Reportaasi: Perhehoitaja Pirkko Kekäläinen on hoivannut kolmea kehitysvammaista jo 20 vuotta
Perhehoitaja Pirkko Kekäläinen on hoivannut kolmea kehitysvammaista kotonaan Kankaanpäässä jo 20 vuotta. Hän ehti jo odottaa innolla leppoisia eläkepäiviä, mutta toisin kävi.
Kehitysvammaisten perhehoitajana toimiva Pirkko Kekäläinen opastaa Jormaa eli Joosua kukkien kastelussa.
Kehitysvammaisten perhehoitaja Pirkko Kekäläinen hoiti vuosia sijoituslapsia, nyt iäkkäitä, ikänsä laitoksessa asuneita kehitysvammaisia. Lue Vivan reportaasi.
Yhtä poppoota
Kankaanpääläisessä navetassa raikuu karaoke. Toini, 78, laulaa antaumuksella ääni väristen.
Toinilla on helmet kaulassa ja käsilaukku kädessä, ja hän vetää tunteella Jätkän humpan ja Kultaiset korvarenkaat.
Navetassa on viihtyisä tunnelma: seinät on kalkittu valkoiseksi, siellä on baaritiski, mukavia sohvia ja esille on pantu kauniita vanhoja esineitä kirnuista maitokannuihin.
Yleisössä Toinin lauluesitystä fiilistelevät kämppäkaverit Markku, 58, ja Jorma,64.
Nämä kolme kehitysvammaista asuvat perhehoitaja Pirkko Kekäläisen, 64, luona. Pirkon koti on heidänkin kotinsa, on ollut jo parikymmentä vuotta.
”Toini ei ollut koskaan elämässään laulanut, mutta täällä hänestä on kasvanut eläytyvä esiintyjä. On hauskaa, kun Toini joskus pitkän hiljaisuuden jälkeen tokaisee, että tekisi mieli lähteä keikalle”, Pirkko kertoo.
Hänen mukaansa Toini on saanut paljon huomiota ja tuttuja karaokepaikoissa.
”Markku laulaa mukana, mutta Jorma tykkää eniten tanssittaa naisia. Hänen avausrepliikkinsä on kysyä, mistä päin nainen on. Saattaapa kehua kauniiksikin!” Pirkko nauraa.
Toinista on kehittynyt eläytyvä laulaja perhehoitaja Pirkon karaokenavetassa. Rami Marjamäki
Perhehoitaja Pirkolle paras palkinto on iso muutos
Pirkko Kekäläinen hoiti vuosia sijoituslapsia, mutta opiskellessaan lähihoitajaksi hän tykästyi harjoittelussa kehitysvammaisten aitouteen.
Niinpä vuodesta 2002 lähtien Pirkon asukkaat ovat olleet pääasiassa iäkkäitä, ikänsä laitoksessa asuneita kehitysvammaisia.
”Palkinto tästä työstä on se, kun kehitysvammaisessa on minun luonani tapahtunut iso muutos passiivisesta sängynreunalla istujasta aktiiviseksi toimijaksi. Saan siitä iloa joka päivä”, Pirkko sanoo.
Hän tietää kokemuksesta, miten kehitysvammaisten lapsenomainen innostus asioihin tarttuu muihinkin.
”Heillä on minusta sopiva kärsimättömyys elämää kohtaan, eikä heillä ole sosiaalisen kanssakäymisen pidäkkeitä. He ovat hauskaa seuraa esimerkiksi laivaristeilyllä”, Pirkko kehuu.
Arvokas vanhuus
Perhehoitaja Pirkon perhekodissa on ollut vuosien mittaan 12 kehitysvammaista pitkäaikaisessa hoidossa. He asuvat Pirkon luona kunnan toimeksiantosopimuksella.
Viikosta kahteen viipyviä tilapäisiä asukkaita on kymmenkunta. Tänä vuonna yksi asukas kuoli sydänvaivoihin. Pirkon äitikin asui viimeisen vuotensa tyttärensä luona. Kuolema on luonnollinen osa elämää.
”Yksi mieleenpainuvimmista hoidokeistani oli 15 vuotta luonani asunut Aili Salomäki. Hän kuoli täällä rauhallisesti 92-vuotiaana. Hän kulki koko elämänsä huutolaisena talosta taloon, oli viikon siellä toisen täällä. Muistan hänet jo lapsuudestani, sillä hän kävi meilläkin kausitöissä.
”Mietin jo silloin Ailin kohtaloa. Oli ihanaa tarjota hänelle koti ja arvokas vanhuus.”
Näin mennään käsikynkkää! Markku (vas.) ja Jorma kävelevät Pirkon kanssa postilaatikolle päivittäin. Rami Marjamäki
Mukavaa ajankulua
Navetan toisessa päässä on kanala, joka on Jorman eli Joosun vastuualuetta. Hän huolehtii, että silkkikanoilla ja ankoilla on vettä ja puhtaat heinät.
”Keksin kanalatouhun saadakseni Jormalle mielekästä tekemistä. Hänellä oli vähän käytösongelmia, kävi moneen ihmiseen käsiksi, mutta minua kohtaan hän on aina ollut lauhkea kuin lammas”, perhehoitaja Pirkko kertoo.
Hän ja Jorma hakivat yhdessä muutaman kanan ja kukon. Poikasiakin tuli, ja Jorma sai myydä niitä.
”Voi sitä iloa niistä muutamasta eurosta. Oikean tekemisen ja vastuun kautta Jorma on rauhoittunut,” Pirkko kertoo.
Toini ottaa pehmeän silkkikanan syliin ja silittää sitä.
”Ihana,” hän toteaa.
Perhehoitaja Pirkko kertoo, että eläimet ovat kaikille hyvin rakkaita, mutta erityisesti Toinille niiden koskettaminen lisää turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta.
Koirat Ulla ja Vilppu sekä Misu-kissa eivät arvota sitä, onko niitä paijaava ihminen kehitysvammainen vai ”normaali”.
”Hei, täällä on kaksi munaa. Saadaanko tänään lättyjä?” Joosu innostuu ja poimii munat varovasti koriin.
Pirkko lupaa lettuja, mutta ensin tehdään vähän puutarhatöitä.
Toini rakastaa silkkikanan sylittelyä. Joosu huolehtii kanoille vedet. Rami Marjamäki
Piha onkin täynnä kauniita kukkaistutuksia ja marjapensaita. Maalaistalon pihapiirin nurmikkoakin joutuu leikkaamaan monta tuntia.
Pirkko ohjeistaa Joosun kastelemaan kukkia ja Maken viemään heinäsilppua kottikärryllä tunkiolle.
”Annan pojille helppoja tehtäviä kuten puiden kantoa, postin hakua, roskien vientiä ja pyykin ripustamista ulos kuivumaan. Mutta kaikkia töitä pitää valvoa.”
Pirkko kertoo esimerkin.
”Eilen pioni oli pudottanut terälehtiä kivetykselle, ja pyysin Makea keräämään ne pois. Näytin kädestä pitäen mallia. Viiden minuutin päästä palasin ja hän oli nyppinyt kukassa olevista pioneista terälehdet!”
Ennen Toini kuori perunoita ja teki keittiön apuhommia, mutta nykyään hän pikemminkin katselee Pirkon tekemisiä. Se on mukavaa ajankulua.
Pihan mansikkamaalta voi milloin tahansa hakea välipalaa. Rami Marjamäki
”Kohta ne miehet tulee kotio!”
Järjestetty kodin ulkopuolinen päivätoiminta on kehitysvammaiselle tärkeää.
Normaalisti taksi hakee Markun ja Jorman kahdeksalta ja tuo takaisin kolmelta. Heinäkuu on poikkeus, sillä silloin päivätoiminta on tauolla.
”Markku ja Jorma kertovat aina vieraille käyvänsä Kankaanpäässä töissä”, Pirkko sanoo.
Tehtävät voivat olla esimerkiksi puutarhakalusteiden ruuvien pakkaamista pusseihin.
”Minulle nämä ovat tärkeitä hengähdyshetkiä ja mahdollisuus hoitaa asioita. Toini ei enää käy päivätoiminnassa. Hän viihtyy itsekseen, huilii ja pitää koiria hyvänä. Yhtäkkiä hän katsoo kelloa ja tokaisee, että kohta ne miehet tulee kotio! Tämä lausahdus tuntuu aina sydämessäni hyvältä. Olemme yhtä poppoota.”
Kahvihampaan kolotus
Sisällä Markku ja Jorma haluavat esitellä huoneensa. Markku ja Toini ovat kämppäkavereita isossa huoneessa, josta on käynti Jorman pieneen huoneeseen.
Pirkko kattaa kaikki ateriat tänne asukkaiden omalle puolelle.
”Kukin siivoaa itse alueensa, ja Makella on ihan intohimo sängyn petaamiseen. Hän ei ollut koskaan laitoksessa tehnyt sitä, mutta nyt hän on taitava petaamisspesialisti, ihan kuin olisi sotaväen käynyt. Make huolehtii myös mattojen tamppaamisesta ja roskien viemisestä.”
Make näyttää, kuinka homma hoituu. Pirkko kertoo, että laitoksessa asuessaan Make pelkäsi ihmisiä ja meni piiloon, jos olisi pitänyt lähteä ulos retkelle. Nyt hän on ensimmäisenä pakkaamassa laukkuaan reissuun.
Make on taitava sängyn petaaja. Pirkko kuvailee asukkaiden ja hänen olevan samaa poppoota, vaikka hän laittaakin näille rajoja kuin lapsille. Rami Marjamäki
Perhehoitaja Pirkko leipoo monta kertaa viikossa herkkuja kahvin kanssa tarjottavaksi. Rami Marjamäki
”Annak sää meille neskahvia?” Jorma kysyy väliin.
”Tää on kaikkein paras koti, missä olen ollut. Pirkko hoitaa meitä niin hyvin. Sai multa paljon lääkkeitäkin pois. Pirkko on luvannut hoitaa minut hautaan asti,” Toini sanoo ääni väristen.
”Saanko mä sitä kahvia,” Jorma jatkaa tivaamista.
Pirkko pyytää malttia kahvihampaan kolotukseen. Hän kertoo, että monilla kehitysvammaisilla on erikoinen suhde ruokaan ja kahviin. He eivät osaa lopettaa syömistä, eivätkä tunne kylläisyyttä.
”Meilläkin on kahvit lukkojen takana. Yhtenä jouluna annettiin Joosulle kahvinkeitin huoneeseen. Toini valitteli jo Tapaninpäivänä, että haluaisi nukkua, mutta Joosu on kaksi yötä keittänyt kahvia. Keitin otettiin pois, kun miehen mahakin oli mennyt ihan sekaisin.”
Lopulta asukkaat saavat kahvit ja pullat huoneisiinsa pöytiintarjoiltuna.
Pirkko menee keittiöön kahville avomiehensä Jorma Yliluoman seuraan.
Hän pyörittää maatalouskoneiden korjausfirmaa kotitilansa pihapiirissä, mutta tulee lounaalle ja päiväkahville kotiin. Jorma huolehtii tarpeen tullen myös Toinista, Jormasta ja Markusta.
”Tapasimme Pirkon kanssa tansseissa 20 vuotta sitten. Pirkon mukana sain poikamiehen elämääni tänne maalle menoa ja meininkiä ja paljon porukkaa. Minulla ei ollut ennestään kokemusta kehitysvammaisista, mutta yhteiselo on luontevaa. Pirkolla on hyvä ote porukkaansa, mutta viimeinen jöö on minulla. Olen vähän kaukaisempi hahmo. Kun me syömme Pirkon kanssa, olen tehnyt selväksi, että haluamme ruokarauhan”, Jorma kertoo.
”Kun Pirkko käy asioilla, olen tässä tarvittaessa käytettävissä”, kertoo Pirkon mies Jorma Yliluoma. Rami Marjamäki
Innostuminen tarttuu
Pirkko reissaa porukkansa kanssa kotimaassa ja laivaristeilyillä. Lisäksi Kanarian saarilla on oltu jopa kymmenen kertaa. Asukkaat pystyvät säästämään matkan eläkkeestään, ja Pirkko maksaa tietysti oman reissunsa.
”Yövymme aina bungalowissa, ja kokkaan itse ruuat, jotta päivärytmi pysyy kotoisana. Matka on myös minulle vaihtelua, kun siirrän arkemme aurinkoon.”
Helppoa se ei Pirkon mukaan ole, mutta hauskaa piisaa.
”Kerran miesasukas pakkasi itselleen eripari kengät. Hän sitten käveli sandaalilla ja lenkkitossulla. Toinen asukas taas unohti tekohampaansa kotiin, mutta pari viikkoa sujui liemiruuallakin. Kehitysvammaiset ovat niin aidosti innoissaan matkasta, että se tarttuu!”
Pirkko kertoo, että Make, Joosu ja Toini saavat matkalla yhtenä päivänä baarissa paukun tai oluen. He haluavat niin kovasti olla kuin tavalliset ihmiset.
”Kun yhdestä oluesta on niin valtavasti iloa, niin siitä vaan. En sulje heiltä pois tavallista elämää, vaan sallin heille samat asiat kuin mitä muutkin tekevät, mutta toki tietyissä rajoissa.”
Pirkko kertoo, että he saavat liikkuessaan aina katseita.
”Kerran yksi asukkaani äänteli kovaa, ja lähellä ollut lapsi kertoi äidilleen pelkäävänsä ääntä. Selitin heille, että mies ei osaa puhua, mutta ilmaisee itseään tällä äänellä.”
Joosu odottaa lähtöä kauppaan. Pirkko ottaa aina jommankumman miehistä mukaan kantajaksi. Rami Marjamäki
Perhehoitoa eläkkeellä
Perhehoitaja Pirkon piti jäädä eläkkeelle 1.3.2019. Hän jo odottikin eläkkeelle pääsyä kuin kuuta nousevaa. Mutta ensin hän vietti kuukauden loman asukkaiden ollessa muualla.
”Iltaisin olin turhautunut talon kuolemanhiljaisuudesta. Kaipasin asukkaitani ja elämää.”
Pirkko päätti jatkaa perhehoitoa vielä eläkkeelläkin.
”Tykkään olla tarpeellinen ja olen vaihtelunhaluinen. Hoitotyö on joka päivä erilaista ja hyvin palkitsevaa. Haluan tarjota asukkaille mahdollisuuksia tehdä erilaisia asioita yksin ja yhdessä.”
30 vuotta jatkunut elämäntapa
Osa kuvittelee perhehoitoa kultakaivokseksi, osa taas ihailee Pirkon työtä.
Hänelle se on yli 30 vuotta jatkunut elämäntapa. Pirkko saa yhdestä asukkaasta vähän yli 1000 euroa kuussa, ja maksaa siitä veron. Lisäksi tulee kulukorvauksia esimerkiksi ruuasta ja asumisesta.
”Minulle kertyy kuukaudessa kolme päivää lomaa. Viime vuonna olin kaksi viikkoa Espanjassa ja muutaman päivän mieheni kanssa Lapissa.”
Pirkon parin päivän loman ajaksi joku tulee kotiin häntä tuuraamaan, Pirkon tytär on ollut usein sijaisena. Pidemmän loman aikana asukkaat viedään varahoitoon.
Perhehoitaja Pirkko rohkaisee muitakin ottamaan perhehoitoon vaikkapa vanhuksia tilapäisesti tai vakituisesti.
”Jos tykkää ihmisistä ja toisten auttamisesta, tästä saa todella paljon. Toini, Make ja Joosu sanovat joka päivä minulle, kuinka hyvä heidän on täällä olla.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 6/20.
Lue myös: ”Tämä on parasta, mitä kuvitella!” – Ikäihmisten perhehoidon suosio kasvaa
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti