Sukutilasta kesäparatiisi – Sari ja Ari Haapaniemi loihtivat ladosta ateljeen ja näyttelytilan, pellosta villin taidepuutarhan

Ari toi minut 39 vuotta sitten tänne Lehtimäelle vanhempiensa mökille, joka oli tuossa puolen kilometrin päässä tästä sukutilasta, Kangaslammen rannalla. Olin silloin 15 ja Ari 16. Näissä maisemissa Ari oli viettänyt lapsuutensa kesät.

Tämän talon omisti Martta, Arin mummon sisko. Kävimme häntä tervehtimässä usein mökkireissuillamme. Martta soitti meille harmonia ja lauloi virsiä. Hän oli aika erikoinen persoona, kiinnostunut kulttuurista ja kirjoitti runojakin.

Me olimme nuoria ja lapsellisia. Taisimme tirskua salaa, kun soitto ei ihan aina mennyt nuotilleen.

Sukutilasta tietoja 1600-luvulta lähtien

Talo oli silloin aivan erilainen kuin nykyään. Tupa tuntui kauhean isolta ja kolkolta. Ikinä ei olisi voitu kuvitella, että tästä tulisi joskus meidän kesäkotimme. Yksitoista vuotta sitten ostimme tämän Arin äidiltä, ja siitä lähtien on laitettu paikkoja kuntoon.

Tilan nimi on Nevantakanen, ja se on ollut Arin suvussa 1600-luvulta lähtien. Siihen aikaan Lehtimäellä oli kaksi kantatilaa, ja tämä on niistä toinen. Maata ja metsää oli yli tuhat hehtaaria, mutta vuosisatojen kuluessa tila lohkottu moneen kertaan.

Talon rakensivat Arin äidin isovanhemmat Matti Juhanpoika Nevantakanen ja Iida Pykälämäki vuonna 1900. Vuonna 1928 talo pantiin veljesten kesken kahtia ja toinen puoli siirrettiin naapuriin. Siihen aikaan oli tapana tehdä niin.

Ulkorakennuksessa on vuosiluku 1784. Perimätiedon mukaan rakennuksen hirret on silloin siirretty tänne tilan muilta mailta, eli ne ovat vielä paljon vanhempia.

Vanha pohjalaistalo jaettiin veljesten kesken ja ”sahattiin poikki” 1928. Puolikas on naapurissa. © Timo Aalto

Ateljeen ötökkäverho on pitsiä, kuinkas muuten. © Timo Aalto

Sari ja Ari Haapaniemen lempipaikka on ”kesämökki”, jonne on rakennettu uima-allas, sauna ja oleskelutilat. © Timo Aalto

Tulipalon jälkeen remontoitiin kaksi vuotta

Pihapiiri on reilun hehtaarin kokoinen. Talon lisäksi tässä on lato ja vanhoja aittoja.

Voi sanoa, että olemme pelastaneet tämän paikan ja nämä rakennukset. Jos emme olisi 11 vuotta sitten alkaneet korjata kattoja, rakennukset olisivat entisiä. Ainakin ladon katto vuoti monesta kohdasta.

Taloon oli 1960-luvulla tehty sen ajan energiaremontti. Se tarkoittaa, että katot oli madallettu, seinät levytetty ja sisälle oli tehty sauna. Ikkunat oli uusittu 50-luvulla.

Käytännössä talo ja muut rakennukset olivat purkukunnossa. Meillä ei ollut tarkoitus tehdä remonttia, vaan pitää paikka sellaisena, että vähän stailataan vaan. Mutta sitten kävi niin, että nuoriso oli viettämässä täällä juhannusta, ja saunassa syttyi tulipalo.

Poikamme nukkui tyttöystävänsä kanssa saunan viereisessä kamarissa ja heräsi yöllä pistävään hajuun. Oli minuuteista kiinni, että he pääsivät ulos. Palokunta kertoi, että jos ei hirsilattian päällä olisi ollut muovimattoa, tuli olisi levinnyt paljon nopeammin. Seuraukset olisivat olleet kohtalokkaat.

Palokunta joutui repimään kaikki lattiat auki, jotta palo saatiin sammutettua. Sen jälkeen oli pakko aloittaa remontti.

Ensin laitettiin sauna tuonne ulos, ja saunan tilalle remontoitiin makuuhuone. Kun molemmat kamarit oli saatu valmiiksi, siirryttiin tuvan puolelle. Katot ja kaikki materiaalit purettiin pois niin että saatiin hirret näkyviin. Katto oli tumma, ja hirret käsiteltiin samanvärisiksi.

Tilaa tässä on sata neliötä. Remontissa meni kaksi vuotta.

Isoisoisän puumerkit

Tuvassa on talon alkuperäisiä kalusteita, joissa näkyy Arin isoisoisän puumerkit. Monet kaapit ja piirongit oli maalattu Miranolilla. Olemme yrittäneet palauttaa niihin vanhaa henkeä.

Tutuilta on saatu lisää käytettyjä huonekaluja, sillä Martta oli lahjoittanut paljon tavaraa museoon. Ja pitihän meidän hankkia tänne harmonikin, kun se vanha oli annettu pois.

Emme silti halua asua missään museossa, joten taloa on myös modernisoitu. Pirtinpöydän penkit vaihdettiin tuoleihin, kun vieraat moittivat penkkejä epämukaviksi. Keittiökoneet ovat piilossa verhon takana.

Talo on vain kesäasuttava, eikä tätä ole eristetty. Asumme Vaasassa, mutta meillä on asunnot myös Helsingissä ja Espanjassa. Tästä tuli siis kesäpaikka. Aivan kuin kohtalo olisi järjestänyt kaiken.

Yleensä tulemme tänne vapun tienoilla. Talo on talvet kylmillään, ja talven jälkeen meillä menee aina monta viikkoa, kun siivoamme ja laitamme kaikki tavarat paikoilleen.

Tuvassa on talon alkuperäisiä, Arin isoisoisän valmistamia kalusteita. © Timo Aalto

Leipäteline menneiltä ajoilta koristaa tupakeittiön katonrajaa. © Timo Aalto

OTAVA 20200804 Haapaniemen vanha sukutila Lehtimäellä. Torpan tupa. Lehtimäki. Kuvaaja Timo Aalto © kuva: Timo Aalto

Kukkoteema koristaa tunnelmallisen porstuan sisustusta. © Timo Aalto

Sari Haapaniemi on tuottelias taiteilija, mutta kesät hän pitää lomaa ja nauttii, kun saa tavata ihmisiä. © Timo Aalto

Pohjalainen tekee itse – Sarin näyttelytila on ladossa avoinna yleisölle

Ari tykkää rempata ja rakentaa, ja pohjalainen kun on, hän tekee kaiken itse.

Hän teki latoon myös maalaustilan, sinne lattian ja ikkunankin. Tarkoitus oli pitää se sellaisena pienenä työtilana vaan, mutta sitten ihmiset alkoivat soitella ja kysellä, missä me ollaan. Sanottiin, että tulkaa käymään. Ihmiset tulivat ja viihtyivät.

Ajateltiin sitten, että avataan tämä yleisölle. Niin sitten siivottiin vanhat heinät pois ladosta ja laajennettiin tilaa. Terassinkin Ari teki.

Tämä on seitsemäs kesä, kun näyttelytila oli auki heinäkuun ajan.

Yllättävän hyvin ihmiset ovat paikan löytäneet, vaikka ollaan kaukana ja pienen hiekkatien takana. Lähiseudun asukkaat tuovat kesävieraitaan tänne. Ihan ympäri Suomea meillä käy väkeä.

Näiden vuosien aikana olemme tehneet takapihalle myös ”spa-osaston”, joka on lempipaikkamme ja kesämökki. Siellä on sauna, uima-allas, palju ja kesäkeittiö.

”Vanhassa talossa eivät hommat lopu”

Täällä on myös puutarha: paratiisi, salainen tunteiden puutarha. Yksitoista vuotta sitten tämä oli vanha rikkaruohoa kasvava pelto. Nyt pellossa on tuhansia istutuksia ja pienet hiekkatiet, jotka on nimetty talossa asuneiden naisten mukaan.

Olen aina tykännyt kukista, ja halusimme villin, runsaan ja rönsyilevän puutarhan ilman suoria linjoja.

Katettiin maa sanomalehdillä ja laitettiin perennoja, jotka ovat käyneet kovan kamppailun rikkaruohojen kanssa. Ne kasvit, jotka ovat halunneet levitä, ovat saaneet vallata lisää tilaa.

Monet perennat ovat kadonneet kovien pakkastalvien aikana. Keväisin on aina arvoitus, mitä kasveja on jäänyt jäljelle. Myös metsän eläimet käyvät niitä järsimässä.

Vieraat ovat aina yhtä ihmeissään, kun tulevat tähän terassille ja näkevät salaisen puutarhamme.

Erilaisia rakennusprojekteja syntyy sitä mukaa, kun tulee uusia ideoita.

Itse haluaisin taloon vielä avotakan, sellaisen, jollainen siellä on ollut sata vuotta sitten, mutta Arin mukaan se olisi liian kova ja likainen työmaa.

Ehkä nyt pidetään välivuosi ja katsotaan sitten.

Tai no, grillikatos vielä tehdään – ja puutarhaan saari.

Niin se on, että vanhassa talossa eivät hommat lopu. 

Lue myös: Sari ja Ari Haapaniemi ovat toistensa vastakohdista hioutunut tehotiimi

Salaisessa tunteiden puutarhassa paistaa aina aurinko. © Timo Aalto

”Vieraat ovat aina yhtä ihmeissään, kun tulevat tähän terassille ja näkevät salaisen puutarhamme.” © kuva: Timo Aalto

Puutarhan suojassa on monia Sarin tekemiä veistoksia. © Timo Aalto

Juttu julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä  8/2021.

Lue myös: Suur-Uskin sukupolvien ketju ei katkennut – Mikko ja Marjo jättivät kaupunkilaiselämän ja perustivat pienpanimon esi-isien maille Vironlahdelle

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti