Torikauppiaat Tuija ja Eero ovat kiertäneet markkinoilla vuosikymmeniä – Vähissä ovat jo muut vanhan kaartin kauppiaat

Jaa kaverilleTilaa Seura
Eero Vainikka
Tuhansien torien mies Eero Vainikka Lahdesta tietää, että savipataa kysytään aina juhannuksesta jouluun. © Mirkku Halonen
Paljonhan markkinoilla kaikenlaista puhutaan, mutta onko pakko ottaa kaikki todesta? Eero Vainikka sanoo, että torien kiertäminen ei ole täyspäisen työtä, mutta on tehnyt sitä 50 vuotta.

Heinäkuisena perjantaina Ristiinan tori kuhisee mökkiläisiä, paikallista väkeä ja läpikulkijoita. Aurinkoinen päivä on saanut ihmiset liikkeelle, vaikka torin yli purjehtiva pilvilaivue ropsauttaa aina välillä alas kesäterveiset.

72-vuotias torikauppias Eero Vainikka ojentaa kojustaan eräälle herralle muovikassillisen harjoja.

”Ihan itkettää myydä näin halvalla”, Vainikka sanoo muka murheellisena silmäkulmaansa pyyhkäisten.

”Hekkää”, hän puolestaan sanoo eräälle rouvashenkilölle, joka ostaa mattopiiskan.

”Se on ranskaa ja merkitsee olkaa hyvä”, Vainokka valaisee asiakasta vielä kaupan päälle.
Rouva lausuu kiitoksensa ranskaksi, ilmeisen oikeaoppisesti. Tästä ei kauppias häkelly, vaan päästää litanian saksaa ja ruotsia. Ei tässä sentään ihan kielitaidottomia olla, vaikka torilla päivystetäänkin.

Eero Vainikka

Torikauppias Vainikan valikoima on laaja, ja hinnat niin halvat että kauppiasta itkettää. Mirkku Halonen

”Oppimäärä jäi keskikouluun, kun lukion ensimmäisen vuoden jälkeen tuli ruotsista ehdot ja niille hylkäys”, Vainikka puhelee.

”Molemmat vanhempani olivat torikauppiaita ja myös äitini isä. Niin vain kävi, että torikauppias minustakin tuli, vaikka kaupan alalla voisinkin saada aikaan mitä tahansa. Pidän nimittäin itseäni keskimääräistä älykkäämpänä miehenä.”

Myyntikatoksen toisesta päästä kuuluu äänekäs naurahdus. Se pääsee puoliso Tuijalta, joka ei kuitenkaan kommentoi asiaa.

”Kun on vuosikymmenet oltu yhdessä 24/7, niin ei puhetta tarvita loputtomasti”, Eero Vainikka kuittaa.

Kehityskeskustelut kuuluvat isompiin kabinetteihin.

Kysyntää on aina

Vainikan pariskunnalla on takana lukemattomat markkinat ja puoli vuosisataa kiertämistä. Torikauppiaan elämä on loputonta ajamista, lastaamista ja purkamista. Sillä on kuitenkin leipä perheelle tullut.

Mutta miksi älynsä tiedostava mies sanoo ammattiaan hullun hommaksi?

Aivan kunniallista ammattia, jonka harjoittajien joukko tosin harvenee hyvää vauhtia.

Nuoria ei alalle juuri tule, ja Vainikan kaltaisia konkareita on enää kourallinen.

”Ensinnäkin tätä työtä tehdessään ihminen joutuu eristyksiin. Kun ystävykset kokoontuvat grillaamaan tai viettämään aikaa toistensa seurassa, me painumme pitkin valtateitä seuraaville markkinoille. Tämän jouduin huomaamaan jo varhain”.

Eero Vainikka

Ansiokas myyntipuhe ei tehonnut Sysmässä lomareissulla olleeseen Ira Mulhovaan. Hänellä ei juuri nyt ole tarvetta harjalle, ja hän uskoo niitä kyllä löytyvän Ukrainastakin. Mirkku Halonen

Varhaisina vuosinaan Vainikka oli kovasti liikunnallinen ja kuului koulunsa joukkueisiin kaikissa palloilulajeissa. Myöhemmin tuli kokeiltua golfia ja keilausta, jossa tuli hiukan menestystäkin. Pian kuitenkin selvisi, että harrastukset ovat säännöllisempää elämää viettäviä varten.

Toinen hyvä syy olla suosittelematta hullunpuoleista torikauppiaan ammattia kenellekään on sen epämukavuus. Tästä tietää kertoa puoliso Tuijakin.

”Myyntikatoksessa päivystäminen talvipakkasella on karmeaa. Kesäisin helle voi lopettaa huumorintajun, vaikka sitä ei aina kauniina päivänä muistakaan.”

Vainikan vakiintunut valikoima käsittää tuotteita, jotka on tarkoitettu kodinhoitoon, ruuanlaittoon tai ihmisen muuhun hyvinvointiin. Kysyntää on aina. Tieto perustuu käytännön elämään ja pitkään kokemukseen. Hinnat eivät ole huimaavia, sillä Vainikka vastaa huutoon volyymillä.

”Jos joku kysyy, mitä minä myyn, vastaan yleensä, että ilmapalloihin täytettä sekä ääniä kukkopilleihin. Sekä tietysti tulppia kysyjän…”

Viimeinen sana hukkuu ohiajavan traktorin pörinään, mutta erilaisia tulppia ja korkkeja hänellä näyttää myynnissä olevankin.

Myyntipöydän valikoima on iso, mutta joskus asiakkaalle on tarjottava ”eioota”. Näin kävi eräälle herralle, joka tiedusteli laitetta, jolla voisi teroittaa juustohöylän.

”Ei ole. En myy myöskään paristokäyttöisiä samppanjavispilöitä, vaikka kyselty onkin.”
Myös leluista Vainikka on luopunut.

”Joskus pidin myynnissä pientä valikoimaa, mutta myyntipöydän ääreen kerääntyneet muksut ja aukirevityt pakkaukset toivat lisätyötä.”

Varsinaista tämän päivän hittituotetta Vainikka ei nimeä, ja siihen on hyvä syy.

”Jos sanoisin, mitä eniten kysytään, pian sama esine olisi osuuskaupoissa aletavaraa. Viime vuosien suosikkeja ovat olleet grilliverkot ja perunankuorintasormikkaat.”

Eero Vainikka

Myyntikatoksen pystyttäminen ja purkaminen voi näyttää raskaalta operaatiolta, mutta kun sitä on tehnyt vuosia se käy kuin itsestään. Mirkku Halonen

Vaikka säkki päässä

Vainikat ovat tulleet Ristiinaan edellisiltana Joutsasta.

Vuodesta 1978 perässä on vedetty asuntovaunua. Nykyinen on järjestyksessä kahdeksas.

Se on ajettu läheisen koulurakennuksen taakse. Vaunu toimii Vainikoiden tukikohtana. Monen muunkin kauppiaan lepopaikka on asuntoauto tai -vaunu.

”Kustannukset ovat nousseet kaikilla rintamilla. Kun majoitus ja ruokailu järjestyvät omasta takaa, kiertäminen ei tule yhtä kalliiksi kuin jos majoittuisimme hotelleissa.”
Vaunu tuo matkustamiseen mukavuutta.

”Tämäkin aamu oli raikas ja aurinkoinen, ja saatuani katoksen ja myyntitiskit paikalleen kävin suihkussa. Oman ja asiakkaiden viihtyvyyden kannalta on parempi aloittaa työt kuivin kainaloin ja puhtaalla paidalla”, Vainikka sanoo.

Rouva hoitaa myyntitöiden lisäksi reissujen muonittamisen ja muun talouden puhtaita paitoja myöten.

”Pakkaan mukaan pakastamiani laatikko- ja pataruokia, joita vaunun keittiössä on helppo lämmittää. Suomea olemme kiertäneet niin paljon, ettei juuri tee mieli illalla lähteä mihinkään. Lisäksi päivän päättyessä olemme niin väsyneitä, että emme jaksaisikaan.”

Aiemmin tällä viikolla Vainikoiden myyntikatos on pystytetty Toivakassa, Kangasniemellä ja Joutsassa. Ristiinan jälkeen ovat vuorossa ainakin Ruokolahti ja Parikkala, joiden päälle poiketaan Lahdessa huoltotauolla.

Vainikalla on kotikaupungissaan varasto, josta hän täydentää kuormaansa. Tänä kesänä tavaraa ei ole paljon, sillä myyntipäiviä on tänä vuonna vain 40.

”En viitsi edes ottaa vaunua irti vetoautosta, sillä homma hoituu nopeasti ja pienellä vaivalla. Varastossa on jämpti järjestys, niin että löydän kaiken vaikka säkki päässä”, Eero Vainikka kertoo.

Hän sanoo lopettavansa toreilla kiertelyn, kunhan vain saa varastonsa myytyä.
Puolisolla on tästä oma näkemyksensä.

”Aina tavaraa kuitenkin jostakin lisää ilmestyy, kun kuulemma halvalla jostakin saa.”
Ristiinassa Vainikoiden myyntikatoksen purkaminen näyttää joka tapauksessa työläältä.

Kehikot irrotetaan erilleen putki putkelta. Sadekuuro on tehnyt katoksesta vesipussin. Tavaroiden asettelu auton tavaratilaan on oma työnsä sekin, sillä jokainen tuuma on rahanarvoinen.

mökkeilevä nuoripari

Asikkalassa mökkeilevä nuoripari oli tullut ostamaan mattoharjaa. Nimensä he olivat kesäloman ajaksi unohtaneet. Mirkku Halonen

Matto-Ahdin kuramatto

Paljon on torielämä muuttunut 50 vuodessa. Markkinoilla muinoin tavatut helppoheikit, viekkaat hevosmiehet, lestinheittäjät, ennustajaeukot ja korttihuijarit ovat poissa.

Vähissä ovat vanhan kaartin kauppiaatkin.

Vainikka on seurannut muutosta paitsi tiskin takaa, myös 20 vuoden ajan Markkinakauppiaiden Yhdistys ry:n puheenjohtajana.

Huonoja muistoja hänellä ei ole.

”Ihmismieli on sellainen, että ikävät muistot unohtuvat aikaa myöten. En oikein osaa sanoa mitään ikävää paitsi sen, että torien suuret persoonat ovat kadonneet historian hämärään.”

Ennen kauppiaat eivät puhuneet toisistaan oikeilla nimillä.

”Oli vain Paperi-Mauri, Koppa-Jussi, Ben Bella, Tip-Top, Kori-Juuso ja Iso-Läski. Taisipa olla myös Jämpti, eli Jämpti-Vainikka.”

Suurten persoonallisuuksien ympärille liittyi veijaritarinoita.

”Legendaarinen mattokauppias Matto-Ahti ei millään saanut kaupaksi kaksi kertaa kolmen metrin mattoa pyytämällään kahdellasadalla markalla. Maton erikoisen värin vuoksi se vain ei näyttänyt kelpaavan”, Vainikka muistelee.

Matto-Ahti hyppi kumisaappaineen ojassa ja käveli sitten maton ylitse jättäen siihen hirvittävät kuraiset jäljet. Sitten hän asetti maton uudelleen myyntiin.

”Kun muuan mamma tuumi, että onpas siinä kurainen matto, niin Ahti selitti, miten joku sälli oli kävellyt maton poikki ja juossut sitten karkuun. Maton myyntihinnaksi hän ilmoitti viisi ja puolisataa markkaa, mutta koska asiakas joutuisi sen pesemään, niin menköön puoleen hintaan. Niin matto päätyi uudelle omistajalle kahdella ja puolellasadalla markalla.”

Eero Vainikka

Aina on aikaa sanoa käsipäivää etenkin vanhalle kaverille. Kaupoille Sysmässä oli tullut lahtelainen Mikko Jäätmaa. Mirkku Halonen

Toinen muisto liittyy tapaukseen, jossa eräs kaupunki järjesti toripaikoista huutokilpailun. Tarinan mukaan kaupunki oli hoitanut kauppiaiden joukkoon omaa väkeään korottamaan huutoja.

Kauppiaat pääsivät asiasta jyvälle.

”Niinpä kaikki huudot teki kauppiaiden joukosta sama mies muiden kauppiaiden nimissä. Jos soraääniä kuului, porukka kävi huutajan hiljentämässä. Tavalla tai toisella. Kaikki myyntipaikat saatiin pohjahintaan.”

Tapahtuman jälkeen huutokaupat lopetettiin.

”Nykyisin kauppapaikat maksetaan aina etukäteen. Yksi epävarmuus on poissa, mikä on tietysti hyvä asia.”

Hirveää tinkimistä

Torikauppiaan työn hyvä puoli on Vainikan mukaan vapaus.

”Kukaan ei odota minua leimaamaan kellokorttia. Minun ei myöskään tarvitse selvittää kenellekään missä olen ja minne menossa”, Vainikka sanoo.
Matkoillaan hän on oppinut näkemään Suomen omalla tavallaan.

”Joillekin paikkakunnille ei yksinkertaisesti kannata mennä tekemään kauppaa. Kun pyydän tuotteesta euron, niin halutaan tinkiä puoleen. Ja jos pyydän kaksi euroa, niin pidetään hulluna.”

Tuija Vainikka

Puoliso Tuija Vainikka on myös torikauppias pitkällä kokemuksella, minkä lisäksi hän hoitaa markkinareissujen huollon eväitä ja pyykkiä myöten. Mirkku Halonen

Vainikan tiskillä tinkiminen on toki sallittua ja kuuluu jopa asiaan – tietyin periaattein.

”Kaupankäynnissä kaikki on maksullista enemmän tai vähemmän. Eikä kauppiaan tarvitse sentään ihan ryömimällä ammattiaan harjoittaa.”

Maakunnallisia eroja ihmisten ostokäyttäytymisessä on Vainikan mukaan paljon.

”Eräs este kaupanteolle on paikoissa, joissa ihmiset tekevät itse kaiken ja myös mielellään kertovat sen myyjälle. Eli mitä sinä tänne harjojasi tai soikkojasi kuskaat, kun osaamme tehdä itsekin.”

Vainikka ei ala luetella näitä omatoimikuntia nimeltä, sillä kauppamiehen pitää pitää kaikki suhteet kunnossa.

Ristiinan torilla väki alkaa harveta. Ainakin tänään kauppa on käynyt tuuheasti. Vainikka katsoo päivän tavoitteet saavutetuiksi.

”Rahaa on nyt taskussani enemmän kuin aamulla. Niin määritellään kaupan päiväkohtainen onnistuminen.”

Eero Vainikka

Toripäivä Ristiinassa on takana ja edessä taas katoksen pystyttäminen toisaalla. Mutta sopii joskus vetää henkeäkin. Mirkku Halonen

Muuttolinnut

Vanhemmiten Vainikat ovat omaksuneet elämäänsä uuden vuosirytmin.

Kun kesän kiireet hellittävät, pariskunta suunnistaa Kanarian lämpöön. He aloittivat lomamatkailun jo 40 vuotta sitten. Vähitellen tapa on laajentunut koko talviajan mittaiseksi asumiseksi.

”Ei se erityistä vaurautta osoita. Siellä eläminen on paljon halvempaa kuin Suomessa”, Vainikka toteaa.

Kanarialla häntä odottaa erilainen ulkoilmaelämä.

”Kalastan päivittäin erään sikäläisen ystäväni kanssa, joka on ammattikalastaja. Toimin hänen apunaan, kun mereen lasketaan tai sieltä nostetaan valtavia, halkaisijaltaan nelimetrisiä katiskoja.”

Kalastajan elämä on sekin omalla tavallaan rankkaa.

Mutta Eero Vainikka seisoo yhä sanojensa takana ammatinvalinnastaan.

”Torikaupustelu on hullun hommaa, sanotaan se vielä kerran. Leipä tässä tulee, kun tekee lujasti töitä, mutta rikastumaan ei pääse. Poikani ja tyttäreni löysivät uransa muilta aloilta, ja siitä olen hyvilläni.”

X