Viisikymppiset Marco Färm ja Kai Suokko hurahtivat triathloniin ja koukuttuivat hyvään oloon – ”Tämä antaa hyvää potkua, tunnen eläväni”

Jaa artikkeli
Masokismia vai liikunta­riippuvuutta? Kai Suokko ja Marco Färm treenaavat kerralla kolmea lajia, joista yksikin olisi kaksikon vauhdeilla ja matkoilla normikuntoilijalle rankkaa. © Vesa Koivunen
Masokismia vai liikunta­riippuvuutta? Kai Suokko ja Marco Färm treenaavat kerralla kolmea lajia, joista yksikin olisi kaksikon vauhdeilla ja matkoilla normikuntoilijalle rankkaa. © Vesa Koivunen
Kai Suokko ja Marco Färm ovat viisikymppisiä triathlonharrastajia. Molempien tavoitteena on mahdollisimman hyvä olo, riskejä kaihtamatta.

Vuonna 2018 Marco Färmin, 54, juoksukengät tapailivat itävaltalaista maaperää, ilma oli kesäisen upea, mutta askel raskas. Itävallan Klagenfurtin Ironman-triathlonkisasta oli takana uinti, pyöräily ja ensimmäiset 23 kilometriä juoksusta. Olo oli hutera. Lopulta näkö sumeni ja oli pakko hidastaa.

”Aluksi näkö alkoi häilyä, mutta lopulta tilanne meni niin pahaksi, etten voinut muuta kuin lopettaa juoksun ja kävellä. Kun näkö lähtee, seuraavaksi lähtee taju”, Marco Främ kertoo.

Miehelle triathlonin täysmatka ei tarkoita tarkkaa tulostavoitetta, tärkeintä on maaliin pääsy. Ironmanin säännöissäkin kirjataan, että juoksuosuuden voi tehdä juosten, kävellen tai ryömien.

Tämä ajatus jumputti Färmin takaraivossa silloinkin, kun silmissä sumeni.

”En tarkkaan tiedä miksi menin niin huonoon kuntoon, ehkä nesteytys epäonnistui, mutta keskeyttäminen ei käynyt edes mielessä”, Färm muistelee muutaman vuoden takaista koettelemusta.

Triathlonin täysmatka – urheilua vai sairasta rääkkiä?

Triathlonin täysmatka on harrastuksena äärimmäisen raaka. Ironman-kisassa uidaan 3,8 kilometriä, pyöräillään 180 kilo­metriä ja lopuksi juostaan vielä maraton, eli 42,195 kilometriä.

Tajunnan rajamailla hoippumista ei lajin sisällä pidetä mitenkään ihmeellisenä asiana, mutta suurelle yleisölle tämä edustaa lähes sulaa hulluutta.

”Kyllähän se raja johonkin on vedettävä ja itsensä tajuttomuuden partaalle urheileminen kuulostaa kyllä tällaiselta hetkelliseltä masokismilta”, sanoo urheilupsykologi Tuomas Grönman.

Mitä sanovat itse harrastajat?

Färm kävelee Nuuksion Pitkäjärvellä ystävänsä Kai Suokon, 59, kanssa jyrkkää mäenrinnettä alas kohti rantaa.

”Aika kuraiselle polulle olet meidät tuonut, onko tämä nyt meidän arvoistamme toimintaa”, Kai Suokko vitsailee.

”Ai ei yksityisranta kelpaa herra triathlonharrastajalle”, Marco Färm vastaa huutoon.

Kotisohvalta kovan ja säännöllisen treenin pariin

Färm työskentelee moottoripyörämaahantuojalla tuotepäällikkönä ja hänellä on pitkä historia alan kilpailuista. Vanhemmiten hän on alkanut harrastaa myös jääkiekkoa. Kilpailuvietistä huolimatta vasta triathlon sai hänet siirtymään kotisohvalta kovaan ja säännöllisen treeniin.

Muoviteollisuudessa myyntijohtajana työskentelevä Suokko on aina ollut aktiivinen liikkuja. Hän näkee treenaamisen rennommin, terveyshyötyjen tuojana. Kilpa­urheilusta tulee myös rytmiä elämään.

Tällä kertaa edessä on yhteinen uintiharjoitus, kenties niitä ihan viimeisiä ennen uimahalliin siirtymistä. Aurinko paistaa, mutta ilma on viileä ja maa märkä. Tennarit­ kurassa kaverukset puivat normielämän reunaehtoja. Miksi TV-sarjojen ahmiminen on hyväksyttävää, eikä tuntikausia golfkentällä viihtyviä harrastajia arvostella?

”Se on jännä juttu, että kun treenaat esimerkiksi triathlonia tai vaikkapa ultrajuoksua määrätietoisesti ja tavoitteellisesti, olet ihan hullu”, Suokko tokaisee ja repii märkäpukua ylleen.

Färmille puhe urheiluriippuvuudesta nostattaa karvat pystyyn.

”Jos joku juo terveytensä ja tuhlaa kaikki perheen resurssit siinä samalla, miten se liittyy tähän? Meille tämä on perheen yhteinen matka, ja jos treeniä kertyy yli 500 tuntia vuodessa, niin mitä sitten?”

On ymmärrettävää, että arvostelu kaihertaa mieltä, mutta onko kritiikissä sittenkin jotain perää? Eihän alkoholistikaan halua kuulla juovansa liikaa.

”Kun puhutaan yli 500 tunnin vuosittaisesta treenimäärästä, helposti tulee mieleen, riittääkö tällaiselle ihmiselle mikään? Ollaanko niin vahvasti koukussa treenin tuottamaan hyvänolontunteeseen, että treeniä on vain pakko lisätä”, psykologi Grönman puntaroi.

Olympialaisten triathlonissa uidaan 1,5 ja Ironman-kisassa 3,8 kilometriä. Sen jälkeen on pyöräily- ja lopuksi juoksuosuus. © Vesa Koivunen

Olympialaisten triathlonissa uidaan 1,5 ja Ironman-kisassa 3,8 kilometriä. Sen jälkeen on pyöräily- ja lopuksi juoksuosuus. © Vesa Koivunen

Kaikki pelissä, arki poissa

Kylmä vesi aiheuttaa muutamia voimasanoja, mutta ensimmäisten vetojen jälkeen tilanne asettuu. Jälleen kerran rakas harrastus saa ajatukset irti arjesta.

”Eihän tämä niin kylmää olekaan, itse asiassa aika kivaa”, Kai Suokko huudahtaa.

”Otetaan kisa”, Marco Färm vastaa ja sitten mennään.

Jylhien kallioiden suojassa kimalteleva vesi lentää, kun kaverukset antavat kaikkensa. Kumpikaan ei halua hävitä.

”Kilpailu on ihmiselle täysin luontaista ja miehillä se näkyy selvemmin, ei siinä pitään pahaa ole”, Tuomas Grönman sanoo.

”Pakonomainen treenaaminen sitä vastoin on psykologisesti sairasta. Ja jos kilpailulla halutaan vain väistää omaa huonommuuden tunnetta, liikutaan vaarallisilla vesillä.”

Triathlonistit juoksevat rannalle kuivattelemaan. Hymy on herkässä ja ajatukset pyörivät rakkaan lajin ympärillä.

”Vaikka sitä on tullut ajettua prätkällä kilpaa, on tuo uimaosuus aika raju homma triathlonkisassa. Muistan, kun ensimmäisessä kilpailussa painettiin lähdön jälkeiselle poijulle, kaksi uimareista veti minun yli”, Färm nauraa.

Triathlonissa heitä kiehtoo monipuolisuus. Kilpailussa lajien vaihto on vaikeinta pyöräilyosuuden ja juoksun välillä.

”Pyöräilyssä jalat käyvät vinhaa vauhtia ja kun vaihdetaan juoksuun, saattaa helposti lähteä liian kovaa. Siksi treenissä otetaan yleensä alkuun fillaritreeni ja sen perään juoksu. Matkat vain vaihtelevat”, Suokko selventää.

Färm edustaa Helsinki Triathlon -seuraa, mutta harjoittelee koko ajan omatoimisesti. Hän keskittyy kuuntelemaan kropan ääntä ja jaksottaa lepotauot sen mukaan.

Kai Suokon seura on TCF Training Squad ja hän on mukana tarkasti ohjatussa valmennusryhmässä. Hän nauttii siitä, ettei tarvitse miettiä liikaa, vaan voi tehdä sen mitä lajin huippuvalmentajat Yan Busset ja David Tilbury-Davis sanovat. Hänen suurin haaveensa, triahtlonin täysmatka on lähempänä kuin koskaan.

”Ensi vuonna se toteutuu. Olet niin hyvin noita lyhyempiä matkoja vetänyt, että varmasti onnistut”, Färm kannustaa.

Suokko keskittyy kiipeämään mutaista rinnettä järveltä parkkipaikalle.

”Kyllä minäkin siihen uskon”, hän sanoo.

Juoksuvetoja voi tehdä yksinkin, mutta toinen on aina hyvä kirittäjä. Ironman-triathlonissa juostaan täys­mittainen maraton. © Vesa Koivunen

Juoksuvetoja voi tehdä yksinkin, mutta toinen on aina hyvä kirittäjä. Ironman-triathlonissa juostaan täys­mittainen maraton. © Vesa Koivunen

Hiilikuiturunkoinen triathlonpyörä maksaa, mutta kulkee myös kevyesti ja kovaa. © Vesa Koivunen

Hiilikuiturunkoinen triathlonpyörä maksaa, mutta kulkee myös kevyesti ja kovaa. © Vesa Koivunen

Parempi että mies liikkuu

Marco Färm käy lenkillä vaimonsa Eijan kanssa. He treenaavat paljon yhdessä.

”Tämä Marcon ”urheiluhulluus” on ollut todella iloinen juttu. En oikeasti tiennyt mitä ajatella tulevaisuudesta lasten poismuuton jälkeen, kun Marco oli sellainen sohvaperuna. Nyt meillä on todella hyvä meininki ja teemme tätä yhdessä. Usko tulevaisuuteen on vahva”, Eija Färm sanoo.

Suokon puoliso Sari ei niinkään treenaa Kain kanssa, mutta toimii vahvasti taustajoukoissa. Pariskunta huoltaa välineitä yhdessä ja kahvitaukokin käytetään tulevien kisamatkojen miettimiseen.

”Hiukan hullujahan tässä ollaan, mutta tämä on meidän juttumme. Minä tykkään puuhata kaikkea tässä taustalla ja elää mukana. Elämä rytmittyy nätisti näiden treenien ja kisojen myötä ja hauskaahan tämä on. Joskus tietenkin raskasta, mutta todella mukavaa”, Sari Suokko sanoo.

Sari Suokko on jo kokenut treenivarusteiden huoltaja. © Vesa Koivunen

Sari Suokko on jo kokenut treenivarusteiden huoltaja. © Vesa Koivunen

Ei halua olla kuin ikätoverit

Seuraavana yhteistreenipäivänä kaverukset kohtaavat taas Nuuksiossa, mukanaan polkupyörät ja juoksuvälineet.

Pyöräily on yksi niistä triathlonin osista, jota on mukava treenata porukassa. Totta kai välillä vedetään hampaat irvessä yksin, mutta toisinaan lähdetään kimpassa harjoittelemaan, kuten nyt.

”Kesällä on ollut kiva käydä ajamassa sellainen rento monen tunnin retki, jonka yhtenä taukopaikkana on ollut Helsingin kauppatorin kahvilla. Siinä yhdistyy mukavasti urheilu ja sosiaalinen elämä”, Suokko sanoo.

Yhdessä treenaaminen on selkeästi hauskaa, mutta silti herää kysymys, miksi harrastaa näin äärimmäisen raakaa lajia?

”Jos katson ikäisiäni ja hiukan vanhempiakin henkilöitä, en välttämättä halua elää kuten he. Minulle hyvä kunto tarkoittaa rikasta elämää. Triathlon on täydellinen laji, koska se on monipuolista, en haluasi pelkästään juosta”, Suokko sanoo.

Marco Färm sen sijaan rakastaa kilpailua ja todella äärimmäistä suorittamista. Ero tulee selväksi jo harjoitusmäärissä. Färmillä tunteja tulee vuodessa yli 500, Suokolla ”vain” kolmisensataa.

Kai Suokko nauttii kilpailuista tapahtumina, yhdessä harjoittelusta ja hyvästä kunnosta, kun taas Färm jahtaa adrenaliinia ja äärimmäistä hyvän olon tunnetta. Hän on jollain tapaa koukussa, se käy selväksi.

”Yksi upein juttu on se, kun vetää sunnuntaina sellaisen 17–25 kilometrin juoksutreenin, jonka jälkeen lysähtää sohvalle katsomaan MotoGP-kisaa thaimaalaisen ruuan kera. Silloin olen onnellisin ihminen maailmassa”, Färm hehkuttaa.

Mutta onko hänellä addiktio, ongelma? Färm hoitaa työnsä ja elää täysipainoista perhe-elämää.

Kiksien perässä mennään, mutta eihän tämä näytä ulkopuolisen silmin yhtään niin pahalta kuin esimerkiksi peli- tai päihderiippuvuus. Niihin tällaista äärimmäistä urheilua kuitenkin helposti verrataan.

”Jos elämä on kaikin puolin raiteillaan, eikä tällainen äärimmäinen urheilu sitä haittaa, ei meillä ole mitään syytä sitä tuomita. Hyvällä mallilla oleva arvomaailma ja siihen suhteutettu tavoitetaso on terveellistä. Kilpailu tuo varmasti rytmiä elämään, ja jos siinä on vielä perhe mukana, niin kaikki voittavat”, psykologi Tuomas Grönman sanoo.

Färm kertoo, ettei halua käyttää harrastukseensa perheen yhteistä aikaa. Esimerkiksi lomamatkoilla hän treenaa yksinään kukonlaulun aikaan, jottei perheen kanssa touhuaminen kärsi.

”Rouvakin on innostunut tästä. Aamulla­ hyvä lenkki mukavassa ympäristössä ja sitten aamiainen. On muuten todella upea fiilis, kun ruoka maistuu ja kroppa on jo hyvässä vireessä”, Färm sanoo.

Eija ja Marco Färmille liikunta on tärkeä yhteinen harrastus. © Vesa Koivunen

Eija ja Marco Färmille liikunta on tärkeä yhteinen harrastus. © Vesa Koivunen

50 kilometriä on pikkumatka

Nuuksion jylhissä maisemissa Färm ja Suokko hyppäävät pyöriensä selkään ja lähtevät ajamaan. Pienen naljailun saattelemana, totta kai.

Färmistä huokuu tässäkin harjoituksessa äärimmäinen kilpailullisuus. Jos jotain tehdään, se tehdään täysillä.

Suokko ei tunnu olevan aivan yhtä vakavissaan, mutta silti hän painottaa sitä, että jokainen lenkki on tärkeä palanen matkalla kohti seuraavaa kilpailua ja siihen asetettuja tavoitteita.

Pyörätreenissä ajettu matka on yleensä 50–100 kilometriä ja siihen menee aikaa kolmesta neljään tuntia. Tällä kertaa matkana on 50 kilometrin pyöräily, jonka jälkeen on aika vaihtaa juoksuun, lajiin, josta Färmillä kaikki alkoi.

Kun hän hyppäsi ensikertaa juoksumatolle, paluuta ei ollut. Ensin meni viisi kilometriä, sitten kymmenen ja niin edelleen.

”Olin koukussa. Tajusin, että pystyn juoksemaan ja siitä tuli äärimmäisen hyvä olo.”

Tässä urheilupsykologi voisi taas nostaa riippuvuuskortin esiin, mutta Färm on eri mieltä. Hän uskoo voimaantuvansa itsensä haastamisesta, eikä addiktoidu.

”Minulle tämä antaa hyvää potkua, tunnen eläväni. Kyse on elämäntavasta, jossa yhdistyvät treenaaminen, kilpailu ja perheen lomamatkat. Toiset hoitavat puutarhaa, me urheilemme”, Färm virnuilee.

Kymmenen kilometrin juoksun jälkeen tämänpäiväinen harjoitus on ohi. Kaverukset spurttaavat parkkipaikalle ja onnekseen huomaavat takaa tulleen auton.

”Siinä olisi ollut varsinainen päätös jutulle. Aluksi juostiin niin että näkö lähti ja­ sitten päätettiin matka auton alle”, Färm repeää nauramaan Suokon hihitellessä vieressä.

Hullua tai ei, huumori näillä kavereilla on ollut mukana alusta loppuun. Ehkä tässä sitten toteutuu vanha latinankielinen sanonta: terve mieli terveessä ruumiissa.

Kaksikko naljailee sopuisasti: Färmillä on kuulemma virtaviivaisempi eli parempi kypärä, Suokko taas kehuu ajotrikoitaan hienommiksi. © Vesa Koivunen

Kaksikko naljailee sopuisasti: Färmillä on kuulemma virtaviivaisempi eli parempi kypärä, Suokko taas kehuu ajotrikoitaan hienommiksi. © Vesa Koivunen

X