Šamanismi ei sulje pois tiedettä tai muita uskomuksia: ”Samalla kertaa on voitu pyytää apua haltioilta ja rukoilla Jeesusta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Šamanismi on Helena Karhun mukaan elin­ikäisen oppimisen taival. © Riikka Hurri
Lähdimme selvittämään, mistä nykyšamanismissa oikein on kyse. Perillä tarjolla oli matka, jossa rentoutui ja valaistui.

Tällaista en ole kokenut koskaan ennen.

Makaan Pyhäselän rantakal­lion uurteessa, ja šamaanirumpu paukkuu pääni yläpuolella niin kovaa, etten voi ajatella mitään muuta kuin rummun ääntä.

Jossakin lähellä savuaa suopursusta ja katajasta sidottu suitsuke, jonka tuoksu on huumaavan makea. Itse šamaani joikaa laulunsanoja, jotka kuulostavat yhtä aikaa tutuilta ja vierailta.

Tavallisesti mielessä risteilevä työ- ja perhe-elämän ajatusten ristitulitus vaikenee, kun rumpu tulee niin lähelle, että voin tuntea sen ääniaallot kasvoillani. Šamaani kuljettaa rumpua koko vartaloni yllä, ja tunnen ääniaaltojen nyt tärisyttävän housujeni lahkeita.

Silmäni ovat kiinni, mutta jokaisella rummun lyönnillä pimeyteen piirtyy valon ristikko, jonka keskellä tuikkii nelisakarainen tähti.

On vaikea sanoa, kuinka kauan tätä kaikkea kestää.

Lopulta šamaani ja hänen rumpunsa vaikenevat, ja jäljellä on vain hiljaisuus, jota tuulen vieno humina ja etäiset lintujen viserrykset säestävät.

Sitten šamaani Helena Karhu alkaa puhua hiljaisella, lähes kuiskaavalla äänellä.

”Lähde vain tulemaan tälle puolelle. Avaa silmät, kun siltä tuntuu. Nouse varovasti istumaan. Täällä on yrttiteetä.”

 

Suopursusta ja katajasta tehtävä suitsuke tuoksuu makealta rumpumatkan aikana. © Riikka Hurri

Suopursusta ja katajasta tehtävä suitsuke tuoksuu makealta rumpumatkan aikana. © Riikka Hurri

Maisteri ja šamaani

Karhu istuu maassa makaavan puunrungon päällä ja hörppii höyryävää teetä kuksastaan.

Helena Karhu on 42-vuotias yrittäjä, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kahden lapsen äiti.

Mutta juuri tässä hetkessä hän on ennen kaikkea šamaani.

Karhu on asunut ja opiskellut vuosia Tanskassa. Akateemisen puolen lisäksi opinnot tarkoittavat tässä yhteydessä myös intensiivistä aikaa kansainvälisten nykyšamanismin opettajien kuten Oscar Miro-Quesadan kanssa.

Muutamia vuosia sitten Karhu palasi synnyinseuduilleen Joensuuhun ja ryhtyi kokopäivätoimiseksi šamaaniksi, vaikka ei olekaan aivan varma, haluaako tai voiko käyttää itsestään sitä sanaa.

”Šamaani on elinikäisen oppimisen ja tutkimisen polulla. Jo suomalaisten oma kansanperinne yksistään on valtavan laaja aineisto opiskeluun. Sen aarrearkun äärellä voi tuntea riittämättömyyden tunnetta.”

Juuri elinikäinen oppiminen ja valtavan perinnetietomäärän tiedostaminen aiheut­tavat sen, että harva suomalainen šamaani edes kutsuu itseään šamaaniksi.

”Mutta termeistä riippumatta aivan varmasti tarkoitukseni ja haluni on sellainen, että elämän ulottuvuudet kiinnostavat samasta näkökulmasta, josta ikiaikaiset tietäjämme ovat joskus näitä asioita katsoneet.”

Helena Karhu on yhteiskunta­tieteiden maisteri, mutta myös šamaani. © Riikka Hurri

Helena Karhu on yhteiskunta­tieteiden maisteri, mutta myös šamaani. © Riikka Hurri

Mitä oikein tapahtui?

Kun myöhemmin illalla suljen hotellihuoneessa silmäni, pystyn edelleen näkemään valosta koostuneet ristikot ja tähdet.

Yöllä uni tulee nopeasti ja on syvää. En muista aamulla uniani, mutta herään virkeänä ja hyväntuulisena. Työpäivään on selvästi tullut virtaa, askel on keveä ja mieli kirkas. Ruuhkavuosien perustason stressi tuntuu haihtuneen.

Mitä šamaani oikein teki?

Ymmärtääkseni kokemustani paremmin, otan yhteyttä filosofian tohtoriin, uskontotieteen tutkijaan Jaana Kouriin.

Kouri tuntee hyvin niin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kuin suomalais-ugrilaisten kansojen historiallisia šamaanikäsityksiä ja -käytäntöjä.

Kulttuurintutkijana Kouri osallistuu itse šamanismin rituaaleihin, ja kokee ja tutkii, mitä niissä tapahtuu. Menetelmää, jossa tutkija on yhtä aikaa sekä tutkimustieteen että kokemuksen maailmassa, kutsutaan autoetnografiaksi. Siinä kokemuksellista tietoa pidetään yhtä arvokkaana kuin ulkopuoliseen havainnointiin perustuvaa tietoa.

Kysyn Kourilta, mitä minulle on tieteen ja tutkimuksen näkökulmasta rumpumatkalla tapahtunut.

Ensiksi hän muistuttaa, että kokemusta voi lähestyä vaikkapa psykologian tai antropologian näkökulmista.

”Voi tutkia esimerkiksi sitä, mitä rumpu ja sen ääniaallot saavat aivoissa aikaan. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan nämä ääniaallot saavat aivojen vasemman ja oikean puoliskon kommunikoimaan keskenään eri lailla kuin normaalielämässä.”

Kourin mukaan kunkin kokemus rumpumatkasta on yksilöllinen, ja itsekin olen varma siitä, että joku toinen ihminen olisi varmasti kokenut pötköttelyn rantakalliolla rummun soidessa varmasti eri lailla.

Kristinusko ja kansanusko elivät pitkään rinnakkain

Kokemukseen voi vaikuttaa myös se, miten meitä ympäröivässä kulttuurissa suhtaudutaan šamanismiin. Toisin sanoen ennakkokäsityksemme ja -luulomme voivat ohjata kokemusta johonkin suuntaan.

Kourin mukaan nykyinen uusšamanismi on saapunut Suomeen 1990-luvulla. Sitä ennen suomalaiset yksilöt harjoittivat henkimaailman kanssa kommunikoidessaan erilaisia tapoja tai riittejä niitä kuitenkaan šamanismiksi kutsumatta.

Kristinuskon saapuessa nykyisen Suomen alueelle noin tuhat vuotta sitten, uuden ja vanhan maailmankatsomuksen välille syntyi konflikti. Kristinusko tarvitsi itselleen kuuliaisia kannattajia. Suomalaisten vanhoja pyhiä puita kaadettiin ja pyhille paikoille rakennettiin kirkkoja. Vähitellen uusi jumala nujersi vanhat.

Yhä keskiajalla Suomessa elivät rinnak­kain kristinusko ja kansanusko. Kun suomalainen oli lähellä kuolemaa esimer­kiksi nälän tai sairauden vuoksi, hän pyysi avukseen kaikkia tuntemiaan henkiolentoja.

”Samalla kertaa on voitu pyytää apua haltioilta ja rukoilla Jeesus Mariaa, tämä oli vuosisatoja tavallista.”

Kourin mukaan tosin sanaa šamaani ei ole Suomessa menneinä vuosisatoina käytetty, vaan termi on tieteen käyttöön ottama siperialaisen heimon sana, joka on yleistynyt myös suomen kieleen.

Šamaanin tehtävä ja merkitys on muinaisten suomalaisten joukossa muuttunut ajan ja tarpeen mukaan. Šamaani on voinut olla tasapainottaja, parantaja tai tietäjä, tai sitten niitä kaikkia. Hän on ollut se henkilö ja välittäjä, joka on ollut suorassa yhteydessä henkimaailmaan.

”Ennen kaikkea šamaani on ollut ihminen, joka on asiantuntija elämän ja kuoleman rajapinnassa. Esimerkiksi kätilöillä ja vainajien pesijöillä oli hyvin paljon tämän tyyppistä tietotaitoa, erilaisia rituaaleja ja riittejä.”

Ihmiset uskoivat, että loitsuilla voitiin vaikuttaa todellisuuteen.

”Jos ei ole parempaa tietoa saatavilla, ihmiset käyttävät sitä tietoa, jota heillä on.”

Rummun avulla tehtävä matka on jokaiselle kokijalleen omanlainen. Seuran toimittaja pääsi testaamaan, miltä tällainen matka tuntui. © Riikka Hurri

Rummun avulla tehtävä matka on jokaiselle kokijalleen omanlainen. Seuran toimittaja pääsi testaamaan, miltä tällainen matka tuntui. © Riikka Hurri

Loitsuja ja lääketiedettä

”Šamanismissa kaikki kiteytyy yhteen sanaan, ja se on luottamus”, sanoo Helena Karhu.

Hänen keskustelutyylinsä on rauhallinen ja harkittu. Hän kuuntelee ja ikään kuin pureskelee hieman kuulemansa, ennen kuin vastaa.

Juuri sellaista keskustelukulttuuria hän toivoo kaikkien kanssaihmistensä keskuuteen.

Keskustelua, jonka lähtökohta olisi tuomitsemisen sijaan kiinnostus ja kunnioitus. Kuten esimerkiksi silloin, kun puhutaan šamanismista, luonnonuskosta tai muista tavallisen arkielämän ohittavista aiheista.

”Jos ihmisellä itsellään ei ole jostakin kokemusta, hän voisi kuitenkin kunnioittaa ja suhtautua avoimesti niihin ihmisiin, joilla se kokemus on.”

Šamanismi on arkikielessä eräänlainen kattokäsite, jonka alle herkästi asetetaan kaikenlaiset itkijät, loitsijat, herbalistit, verbalistit, tietäjät, näkijät, noidat sekä parantajat. Karhun šamanismissa keskeistä on parantajuus.

Kansanparannus sisältää kaikkea loitsuista ja lääkitsevistä yrteistä kuppaukseen ja jäsenkorjauksesta saunottamiseen, voiteisiin ja hauteisiin. Vielä 1800-luvulla Suomessa oli niin vähän lääkäreitä ja yleensä nykyaikaista lääketiedettä, että monin paikoin turvauduttiin kansanparantajien apuun.

Osa kansanparannuksen menetelmistä ja niiden hyödyistä on nykynäkökulmasta katsottuna parhaimmillaankin näennäistä tasoa, mutta toisaalta jäsenkorjaus ja vaikkapa kuusenpihkavoide luetaan nykyäänkin lääkinnällisesti hyödyllisiksi. Ja kukapa ei rentoutuisi ja uusiutuisi rauhallisessa saunassa.

Karhu ei ole modernin lääketieteen vastustaja. Hänen ajattelussaan murtuneeseen luuhun laitetaan terveyskeskuksessa toki lasta, mutta ei kai sen päälle luetusta loitsusta haittaakaan ole?

”Totta kai jos käsi on poikki tai ihmisellä on vaikka syöpä, näitä asioita hoidetaan sairaalassa. Mutta mielestäni joitakin kansanparannuksen muotoja voisi käyttää nykylääketieteen kanssa rinnakkain ja sitä tukevana hoitomuotona.”

Helena Karhu on länsimaisen lääketieteen kannattaja, mutta se ei hänen mielestään sulje pois myös muita hoitamisen tapoja. © Riikka Hurri

Helena Karhu on länsimaisen lääketieteen kannattaja, mutta se ei hänen mielestään sulje pois myös muita hoitamisen tapoja. © Riikka Hurri

Käärmesauvan mysteeri

Šamanismin perinteet ovat mittaamattoman vanhat, ja kulkevat kristinuskoa edeltävälle ajalle. Jonkinlaista šamanismia harjoittivat jo ainakin kivikauden suomalaiset. Tätä väitettä tukee kesäkuun lopussa julkaistu Turun yliopiston tutkijatohtori Satu Koiviston ja tutkija Antti Lahelman Humppilasta tekemä löytö.

Muinaisen järven rantakerrostumasta noin metrin syvyydestä kaivettiin esiin 4 400 vuotta vanha puinen veistos tai sauva, joka on huolellisesti veistetty muistuttamaan käärmettä. Paikalla on tehty Suomen Akatemian rahoittamia arkeologisia kaivauk­sia kesästä 2020 saakka.

Kristinuskossa on ajatus taivaasta, helvetistä ja maanpäällisestä elämästä. Šamanismin keskeiset käsitteet ovat puolestaan alinen, ylinen ja keskinen.

Tutkijoiden alustavan oletuksen mukaan käärmesauva liittyy uskontoon, joka omana aikanaan on ollut niin sanottua luonnonuskoa. Tutkijoiden tiedotteessa he kertovat, että käärmeillä on ollut sekä saamelaisessa että suomalais-ugrilaisessa kulttuurissa runsaasti symbolisia merkityksiä, ja šamaanien on jopa uskottu voivan muuttua käärmeeksi.

”Käärmeveistos ja muutamat muut viime kesän havainnot viitannevat tällä hetkellä mahdolliseen rituaaliseen toimintaan muinaisella järvenrannalla harjoitettujen kalastuksen ja muiden arkisten askareiden ohessa”, Koivisto kertoo Turun yliopiston tiedotteessa.

Tutkijat pitävät mielenkiintoisena sitä, että sauva löytyi juuri muinaisen järven rannalta, sillä kuolleiden maailman, alisen, uskottiin sijaitsevan veden alla.

Kristinuskossa on ajatus taivaasta, helvetistä ja maanpäällisestä elämästä. Šamanismin keskeiset käsitteet ovat puolestaan alinen, ylinen ja keskinen.

”Alista kuvaan usein sielun sisäisellä auringolla. Se on yleensä se taso, jossa šamaanimatkalla ensimmäisenä käydään hakemassa voimaa. Alisessa ovat myös esi-isämme, edelliset elämämme ja karmamme”, Helena Karhu kuvaa alisen merkitystä itselleen.

Keskinen on arkirealismin taso, jossa suurin osa šamaaninkin elämästä kulkee.

”Tälle tasolle integroimme ne opit, joita muilta tasoilta saamme. Muiden tasojen tavoittelusta huolimatta keskinen on se taso, jossa meidän on kyettävä elämään.”

Ylisen Karhu puolestaan kokee kuin johdattavaksi Pohjantähdeksi.

”Ylinen on se, mitä kohti olemme menossa. Ylisestä saamme inspiraatiota, tehtävän ja tarkoituksen.”

Kansanparannus on vuosisatoja vanhaa kulttuuria, johon kuuluvat myös rummut. © Riikka Hurri

Kansanparannus on vuosisatoja vanhaa kulttuuria, johon kuuluvat myös rummut. © Riikka Hurri

Šamaani neuvoo olemaan herkkänä luonnossa

Karhun ajattelussa maailmasta voi saada tietoa luontoa hiljaa kuuntelemalla ja aistimalla, shamaanirumpua tai muita instrumentteja soittamalla tai yrttejä käyttämällä.

Tärkeintä on olla luonnossa aistit avoinna ja herkkinä.

”Olen sitä mieltä, että uskomattoman monella olisi herkkyyksiä luonnon kuunteluun, mutta ympäröivä yhteiskunta ei siihen tue, kannusta tai mahdollista. Moni ei koe edes turvalliseksi puhua herkkyyksistään, sillä niin helposti tulee kommenttia, että tämä on aivan huuhaata.”

Niin, se tärkein kysymys lopuksi. Onko šamanismi huuhaata?

Ei tietenkään, sanoo Helena Karhu.

”Kun jollakin ihmisellä on kokemus siitä, että šamanismi antaa hänelle jotakin aitoa ja todellista, niin miten joku toinen ihminen voi sanoa, että se kokemus ei ole totta?”

Näitä Karhun sanoja ajattelen palatessani kotiin. Siellä minusta tuntuu, että olen oppinut Karhulta ainakin hidastamista, pysähtymistä ja hiljentymistä.

On ollut rauhoittavaa tavata Helena Karhu. Istua hetki Pyhäselän rantakalliolla, juoda teetä ja keskustella asioista arkirealismin ulkopuolella. Sellainen laajentaa perspektiiviä, josta itse katson maailmaa kulkiessani näitä keskisen maailman polkuja.

Ja nyt minäkin jo kaipaan metsäluontoon hiljentymään.

Helena Karhu ­kehottaa olemaan luonnossa aistit avoimena ja herkkinä. © Riikka Hurri

Helena Karhu ­kehottaa olemaan luonnossa aistit avoimena ja herkkinä. © Riikka Hurri

X