Suomenhevonen Camri jää eläkkeelle hyvinvoivana 15-vuotiaana – Valmentaja Jorma Konnu luottaa maltillisiin otteisiin
Ravihevosten hyvinvointi puhututtaa. Kova kilpailu voi jättää hevoseen ikäviä jälkiä. Konnun perheen suomenhevonen Camri on jäämässä hyvävoimaisena eläkkeelle. Sen terveyden eteen on tehty enemmän kuin monen ihmisen.
Jormasta on hyvä, että hevosten hyvinvoinnista puhutaan. Yksittäiset kilpailut voivat kovilla keinoilla toimia ja menestystäkin tulla, mutta pitkää kisauraa ei juokse sellainen hevonen, jonka ongelmiin ei puututa.
Miten jäädään tyylikkäästi pitkän uran jälkeen eläkkeelle?
Järjestetään tilaisuus, jossa pidetään puheita, vähän liikututaan, lauletaan ja juodaan päälle kakkukahvit.
Tähän tapaan juhlistettiin taannoin punkaharjulaisen merkkimiehen pitkää työuraa. Itse sankari, 15-vuotias suomenhevosori Camri, seisoi rauhallisena valmentajansa Jorma Konnun, 75, vieressä kukkaseppele kaulassaan. Samanmoisia on pujoteltu sen kaulaan monesti, joten se ei edes yrittänyt syödä seppeleen vihneitä. Ja Camri on muutenkin herrasmies. Sellainen, jolla on kulkenut raveissa vuosia mukana uskollinen faniporukka, joiden pipoissa ja t-paidoissa lukee ”Cylmäverisesti, Camri”.
Faneilleen Camri on osannut tarjota jännitystä ja dramatiikkaa. Vielä vähän ennen eläkeläisjuhlia hevonen kesän iltaraveissa ohitteli nuorempansa ja pisteli viimeisen 500 metriä sellaisella vauhdilla, jota kukaan suomenhevonen ei ole juossut Suomessa aiemmin.
Camrin näyttäviä voittoseppeleitä on kuivatettu aitan seinustalle muistoksi kisoista. © Harri Mäenpää
Peltojen sijaan radoille
Vanhasta tallirakennuksesta kuuluu matala hirnahdus. Camri seisoo pilttuussaan ryhdikkäänä. Jokainen karva näyttää kiiltävän tarkasti oikealla paikallaan.
”Isä on käynyt sen jo aamusta harjaamassa, onhan se semmoinen silmäterä”, Jani Konnu hymähtää.
Jani on Camrin virallinen omistaja. Vuosituhannen vaihteeen sukupolvenvaihdoksessa Jorman lapsuudenkoti ja maitotila siirtyivät Janin omistukseen. Samalla Jani sai hevoset, joita isä edelleen hoitaa.
”Minun tehtäväkseni on jäänyt viedä hevosille heinät ja vedet, ennen kuin menen navettaan ja suurimmissa raveissa olen kulkenut mukana.”
Niissä Jani on usein päässyt isänsä ja hevosen kanssa palkintokuvaan, sillä Camri on juossut uransa 155 startista peräti 42 voittoon.
”Kyllähän niissä kelpaa kukkien ja Camrin kanssa seistä”, Jani nauraa.
Jorman lapsuudessa tallissa ei vielä ollut ravureita, vaan työhevonen. Traktorin tultua talli tyhjeni, niin kuin kaikkialla naapurustossakin.
”Sitten meille 1990-luvun alussa otettiin äidin toiveesta lämminverinen, jolla voitiin ratsastella. Sen selässä me kaikki sisarukset sitten kävimme, ja jokainen tuli omalla tavallaan alas”, Jani muistaa.
Kukaan neljästä lapsesta ei innostunut kummemmin hevosista. Jani sai samoihin aikoihin traktorikortin, ja taas traktori voitti.
Mutta Jorma innostui, samoin hänen vaimonsa Vuokko. Kun suomenhevoslupaus Hinuri hankittiin talliin, into yltyi, hevonen oli sen verran hyvä menijä. Jorma ajoi hevosia itse. Vuokko hoiti ja ratsasti. Pian Hinurin perään hankittiin suomenhevostamma Suvi-Ilo, Camrin emänemä, jolla teetettiin useita varsoja.
Konnujen kaltaisten, uudelleen hevosista innostuneiden tilallisten ansiota on pitkälti se, että suomenhevosia enää hirnahtelee maalaismaisemassa. Peräti 70 prosenttia Suomen noin 19 000 suomenhevosesta on nykyään ravilinjaisia.
Ravit olivat Konnuilla pitkään vain mukava harrastus muun työn ohessa. Ja niin kuin harrastukset tuppaavat, tämäkin vei aikaa ja rahaa. Ensimmäiset kymmenen vuotta Konnujen ravitouhut olivat aika lailla tappiollista.
”Mahtui siihen voittojakin, mutta ennen Camria tämä oli sellaista, että rahat hevosiin otettiin maitotilan tilistä. Nyt sen kanssa on tehty vähän toisin päin”, Jorma myhäilee ja napsauttaa riimunarun kiinni riimuun.
Vaikka Camri on urallaan juossut yli 400 000 euroa, hevonen on ollut ennen kaikkea perheenjäsen. Vaikka ravihevosten suosituin omistusmuoto on nykyisin kimppaomistus, Konnun kaltaisten tavallisten kotitallien kasvatteja ja silmäteriä on radalla starttaavista huomattava osa.
Välillä Camrikin on ollut valmennuksessa ja kuntoutuksessa ammattitalleilla, mutta silti se on ennen kaikkea Jorman työkaveri. Se on muiden hevosten kanssa helpottanut Jorman siirtymistä karjatilallisesta eläkeläiseksi. Ja kun Vuokko-vaimo halvaantui, ja Jormasta tuli hänen omaishoitajansa, yhteiset aamuiset ajolenkit sekä ravireissut olivat henkireikiä raskaasta arjesta.
”Äiti aina välillä väsyi hevosiin, mutta Camri oli silti hänellekin rakas. Meillä on sellainen valokuva perheestä, jossa äiti vielä pyörätuolistakin silitteli Camria”, Jani kertoo.
Ja kun Jorma jäi leskeksi kuusi vuotta sitten, Camri ja yhteiset matkat piristivät. Ravireissuilla riittää kavereita – ja uusia tulee. Herrasmieshevonen nöyrän palvelijansa kanssa ovat helposti lähestyttäviä.
”Aina ja joka paikassa joku tulee kysymään kuulumisia”, Jorma nauraa.
”Camri sai orinäyttelyssä luonteestakin täyden kympin”, Jorma Konnu kehuu. Hevoskaverin turpaa silittää Jani Konnu. © Harri Mäenpää
Sitkeä suomenhevonen
Jorma taluttaa Camrin pihamaalle. Voittorahoja ei ole käytetty tallin modernisointiin tai hienoihin hevosvehkeisiin. Camri laitetaan kuntoon vanhan aitan päätyseinän edessä.
Hevosen hyvinvoinnista ei kuitenkaan tingitä. Se ei tosin aina voinut niin hyvin kuin nyt. Toissakesänä näytti jo siltä, ettei hevonen meinannut enää kuntoutua jalkavammoistaan. Aina kun alettiin miettiä starttia, ori alkoi ontua.
”Se kesä sitten lähinnä uitettiin ja kahlailtiin, onneksi tuo on innokas poika uimaan”, Jorma toteaa.
Niin hevonen on palannut aina uudelleen radoille. Hyvän peruskunnon lisäksi siihen on tarvittu vesikävelyä, laser- ja infrapunahoitoa, hierontaa, suun hoitoa, kengityksen ja ruokavalion pohtimista.
Konnun tilan hevosarki on siis aika erilaista kuin työhevosten kanssa 50-luvulla.
”Mutta se oppi on 50-luvulta säilynyt, että hevonen on se eikä hän”, Jorma nauraa.
Jorma nostaa kärryt seinustalta. Camri on tottunut käymään viitenä aamuna viikossa Jorman kanssa kymmenen kilometrin lenkillä. Se pistellään menemään pitkin metsäautoteitä. Talvella lenkit saattavat olla pidempiäkin. Nykyään mukaan lähtee usein joko perähevosena Camrin sisko Tutun Tiltu tai sitten Tiltua ajaa Janin tytär, Laura Konnu, 20.
Laura on nykyään ukkinsa kaverina mukana raveissa, päivittää Camrin fanisivuja, tekee opiskelujensa ohessa talleja, ruokkii ja hakee hevoset sisälle iltaisin, jos ukki ei ole ehtinyt.
Laura on lapsuuden jälkeen nyt innostunut hevosista uudelleen. Ukki opettaa kaiken, mikä on tarpeellista, mutta Camria Laura ei saa ajaa.
”Se on tottunut tuolla metsätaipaleella siihen, että se saa tietyt pätkät mennä juuri sitä vauhtia kuin haluaa, ja sen pitää antaa mennä. Se vaatii voimia”, Jorma toteaa.
Vain kerran Camri on palanut lenkiltä yksin kotipihaan. Siinä ei käynyt onneksi kummemmin kummallekaan.
”Tämän kanssa ei ole tarvinnut painia, se on oppinut, että vähemmällä pääsee, kun ei kinata.”
Camrin elämään kuuluu huutelua naapurin ratsuhevostammoille, naapuritarhan sisarelle ja muulle palvelusväelle. Lisäksi säännöllinen määrä leipäherkkua kuuluu päivärutiineihin. © Harri Mäenpää
Konnuilla ei välineillä retostella. ”Kerran olen tullut yhden hevosen kanssa kärryiltä alas, kun pohja meni puhki”, Jorma nauraa. © Harri Mäenpää
Rauhallinen ote tärkeä
Vaikka eläkekahvit on jo nautittu, Camrilla on vielä muutama lähtö edessä ennen vuodenvaihdetta. Sitten se on täysin palvellut ravuri, sillä kylmäveristen eläkeikä on 15.
Tänä syksynä hevoskansaa on puhututtanut Ylen MOT-ohjelman jakso ”Loppuun pelatut ravihevoset”. Ohjelmassa kiinnitettiin huomiota muun muassa ravihevosten hyvinvointiin, ajotapoihin ja väitöstutkimukseen, jossa löydettiin suun vaurioita yli 80 prosentilla tutkituista ravihevosista.
Jorman mielestä moni ohjelmassa esitetty huoli ja väite oli aiheellinen.
”Kyllähän Camrillakin oli suussa jossain vaiheessa pieniä vaurioita, kun sitä ajettiin vähän kovempaa. Sellainen kuski, joka kovasti haluaa alussa kärkeen ja ajaa paineella, voi saada hyvän tuloksen, mutta pidemmän päälle se näkyy hevosen kunnossa.”
Siksi Jorma Konnu pitää kuskeista, jotka osaavat säästää hevosta. Samaan on pyrittävä kotona.
”Kun maitotilallisena ajoin kiireessä hevosia, niitä saattoi tulla treenattua liian kovaa. Camrin kanssa on ollut enemmän aikaa.”
Rauhallinen käsittely ja ajotapa. Ovatko ne sitten syitä siihen, että Camri on voinut tehdä näin hienon ja pitkän uran?
Suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Hippoksen asiantuntijaeläinlääkärin Martti Talan mielestä hienon hevosyksilön takaa löytyy usein johdonmukainen kasvatustyö.
”Olin taannoin orinäyttelyssä, jossa eräs iäkäs ravimies toi näytille oriinsa. Menestynyt ammattikuski koeajoi sen ja totesi, että kaikesta näkee, että tämä on vanhan miehen hevonen, rauhallinen ja täyspäinen”, Tala kertoo.
Talasta on hyvä, että hevosten hyvinvoinnista keskustellaan laajemminkin. Hän on itse seurannut suomalaisten ravihevosten hyvinvointia 1970-luvulta saakka.
”Hevosten kengitys, liikutus, ruokinta ja huolto ovat ihan toista luokkaa nykyään kuin aloittaessani. Samoin suomenhevoset muutenkin. Jalostus on tehnyt niistä sulavalinjaisia urheilijoita, jotka juoksevat hyvin ja palautuvat rasituksesta.”
Tala myöntää silti, että raviurheilun on jatkuvasti kehityttävä, samaan tahtiin kuin maailma sen ympärillä. Hevosten hyvinvoinnin on mentävä tulosten jahtaamisen edelle, eikä 80-luvun ajotapa ei sovellu 2000-luvulle.
”Mutta kun vaikkapa puhutaan hevosten suuvaurioista, on muistettava, että niiden ehkäisy lähtee jo varsaikäisen hevosen kasvatuksesta ja opetuksesta.”
Tala haluaa kuitenkin korjata sitä mielikuvaa, ettei raviurheilussa kiinnitettäisi huomiota hevosten hyvinvointiin. Hänestä asia on päinvastoin.
”Missään muissa eläinkilpailuissa ei ole aina paikalla valvova eläinlääkäri, varikko- ja varustevalvojat sekä tuomaristo, jotka kaikki voivat puuttua näkemiinsä epäkohtiin. Myös hevosten hyvinvointitarkastukset, joissa neuvotaan ja opastetaan, laajenevat vakituiseksi käytännöksi kaikille pääradoille koronatauon jälkeen.”
Camrin siskontyttö Tutun Tiltu kyllästyi haastattelun aikana tallissa odotteluun ja tuli pilttuun ovesta ulos saranpuolelta. Tiltun sai lopulta kiinni Laura Konnu (vas.). © Harri Mäenpää
Pihamaan ehdoton ykkönen
Camri pärisee tyytyväisenä, kun Jorma päästää sen menemään kotitiellä näytösluontoisesti kuvia varten.
Jorma on Camrin kanssa huomannut, että yhtenä päivänä hyvä hevonen voi seuraavana olla ihan toisessa kunnossa.
”Hevosta on jatkuvasti seurattava, että miltä se tuntuu ja mitä siltä voi vaatia. Muutokset ovat usein nopeita, mutta hevonen ei näytä sitä samalla tavalla kuin ihminen, vaan pakoeläimenä voi koettaa pitkäänkin peitellä kipua.”
Samoin kilpatilanteessa huippukuntoon viritetty hevonen antaa kaikkensa, tai ainakin sen, mitä siltä pyydetään. Siksi Konnu toivoo kuskeiltakin herkkyyttä kuunnella hevosta.
Vuodenvaihteen jälkeen suomalaisiin raveihin tulee tiukemmat rangaistukset ajotaparikkeistä. Se on Jorma Konnusta hyvä juttu.
”Kyllä Camriakin on joskus revitty loppusuoralla, eikä se minusta ole hyväksyttävää.”
Jalat ja suu ovat nyt hyvässä kunnossa, eläkkeelle jäädään terveenä. Jani Konnun mielestä hevosen terveydestä onkin huolehdittu luultavasti paremmin kuin kenenkään muun samalla tontilla elävän.
”Kyllähän tuo isä jo katsookin ihan eri tavalla Camria kuin meitä muita”, hän nauraa.
Camrin kaltaisia hurmureita tarvitaan radoille tulevaisuudessakin, sillä ravien katsojamäärät eivät ole olleet nousussa. Tosin hevosharrastaminen muuten on. Yhä useammin hevonen on hyvänolon ja elämysten tuottaja ja hevosten terapia- ja vaelluskäyttö kasvaa koko ajan. Tavallaan Konnuilla ollaan tässäkin trendissä mukana, sillä Camrista sukeutuu eläkkeellä ennen kaikkea Jorman mielenvirkistäjä. Pitkillä lenkeillä kunto säilyy, molemmilla.
”Camri tykkää olla kotona. Vaikka tulisimme kuinka myöhään raveista, Camrin pitää pyöriskellä pihalla hetki ja höristä sisarelleen ja naapurin ratsuille, että muistattehan, minä olen se kuningas. Nyt se saa olla sitä koko ajan”, Laura nauraa.
Ihan mukava eläkesuunnitelma.
Camri viihtyy kotona, jossa on todella hyvät harjoitusolosuhteet. ”Minusta on tärkeää kertoa, että myös tällaisista vaatimattomista kotitalleista voi kasvaa tällaisia juoksijoita”, Jorma sanoo. © Harri Mäenpää