Rosa Meriläisen teinipoika Frans toimi apukätilönä perheen perhoskoiran synnytyksessä - Namu-pennun pelastamiseen tarvittiin lopulta vaativa leikkaus ja vajaat sata joukkorahoittajaa

”Salon kohdalla puhelin soi. Perhoskoiramme Muru oli lasauttanut lapsivedet kotitalomme eteen. Kotona oli vain Rosan teini-ikäinen poika Frans”, Tuomas Muraja kirjoittaa. Rosa Meriläisen mies kertoo perheen koiran synnytyksen ja sitä seuranneen pennun sydänoperaation dramaattiset vaiheet.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vaativista leikkauk­sista toipuneet perhoskoiranpennut Namu ja Napis tuovat joka päivä onnea ja iloa Rosa Meriläisen ja Tuomas Murajan perheeseen, johon kuuluvat pojat Frans ja Johannes. Myös Muru-emä osallistuu mielellään ihmisten sierainten puhdistukseen töölöläisessä koirapuistossa. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

"Salon kohdalla puhelin soi. Perhoskoiramme Muru oli lasauttanut lapsivedet kotitalomme eteen. Kotona oli vain Rosan teini-ikäinen poika Frans", Tuomas Muraja kirjoittaa. Rosa Meriläisen mies kertoo perheen koiran synnytyksen ja sitä seuranneen pennun sydänoperaation dramaattiset vaiheet.
Teksti: Tuomas Muraja

Aurinkoisena lokakuun päivänä olimme puolisoni Rosan kanssa autoilemassa Helsingistä Turkuun esiintymään kirjamessuille. Salon kohdalla puhelin soi.

Perhoskoiramme Muru oli lasauttanut lapsivedet kotitalomme eteen. Kotona oli vain Rosan teini-ikäinen poika Frans. Synnytys oli alkanut, emmekä olisi millään ehtineet paikalle ajoissa.

Poika saisi toimia kätilönä.

Päätimme varmuuden vuoksi pyytää paikalle eläinlääkäriystävämme, Korkeasaaren johtajan Sanna Hellströmin.

Kello oli kolme iltapäivällä, kun alkoi tapahtua.

”Se oli tämän eläinlääkärin ensimmäinen normaali koiran synnytys. Tähän asti olin nähnyt vain niitä, joissa jotain oli ollut pielessä”, Hellström kertoo.

Synnytys sujui hyvin, ja Muru oli rauhallinen ja huolehtivainen emo. Yhdellä pennuista oli kuitenkin napatyrä, joka vaati välitöntä hoitoa.

”Napatyrät eivät ole harvinaisia. Narttupennun tyrä oli kuitenkin huomattavan iso, oikeastaan iso aukile. Vaarana oli, että koko maha aukeaa”, Hellström sanoo.

Milo, Napis ja Namu makasivat Murun suojissa hyvin sujuneen synnytyksen jälkeen 5. lokakuuta 2019.

Milo, Napis ja Namu makasivat Murun suojissa hyvin sujuneen synnytyksen jälkeen 5. lokakuuta 2019. Kuva: Tuomas Muraja

Jännityksen yö

Ennen puoltayötä paikalle ehti eläinlääkäri Eva Kaisti, joka oli jo päivystänyt useita tunteja. Väsynyt veterinääri valpastui välittömästi.

”Koiran vatsaonteloa peitti vain ohut kalvo, joka suojasi sisäelimiä ulkomaailmalta. Operaatio piti tehdä heti, jotteivät suolet valuisi ulos”, Kaisti kuvailee.

Operaatio oli vaativa.

”Pentu oli vasta parin tunnin ikäinen ja painoi muutamia kymmeniä grammoja, joten sitä ei uskallettu rauhoittaa. Puudutteen määränkin kanssa jännitti, jotta sitä ei tule liikaa.”

Teinipojan huone muutettiin leikkaussaliksi.

Olimme Rosan kanssa kiirehtineet messuilta kotiin heti työtilaisuuksien jälkeen. Vein Murun ja sen kaksi pentua toiseen huoneeseen. Voi sitä vinkumista, jota emä huolissaan päästeli kuullessaan pentunsa tuskaista vikinää suljetun oven takana!

Kaksi edellistä yötä Murun loppuraskautta valvonut Frans oli jo simahtanut ansaitsemalleen levolle, joten Rosa toimi ”leikkaussalihoitajana”. Hän piti rimpuilevaa, vanhan matkapuhelimen kokoista pentua paikallaan. Tyräportti piti ommella hitaasti kiinni.

Napa­tyrä­leikkauk­sen läpikäynyt Napis mahtui ihmisen kämmenelle vielä muutaman viikon ikäisenä.

Napa­tyrä­leikkauk­sen läpikäynyt Napis mahtui ihmisen kämmenelle vielä muutaman viikon ikäisenä. Kuva: Tuomas Muraja

”Sisäelimet työnsivät sitä koko ajan auki. Pienistä pieninkin neula olisi voinut leikata kudoksista läpi. Tyräportin reunoja kurottiin vaihe vaiheelta lähemmäs toisiaan. Kun viimeistä tikkikerrosta ommeltiin, pentu alkoi jo tuntea pistoja.”

Operaation lopussa puudutteen vaikutus oli päättynyt, pentu rimpuili ja hoitajan kädet kramppasivat ihan myttyyn.

”Operaatio oli yksi elämäni jännittävimmistä. Kotikäynnillä synnynnäisen valtavan tyräportin ompeleminen hereillä olevalta hiirenkokoiselta koiranpennulta lauantaiyönä kello 1.30 ei kuulu tavalliseen työnkuvaani”, Kaisti sanoo.

Leikattu pentu sai nimekseen Napis. Se sai huomiomme seuraavan viikon aikana, Namuksi ja Miloksi ristittyjen sisaruspentujen sijaan.

Teini jäi koulusta isyyslomalle ja valvoi Napista pentulaatikon vieressä. Haavaa hoidettiin aamuin illoin. Sydän syrjällään oli koko perhe, mutta Napis taisteli tiensä elävien kirjoihin.

Meille ei tullut mieleenkään, että myös Namu tarvitsisi vaativan leikkauksen.

Leikkaus tai henki

Namu oli alusta lähtien pentueen riiviömäisin vintiö.

Se kävi uskaliaana tutkimassa viereistä huonetta ja oli valmiina iskemään neulanterävät hampaansa kiinni kaikenlaiseen uuteen, oli sitten kyse isovarpaasta tai urheilukassista.

Pienille perhoskoirille on tärkeää, että niiden korvat nousevat pystyyn kuin perhosen siivet. Namun korvat nousivat ennen Napista ja Miloa.

Namu meni myös kaupaksi ensimmäisenä.

Kun pentue vietiin kahdeksan viikon iässä eläinlääkäriin sirutusta varten, Namun sydänäänissä havaittiin kuitenkin outoa trilliä. Tutkimukset vahvistivat diagnoosin: avoimeksi jäänyt valtimokäytävä.

Se veisi pennun hengen ilman leikkausta.

Leikkauksella oli onneksi hyvä ennuste, ja Suomessa on erinomaisia eläinsairaaloita. Isku oli silti kova. Rahat leikkaukseen puuttuivat, vaikka perheemme oli varautunut hoitamaan mahdolliset hoitokulut tavalla tai toisella. Koska vika oli synnyn­näinen, vakuutuskaan ei hoitoa korvaisi.

Oli aika ryhtyä toimeen.

Käynnistimme joukkorahoituskampanjan tukea tarjonneille ystävillemme. Leikkauksen hinta-arvio oli vajaat 3 000 euroa.

Namusta tehty kauppa oli tietysti peruttava.

Muru-emäkin jaksaa yhä innostua palloleikeistä.

Muru-emäkin jaksaa yhä innostua palloleikeistä. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Moraalitonta kerjuuta?

Joukkorahoituskampanjaamme ei katsottu pelkästään hyvällä.

Jotkut koirankasvattajat julmistuivat rahankeruusta ja syyttivät meitä bisneksentekemisestä sairaan pennun avulla, törkeästä kerjäämisestä ja muusta moraalittomuudesta.

Yritimme selittää, miksi moni halusi auttaa. Ehdotus joukkorahoituksesta tuli tukijoilta, sukulaisilta ja läheisiltä itseltään. Lain mukaan emme voineet ottaa rahaa suoraan vastaan, mutta joukkorahoituksen avulla lahjoittaminen onnistuisi.

Jotkut päättelivät, että synnynnäiset viat olivat periytyneet pennuille, vaikka Murun suku ja siittäjäuros oli todettu terveiksi ja lisääntymiskelpoisiksi.

Kiire oli kova. Jokaisella kiivaalla lyönnillä Namun sydän pumppasi verta väärään paikkaan. Aikuiselle koiralle leikkausta ei voisi enää ­tehdä.

Jokaisella kiivaalla lyönnillä Namun sydän pumppasi verta väärään paikkaan. Aikuiselle koiralle leikkausta ei voisi enää tehdä.

Saimme listan kolmesta pääkaupunkiseudun eläinlääkäristä, jotka osaisivat tehdä tämän vaativan leikkauksen turvallisesti. Leikkausaika varattiin Malmin Apexilta, jossa työskentelee lempeäsilmäinen ja kokenut Anders Eriksson.

Hän teki tarkan kardiologisen ultran riskien kartoittamiseksi, ettei koira esimerkiksi kuolisi nukutukseen.

Pähkinän kokoinen sydän

Lääkärillä käynti jännitti Namua. Se tärisi koko pienen, alle kaksikiloisen kehonsa voimalla ja vinkui surkeasti.

Frans piteli sitä hellästi mutta määrätietoisesti tutkimusten ajan ja puheli rauhoittavasti.

On hämmästyttävää, miten paljon informaatiota taitava lääkäri löytää pähkinän kokoisesta sydämestä. Namun sydämessä todettiin sikiöaikainen jäänne.

”Namun PDA-valtimotiehytyhteys oli jäänyt sulkeutumatta syntymän jälkeen. Muita vikoja ei todettu, joten leikkauksella sydän saatettaisiin saada täysin normaaliksi”, Anders Eriksson kertoi.

Kun Eriksson suoritti laskutehtäviä siitä, miten paljon leikkaukseen valmistavaa sydänlääkettä tarvittaisiin, hän tirskahteli nauruun. Määrät olivat niin naurettavan pieniä.

Toimenpiteen ajankohta lyötiin lukkoon. Namu leikattaisiin viisi päivää ennen joulua.

Potilas söi sydänlääkkeitään innokkaasti. Ei tarvinnut neljäsosaa tabletista kurikalla kurkkuun nuijia. Namusta se oli herkku.

Joulukuun puoliväliin mennessä rahaa oli kertynyt jo runsaat 3200 euroa noin 90 mesenaatilta.

Koko perhe odotti sydän sykkyrällä tulevaa.

Ei saa riehua

Leikkauksessa me emme saaneet olla läsnä.

”Namun leikkaus oli yksi nopeimpia ja kesti alle kaksi tuntia. Valvontaa jatkettiin iltaan saakka. Namulla oli kaikki hyvin, ja koiranpentu sai lähteä kotihoitoon”, Eriksson sanoo.

Rosa vastasi lääkärin soittoon kesken kokouspuhettaan. Itku pääsi ilosta: leikkaus ja herääminen olivat sujuneet moitteettomasti. Tämä tuli tiedotettua muillekin kokoukseen osallistuneille, joista osa alkoi itkeä.

Moni ihminen toivoi pienille pennuille hyvää. Niin paljon rakkautta ja lämpöä maailmassa on!

Kun Frans iltasella haki Namun äitinsä kanssa, pentu oli hivenen tokkurainen muttei valittanut kipuja.

Teinipojalla alkoi ajanjakso, joka vaati huolellisuutta. Frans annosteli ja antoi Namulle sydän- ja kipu­lääkkeet monta kertaa päivässä. Lisäksi Namun selässä oli aikuisen kämmenen leveyden mittainen leikkaushaava ja sen päällä kipulaastari.

Onneksi olimme saaneet lainaksi pentuhäkin, sillä jos Napis tai Muru olisivat saaneet kipulaastarin hampaisiinsa, se olisi ollut heille kuolemaksi. Emä vinkui kaltereiden ulkopuolella ja pentu häkissä, mutta näin oli turvallisinta.

Napiksen (vas.) ja Namun mielipuuhaa on yhdessä riehuminen.

Napiksen (vas.) ja Namun mielipuuhaa on yhdessä riehuminen. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Lähes aina joku meistä istui pienessä häkissä. Silloin Namu oli tyytyväinen ja rauhallinen. Se ei itse yrittänyt repiä haavaa auki kuin aivan ensimmäisinä päivinä, joten tötteröä ei tarvinnut pitää alati päässä, vaan vain suojaksi hankittua 50-senttistä vauvanpaitaa.

Pentu toipui hämmästyttävän nopeasti ja olisi ollut valmis leikkiin. Kun kipulaastarin saattoi poistaa viidentenä päivänä, soitimme eläinlääkäriasemalle saadaksemme uusia hoito-ohjeita. Neuvo oli: ei saa antaa riehua.

Mutta mitä muuta pennut valveilla ollessaan tekevät?

Ei auttanut kuin jatkaa Namun eristystä.

Keltainen kiitos

Päivät kuluivat, ja pentu voimistui.

Viikon päästä annoimme Namun jo leikkiä muiden kanssa mutta siten, että ihminen herpaantumatta valvoi tilannetta. Haava pysyi siistinä tikinpoistoon asti.

Maaliskuun puolivälissä oli aika käydä Anders Erikssonin vastaanotolla selvittämässä, oliko leikkaus onnistunut toivotusti.

Eriksson hämmästeli, miten Namu oli kasvanut. Painoahan oli jo kokonaiset 3,3 kiloa. Namu tärisi pelosta, mutta häntä kuitenkin heilui. Ristiriitaista on joskus eläimen elo, ei se ole ihmisen yksinoikeus.

Pitkään ja tarkkaan lääkäri kuvasi sydäntä ja analysoi sen osien kokoa. Ihan kaikkea emme ymmärtäneet, mutta sen me ymmärsimme kaikki, koiranpentu ja ihmiset, että asiat vaikuttivat olevan mainiosti.

Viimein eläinlääkäri veti yhteen: Namu on täysin terve pikku pentu.

Odotushuoneessa viimeistä maksua suorittaessamme Namu jätti oman keltaisen tervehdyksensä aulatilan lattialle. Hoitajat muistivat Namun ja tulivat kanssamme iloitsemaan menestyksekkäästä leikkauksesta.

Namu joutui sydänleikkauksen jälkeen olemaan päiviä eristyksissä muilta koirilta, jotta haava paranisi rauhassa.

Namu joutui sydänleikkauksen jälkeen olemaan päiviä eristyksissä muilta koirilta, jotta haava paranisi rauhassa. Kuva: Tuomas Muraja

Fransin huoneesta tuli väli­aikainen leikkaussali, kun Napiksen napatyrä vaati tehohoitoa heti syntymän jälkeen.

Fransin huoneesta tuli väli­aikainen leikkaussali, kun Napiksen napatyrä vaati tehohoitoa heti syntymän jälkeen. Kuva: Tuomas Muraja

Lomamatka vai koira?

Niin Namu kuin Napis voivat nyt hyvin. Napiksen napatyräkin on pysynyt pehmeänä ja tasaisena. Tarvittaessa se korjataan kohdunpoistoleikkauksen aikana ensimmäisten juoksujen jälkeen.

Pentueesta lopulta vain Milo myytiin uuteen kotiin.

Muru, Napis ja Namu herättävät teinin aamuisin sieraimia nuolemalla. Alla onnellinen lapsi hieman uikuttaa ja ulisee, mutta täynnä rakkautta koiriaan kohtaan.

Namun lääkärikäynteihin kului vajaat 3000 euroa. Summa, jonka Mesenaatti.me meille tilitti kulujen jälkeen, riitti kattamaan pennunhoidon.

Mitä vastata niille tulistuneille koirankasvattajille, joiden mielestä pentu olisi kannattanut lopettaa?

Anders Erikssonin mielestä hoitoprioriteetteja on hyvä pohtia sekä eettiseltä että taloudelliselta kannalta.

“Eettisesti Namun leikkaamisessa ei ollut ongelmia. Oli odotettavissa, että Namu saisi normaalin sydämen. Yleisesti pennun toipuminen on nopeaa.”

Mitä vastata niille tulistuneille koirankasvattajille, joiden mielestä pentu olisi kannattanut lopettaa?

Moni saattaa ajatella, että pentua ei ole järkevää leikata, koska uuden koiran saa samaan hintaan tai halvemmalla.

Erikssonin mielestä voisi myös miettiä, mitä muuta samalla rahalla saisi.

“Esimerkiksi perheen viikon lomamatka kaikkineen voi maksaa saman verran kuin pennun PDA-leikkaus. Erona on se, että leikattu terve pentu odottaa iloisena perheen palatessa lomamatkalta. Matka tulee ja menee, ja siitä jää ehkä muistoja, mutta koira tuo iloa parhaimmillaan vielä 15 vuoden ajan.”

Kumpaan sinä laittaisit rahasi, jos olisi pakko valita – viikon vai 15 vuoden elämysmatkaan?

Laumanjohtajaksi leikkisästi nimetty Frans Frangén koettaa kouluttaa koiriaan kuuliaisiksi.

Laumanjohtajaksi leikkisästi nimetty Frans Frangén koettaa kouluttaa koiriaan kuuliaisiksi. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Suloinen riiviö

Meillä on nyt kolme koiraa, vaikka teinillä on vain kaksi sierainta kerralla nuoltaviksi ja meillä itse kullakin vain kaksi kättä – seikka, jonka ihminen tuntee väkevästi näiden kolmen kanssa ulkoillessa.

Mutta Namusta emme enää tässä vaiheessa pysty luopumaan. Me rakastamme sitä, ja se rakastaa meitä.

Kyllä me välillä sanomme suloista Namua kusirotaksi ja riiviöksi. Se lorottelee harva se päivä pojan sänkyyn, kun taas Napis ei tee sellaista koskaan.

Riiviömäisyys kuuluu tietysti pennun elämään, mutta Namu on luonteeltaan poikkeuksellisen utelias ja rohkea. Se hyppää sellaisiinkin paikkoihin, joihin Muru ei ole mennyt.

Namun ja Napiksen elämä sisaruksina on symbioottista. Vaikka ne ovat aivan erilaisia keskenään, ne kulkevat yhtä jalkaa kuin ajatus – joskus tosin kuin todella sekava, riehuva ja nahisteleva ajatus.

Murukin jaksaa pentujaan oikein hyvin. Välillä se komentaa niitä ja on ulkoillessa tietysti jatkuvasti niistä huolissaan. Koirapuistossa se saattaa haukkua muille koirille, vaikka ei ole koskaan ennen emyyttään niin tehnyt. Mutta kyllä se jaksaa leikkiäkin pentujen kanssa. Ja sitten ne nukahtavat samaan kasaan sohvalle.

Öisin ne lepäävät koirien kuninkaan eli ”laumanjohtaja” Fransin sängyssä. Vaikuttaa siltä, että koirilla on hyvä elämä.

Ja meillä on heidän ansiostaan myös hyvä elämä.

X