Unelmilla ei ole yläikärajaa! Raakel, 85, nousi kuumailmapallolla Tampereen taivaalle – ”Kuin kuninkaallisia oltaisiin”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kanna mukanasi unelmaa, laulaa T­uure Kilpeläinen. Sitä ­ohjetta tamperelainen Raakel Hihnala (oik.) on noudattanut. Yläilmoilla kapteeni Olli Luoman (tak.) kyydissä myös toimittaja Irina Björkman, Arvokas vanhuus -yhdistyksen Jari Pirhonen ja ­Raakelin lapsenlapsi Iisak Harilo. © Sara Pihlaja
Kanna mukanasi unelmaa, laulaa T­uure Kilpeläinen. Sitä ­ohjetta tamperelainen Raakel Hihnala (oik.) on noudattanut. Yläilmoilla kapteeni Olli Luoman (tak.) kyydissä myös toimittaja Irina Björkman, Arvokas vanhuus -yhdistyksen Jari Pirhonen ja ­Raakelin lapsenlapsi Iisak Harilo. © Sara Pihlaja
Tamperelainen Raakel Hihnala, 85, sai huomata, että unelmilla ei ole ikärajaa, kun hän pääsi viimein kauan haaveilemalleen kuumailmapalloretkelle.

Kapistus muistuttaa suurta eväskoria. Pian sen sisään pitäisi saada mahtumaan kuusi ihmistä. Ja kun kaikki on valmista, kori kohoaa taivaan tuuliin.

Tampereen Pyynikin rinteessä odottava kori näyttää pieneltä, ja sinne kiipeämistä on harjoiteltava. Vasta sitten tyhjänä makaava nailonkankainen pussi täytetään ilmalla palloksi.

”Kun pallo nousee maasta pulleana, aikaa ei ole juuri hukattavaksi”, kertoo kuumailmapallon lentäjä ja Linnan pallo -yrityksen toimitusjohtaja Olli Luoma.

”Onneksi on tullut vaihdettu varaosat tuohon toiseen polveen, niin tämä voi onnistua”, Raakel Hihnala, 85, naurahtaa.

Raakel tarttuu rivakasti korin reunaan. Kiipeäminen reunan yli ei tuota vaikeuksia.

Raakel kokeilee koriin kapuamista ensimmäisenä – sillä onhan kuumailmapallolento kesäisenä iltana juuri hänen unelmansa.

Pyynikin rannassa käy vain leuto tuulenvire, mikä on hyvä juttu, sillä kuumailmapalloilemaan ei pääse kovalla tuulella. Lennon kapteeni Olli Luoma tarkistaa vielä ilmapallolla tuulen suunnan. © Sara Pihlaja 

Pyynikin rannassa käy vain leuto tuulenvire, mikä on hyvä juttu, sillä kuumailmapalloilemaan ei pääse kovalla tuulella. Lennon kapteeni Olli Luoma tarkistaa vielä ilmapallolla tuulen suunnan. © Sara Pihlaja 

Kaikkea on kokeiltava

Kuumailmapalloreissu oli Raakelille yllätys.

”Kun tuossa talvella vietimme perhepiirissä syntymäpäiviäni, kakkuun oli tehty kuumailmapallo koristeeksi. Sen huomattuani tyttäreni sitten kysyivät, että arvaisinko jo, mistä on kyse”, Raakel kertoo.

Tyttäret Riitta Birck ja Malla Hihnala olivat alkaneet ennen syntymäpäiviä miettiä, miten heidän äitiään oikein voisi piristää. Raakel oli nimittäin saanut muutaman kuukauden sisällä kahdesti suruviestin. Ensin oli kuollut Raakelin veli, sitten hänen sisarensa.

Riitta oli työnsä kautta kuullut, että tamperelaisen Arvokas vanhuus -yhdistyksen Unelmatehdas-hanke toteuttaa ikäihmisten erilaisia unelmia – ja Raakel oli aina ollut innokas unelmoija. Tyttäret uskoivat, että Raakel saisi pientä ilonpilkahdusta vastoinkäymisten keskelle, jos haave kuumailmapallolennosta toteutuisi.

Raakelista idea oli aivan mahtava, ­sillä hän rakastaa kaikenlaisia haasteita ja pientä rämäpäisyyttä. Kaikkea kannattaa kokeilla, ainakin kerran.

”Jo lapsena olin sellainen, että jos vaikka kotona piti kiivetä jonnekin katonharjalle, se tehtävä lankesi automaattisesti minulle.”

10 vuoden omaishoitajuus

Vuosien varrella kokeilunhalua on kuitenkin koeteltu, ja vuosiksi se ehti hiipua lähes olemattomiin. Kun Raakel oli vasta eläkeiän kynnyksellä, hänen miehensä sairastui vakavasti.

Lopulta Raakel oli kymmenen vuotta omaishoitajana.

”Vaikka olen ihmisenä sellainen, että haen kaikesta jotain positiivista, mieheni viimeiset viisi elinvuotta olivat aika raskaita. Ne vietettiin melkein pelkästään neljän seinän sisällä yhdessä.”

Kun puoliso sitten maaliskuussa 2015 kuoli, Raakel tunsi vointinsa surun keskellä väsyneeksi ja huonoksi. Voimat olivat poissa, sillä häneltä oli päässyt unohtumaan omasta kunnosta huolehtiminen. Siihen ei ollut jäänyt juuri aikaa.

Raakel asui vielä tuolloin Seinäjoella, molemmat tyttäret taas Tampereella. Tyttäret houkuttelivat äitiään muuttamaan lähemmäs heitä. Raakel ei sitä voinut vielä silloin ajatellakaan.

”En olisi voinut muuttaa siinä kunnossa, kun en jaksanut juuri kuin liikkua suurin piirtein kauppaan ja takaisin.”

Mutta ajatus muutosta kiehtoi, ja niin Raakel päätti aloittaa kuntokuurin. Hän alkoi käydä paikallisessa uimahallissa, vesijuosta, kuntopyöräillä ja jumpata. Mukaan lähti usein hänen ystävänsä. Raakel aloitti liikunnan varovasti ja kuntoa kuulostellen, mutta vähän ajan päästä hän kuntoili jo monta kertaa viikossa. Seinäjoella Raakel muutti uimahallin lähelle, jotteivat edes sadepäivät olisi tekosyy jättää liikkumatta.

Hiljalleen kunto koheni. Jalka alkoi nousta kävelylenkeillä yhä keveämmin. Kädet saivat voimaa lenkkien päätteeksi tehdyistä tangolla roikkumisista. Elämäkin alkoi tuntua taas oikein mukavalta. Niin mukavalta, että kaksi vuotta sitten Raakel koki olevansa tarpeeksi hyvässä kunnossa muuttamaan Tampereelle.

”Ja täällä ollaan. Voi, että olen nauttinut, tuntuu kuin olisin taivaaseen laskeutunut!” hän huokaa.

Ensin kokeillaan, miten kuumailmapallon koriin oikein mahdutaan. Samalla sovitaan järjestys, jolla koriin mennään, sillä kun pallo täyttyy, aikaa ei ole juuri hukattavaksi. © Sara Pihlaja

Ensin kokeillaan, miten kuumailmapallon koriin oikein mahdutaan. Samalla sovitaan järjestys, jolla koriin mennään, sillä kun pallo täyttyy, aikaa ei ole juuri hukattavaksi. © Sara Pihlaja

”Tykkään kokea asioita”

Raakel nousee ylös korista. Pian voidaan käynnistää lähtövalmistelut. Kuumailma­palloon aletaan puhaltaa ilmaa. Sen suuresta kyljestä erottuu sanat: ”Asenne ratkaisee.”

”Sopii hyvin Raakel-mummoon”, toteaa Raakelin 19-vuotias tyttärenpoika Iisak Harilo.

Hän on päässyt saattajaksi ja seuraksi mukaan reissulle.

”Kaikki neljä tyttärenpoikaani olisivat halunneet reissulle mukaan, joten meidän piti arpoa, kuka saa lähteä. Tyttäreni koira sai toimia onnettarena. Hänen eteensä laitettiin neljässä lapussa kaikkien poikien nimet ja koira valitsi Iisakin lapun”, Raakel kertoo.

Pallo laajenee sinne puhallettavasta ilmasta. Se näyttää valtavalta, kori taas pieneltä, jopa hieman kiikkerältä. Raakelia ei silti pelota, vaan hän tarkkailee suurenevaa palloa innoissaan.

”Tykkään kokea asioita. Niitä on sitten niin kiva jälkeenpäin muistella”, hän sanoo.

Kun lähtövalmistelut on tehty, kuumailmapalloon aletaan puhaltaa ilmaa. © Sara Pihlaja 

Kun lähtövalmistelut on tehty, kuumailmapalloon aletaan puhaltaa ilmaa. © Sara Pihlaja 

Kun pallo on täynnä ilmaa, matkustajien on kivuttava nopeasti korin kyytiin. © Sara Pihlaja 

Kun pallo on täynnä ilmaa, matkustajien on kivuttava nopeasti korin kyytiin. © Sara Pihlaja 

”Kuin kuninkaallisia oltaisiin”

Kun Raakel muutti Tampereelle, hän päätti jatkaa kaiken uuden kokeilemista. Onneksi uudella asuinalueella riittää muitakin aktiivisia ihmisiä. On skip-bo-kortti­peli-, boccia- ja mölkkykerhoja. Melkein joka päivä jotakin.

”Muutin uuteen taloon, joten me kaikki olimme alueella uusia. Siinä tutustuu helposti.”

Liikuntaharrastukset jatkuvat, sillä Raakelille viime talvena tehty tekonivelleik­kaus vaati kuntouttamista ja kuntoilua.

”Onneksi asun kahdeksannessa kerroksessa. Nousen kotiin aina rappusia pitkin. Matkan varrella levähdän ja ihailen kerrostasanteiden ikkunoista aukeavaa maisemaa. Se on sitten hieno!”

Kuumailmapallon lähtö Pyynikin loivasta rinteestä on selkeä tapaus perjantai-illan viettäjien keskuudessa. ”Muistakaa vilkuttaa kaikille”, Olli Luoma kehottaa. © Sara Pihlaja 

Kuumailmapallon lähtö Pyynikin loivasta rinteestä on selkeä tapaus perjantai-illan viettäjien keskuudessa. ”Muistakaa vilkuttaa kaikille”, Olli Luoma kehottaa. © Sara Pihlaja 

On aika kivuta koriin ja nousta katsomaan Tamperetta vielä korkeammalta. Jälleen Raakel kapuaa ensimmäisenä, perässä muut, viisi matkustajaa ja kapteeni.

Pyynikin rannan perjantai-illassa suureneva pallo matkustajineen tuntuu kiinnostavan ohikulkijoita. Raakel vilkuttaa ihmisille, ja hänelle heilutetaan maasta takaisin.

Korin pohja irtoaa maasta ja alkaa hiljalleen nousta. Raakel huokaa.

”Tämä tuntuu kyllä mahtavalta, kuin kuninkaallisia oltaisiin.”

Jaettu ihmisyys

Kun kuumailmapallo kohoaa tasaisesti ­Näsijärven ylle, maisema laajenee nopeasti metri metriltä. Koska ilma on pilvetön ja tyyni, korista näkee Tampereen ääriviivatkin. Pirkkalan lentokenttä edessä lähenee, Pyynikki ja kaupungin keskusta taas loittonevat.

”Voi, kuinka pieniksi nuo autot muuttuivat hetkessä”, Raakel huokaa.

Me kaikki korin matkustajat huokailemme, sillä ympärillä levittäytyvä panoraama on kauniimpi kuin kukaan olisi etukäteen voinut kuvitella. Ja me todella leijumme vain kuuman ilman varassa, jota kapteeni Olli Luoma tottuneesti annostelee palloon.

Arvokas vanhuus ry:lle ja Unelmatehtaalle tämä on ensimmäinen toteutunut unelma yläilmoissa. Maan pinnalla on kuitenkin kaikenlaista vuosien varrella koettu.

Alun pitäen idea yhdistyksestä ja unelmien toteuttamisesta lähti seitsemisen vuotta siitä, kun lennolla mukana oleva yhdistyksen aktiivi Jari Pirhonen tarkkaili ja tutki hoivakotien toimintaa väitöskirjaansa varten. Tuolloin hän päätyi pitämään pienimuotoista työpajaa yhteen tutkimuskohteena olleista hoivakodeista.

Työpajan aiheena oli klassinen kysymys siitä, mitä on hyvä elämä. Tilaisuuteen osallistui hoivakodin työntekijöitä, asukkaita ja heidän omaisiaan. Ideoita lenteli.

”Usein unohdetaan, että jo yllättävän pieneltä tuntuvat asiat voivat nostaa ikäihmisten hyvinvointia ja elämisen tasoa. Me päädyimme muun muassa rakentamaan lähiympäristöön helppokulkuisen luontopolun.”

Työpajasta sai alkunsa lopulta myös itse yhdistys, sillä moni idea jäi vielä toteuttamatta. Toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin, ja rahat siihen on kerätty erilaisilla hankerahoituksilla ja yksityisillä lahjoituksilla.

Mieleenpainuvat hetket kantavat arjessa

Jari Pirhosesta ajatus unelmoinnista kaiken ikäisenä on elintärkeä.

”Juuri tällaiset mieleenpainuvat hetket niin kuin tämä Tampereen yllä leijailu kantavat meistä montaa aika pitkään.”

Häntä on vuosien varrella häirinnyt, ettei ikäihmisillä nähdä juuri minkäänmoista tulevaisuushorisonttia – ja ettei unelmia ja suunnitelmia jotenkin yleisesti mielletä ikääntymiseen kuuluviksi.

”Ja silti ihminenhän on ilman unelmia vain varjo potentiaalistaan”, Pirhonen toteaa.

Yhdistyksen Unelmatehdas on vienyt vanhuksia manikyyriin, hevosten pariin, järjestänyt iltamia, diskoja ja kylpyläreissuja. Viimeisimpänä yhdistyksessä startattiin kolmivuotinen Minun ääneni -hanke, jossa muistisairaille tarjotaan musiikkikuntoutusta.

Unelmatehdas julkaisee ikäihmisten unelmat verkkoportaalissa, jonka kautta kerätään rahoitusta lahjoittajilta. Keräyksen täytyttyä unelma toteutetaan. Pirhonen muistaa etenkin hetken, jolloin päätettiin piristää hoivakodissa asunutta, paljon kulttuuria eri muodoissa paljon harrastanutta rouvaa, joka ei enää itse päässyt liikkumaan huoneestaan ulos.

”Kun sitten laulaja Jarmo Skön kajautti Ave Marian ensi sävelet hoivakodin pienessä huoneessa, aloimme rouvan kanssa molemmat itkeä. Pidimme toisiamme kädestä kiinni ja pillitimme kuin lapset. Meitä oli siinä huoneessa kolme ihmistä, mutta se jaettu ihmisyys tuntui hurjan arvokkaalta.”

Raakel pääsi ihailemaan kotikaupunkinsa ­Tampereen maisemia. Tässä näkyy Näsijärvi. © Sara Pihlaja 

Raakel pääsi ihailemaan kotikaupunkinsa ­Tampereen maisemia. Tässä näkyy Näsijärvi. © Sara Pihlaja 

Korkeuksissa alas katsoessa suuri muuttuu pieneksi. © Sara Pihlaja 

Korkeuksissa alas katsoessa suuri muuttuu pieneksi. © Sara Pihlaja 

Kerratut hetket

Jonkinlainen jaetun ihmisyyden tunne vallitsee myös pienessä korissa järven yllä. Kuumailmapallon ympärillä on erikoisen tyyntä ja hiljaista, kulku vakaata, lähes unenomaista. Kun liikutaan tuulen mukana, tuulikaan ei tuiverra korvissa. Vain polttimen lieskoista aika ajoin kuuluvat humahdukset tauottavat keskustelua. Kuumailmapallon kyydissä tuntuu yhtä lämpimältä kuin alhaallakin.

Raakel ihailee uuden kotikaupunkinsa maisemia. Hän on aina ollut sosiaalinen ja viihtyy siksi niin hyvin Tampereellakin.

”Löydän aina ihmisiä ympärilleni, menen vain juttelemaan.”

Myös Tampereella elämässä on riittänyt tavoitteita. Viimekeväisen nivelleikkauksen jälkeen Raakel tähyili läheiselle Tohlopinjärvelle. Se piti päästä kiertämään ympäri heti, kun polvi vain antoi periksi.

”Tuntui mahtavalta kiertää järven ympäri tyttären kanssa. Ajoin mieheni vanhalla potkupyörällä, ja sen kanssa pystyi aina välillä levähtämään.”

Kesäillan aurinko alkaa hiljalleen hiipiä horisonttiin. On aika alkaa etsiä laskeutumispaikkaa. Kapteeni osoittaa sellaista läheisestä niemennokasta.

”Suunnataan vielä katse tuonne eteenpäin, horisonttiin hetkeksi. Eikö se niin ole, että pitää katsoa aina tulevaan? Vaikka sitä ei koskaan tiedä, onko sitä jäljellä vähän tai pitkään, mutta tulevaa se kuitenkin on”, Raakel hymähtää.

Kori tömähtää keskelle metsäkurjenpolvien ja niittyleinikkien kirjomaa luonnonniittyä. Laskeutuminen on vauhdikas mutta pehmeä. Raakel on riemuissaan. Hänestä reissu oli vielä hienompi kuin hän olisi osannut edes kuvitella.

”Nyt kirjaan tämän kokemuksen almanakkaani. Niitä minulla on täyttynyt jo kymmeniä. On hauska lukea niitä jälkeenpäin ja muistella. Niin hetket ja elämä tulee elettyä ikään kuin moneen kertaan.”

Lopuksi kohotetaan maljat. Se on ollut kuumailmapalloilutapa jo 1700-luvun ensimmäisistä lennoista saakka.

”Tässä on Iisak meille mitä muistella”, Raakel huokaa tyttärenpojalleen.

Iisakin ja Raakelin mielestä kuumailmapalloreissu on aivan mahtava, eikä kumpaakaan pelota korkeus. ”Täältähän näkee aivan valtavan pitkälle, pidemmälle kuin ­kuvittelin”, Raakel sanoo. © Sara Pihlaja

Iisakin ja Raakelin mielestä kuumailmapalloreissu on aivan mahtava, eikä kumpaakaan pelota korkeus. ”Täältähän näkee aivan valtavan pitkälle, pidemmälle kuin ­kuvittelin”, Raakel sanoo. © Sara Pihlaja

X