Reportaasi: Näin Simo-sonni uhmasi kohtaloaan, vältti tuonelan ja jäljitti auvoisen elämän eläintilan Yläneeltä
Viime kesänä vanhan Säkylän viimeinen sonni lähti karkuteille. Simoksi nimetty nauta seikkaili päiviä metsissä ja monen onnenkantamoisen myötä se pääsi hevoslauman jäseneksi sekä Niinan ja Eeron suojatiksi.
Niina Manninen ja Eero Toikka voittivat laumasielun luottamuksen ja saivat Simosta eläintilalleen uuden jäsenen.
Sitä iltaa yläneläiset Niina Manninen ja Eero Toikka eivät koskaan unohda.
Pariskunta oli lähtenyt tilalta ruokkimaan muutaman kilometrin päässä laitumella olevia hevosia, kun pusikosta ilmestyi – sonni!
”Sonni norkoili aidan vierellä, kunnes suuntasi metsään. Takaisin se ilmaantui, kun hevoset tulivat lähettyville.”
Niina ja Eero eivät aavistaneet, millainen taival heitä odotti Simoksi nimeämänsä sonnin matkassa.
Simo-sonni päätti toimia kun teurasauto lähti pihapiiristä
Simon seikkailu alkoi viime vuonna touko-kesäkuun vaihteessa, kun se otti kohtalonsa omien sorkkiensa varaan.
Sonnin kotitilalla karjanpito oli keväällä lopetettu, mutta Simon omistaja oli jättänyt kolmivuotiaan sonnin lajinsa viimeisenä kasvamaan kesäksi. Seurattuaan tovin hiljaista pihapiiriä teurasauton lähdön jälkeen Simo toimi.
Sonni seikkaili maastossa Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajalla. Milloin se joi metsälammista ja ojista, milloin herkutteli varvuilla ja pientareiden ruohomättäillä. Visusti se vältti seudun harvoja ihmisasutuksia ja vilkasta maantietä.
Ensimmäisen kerran karkulainen paljastui, kun se seurasi uteliaana Eeron omilla tiluksilla kevättöidentekijää.
Sana mustasta sonnista kylällä kiiri. Omistaja Säkylästä kyseli karkulaisen perään. Sitten Niina soitti.
Kesällä karkuri oli villi ja valpas. Nyt Simo-sonni seuraa uteliaan leppoisasti tilan tapahtumia. Tommi Tuomi / Otavamedia
Sarvipää juoksi ensin hevosten perässä – sitten hevoset sonnin perässä
Vaihtoehtoja Simon kohtalosta käytiin yhdessä läpi. Niina ja Eero ehdottivat, että mikäli karussa hoikistunut sonni saadaan houkuteltua laitumelle, voi metsien koluaja kasvattaa massaa kesän heidän laumassaan. Omistajalle tämä sopi.
Viikon vapaudessa eläneen naudan saaminen laitumelle olikin toisen viikon vievä ponnistus. Ihmisiä vieroksunut eläin pakeni metsään. Välillä karkulaista jäljitettiin lähisuolta dronen avulla.
Kun etsintä lopetettiin, sonni ilmestyi laitumen luo tutulle passipaikalleen.
Sitten oli vuorossa ratkaiseva hetki: sopeutuisiko vapaudesta nauttinut nauta hevoslauman sääntöihin?
Ensin Simo-sonni yritti tehdä uteliaana tuttavuutta neljän hevosen kanssa. Niitä tulokkaan tunkeilu arvelutti.
Ensimmäisenä päivänä sinnikäs sarvipää juoksikin hevosten perässä. Toisena päivänä häntä suorana laukkaavaa nautaa ajoi takaa laumanjohtaja, lämminveriruuna Arttu, kaula suorana, korvat liimattuna niskaan, suu auki ja valkoiset hampaat valmiina iskemään kiiltävään mustaan kylkeen.
”Kahdessa päivässä lauman marssijärjestys selvisi. Arttu pelasti sonnin hätäteurastukselta”, Niina sanoo.
Ensimmäiset viikot Simo seuraili arkana etäältä lauman liikkeitä sekä eläimiä hoitamaan tulleita ihmisiä.
Eero ryhtyi rakentamaan luottamusta tarjoten sonnille iltaleseet ämpäristä etäämmällä ja rauhassa hevosilta.
Ruoka teki tehtävänsä. Suhde laumankin yläpuolella olevaan ihmiseen alkoi vähitellen muodostua. Simo-sonni opetteli lauman tavoille keskikesän yli.
Päivittäiset rapsuttelu- ja harjaushetket kuuluvat nyt Simon elämään. Tommi Tuomi / Otavamedia
Kepeä loikka kaurapeltoon – ja hatkat lauman kesken
Ensimmäinen sooloilu nähtiin heinäkuussa. Kun Simo ei voinut enää vastustaa viereisen pellon kypsyvän kauran tuoksua, se karkasi useana päivänä herkuttelemaan.
Jäädessään kiinni kauran räyhyt suupielessä, Eero piti sille messun, heristi aurauskeppiä ja uhkasi sitä vakuumilla ja kilon paloilla.
Niin 600-kiloinen sonni loikkasi kepeästi takaisin laitumelle, eikä sen koommin kaurapeltoon erehtynyt.
Tosin koko lauman kesken hevoset ja Simo-sonni päättivät lähteä omille teilleen vielä eräänä heinäkuisena yönä.
”Olin tekemässä pitopalveluni tilausta, kun naapuritilalta soitettiin karanneista hevosista. Eero kävi taluttamassa kolme hevosta yhtäaikaa muina cowboyna takaisin laitumelle”, Niina kertoo.
Lauman viimeistä lenkkiä, Simoa, ei kuitenkaan näkynyt.
Eero lähti ajelemaan metsäteitä, ja vastaan tuli kaksi rouvaa ämpärit käsissä mustikoille menossa.
”Sanoin, että pusikossa voi olla vähän isompi musta kaveri. Pyysin soittamaan, jos näkyy.”
Marjanpoimijat tekivät täyskäännöksen ja suuntasivat autolleen.
Ja niin vain palasi illalla viimeinenkin karkuri laitumen laitamille.
Simo-sonni puskee ison heinäpaalin hetkessä pitkin poikin ja lauman ruokailu voi alkaa. Tommi Tuomi / Otavamedia
Ikimuistoinen kotimatka maantietä pitkin
Simon päivät olivat jälleen vaakalaudalla syyskuun lopulla, jolloin laidunkausi päättyi ja hevosten oli aika siirtyä kotilaitumen pihattoon.
Kun hevosia ryhdyttiin siirtämään, lähti vapaana kulkeva Simokin lopulta aitauksesta. Tosin se sai kaaoksen aikaan ja hevoset hermostumaan sinkoillessaan metsätiellä sinne tänne.
”Lähdin taluttamaan Arttua. Kun Simo-sonni pääsi kulkemaan sen perässä, tilanne rauhoittui heti. Laumassa sen paikka oli toisena. Tätä en ollut ymmärtänyt aikaisemmin”, Niina kertoo.
Parin kilometrin matka tilalle maantietä pitkin onnistui yli odotusten.
”Se oli ihmeellinen asia. Aivan kuin se olisi aina kävellyt jonossa. Kun Simo tuotiin tilalle, se meni suoraan portista sisään”, Eero kertoo.
Ikimuistoinen hetki oli tunteikas. Simo lähti tutkimaan uutta laiduntaan muina sonneina hevosten perässä.
”Se luotti meihin ja tuli mukana. Oli hieno tunne, kun se tuli perässä, eikä sitä tarvinnut lahdata.”
Kotialbumiin on koottu lehtileikkeitä ja kuvia. Simo-sonni on kuuluisa seikkailuistaan. Tommi Tuomi / Otavamedia
Eläinten arvojärjestys tuo laumaan pelisäännöt
Nyt ajatus Simosta luopumisesta olisi raskaampi. Sonni on elänyt syksystä asti pihatossa lämminveriruunien kanssa. Se antaa koskettaa ja harjata. Kaivatessaan hellyyttä se tarjoaa kylkeään rapsutettavaksi. Saman se tekee, jos sitä on joutunut komentamaan, ja herkkäsielu on pahoittanut mielensä.
”Sonni tuntee sanat Simo ja poika. Kun se innostuu ja pomppii, komennan sitä poika-sanalla ja hätistän sormea. Se ymmärtää kääntyä sormen osoittamaan suuntaan”, Eero kertoo.
Massaa Simolla on jo 800-kiloa. Yksin sen aitaukseen ei yleensä mennä. Ja kun sen kanssa on tekemisissä, aina on oltava valppaana väistämään.
Laumanjohtaja Arttu sanelee yhä eläinten marssijärjestyksen ja hätistää korvat luimussa kaulaa heilauttamalla sonnin hetkessä kauemmaksi.
Eniten seikkailijan tuloon on joutunut sopeutumaan Iiro-ruuna, joka on nyt lauman arvojärjestyksessä viimeinen. Ennen se oli kuin koulukiusaaja.
”Iiro voi mököttää, eikä se enää pidä puoliaan laumassa. Ennen se pompotti muita mutta nyt väistää. Simon ansioista Iirosta on tullut edustuskelpoinen”, Niina iloitsee.
Simokaan ei ole täysin tyytyväinen lauman kakkossijaan.
”Se yrittää ottaa valtasijaa Artulta, mutta toistaiseksi Simo on saanut pomolta kuonoonsa. Jos se joskus nousisi lauman johtajaksi, tilanne muuttuisi kaikkien kannalta”, Niina toteaa.
Laumanjohtaja Arttu saa leipäpalansa ensimmäisenä ja Simo-sonni malttaa kärttämättä odottaa. Tommi Tuomi / Otavamedia
Arttu on omalla käytöksellään opettanut Simolle ihmisten olevan laumanjohtajaakin korkeammalla.
”Eläinten arvojärjestys on suurin oivallus, jonka olen niiltä saanut. Miksi pidän yhä 32-vuotiasta ponia? Koska hierarkiassa juuri se opettaa nuorempia hyville tavoille”, Niina kertoo.
Monet tilan eläimistä ovat tulleet sattumalta viettämään sinne viimeisiä vuosiaan. Mutta kukaan muu kuin Simo ei ole tullut omin jaloin.
Yhteiset sävelet arjessa
Tutut rutiinit eläinten kanssa ovat kannatelleet Niinaa vaikeina aikoina. Syksyllä 2017 Niina jäi yksin, kun avomies Janne kuoli.
”Jos ei olisi ollut silloin näitä ulkohommia eläinten kanssa, olisin töiden jälkeen vain istunut sisällä ja pyöritellyt peukaloita. Olin ylityöllistetty, sillä myös pitopalvelun tilauksia oli paljon. Mutta onneksi niitä oli, samoin nämä elukat.”
Niina ajoi arkiaamuisin viiden jälkeen Auraan leipomoon, palasi iltapäivällä kolmen maissa. Hoiti eläimet, tilan ja teki pitopalvelun tilaustyöt.
”Olihan se raskasta, mutta yksin et vain voi pysähtyä.”
Muutos elämään tuli korjaajaa kaipaavan porakaivopumpun ansiosta. Niina oli nähnyt Eeron yrityksen ilmoituksen, ja soitti miehen paikalle, ja siitä se lähti.
”Jos ei olisi Eeron kaltaista kumppania, ei tätä yksin jaksaisi”, tilan emäntä tunnustaa nyt.
Yhtenevät sävelet kantavat pariskuntaa vahvasti arjessa.
”Niina on ensimmäinen ihminen, jonka kanssa pystyy tekemään kaikkia asioita yhdessä. Jos mulla on traktorin kanssa joku homma, hän tulee kaveriksi – jos mettäs on joku homma, hän tulee kaveriksi”, Eero sanoo.
Pihaton takana on kanala, jonka asukkaat tepastelevat tilalla vapaina. Tommi Tuomi / Otavamedia
Maitotilalla kasvanut Eero ei ole koskaan pitänyt itse eläimiä, mutta hän on vuosia sitten tehnyt myös maatalouslomittajan töitä.
”Kolmisen vuotta sitten kävin läpi burnoutin. Elämä onkin ollut eläinten kanssa terapeuttista, samoin tämän kanssa”, Eero sanoo ja pörröttää Niinan tukkaa.
”Monena iltana Eero jää rapsuttelemaan Simoa ja Arttua pihattoon, kun lähden jo talliin valmistelemaan muiden hevosten ja aasien iltajuttuja.”
Simo on tuonut pariskunnan arkeen lukuisia, odottamattomia elämyksiä.
Sonnin paperit siirtyivät omistajalta heille. Simon kohtalo on jatkossa enää sen omasta käytöksestä kiinni.
”Jos Simo rupeaa kiukuttelemaan ja nousisi lauman johtajaksi ja teloisi hevosen tai meitä, se pitäisi laittaa pois.”
”Jos niitä merkkejä näkyy, siltä napataan pallit”, Niina summaa.
”Se olisi niin tunteikas hetki, että sinä päivänä menisin muualle. Pidän sitä Simona niin kauan, kun sillä on pallit”, Eero päräyttää puoliksi tosissaan.
Tilan eläimistä huolehtiminen on Niinan ja Eeron arjen yhteinen onni ja ilo. 23-vuotias aasitamma Rusina asteli tallin suojasta mukaan pariskunnan potrettiin. Tommi Tuomi / Otavamedia
Herättääkö kevät Simo-sonnin seikkailumielen?
Simo on näyttänyt kykynsä – se voi vauhditta hypätä 90-senttisen aidan yli. Siksi kevääntulo hiukan pohdituttaa.
”Jos Simo haistaa lehmän kiiman, se voisi sekoittaa sen pään. Tuoretta ruohoakin täytyy niittää aitaukseen, ettei se lähden ruoan perässä”, Niina pohtii.
Jos Simo ottaa laitumelta hatkat, sitä ei lähdetä hakemaan. Sen ei uskota lähtevän kauas. Säikähdyksellä selvittiin muutama viikkokin sitten.
”Tulin kotiin ja näin, että aita oli alhaalla eikä ketään näkynyt. Olin varma, että Simo on taas pitkin pitäjää, mutta se makasikin Artun kanssa pihatossa Iiron seisoessa. Simo oli vierittänyt aitauksessa olleen siltarummun ojaan, mikä oli vienyt aitakeppejä mukanaan”, Niina kertoo.
Helmikuisena pakkaspäivänä Simon leppoisa katse seuraa pihamaan tapahtumia. Olemus on rauhaisa, mutta päähänpistosta riippuen Simo saattaa hetkessä aloittaa tasajalkatanssin.
Eero kertoo, että Simoa on pyydetty lähiruokafestareille.
”Mutta luottoa siihen pitää saada enemmän, ennen kuin siitä tulee kylän missipoika.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 3/20.
Katso hilpeä video näin herkuttelee Simo-sonni
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti