Reportaasi: Romanian romanit tietävät, miltä tuntuu, kun syljetään päin – ”Ulkona nukkuessa saa aina pelätä”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Leonora Ghetulla, 64, on kahdet kotiavaimet. Helsingin kodin avaimet roikkuvat kaulassa. Romaniassa olleen, vanhan, palaneen kotitalon avaimia hän säilyttää muistona tyttärensä luona Romaniassa.
Leonora Ghetulla, 64, on kahdet kotiavaimet. Helsingin kodin avaimet roikkuvat kaulassa. Romaniassa olleen, vanhan, palaneen kotitalon avaimia hän säilyttää muistona tyttärensä luona Romaniassa. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Romaneita alkoi tulla Suomeen kadulle kerjäämään noin kymmenen vuotta sitten. Seura otti selvää, millaista elämää he nyt viettävät.

Kerrostalon alaovi lennähtää auki jo ennen kuin ehdimme perille. Romanian romani Lidia Borcoi, 31, johdattaa rappusia ensimmäiseen kerrokseen. Arvostetulla helsinkiläisellä asuinalueella on aamupäivällä hämärää. Romanit asuvat kerrostalokolmiossa, jonka ikkunoita peittävät puoliksi suljetut verhot.

Kaikkialla on siistiä ja sängyt on pedattu kauniisti. Lidialla ja hänen miehellään Costel Plescanilla, 45, on lasten lakanat. Toisessa makuuhuoneessa asuvien Romanian romaneiden Leonora, 64, ja Traian Ghetun, 63, huoneesta näkyy meri.

Olohuoneessa asuu viides Romanian romani Juliana. Hän ei ole tänään kotona.

Keittiön pöydällä on pino papereita. Tulkkina toimiva Diakonissalaitoksen projektipäällikkö Maria Dorofte on tullut aiemmin ja auttanut asukkaita oleskelu-, työlupa- ja sosiaaliturva-asioissa.

Seinillä on kuvia Romaniaan jääneistä perheenjäsenistä, niistä, joiden takia asukkaat Suomessa ovat.

Pois Romanian kurjuudesta

Lidia, Costel, Leonora ja Traian tulivat Suomeen ensimmäisen kerran noin 10 vuotta sitten, pari vuotta sen jälkeen, kun Romania liittyi Euroopan unioniin vuonna 2007, eikä viisumeja enää tarvittu.

Leonora ja Traian tulivat kahden. Costel siskonsa ja Lidia vanhempiensa kanssa. Kaikille joku tuttu oli kertonut, että Suomessa voisi ansaita rahaa. Kolmen päivän matka taitettiin autolla.

Romaniasta ja Bulgariasta on lähtenyt kymmeniä tuhansia romaneja eri puolille Eurooppaa. Suomessa on Diakonissalaitoksen arvion mukaan käynyt 10 vuoden aikana noin 2 000 romania.

Viime vuonna romaneille tarkoitetussa hätämajoituksessa nukkui keskimäärin 146 ihmistä joka yö ja päiväkeskus Hirundossa käytiin 14 000 kertaa.

Puhelin on tärkeä yhteydenpitoväline perheen kanssa. Leonoran ja Traianin lapset ja lapsenlapset soittavat videopuheluita säännöllisesti.

Puhelin on tärkeä yhteydenpitoväline perheen kanssa. Leonoran ja Traianin lapset ja lapsenlapset soittavat videopuheluita säännöllisesti. Pekka Nieminen / Otavamedia

Päiväkeskus avattiin vuonna 2011 ja hätämajoitus vuonna 2016. Se on auki talvisin.
Suomella on esimerkiksi Ranskaan tai Italiaan verrattuna hyvä maine. Viranomaiset eivät ole toteuttaneet massakarkoituksia tai keränneet romanien sormenjälkiä.

Romanian romanit jättävät lapsensa sukulaisten luo

Kalasataman suuri romanileiri tosin purettiin vuonna 2011 paloturvallisuus- ja hygieniasyistä, eivätkä suomalaisviranomaiset salli kadulla kerjääviä lapsia. Nykyisin Suomeen tulevat romanit jättävät lapsensa sukulaisten luo kotimaahan.

Esimerkiksi Lidian 11-vuotias tytär asuu tätinsä luona. Lidian isosisko on kahdeksan sisaruksen parvesta ainoa, joka ei matkusta ulkomaille hankkimaan elantoa.

Jotkut romaneista tulevat Suomeen yhä uudelleen, toiset käyvät vain kerran ja jäävät sitten syystä tai toisesta kotiin ja jotkut, kuten Lidia, Costel, Leonora ja Traian, ovat Suomessa vakituisemmin.

Kotoa lähdön syy oli kaikilla sama – pakko. Ei ollut muuta tapaa tulla toimeen.

Unelma paremmasta elää

Diakonissalaitoksen Maria Dorofte sanoo, että yhteistä tulijoille on, että he kohtaavat kotimaassaan rakenteellista syrjintää, haluavat huolehtia perheestään ja unelmoivat paremmasta elämästä.

”Syy sille, miksi monet tulevat yhä uudestaan on, etteivät elinolot parane. Ihmiset ovat edelleen hyvin köyhiä.”

Tarina lähdön takana on usein surullinen.

Esimerkiksi Leonora ja Traian menettivät kotinsa vuonna 2002.

”Jouduimme jättämään tuolloin 4- ja 11-vuotiaat tyttäremme yksin kotiin. Nuorempi oli yrittänyt laittaa tulta kaminaan, mutta käytti liikaa bensiiniä. Se levisi lattialle ja sytytti koko talon,” Leonora kertoo.

Tyttäret selvisivät onneksi säikähdyksellä. Sen jälkeen perhe asui useita vuosia taloissa, joiden asukkaat olivat jo lähteneet ulkomaille.

Romanit ovat hyljitty vähemmistö

Romanit ovat Euroopan suurin vähemmistö. Heitä asuu ainakin yhdeksässä maassa. Romaniassa ja Bulgariassa, joista Suomeen tulevat romanit pääasiassa ovat, romaneja on noin 10 prosenttia väestöstä.

Syrjintä voi ilmetä esimerkiksi siten, että pappi ei suostu kastamaan lasta, lääkäri ei hoida kunnolla tai opettajat pitävät romanilapsia alempiarvoisina.

Romanien olot huononivat etenkin kommunismin kaatumisen jälkeen 1990-luvulla, kun kouluttamattomille sopivat työpaikat maasedulla ja tehtaissa alkoivat kadota. EU:n vähemmistöjä ja syrjintää koskeva tutkimus vuodelta 2016 kertoo karuja faktoja.

Noin 80 prosenttia romaneista elää alle maansa köyhyysrajan, ja joka kolmannen kodissa ei ole juoksevaa vettä. Yli puolet 6–24-vuotiaista romanimiehistä ei käy koulua. Naisista vielä harvempi.

Vain puolella romaneista on jonkinlainen sairausvakuutus, eli he saavat terveyspalveluja vain akuuteissa tilanteissa. Koska EU:n jäsenvaltioiden oma päätösvalta terveysvakuutuksista on suuri, Romaniassa sairausvakuutuksen saaminen edellyttäisi laillista työsopimusta ja verojen maksua tai alle 24-vuotiaalta opiskelua.

Kumpikin toteutuu romaneilta harvoin. Työt ovat usein epävirallisia, ja palkka voi olla rahan sijasta tavaraa.

Töihin alle 10-vuotiaana

Lidia, jonka vanhemmat laittoivat koulun sijaan töihin, on ansainnut rahaa alle 10-vuotiaasta.

”Ensin hoidin kotia ja sisaruksia. Sitten tein keikkatöitä maatiloilla, rakennuksilla ja siivoajana tai myymällä kadulla savukkeita tai pähkinöitä.”

Työpäivät venyivät usein yli 12-tuntisiksi, mutta palkka oli vain 10 euroa päivässä.

”Jos ei ole ruokaa, on pakko ottaa mitä tahansa,” Lidia sanoo, laskee päänsä ja pyyhkii kyyneliä.

Hän on katkera vanhemmilleen, ettei osaa lukea eikä kirjoittaa. Hän kokee olleensa kaltoinkohdeltu. Muilta sisaruksilta yhtä rankkaa työpanosta ei vaadittu.

”Pahinta on, että tytärtäni kohdellaan nyt samalla tavalla. Kun lähetän hänelle siskoni kautta rahaa tai vaatteita, ne eivät mene hänelle, vaan näen ostamiani vaatteita perheen muilla lapsilla. Koulussa hän onneksi käy.”

Lidia Borcoi, 31, ja Costel Plescan, 45, tapasivat Suomessa, Helsingin rautatieasemalla. Molemmat ovat olleet aviossa aiemminkin.

Lidia Borcoi, 31, ja Costel Plescan, 45, tapasivat Suomessa, Helsingin rautatieasemalla. Molemmat ovat olleet aviossa aiemminkin. Pekka Nieminen / Otavamedia

Yöksi kaislikkoon

Ikkunan takana paistaa aurinko ja lämpötila lähentelee pakkasasteita. Keittiön pöydälle on katettu kahvia ja valikoima erilaisia kuppeja. Ne on varmaan löydetty jostakin.

Pöydän ääreen kokoontunut nelikko on tyytyväinen, että voi kahvitella omassa, lämmitetyssä ja turvallisessa kodissa. Kukaan ei tule häätämään ulos kesken eväiden syönnin, niin kuin vartijat usein tekevät esimerkiksi rautatieasemalla tai kauppakeskuksissa.

Jokainen asukkaista tietää, mitä on olla asunnoton.

”Ensimmäisinä vuosina Suomessa nukuin usein VR:n makasiineissa, jotka sitten paloivat. Poliisi saapui monena aamuyönä ja tyhjensi rakennuksen, mutta me palasimme takaisin, koska ei ollut muutakaan paikkaa,” Costel kertoo.

Päivisin hän keräsi tölkkejä ja myi Iso Numero -lehteä, jonka myyntihinnasta myyjä saa pitää puolet.

Kolmisen vuotta sitten Costel ja Lidia nukkuivat kevättalvella viikkoja Töölönlahden kaislikossa, paljaan taivaan alla ohuilla patjoilla kaksi täkkiä peittoina. Lumi suli nukkujien kehojen alla.

Lopulta Lidia sairastui. Vatsakipu painoi hänet kaksinkerroin. Silloin oli pakko hakeutua päivystykseen, johon myös paperittomilla on oikeus. Munuaistulehdus vaati kahden viikon sairaalahoidon.

Samalla Lidia sai keskenmenon.

”Lääkäri sanoi, että en saa olla ulkona, en nukkua enkä kerjätä,” Lidia kertoo.

Istuminen kylmässä on saanut monet muutkin sairaiksi, mutta usein kerjäminen nähdään ainoana tapana hankkia elantoa. Sellainen se oli Lidiallekin. Päivässä saattoi saada 20–30 euroa.

Costel on käynyt koulua ja tehnyt rakennustöitä sekä Romaniassa että Suomessa. Rakennusalankoulutusta hänellä ei ole. Suomessa palkka samasta työstä on kymmenkertainen.

Costel on käynyt koulua ja tehnyt rakennustöitä sekä Romaniassa että Suomessa. Rakennusalankoulutusta hänellä ei ole. Suomessa palkka samasta työstä on kymmenkertainen. Pekka Nieminen / Otavamedia

Naiset alttiimpia häirinnälle

Entä miten suomalaiset kohtelevat romaneja?

”Pääasiassa he ovat rauhallisia ja mukavia ihmisiä, jotka ymmärtävät vaikean tilanteemme,” Leonora sanoo.

Toki on niitäkin, jotka potkaisevat kerjuukupin nurin, sylkevät päin, kiroilevat ohikulkiessaan tai ovat väkivaltaisia. Naiset ovat alttiimpia häirinnälle. Siksi harva romaninainen matkustaa yksin. Useimmiten asiattomasti käyttäytyvät ovat päihtyneitä.

Lidialta eräs ohikulkija yritti viedä rahat kerjuukupista ja eräs mies kiskoi häntä hiuksista.

Leonoralla on enemmän huonoja kokemuksia. Hänen ja Traianin ensimmäisinä öinä Suomessa, pariskunta pystytti teltat metsikköön yhdessä kolmen muun pariskunnan kanssa.

Kun leiri jo nukkui, paikalle ilmestyi joukko miehiä humalassa pesäpallomailojen kanssa. He uhkailivat ja rikkoivat telttoja.

Romanit lähtivät.

”Ulkona nukkuessa saa aina pelätä”, Leonora toteaa.

Nukkumapaikoille keräännytään siksi usein joukolla.

Myöhemmin Leonoralta vietiin laukku, jossa olivat hänen kaikki säästönsä, 350 euroa.

Romanitekijää ei koskaan saatu kiinni, sillä hän lähti Suomesta eikä ole palannut.

Vanhempi suomalaisnainen kiusanhenki

Leonoralla on myös kiusanhenki, hyväosaiselta näyttävä vanhempi suomalaisnainen, joka tönii, sylkee ja lyö Leonoraa käsilaukulla, kun hän on kerjäämässä tai myymässä Iso Numeroa kantapaikallaan erään kauppakeskuksen edessä.

Nainen on myös vienyt Leonoran lehdet ja lyönyt häntä niin, että hänen kahvinsa lensivät suoraan naisen valkoisille housuille. Nainen on myös soittanut useasti poliisille.

Ongelmaa on yritetty ratkaista. Lidia on seuranut Leonoraa töihin, jotta saisi kuvattua naisen häiriköintiä.

Iso Numero on laatinut Leonoralle dokumentin, jossa kerrotaan, että hänellä on oikeus ansaita rahaa myymällä lehtiä.

”Lidia on sanonut, että vaihda paikkaa, mutta en halua vaihtaa,” Leonora sanoo päättäväisesti.

Vaikka liikkeiden pitäjät ja ohikulkijat puolustavat Leonoraa, häntä harmittaa, että hän joutuu kärsimään kiusaajan takia. Kahviepisodin jälkeen poliisi vei molemmat naiset kuultavaksi.

”Olin silloin yön sellissä.”

Lidiaa ja Traiania naurattaa, kun Leonora eläytyy kertomaan häntä kiusaavasta naisesta. Vaikeudet otetaan huumorilla, vaikka kaikki tietävät, miltä tuntuu, kun syljetän päin tai käsketään lähtemään takaisin Romaniaan.

Lidiaa ja Traiania naurattaa, kun Leonora eläytyy kertomaan häntä kiusaavasta naisesta. Vaikeudet otetaan huumorilla, vaikka kaikki tietävät, miltä tuntuu, kun syljetän päin tai käsketään lähtemään takaisin Romaniaan. Pekka Nieminen / Otavamedia

Kädestä löytyi 250 euron yllätys

On niitäkin ihmisiä, jotka auttavat, lahjoittavat vaatteita, tavaroita tai rahaa joko suoraan tai esimerkiksi Diakonissalaitoksen kautta. Esimerkiksi lastenrattaista on aina kova kysyntä.

Costel kertoo esimerkin omasta elämästään. Kuusi vuotta sitten hän myi Iso Numeroa kantapaikkallaan Stockmannin edessä ja oli ottamassa tupakantumppia maasta, kun tunsi käden selässään.

”Ensimmäinen ajatukseni oli, että tiputan tupakan. En halunnut, että ihmiset ajattelevat, että poltan, vaikka olen köyhä.”

Koskettaja oli nainen, joka halusi tietää, paljonko Iso Numero maksaa, puhuuko Costel suomea ja jutteli lapsista. Sitten nainen otti Costelia kädestä, laittoi siihen rahaa ja sulki kämmenen.

Costel katsoi hölmistyeenä, kun nainen nousi raitiovaunuun ja viittoili häntä avaamaan kätensä. Siinä oli 250 euroa.

Costel lähti juoksemaan raitiovaunun perään. Hän oli varma, että nainen oli laskenut väärin. Nainen kuitenkin viittoi rahoittumaan.

Raha oli tarkoitettu Costelille.

”Lähetin samantien rahat perheelleni Romaniaan. 250 euroa oli todella iso raha ja auttoi paljon lapsiani ja ex-vaimoani. Lapset saivat ainakin vaatteita ja koulutarvikkeita.”

Asunto suomalaisnaisen testamenttaama romanien käyttöön

Romanit ovat rahansiirtopalvelujen kanta-asiakkaita. Pienikin raha, mikä ruoka-, asumis- ja matkakustannusten jälkeen jää käteen, lähetetään kotiin.

Asunnon, jossa Costel ja muut asuvat, eräs suomalaisnainen testamenttasi asunnottomien romanien käyttöön. Yhdelläkään asukkaista ei olisi varaa asua asunnossa, jos siitä pitäisi maksaa tavallista vuokraa, todennäköisesti noin 1 500 euroa kuussa.

He maksavat ainoastaan vastikkeen, veden ja sähkön, 130 euroa per huone kuukaudessa.

”Se, että saimme vuosi sitten muuttaa tähän asuntoon, on parantanut elämäämme todella paljon,” Costel sanoo.

Lidia kaipaa Romaniassa olevaa tytärtään ja soittaa tälle joka päivä. Tällä hetkellä tytär asuu Lidian isosiskon ja tämän perheen kanssa. Vahvat perhesiteet ja sisarusten lapsista huolehtiminen ovat romanien keskuudessa yleistä.

Lidia kaipaa Romaniassa olevaa tytärtään ja soittaa tälle joka päivä. Tällä hetkellä tytär asuu Lidian isosiskon ja tämän perheen kanssa. Vahvat perhesiteet ja sisarusten lapsista huolehtiminen ovat romanien keskuudessa yleistä. Pekka Nieminen / Otavamedia

Romanian romanit osaksi yhteiskuntaa

Keittiön seinäkello lähenee kolmea iltapäivällä. Lidia on hakenut takkinsa ja kenkänsä.

Hän aloitti 1,5 vuotta sitten siivoojana keikkapoolissa, jonka ovat perustaneet Osuuskunta Työtä ja toivoa, Emmaus Helsinki ja Diakonissalaitos. Sen kautta kuka tahansa voi ostaa siivouspalveluja, puutarhanhoitoa tai muuttoapua.

Työntekijät maksavat veronsa ja vakuutusmaksunsa Suomeen. Lidia on menossa siivoamaan kanta-asiakkaan kotia.

Kolmen toimintavuotensa aikana keikkapooli on työllistänyt 30 romania.

”Tarjoamme sellaisia töitä, joista monilla oli jo kokemusta kotoa. Oikea työ, josta saa rahaa, on suuri parannus sellaiselle ihmiselle, joka on aiemmin elänyt yhteiskunnan ulkopuolella ja jolla ei ehkä ole ollut edes henkilöpapereita. Nyt he ovat ainakin olemassa,” projektipäällikkö Maria Dorofte kertoo.

Yhä useammat romanit, etenkin miehet, ovat viime vuosina onnistuneet löytämään töitä myös vapailta työmarkkinoilta, esimerkiksi rakennuksilta, turkistarhoilta tai rengasasentajina.

Diakonissalaitos arvio, että suomalaisessa työelämässä on ollut 300–500 romania.

Maria muistuttaa, että varsinkin täysin kouluttamattomille romaneille työnhaku on vaikeaa.

”Pelkästään järjestelmän ymmärtäminen vaatii aikaa. TE-toimistossa romanit laitetaan samaan laatikkoon muiden maahanmuuttajien kanssa. Töitä ei löydy, koska ei olla lainkaan samalla tasolla.”

Kerjäävien romaneiden osuus on viime vuosina vähentynyt. Vähintään sata on siirtynyt myymään Iso Numeroa.

”Työ on tärkeää itsetunnolle. Kerjäämään ryhdytään vain, kun on pakko,” Maria sanoo.

Diakonissalaitoksen kokemuksen mukaan työtä tekemällä tai kerjäämällä hankitut rahat käytetään oman perheen tai suvun hyväksi. Jengeistä kerjäämisen takana heillä ei ole tietoa.

Myös Costelilla on illalla töitä. Hän ja Traian toimivat keikapoolin kautta vuoropäivin päiväkeskuksessa ja hätämajoituksessa kokemusasiantuntijoina.

”Pidämme paikat siistinä ja autamme pesutuvassa. Uusille tulijoille kerromme työmahdollisuuksista ja olemme silta romaneiden ja yhteisötyöntekijöiden välillä,” Traian selittää. Hän myy edelleen myös Iso Numeroa.

Sekä Leonora että Traian ansaitsevat myymällä Iso Numero -lehteä. Myyjän tunnistaa liivistä ja kaulassa roikkuvasta myyntiluvasta. Parhaiten lehtiä menee kaupaksi silloin, kun ne ilmestyvät.

Sekä Leonora että Traian ansaitsevat myymällä Iso Numero -lehteä. Myyjän tunnistaa liivistä ja kaulassa roikkuvasta myyntiluvasta. Parhaiten lehtiä menee kaupaksi silloin, kun ne ilmestyvät. Pekka Nieminen / Otavamedia

Rakennustyöt pelastivat kadulta

Costel on alkanut opiskella itsenäisesti englantia ja haluaisi taas rakennushommiin, joista hänellä on määräaikaisista töistä Suomessa yli vuoden kokemus.

Juuri Costelin rakennustyöt pelastivat Lidian kadulta munuaistulehduksen jälkeen. Pariskunta pääsi silloin muuttamaan työnantajan tarjoamaan asuntoon Turkuun. Costel tienasi 2 000–2 500 euroa kuukaudessa.

”En ollut koskaan aiemmin edes nähnyt tuhatta euroa kerralla,” Costel nauraa ja pyörittelee silmiään. Samoista töistä maksetaan Romaniassa 200–300 euroa kuukaudessa.

Ainoastaan Leonora kerjää edelleen lehdenmyynnin ohella. Eläkeiässä olevan, kouluttamattoman, lukutaidottoman ja kielitaidottoman naisen on vaikea löytää muita töitä.

”Harmittaa, että karkasin koulusta, mutta minua hävetti siellä. Olin köyhästä perheestä, vaatteet olivat risaiset ja muut lapset haukkuivat.”

Pieniä unelmia – oma talo Romaniassa

Ennen kuin Lidia ja Costel lähtevät töihin, on aikaa puhua unelmista. Ne ovat kaikilla hyvin samanlaisia – oma pieni talo Romaniassa lähellä perhettä.

Talon ostoon tarvittaisiin noin 10 000 euroa. Sen jälkeen pitäisi olla vielä töitä, joilla elättää perhe.

”Haluaisin kokoontua tällä tavalla pöydän ääreen juomaan kahvit kahden tyttäreni ja heidän poikiensa kanssa,” Leonora haaveilee.

Niin on tapahtunut vain kerran hänen elämänsä aikana.

Lidian tavoite on saada 11-vuotias tytär luokseen.

”Tällä hetkellä se ei ole mahdollista, sillä tätä asuntoa ei testamentattu lapsiperheille, vaan asunnottomille romaniaikuisille. Tytön pitäisi myös päästä kouluun Suomessa,” Lidia alkaa taas itkeä. Tyttären tilanne ahdistaa häntä.

Jotkut romaniperheet ovat onnistuneet hankkimaan Suomesta tarpeeksi töitä oman asunnon vuokraamiseen ja asettuneet niin, että lapset käyvät suomalaista koulua.

Lidian muutaman sadan euron kuukausitulot ja työtunnit eivät vielä riitä edes Suomen sosiaaliturvan piiriin pääsyyn. Toistaiseksi lapsi on ollut parempi kasvattaa Romaniassa.

Lidia ja Costel yrittävät säästää, mutta se on pienistä tuloista haastavaa. Rahaa pitää lähettää myös perheille Romaniaan.

Kun Lidia ja Costel lähtevät, Leonora ja Traian jäävät kotiin. Illalla on aikaa jutella lasten ja lastenlasten kanssa videopuheluita ja lievittää ikävää.

Lue myös: Zeke adoptoitiin 5-vuotiaana lastenkodista Romaniasta – miten elämä on jatkunut karun alun jälkeen?

Lähteet: Diakonissalaitoksen kehittämispäällikkö ja Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Anca Enache, hätämajoituksen ja päiväkeskuksen yksikönjohtaja Borislav Borisov, Translocal Childhoods and Family Mobility in East and North Europe (Palgrave Macmillan US) sekä Markkanen, Puurunen, Saarinen; Huomio! Romaneja tiellä (Like)

X