Reportaasi: Ortodoksinen usko antoi Hannele Maahisen elämälle suunnan – Praasniekka kotipihalla on tärkeä juhla

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hannele Maahisen unelmat ovat toteutuneet. Hän asuu maalla, omassa hirsitalossa. Kuusi vuotta sitten pihapiiriin nousi vielä oma ­tsasounakin. © Hanna-Kaisa Hämäläinen
Kun Hannele Maahinen nuorena alkoi etsiä elämälleen suuntaa, se löytyi ortodoksisesta uskosta. Hän on rakennuttanut kotipihalleen tsasounan, joka kokoaa lähiseudun asukkaita praasniekkaan.

Suitsukkeen lempeä tuoksu kehystää maalaismaisemaa Keuruun Pohjoisjärvellä. Hannele ja Ville Maahisen harmaan hirsitalon pihalla on menossa praasniekka eli temppelijuhla. Siihen on saapunut paikkakunnan ortodokseja.

Kun vaaleansiniseen viittaan pukeutunut pappi kastaa kultaista ristiä hopeoidussa maljassa, Hannele laulaa veden pyhittämiseen kuuluvia kirkkoveisuja miehensä, poikansa Valon sekä Jyväskylän ortodoksiseurakunnan kanttorin Marja-Leena Kuglerin kanssa:

”Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä.”

Kirjavien pihakanojen pulina säestää pientä kuoroa.

Hannelesta tuli ortodoksi 18-vuotiaana, kun elämän repaleisuus sai hänet etsimään Jumalaa. Nykyään hänen kodissaan ovat sulassa sovussa Ivironin Jumalanäidin ikoni, bodhran-rumpu ja keskiajan inspiroimat, itsetehdyt pellavapaidat.

Maahiset ovat avanneet tsasounansa ovet oman perheen lisäksi lähiseudun ortodokseille. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Maahiset ovat avanneet tsasounansa ovet oman perheen lisäksi lähiseudun ortodokseille. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

”Herra armahda!”

Kuusi vuotta sitten valmistuneen tsasounan nurkkapieltä koristaa köynnösruusu. Sisällä palaa ikonien edessä tuli tuohuksissa sekä lampukoissa, jotka kertovat rukouksen kestävyydestä. Elävä tuli auttaa hiljentymään.

Pappi Kaarlo Saarento käy välillä tsasounassa toimittamassa jonkin osan jumalanpalveluksesta, muuten seremonia on ulkona.

Ville Maahinen on pukeutunut mustaan lukijanviitaan, sillä hän avustaa pappia niin veden pyhityksessä kuin sitä seuraavassa liturgiassakin. Ville on vihitty lukijaksi, joka on pappeuden alin aste. Kaikki tapahtuu resitoiden eli lukien laulamalla.

”Herra on minun valkeuteni ja autuuteni. Ketä minä pelkään?”

Pappi ja Ville kiertävät tsasounan ulkokautta, ja pappi vihmoo pyhitettyä vettä sen hirsiseinille. Osansa vedestä saa hartaana seisova kansakin. Pisaroiden osuminen kasvoille saa mukana olevat lapset hihittämään.

Praasniekan edetessä lauletaan kymmenet kerrat:

”Herra armahda, Herra armahda, Herra armahda!”

Välissä pappi pitää lyhyen Raamatun tekstistä nousevan opetuspuheen, joka johtaa pohtimaan anteeksipyytämistä ja -antamista.

Sen aikana seurakunta istuu, mutta muuten jokainen seisoo lähes kaksi tuntia kestävän praasniekan ajan, jaksamisensa mukaan. Joku avaa sateenvarjon suojaksi auringon paahteelta.

Helteinen paahde sävyttää kesäistä jumalanpalvelusta keuruulaisperheen pihalla. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Helteinen paahde sävyttää kesäistä jumalanpalvelusta keuruulaisperheen pihalla. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Huokauskin voi olla rukous

Hannele Maahinen ei ole aina kuulunut ortodoksikirkkoon. Ortodoksinen usko ja vanhat, sel­keät liturgiat vastasivat hänen kaipuuseensa nuorena naisena.

”Usko on läsnä elämässämme koko ajan. Ortodokseina ajattelemme, että Jumalaa voi palvella kaikissa arjen töissä, vaikka tiskaamalla. Rukoukseksi riittää joskus vain huokaus”, Hannele kertoo.

Elokuinen praasniekka on tärkeä juhla Maahisen käsityöläispariskunnalle, kuten muillekin alueen ortodokseille.

”Nautimme yhteisöllisyydestä ja yhteisestä aterioinnista. Sitä paitsi tuleepahan ainakin kerran vuodessa siivottua perusteellisesti”, Hannele tuumii ja hymyilee.

Talolta tsasounaan johtava polku ei heinity arkenakaan, sillä Maahiset käyvät viikoittain siellä toimittamassa hetkipalveluksia eli lukemassa kunkin päivän tekstit ja rukoukset.

Kirjavat kanat ja niiden isäntäkukko osallistuvat toimitukseen Luojan niille antamilla laulunlahjoilla. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kirjavat kanat ja niiden isäntäkukko osallistuvat toimitukseen Luojan niille antamilla laulunlahjoilla. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

”Se on viisautta, olkaamme vakaat”

Perheen kotipuutarha luo tapahtumalle erityiset puitteet. Pihalla kukkii liljoja, kultapiiskuja, ruusuja, gladioluksia, akileijoja, kehäkukkia ja samettiruusuja. Hyötykasveista paikkansa ovat saaneet muun muassa lehtikaali, mansikka ja ruusupapu, joka somistaa puutarhan kaariporttia.

Sudenkorennot esittelevät lentotaitojaan peltoon ja metsään rajoittuvalla kentällä, jossa pappi kehottaa seurakuntaa kuulemaan evankeliumin tekstiä resitoimalla: ”Se on viisautta, olkaamme vakaat.”

Tilaisuuden lopuksi Hannele ja Ville kutsuvat väkeä istumaan ja nauttimaan noutopöydän antimista.

Kinkkuleivät, savulohi ja juomat on katettu terassille, jota suojaavia verhoja tuuli hyväilee. Myös pyhitetty vesi on tuotu pöytään nautittavaksi. Tarjoilun kruunaa 17 vuotta täyttävän Valon syntymäpäiväkakku.

Hän saa onnittelut laulun muodossa: ”Monia vuosia, armorikkaita vuosia.”

Seurakuntalaiset vaihtavat kuulumisia kahvikupin ääressä. Osa kiertää pihaa ihmetellen kanojen touhuja ja tutkien kasvimaan, kasvihuoneen ja kukkapenkkien lajikkeita. Monia kiinnostavat vanhat rohtokasvit, kuten maksan toimintaa tukeva maarianohdake sekä astmalääkkeenä käytetty ukontulikukka.

Ville Maahinen (kesk.) avustaa pappia ehtoollisen jakamisessa. © Hanna-Kaisa Hᅢᄂmᅢᄂ

Ville Maahinen (kesk.) avustaa pappia ehtoollisen jakamisessa. © Hanna-Kaisa Hᅢᄂmᅢᄂ

Keskiaikaharrastus yhdistää

Ortodoksisen uskon lisäksi myös keskiaikaharrastus tuonut Hannelen elämään hänen kaipaamaansa merkitystä. Hän lähti harrastuspiiriin lehti-ilmoituksen innoittamana vuonna 1995.

”Ihastuin aikakauden käsitöihin, pukujen kauneuteen, musiikkiin ja ruokaperinteeseen. Aikamatkailu auttaa minua unohtamaan arjen huolet”, kertoo keskiaikaseuran Yrttikiltaan kuuluva Hannele.

Suomen ortodoksikirkon perinteiden juuret tulevat Venäjältä, jonka vanhat slaavilaiset tavat ovat kotiutuneet tänne pysyviksi. Keskiaikaharrastus sopii saumatta sepänvaimo Rouva Miksittären ja Herra Vilmar Jakobinpojan elämäntapaan. Nimet ovat Maahisten pariskunnan keskiaikaiset nimet. Valo on vastaavasti Oláfr.

Keskiaika yhdisti Hannelen ja Villen vuonna 2001. He tapasivat toisensa yhteisen ystävän keskiaikaisessa yrttitarhassa Pornaisissa. Kumpikaan ei etsinyt parisuhdetta, mutta sukulaissielut tunnistivat toisensa.

Puolen vuoden kuluttua pari piti komeat keskiaikahäät. Ville sai myötäjäisinä Hannelen kolme lasta sekä ortodoksiuskon, jonka hän omaksui myöhemmin.

”Yksinhuoltajana en ollut ajatellut enää haluavani lisää lapsia, mutta uuden rakkauden myötä ajatukseni muuttui. Saimme Valo Ilmarin.”

Perheen koti Keuruulla on Hannelen isän suvun maisemissa.

”Viihdyn parhaiten juuri täällä. Siitä vielä haaveilen, että saisimme ruokamme yhä enemmän puutarhasta, kalat järvestä, munat kanoista, energian auringosta ja tuulesta sekä oman metsän puita talon lämmitykseen”, Hannele sanoo.

Pappi Kaarlo Saarento vihmoo pyhitettyä vettä tsasounan hirsisienille. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Pappi Kaarlo Saarento vihmoo pyhitettyä vettä tsasounan hirsisienille. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kuoleman porteilla

Hannele hyvästelee praasniekkaväkeä, joka vähitellen alkaa lähteä koteihinsa. Hannelelle ihmisten tapaaminen turvallisessa kotiympäristössä sopii hyvin, sillä hän on allerginen monille asioille.

”Sain vuonna 2011 yliherkkyysreaktioon eli anafylaktiseen shokkiin lääkkeeksi adrenaliinia, joka ei sopinut minulle. Siitä seurasi ongelmia sydämen kanssa. Kävin kuoleman porteilla. Immuunipuolustusjärjestelmäni häiriintyi.”

Allergia saa Hannelen monesti kokemaan sosiaalista häpeää. Kortisonilääkitys aiheuttaa turvotusta ja esimerkiksi hajusteet ja meikit punotusta ja hengitysvaikeuksia.

Hannele ottaa ennakkoon lääkkeitä, jos arvelee joutuvansa allergisoivaan tilanteeseen. Sekään ei aina auta.

Toinen elämää vaikeuttava asia on Asperger, jonka diagnosointi vuosia sitten antoi hänelle itseymmärrystä.

”Tajusin vihdoin, miksi jouduin usein tahtomattani vaikeuksiin nimenomaan ihmissuhteissa. Saatan tietämättäni loukata töksäyttelemällä asioita. Olen lisäksi kasvosokea.”

Monilla Asperger-ihmisillä on jokin erityislahjakkuus. Hannelella on niitä useita: kirjoittaminen, kuvataide sekä tanssi. Kirjoittamisesta on tullut vuosien mittaan yhä tärkeämpää.

Talon terassilla praasniekkavieraat virkistäytyvät pöydän antimien äärellä ja vaihtavat kuulumisia. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Talon terassilla praasniekkavieraat virkistäytyvät pöydän antimien äärellä ja vaihtavat kuulumisia. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Vuosisatainen historia

Viimeisenkin vieraan lähdettyä Hannele ja Ville kokoilevat astioita terassilta, jossa Ivironin Jumalanäidin ikoni katselee vuosisataisella tyyneydellä ihmisten touhuja.

Kaikissa Kärsimyksen Jumalanäiti -ikoneissa on Marian ja Jeesus-lapsen vierellä kaksi enkeliä. Ne kantavat Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen välineitä: Arkkienkeli Gabriel ristiä ja Arkkienkeli Mikael keihästä ja sauvaa. Siinä on sieni sekä viinietikkakannu.

Hannelen laukussa kulkee aina hänen mukanaan yksi pienikokoinen ­ikoni.

Vanhempien korjaillessa jälkiä Valo istahtaa tuvassa pianon ääreen ja päästelee ilmoille säveltulvan. Hänet tunnetaan Keuruulla taiturimaisena pianistina, joka touhuaa mielellään myös kultaseppänä työskentelevän isänsä pajassa.

Perheen soitinarsenaaliin kuuluvat lisäksi mandoliini, irkkuhuilut, bodhran-rumpu, Notka-haitari, armenialainen duduk, luuttu, nokkahuilu, kannel, dulcimer ja tamburiini. Ne ovat perinteisiä kansansoittimia, osa keskiaikaisia. Maahiset kuuluvatkin keskiaikaista musiikkia soittavaan yhtyeeseen.

Keskiaika näkyy heidän kodissaan naulakossa riippuvissa Hannelen valmistamissa vaatteissa. Perhe pukeutuu niihin alan harrastajien tapahtumissa.

”Ompelen pukuja luonnon materiaaleista kuten raakasilkistä, villasta ja pellavasta. Kaunislinjaisissa vaatteissa puhuu juureva vuosisatainen historia ja naisten työt.”

Tsasounan kauneimpiin ikoneihin kuuluu Kärsimyksen Jumalanäidin ikoni. Praasniekka juhlistaa sitä. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Tsasounan kauneimpiin ikoneihin kuuluu Kärsimyksen Jumalanäidin ikoni. Praasniekka juhlistaa sitä. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Liukkaita hiirulaisia

Praasniekan jälkeen Maahiset käyvät sammuttamassa tuohukset ja lampukat.

Ville laittoi lampukoihin tällä kertaa polttoaineeksi parafiinia. Normaalisti niissä on rypsiöljyä. Ongelmana ovat hiiret, jotka käyvät lipittämässä lam­pukat tyhjiksi, jos niihin on jäänyt ­öljyä.

”Minua huvittaa, kun kuvittelen öljyisiä hiiriä kiikkumassa lampukoissa”, Hannele hymähtää.

Hannelea inspiroi uskonnon lisäksi keskiaika. Aviomies, Ville ja poika Valo jakavat mielenkiinnon. Hannele valmistaa keskiaikaisia asuja, Ville koruja. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Hannelea inspiroi uskonnon lisäksi keskiaika. Aviomies, Ville ja poika Valo jakavat mielenkiinnon. Hannele valmistaa keskiaikaisia asuja, Ville koruja. © Hanna-Kaisa Hämäläinen

Juttu on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 9/2021.

Lue myös: Keskiaika sai hurahtamaan – Näin sovellustestaaja Päivi Mustosesta kuoriutuu englantilainen vallasnainen: ”Keskiajan elävöittäminen tarjoaa ihanan pakomatkan arjesta”

X