekkeilla riitti kuuntelijoita.

Karanteeni päällä. Mikkelin Graanin kaupunginosan kerrostalojen parvekkeilla riitti kuuntelijoita. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kirkonmiehet apujoukoiksi

Pohjois-Karjalassa, Ilomantsin kunnassa, koronakaranteenit puhuttavat niin kuntalaisia kuin seurakuntiakin, sillä ilomantsilaisten keski-ikä on melkoisen korkea. Karanteenissa elää jo moni kuntalaisista.

”Kun me ortodoksiseurakunnan ja kunnan kanssa aloimme yhteistuumin miettiä, miten voisimme auttaa ikäihmisiä, tuli meille tietysti ruokakuljetukset ihan ensimmäisinä mieleen. Sitten muistimme lääkkeet, että myös niiden saamiseen moni ikäihminen tarvitsee apua”, Ilomantsin luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Seppo Kuosmanen kertoo.

Niinpä kunnassa alettiin selvittää, miten Ilomantsin ortodoksiseurakunnan kirkkoherra Ioannis Lampropoulos ja Seppo Kuosmanen voisivat viedä lääkkeitä sellaisille yli 70-vuotiaille, jotka eivät ole kotipalvelujen piirissä. Selvisi, että lääkkeiden kuljetukset onnistuvat yhteistyössä paikallisen apteekin kanssa, sillä kirkkoherrat ovat virkamiehiä ja heillä on vaitiolovelvollisuus.

”Nyt alamme kuljettaa pyynnöstä lääkkeitä kotiin. Ikäihmiset voivat soittaa ja tilata lääkkeensä apteekista ja sieltä sitten soitetaan meille. Turvavälin tietysti jätämme joka kerran, mutta samalla voimme vähän ovenraosta kysellä myös kuulumisia”, Lampropoulos kertoo.

Seurakuntien yhteydenpito on muuten näinä aikoina paljon puhelimen, sähköpostin ja sosiaalisen median varassa. Kummankin seurakunnan jumalanpalvelukset ovat nähtävissä Youtubessa, samoin pappien virtuaalitervehdykset.

”Kirkko on yleensä se paikka, jonne ihmiset hakeutuvat herkästi kriisin tai hädän hetkellä. Nyt meidän tiloihin ei voi fyysisesti kokoontua, joten meidän on jatkuvasti keksittävä uusia tapoja kohdata seurakuntalaisia, joista kaikki eivät ole taitavia tietokoneen käytössä. Siinä riittää pohdittavaa”, Seppo Kuosmanen toteaa.

yhteislauluhetket Mikkelissä

Kaikki eivät laula, osa vain kuuntelee, sekin piristää. Tommi Tuomi / Otavamedia

Karanteeni saa piristystä konsertista

Huoli yksinäisyydestä ei rajoitu vain ikäihmisiin. Vihtiläisen kehitysvammaisyhdistys Lukevan puheenjohtaja Mika Kaartinen arvioi, että monen kehitysvammaisen elämä on tällä hetkellä täynnä huolta ja ihmetystä.

”Meidän alueen ryhmäkodeista on kuulunut viestiä, että asukkaat ja henkilökunta ovat välillä tosi väsyksissä. Kun melkein mitään aiemmin sallittua ei voi tehdä, energiaa pitää yrittää suunnata johonkin muuhun.”

Myös Lukeva ry on pistänyt pystyyn konserttikiertueen Vihdin ja Karkkilan alueella. Länsiuusimaalainen duo E. Alavillamo ja Trio Väkkärällä esiintyivät yhden päivän seitsemän tunnin aikana seitsemän eri ryhmäkodin pihamaalla. Kaartinen kutsuu keikkoja ikkunakonserteiksi.

”Ryhmäkodeissa asuu paljon ihmisiä, joille tämä on ihan erityisen vaikeaa. Ajantaju voi olla erilainen ja ikävä korostuu. Nyt olemmekin suitsuttaneet viikonlopun konsertteja mahdollisimman paljon, että kaikilla olisi jotain kivaa odotettavaa. Toivon kovasti, että konsertteille tulisi rahallistakin tukea, että niitä voitaisiin jatkaa mahdollisimman pitkään”, Mika Kaartinen sanoo.

Jenni Tissari on piilotellut aarrekätköihin kaikenlaista kahvipaketista kukansiemeniin mikkeliläisten löydettäviksi.

Jenni Tissari on piilotellut aarrekätköihin kaikenlaista kahvipaketista kukansiemeniin mikkeliläisten löydettäviksi. Tommi Tuomi / Otavamedia

Aarrekätkön antimia.

Aarrekätkön antimia. Tommi Tuomi / Otavamedia

Koronakirjeitä nuorilta

Kun ihmiset eivät tule luo, pitää keksiä tapoja pitää yhteyttä ja olla läsnä. Heinolalainen Eeva-Liisa Harkkila, 79, päätti koronakaranteenin alettua ottaa yhteyttä etenkin nuoriin ja kysellä heidän tuntemuksiaan.

”Kirjoitin ystävien lapsille, omille lapsenlapsilleni sekä sukulaisten lapsille, kerroin oman arkeni muutoksista ja kyselin heiltä kuulumisia, ehdotin kirjeenvaihtoa sähköpostitse.”

Harkkilalle vastailevat kirjeenvaihtokaverit ovat 7–17-vuotiaita. Osa asuu maalla ja osa kaupungissa. Jotkut kirjoittavat ahkerammin, toiset harvakseltaan. Silti sähköpostiviesteistä kuultaa läpi arjen suuri muutos. Kaikki käyvät kotikoulua.

”Lapset ja nuoret ovat kirjoittaneet ihan arkisista asioitaan, koulutehtävistä, käsityöprojekteista ja ulkoilusta. Välillä on ollut kyllästymisen merkkejäkin vallitsevaan tilanteeseen jo ilmassa, mutta myös pieniä ilon hetkiä ja selvästi kaikki viettävät enemmän aikaa perheidensä kanssa”, Eeva-Liisa Harkkila kertoo.

Yhdessä kirjeessä muun muassa tunnustetaan, että: ”Tein eilen jotain kiellettyä, kävin ystävällä kylässä”. Kavereista myös kinataan vanhempien kanssa, mutta myös neulotaan, leivotaan tai katsotaan yhdessä elokuvia.

”Olen ajatellut, että kun tämä kummallinen karanteeniaika on joskus ohi, koostan nämä viestit ja kirjoituksen yhteen. Tässä varmasti tulee jonkinlainen kaari, joka nytkin on nähtävissä: ensin vähän jopa iloa, kun koulu loppuu, sitten etäkoulusta tulee uusi melko työläskin arki sekavan alun jälkeen, ennen kuin aikaa löytyy uudenlaisillekin asioille”, Harkkila miettii.

Hänelle itselleen lasten viesteistä on valtavasti iloa. Ne tuovat nuorten arjen hänen olohuoneeseensa, edes hetkeksi. Hän vastailee lapsille, kertoo omista havainnoistaan ja lukemistaan asioista.

”On ollut hauska huomata, että lapset lähtevät mukaan. Kukaan ei ole valittanut, että kirjoittaminen olisi työlästä.”

Välimatka vähenee lukien – karanteeni ei katkaise yhteyttä mannerten välillä

Kanadassa asuva Mia Halonen lukee äitinsä kanssa kirjoja. Tai siis Mia Halonen lukee, hänen äitinsä, 86-vuotias Liisa Halonen kuuntelee. Kirjaa luetaan Messengerin kuvapuheluiden välityksellä, sillä Halonen asuu Ottawassa, äiti Espoossa.

Nämä lukuhetket ovat yksiä tärkeimmistä rituaaleista Mian elämässä. Ne alkavat yleensä samalla lailla: ensin vaihdetaan kuulumiset, sitten otetaan kirja esiin ja arvuutellaan, mille sivulle siinä on viimeksi jääty. Sitten luetaan.

”Messenger-luennat alkoivat, kun muutin Kanadaan kolmisen vuotta sitten. Sitä ennen me asuimme samassa kerrostalossa, joten menin äidin luokse lukemaan. Se tuntui niin mukavalta, samanlaiselta kuin äidin lukiessa minulle aikoinaan, että siitä muodostui meille melkein jokapäiväinen tapa”, Halonen kertoo.

Nyt naisilla on kesken Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin, joka kertoo naistutkimusmatkailijoista ja -seikkailijoista. Molemmat ovat pitäneet kovasti kirjasta.

”Meillä on aika samanlainen kirjamaku, ja yleensä ensimmäiset 50 sivua paljastavat, jaksammeko kirjan loppuun saakka vai emme.”

Karanteeni ei estä yhteyttä mantereiden välillä. Mia Halonen ja hänen äitinsä Liisa Halonen lukevat kirjoja Messengerin kuvapuheluiden välityksellä.

Karanteeni ei estä yhteyttä mantereiden välillä. Mia Halonen ja hänen äitinsä Liisa Halonen lukevat kirjoja Messengerin kuvapuheluiden välityksellä.

Kirjoista ei tosin ole jäänyt kesken kuin Tolstoin Anna Karenina. Sen virkkeet tuntuivat naisista ääneen luettaviksi liian työläiltä ja koukeroisilta.

”Mutta sen verran se on jäänyt harmittamaan, että ehkä me vielä palaamme kirjaan uudelleen.”

Naiset ovat lukeneet ja kuunnelleet yhdessä vuosien varrella 57 kirjaa. Mia Halonen on pitänyt niistä tarkkaa tilastoa. Joukkoon on mahtunut kaikenlaista Ilkka Remeksen dekkareista Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaan.

”On ollut mahtavaa lukea yhdessä sellaisiakin kirjoja, jotka olemme molemmat jo aiemmin lukeneet. Olemme voineet keskustella niiden kautta historiasta ja käydä läpi myös äidin elämää ihan sieltä saakka, kun hän aloitti työuransa teuvalaisena piikana.”

Korona-epidemia ei ole muuttanut Halosten lukurituaalia. He jatkavat sitä samalla tavalla kuin ennenkin.

”Lukeminen on mahtava tapa olla toista lähellä, sillä huomasimme jo lähekkäin asuessamme, että kuulumiset ovat aika nopeasti vaihdettu. Nyt meillä on yhteinen projekti, se yhdistää.”

Koirat kavereiksi

Kun Orimattilassa asuva Pirjo Kemppinen lähtee kahden koiransa Mandin ja Miksun kanssa kävelylle, 14-vuotias Mandi saattaa pistää vähän kampoihin ja seisahdella. Sitä ei aina lenkkeily huvita. Mutta kun se hoksaa, että tie vie kohti Pirjo Kemppisen äidin kotitaloa, pieniin koirantassuihin löytyy kummasti vauhtia.

”81-vuotias äitini asuu yksin ja on tietysti karanteenissa. Hän on hyvin sosiaalinen, eläinrakas ja omaa kovan hoivavietin, joten olen keksinyt viedä koirat säännöllisesti hänen luokseen vierailulle.”

Pirjo Kemppisen bichon frisé -rotuiset koirat Mandi ja Miksu lähtevät aina mielellään tervehtimään Kemppisen äitiä.

Pirjo Kemppisen bichon frisé -rotuiset koirat Mandi ja Miksu lähtevät aina mielellään tervehtimään Kemppisen äitiä. Tommi Tuomi / Otavamedia

Karanteeni ei koske koiria. Kun Pirjo Kemppinen päästää koirat äitinsä rappukäytävässä irti, ne osaavat juosta oikealle ovelle odottamaan.

Karanteeni ei koske koiria. Kun Pirjo Kemppinen päästää koirat äitinsä rappukäytävässä irti, ne osaavat juosta oikealle ovelle odottamaan. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kemppisen äiti on hoitanut koiria niin kauan, kun ne ovat olleet olemassa. Kiintymys on molemminpuolista.

”Kun pääsen äidin rapulle, otan koirilta valjaat pois ja päästän ne juoksemaan äidin ovelle, toiseen kerrokseen. Niitä ei tarvitse siihen hoputtaa.”

Pirjo Kemppinen varmisti ennen vierailujen aloittamista lääkärituttavaltaan, etteivät koirat kanna turkissaan mahdollista virusta. Hän ottaa myös koirien valjaat pois vierailujen ajaksi.

Usein koirat jäävät hoitoon ja seuraksi pariksi kolmeksi tunniksi kerrallaan.

”Ne saavat siellä äidin varastoista koirien herkkuja ja sen jälkeen seurustellaan. Toinen koirista istuu aika ajoin äidin sylissä, ja äiti lukee hänen kanssaan sanomalehteä. Kaikki nauttivat.”

Lue myös: Näyttelijä Sinikka Sokka kannustaa pitämään yhteyttä ystäviin: ”Hyvää musiikkia, kuten Bachia, kuunnellessa ei olo tunnu niin yksinäiseltä”

X