Sukupuuttoaalto uhkaa maailmaa – kirjailija Reetta Niemelän ötökkäystävällinen luontopiha auttaa

Maailmassa on meneillään lajien sukupuuttoaalto. Reetta Niemelän rakentama ötökkäystävällinen luontopiha vetää puoleensa hyönteisiä, lintuja ja kasveja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Niemelän rakentamat hyönteishotellit ovat kaikki erilaisia. Yksinkertaisimmillaan hotellin voi valmistaa poraamalla reikiä koivupölliin. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Maailmassa on meneillään lajien sukupuuttoaalto. Reetta Niemelän rakentama ötökkäystävällinen luontopiha vetää puoleensa hyönteisiä, lintuja ja kasveja.
Teksti: Jukka Vuorio

Maailmassa on meneillään valtava lajien sukupuuttoaalto, ja sen aiheuttaja on yksi laji, ihminen.

Kirjailija Reetta Niemelän työhuoneen pihalla Maskussa maailmanloppu tuntuu kuitenkin kesäisensä päivänä kaukaiselta.

Ja hetkinen, mikäs tämän koivupöllin reiästä pilkistää?

Jotakin mustaa, kiiltävää ja pyöreää… Sehän on erakkomehiläisen takapuoli, joka hetken vaappuu puolelta toiselle, kunnes ötökkä katoaa takaisin koloonsa, tai ehkä voisi sanoa takaisin hotelliinsa?

Niemelä on porannut kolon pölliin itse, sillä hän haluaa auttaa hyönteisiä niiden itsensä vuoksi, mutta myös meidän kaikkien muiden: luonnon monimuotoisuuden ja viime kädessä ihmiskunnan vuoksi.

Sukupuuttoaalto tapahtuu silmiemme edessä. Etenkin hyönteisten elinolosuhteet heikentyvät ja tuhoutuvat kaikkialla, koska ihmisen toiminta muuttaa vanhaa metsää talousmetsäksi, myrkyttää maata, rehevöittää meriä, saastuttaa ilmaa, kasvattaa joitain lajeja liikaa, kalastaa siellä, missä ei pitäisi, ja edistää monin toimin ilmastonmuutosta.

Siksi hyönteisten määrä vähenee rajusti. Arjessa ihmiset eivät juuri kiinnitä huomiota hyönteisiin, mutta niiden merkitys näkyy elämässämme päivittäin. Yksi mehiläinen vierailee päivän aikana 3 000 kukassa, ja ruoantuotantoketjussa jopa 75 prosenttia viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä.

Pölyttäjien kuten kimalaisten vähentyminen maailmasta uhkaa kasvien satoa ja sitä kautta ihmisen ruoantuotantoa.

Pölyttäjien kuten kimalaisten vähentyminen maailmasta uhkaa kasvien satoa ja sitä kautta ihmisen ruoantuotantoa. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Sukupuuttoaalto on raju. Nyt ei katoa pysyvästi vain harvinaisia lajeja. Myös monien aiemmin yleisinä pidettyjen maalla elävien selkärankaisten kuten lintujen kannat pienenevät nopeasti.

Koska luonto on hyvin herkkä ja monimutkainen kokonaisuus, yksittäisten lajien katoaminen koskettaa kipeästi myös toisia lajeja. Ihmistäkin.

Kasvit tuottavat hapen

Ekologisten vaikutusten lisäksi myös taloudelliset seuraukset ovat valtavat. Ihmiskunta elää monin tavoin ohuen maakerroksen eliöiden toiminnan varassa.

“Pahimmillaan monimuotoisten elinympäristöjen tuhoutuminen aiheuttaa sen, ettemme pysty enää viljelemään, emmekä siis saa ruokaa. Ilman muuta sellaisesta seuraa nälänhätää ja yhteiskuntien romahtamista”, Reetta Niemelä sanoo.

Hän harmittelee, että ihmiset näkevät pihan kasvit usein jonkinlaisina maisemaelementteinä.

Todellisuudessa kasvit ovat monimutkaisessa vuorovaikutuksessa niin maanpäällisten kuin maanalaistenkin eliöiden kanssa.

”Unohdamme helposti, että kasvit tuottavat yhteyttämällä ravintoketjun energian, haihduttavat vettä, joka muuttuu sateiksi, ja tuottavat hengittämämme hapen. Esimerkiksi yksi suuri tammi on elämänpuu sadoille muille lajeille.”

Ja lajeja Niemelän pihalla riittää. Hämähäkeille on sopivia soppeja kellarin oviaukossa, mökin räystään takana sekä maanrajassa karikkeen joukossa. Linnuille on ripustettu useita pönttöjä, hyönteisille hyönteishotelleja. Ampiaisia pörräilee kukasta kukkaan, tuolla lentää kukkakärpänen ja mitä moninaisempia mönkijöitä kulkee aluskasvillisuuden joukossa.

Reetta Niemelä on julkaissut useita luontoa käsitteleviä tietokirjoja ja lastenkirjoja sekä lisäksi runoteoksia.

Reetta Niemelä on julkaissut useita luontoa käsitteleviä tietokirjoja ja lastenkirjoja sekä lisäksi runoteoksia. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Sukupuuttoaalto on pysäytettävä

Meidän ja ekokatastrofin välissä seisovat Reetta Niemelän kaltaiset ihmiset, jotka haluavat kannustaa positiivisella esimerkillä. Niemelä on julkaissut useita tieto-, oppi-, runo- ja lastenkirjoja. Teokset käsittelevät usein luontoa, eläimiä, hyönteisiä, kasveja ja ihmisen suhdetta niihin. Kirjailija sanoo, että sukupuuttoaalto on pysäytettävä nyt.

”Nyt pitää toimia. Ei ole enää aikaa miettiä, tekisimmekö jotain kymmenen vuoden päästä.”

Toimiin pitää kirjailijan mukaan saada poliittisten päättäjien johdolla laajasti koko yhteiskunta. Yksittäinen ihminenkin voi paikallisesti tehdä paljon. Eräs hyvä tapa on rakentaa pihastaan, puutarhastaan tai kasvimaastaan mahdollisimman monimuotoinen ja ötökkäystävällinen.

Juuri sellainen on Niemelän oman lapsuudenkodin ja työhuoneen piha Maskussa.

Kirjailija Reetta Niemelän työhuone Maskussa henkii luonnonläheisyyttä. Seinille on ripustettu hyönteishotelleja ja linnunpönttöjä.

Kirjailija Reetta Niemelän työhuone Maskussa henkii luonnonläheisyyttä. Seinille on ripustettu hyönteishotelleja ja linnunpönttöjä. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Tervetuloa ötökät

Tämä piha henkii tervetuliaistoivotusta eliöille. Pitkää heinikkoa, hoidettua kasvimaata, lankunpätkiä maassa, linnunpönttöjä, pensaita, puita sekä siellä täällä Niemelän itse rakentamia hyönteishotelleja, jotka yksinkertaisimmillaan ovat koivupölkkyjä, joihin on porattu reikiä.

Hyönteishotelleista on tänä vuonna puhuttu ja kirjoitettu paljon, ja moni firma on haistanut mahdollisuuden bisnekselle. Nyt moni huoltoasema ja varaosaliikekin myy hyönteishotelleja.

”Hyönteishotellit ovat ajan muoti-ilmiö, ja se on erittäin myönteinen asia. Täytyy kuitenkin muistaa, että pihan ötökkäasiat eivät kuitenkaan ratkea yhdellä seinään ripustettavalla koristeella.”

Erakkomehiläiset tarvitsevat pihassa valmiita koloja tai paljasta maata, mihin kaivaa pesiä. Osa erakkomehiläisistä on erikoistunut tiettyyn ravintokasviin, ja siksi ne ovat pulassa ravintokasvillisuuden köyhtyessä.

Reetta Niemelän itse rakentamassa hyönteishotellissa riittää asukkaita. Hotellin emäntä sanoo, ettei juuri puutu asukkaiden elämään, vaikka näille tulisi joskus riitaakin keskenään.

Reetta Niemelän itse rakentamassa hyönteishotellissa riittää asukkaita. Hotellin emäntä sanoo, ettei juuri puutu asukkaiden elämään, vaikka näille tulisi joskus riitaakin keskenään. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Perhoset taas tarvitsevat monipuolisesti ravintokasveja ja talvehtimispaikkoja niin toukka-, kotelo- kuin aikuisvaiheessakin.

Kimalaiset eivät hyönteishotelleihin tule. Ne ovat yhdyskuntahyönteisiä, kun taas hotellit houkuttelevat yksieläviä erakkomehiläisiä.

”On parempi porata itse koloja koivupölkkyihin kuin ostaa ulkomailta tuotu hyönteishotelli. Koiranputken ja järviruo’on varsista kannattaa tehdä ruokopesiä, jos niitä haluaa.”

Muinaislinnan juurella

Niemelän työhuone on perheen lapsuudenkodin pihalla. Metrin päässä työhuoneesta nousee korkea kallio, Stenbergan linnavuori, joka tunnetaan seudulla myös Teinperin linnana. Arkeologisten tutkimusten perusteella kalliolla on ollut 1300-luvulla rakennettu pieni harmaakivinen linna, jossa on ollut kaksi tornia.

Linnan tuhoutumisen syy ei ole tiedossa, mutta rakennus on purettu viimeistään 1500-luvun puolivälissä. Sen rakennusmateriaaleja on voitu käyttää uudelleen joko Turun linnan tai Naantalin luostarin rakennus- ja korjaustöissä.

Niemelä seisoo kallion päällä ja katsoo pienen ja vaatimattomaan Maskunjoen suuntaan. Kaikkialla näkyy peltoja ja metsää. Vuosisatoja sitten maisema on ollut hyvin toisenlainen, sillä meri on yltänyt linnavuoren tietämille saakka.

Niemelän mukaan Stenbergan linnavuoren laella kasvavista muinais­tulokkaista kuten sikoangervosta voi heti päätellä, että täällä on kauan sitten ollut ihmisasutusta.

Niemelän mukaan Stenbergan linnavuoren laella kasvavista muinais­tulokkaista kuten sikoangervosta voi heti päätellä, että täällä on kauan sitten ollut ihmisasutusta. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Korkealla kalliolla kasvaa sikoangervo, ja aivan sen vieressä mäkikaura ja pölkkyruoho. Niemelän silmä osaa päätellä näistä kasveista, että täällä on kauan sitten asunut ihmisiä.

”Nämä ovat muinaistulokkaiksi kutsuttuja kasveja, joista tunnistaa helposti esihistoriallisia sekä pronssi- ja rautakauden asutuspaikkoja.”

Kun linnavuorelta laskeutuu alas maankamaralle, on saapunut Niemelän puutarhaan.

Siellä kirjailija kulkee mekossa ja saappaissa ja osoittelee kasveja, lintuja ja ötököitä.

“Mäkikaura, pölkkyruoho, kalliokielo, ketokäenminttu”, hän luettelee kalliolla ja sieltä laskeutuessaan.

“Mäkikuisma, hiirenvirna, kissankello, heinätähtimö”, hän jatkaa saapuessaan kedolle.

“Nokkonen, mesiangervo, voikukka, vuohenputki”, hän kertoo luonnonkasveista, jotka saavat vapaasti levitä hänen pihallaan.

“Puna-apila, siankärsämö, pihatähtimö, horsma”, hän sanoo omalta pihalta keräämistään ja talveksi säilömistään villiyrteistä.

Hän tunnistaa pihansa kaikki lajit, mutta väittää silti itse, ettei tunne eliöitä riittävän hyvin.

Vielä muutama vuosi sitten linnavuori oli sankan pensaiston peittämä. Nyt ympäristöä on harvennettu muistuttamaan jälleen paremmin satojen vuosien takaisesta menneisyydestä.

Vielä muutama vuosi sitten linnavuori oli sankan pensaiston peittämä. Nyt ympäristöä on harvennettu muistuttamaan jälleen paremmin satojen vuosien takaisesta menneisyydestä. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Ei ihan tavallinen piha

Puutarha ei ole mikään tavallinen piha tai kasvimaa, vaan kirjailija on kaikessa pyrkinyt ottamaan huomioon monimuotoisuuden, sekä hyönteisten, lintujen ja muiden eliöiden viihtyisyyden. Tällä pihalla sukupuuttoaalto ei leviä.

Siksi puutarha voi näyttää pikaisella vilkaisulla jopa hoitamattomalta, vaikka tosiasiassa Niemelä käyttää hoitoon paljon aikaa. Hän vain ei tavoittele tavanomaista esteettisyyttä. Aluskasvillisuus on paikoin kasvanut korkeaksi, sillä monille lajeille se tarjoaa suojaa.

Rikkakasveja tai tuholaishyönteisiä varten tarkoitettuja myrkkyjä Niemelä ei pihallaan tietenkään käytä.

”Myrkyt eivät erottele, onko kyseessä, kirva, sen peto tai hyödyllinen vastustuskykyä parantava bakteeri. Myrkyt aikaansaavat pihan, jolta elämä on karkotettu pois. Sellainen piha ei lisää ihmisenkään terveyttä.”

Punkillakin on paikkansa

Niemelän mukaan jokaiselle hyönteiselle ja eliölle löytyy oma tarkoituksensa ekosysteemissä. Jopa muita loisia kuten borrelioosia levittävälle punkille.

”Punkki on vaarallinen loinen ja ymmärrän, että ne huolestuttavat ihmisiä. Itsekin suojaudun niiltä pukemalla sukat lahkeiden päälle sekä rokotteella.”

Toisaalta kirjailija sanoo loisten olevan evoluution kannalta valtavan tärkeitä.

”Taitaa olla aika vaikea löytää eliöitä, joilla ei olisi loisia. Todella moni eri lajien piirre on sopeutuma loisten olemassaoloon. Loisia tutkimalla saadaan myös valtavasti tietoa evoluutiosta. Ehkä jopa elämän synty ja jatkuminen perustuu tällaiseen loputtomaan vuorovaikutukseen.”

Niemelän pihan rakennelmat on suunniteltu miellyttämään enemmän hyönteisten kuin ihmisen silmää.

Niemelän pihan rakennelmat on suunniteltu miellyttämään enemmän hyönteisten kuin ihmisen silmää. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Vähemmän tappamista

Keskustelu niin sanotuista vieraslajeista on julkisuudessa pääasiassa yksioikoista. Moni lehtijuttu kertoo, kuinka etanat voi tehokkaimmin tappaa omasta puutarhastaan. Osa ihmisistä kirjoittaa sosiaaliseen mediaan suorastaan vihaavansa lupiineja.

Helsingissä keskustellaan siitä, tulisiko kaupungin alueilta tappaa hanhet ja kanit, maaseudulla taas halutaan ampua minkit ja supikoirat. Niemelän mielestä tilanne on vähintään kummallinen.

”Kaikkein oleellisinta on tutkittu tieto. Se auttaisi suhtautumaan lajeihin ilman vihaa, huolta ja pelkoa.”

”Kaikkein oleellisinta on tutkittu tieto. Se auttaisi suhtautumaan lajeihin ilman vihaa, huolta ja pelkoa.”

Kirjailija sanoo kantavansa huolta ennen kaikkea monimuotoisuuden puolesta. Siksi hän pitää esimerkiksi minkkiä ja supikoiraa uhkana maassa ja luodoilla pesiville linnuille.

”Mutta silti tuntuu hurjalta, että ainoa ratkaisumme olisi joka vuosi tappaa silmitön määrä erilaisia eläimiä.”

Monen vieraslajin levittäytymisen taustalla ovat ihmisen omat toimet. Sukupuuttoaalto etenee osin ihmisen tietämättömyyden ansiosta. Ihminen levittää tahallaan tai tahattomasti lajeja, joista aiheutuu eliöyhteisön muutoksia uusilla elinalueilla.

Paikoin muun muassa maankäytön ja maatalouden muutokset ja ilmastonmuutoksen luomat olosuhteet saavat lopulta aikaan sen, että jokin laji yllättäen lisääntyy voimakkaasti syrjäyttäen pidemmän aikaa eliöyhteisössä olleita lajeja.

Niemelä suhtautuu vieraslajeihin vakavasti, vaikuttavathan ne paikallisten lajien populaatioihin. Kurttulehtiruusun tapaisia vieraslajeja hän on kaivattanut pois pihaltaan kaivinkoneella. Lupiineja hän on niittänyt ja perannut pois tontiltaan jo kymmenen vuoden ajan.

”Vieraslajit – kasvit tai eläimet – eivät tee tahallaan haittaa vaan toteuttavat vain omia lajinmukaisia vaikkapa metsästystarpeitaan, usein ihmisen aikaansaamassa tilanteessa.”

Tervetuloa ampiainen

Kesken kaiken Niemelän työhuoneen avonaisesta ovesta lentää sisään ampiainen. Niemelä ei hätäänny eikä ala hätistellä pörriäistä ulos.

”Tuo taitaa olla piha-ampiainen, näyttäisi olevan pesäpaikkaa etsivä emo. Tai sitten se vain tutkii ympäristön resursseja.”

Niemelä pitää ampiaisista. Hän ihailee yhdyskunta-ampiaisten taitoa raastaa vaikkapa terassilautaa, koota siitä puuainesta ja sekoittaa oman sylkensä avulla paperimassaa pesän tekoon. Kirjailijasta olisi mukavaa, jos ampiaiset tekisivät pesän hänen pihalleen, kunhan eivät sisälle mökkiin.

Ampiaiselle on järjestetty oma sisäänkäynti vanhaan puurakenteeseen.

Ampiaiselle on järjestetty oma sisäänkäynti vanhaan puurakenteeseen. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Ampiainen mönkii hirsiseinän sisään.

”Voi voi, sellaista pesäpaikkaa et voi valita, jonne joudut lentämään mökin ovesta sisäkautta. Minun täytyy näet välillä pitää ovea kiinni, ettekä sitten pääse pesälle saalistusreissuilta. Ulkokautta olet tervetullut talon rakenteisiin.”

Myöhemmin Niemelä lähettää viestin, jossa kertoo ampiaisen päässeen turvallisesti ulkoilmaan. Samalla hän vielä muistuttaa ampiaisen roolista ekosysteemissä ja kiertokulussa. Ilman ravintohyönteisiä ei ole ampiaisia, ja ilman ampiaisia moni kasvi jää pölyttämättä. Silloin ihmiset saavat vähemmän ruokaa.

”Tavallinen piha-ampiainen on tosi tärkeä otus. Ne syövät kukkien mettä ja pölyttävät samalla kasveja. Toukilleen ne saalistavat suuren määrän muita hyönteisiä.”

Niemelän pihan omenapuun kukille riitti kesäkuun alussa pölyttäjiä.

Niemelän pihan omenapuun kukille riitti kesäkuun alussa pölyttäjiä. Kuva: Pekka Nieminen/Otavamedia

Hämmästyttävä elämä

Osalla ihmisistä on joko opittua tai sisäsyntyistä pelkoa ja inhoa ötököitä kohtaan. Niemelän reaktio hyönteisiin on päinvastainen. Hän rientää mielellään tutkimaan olentoja lähempää.

”Usein katsellessani ötököitä mietin, että vau, mitä tyyppejä. Mitä enemmän niistä tietää, sen kiinnostavampia ne ovat.”

”Usein katsellessani ötököitä mietin, että vau, mitä tyyppejä. Mitä enemmän niistä tietää, sen kiinnostavampia ne ovat.”

Mitä sitten tehdä, että sukupuuttoaalto tyrehtyisi? Oman pihan monimuotoistaminen on Niemelän mukaan hyvä alku ekokatastrofin välttämiseksi.

”Jos me ihmiset haluamme jatkaa elämäämme maapallolla vielä jonkin aikaa, meidän on yksinkertaisesti tultava toimeen muiden lajien kanssa ja kuunneltava niiden tarpeita. Yhdenkään eliön arvo ei perustu siihen, mitä se ihmiselle edustaa. Elämä itsessään on arvokasta ja hämmästyttävää sinällään.”

Lue lisää: Jenni Haukio kannustaa toimiin hyönteisten ahdingon helpottamiseksi: ”Jokainen meistä voi tehdä osansa tilanteen parantamiseksi”

X