Ville Haapasalo napsii herkut luonnosta: ”Nokkosten siementen sanotaan parantavan mieskuntoa”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ville Haapasalolle Saimaan ranta­metsistä on tullut makujen aarreaitta. Puolukanlehdet ovat hänelle maistuvia villiyrttejä.
Ville Haapasalolle Saimaan ranta­metsistä on tullut makujen aarreaitta. Puolukanlehdet ovat hänelle maistuvia villiyrttejä. Kuva: Anna-Katri Hänninen
Näyttelijä Ville Haapasalo kerää yhä enemmän ruokatarpeitaan suoraan luonnosta. Metsäretkellä hän maistelee poimulehtiä ja siankärsämöitä ja poimii pizzansa päälle horsmanversoja.

Puukonterän kärki painuu koivun kylkeen. Valkoiseen kuoreen jää pieni viilto, johon nousee vähitellen pisara. Näyttelijä Ville Haapasalo työntää puukon vyöllään roikkuvaan tuppeen, painaa kasvonsa koivua vasten ja nuolaisee pisaran pois.

Mahla maistuu makealta.

Haapasalo sipaisee pitkiä viiksiään ennen kuin lipaisee toisen viiltoon kihonneen pisaran suuhunsa.

Koivunlehdet ovat vasta hiirenkorvilla, joten mahla on parhaimmillaan ja valuu herkästi puusta ulos. Jos lehdet olisivat suurempia, Haapasalo riipisi niitä mukaansa ja ryydittäisi lehdillä päivällispöydän salaatin.

Haapasalon kiinnostus kotimaisiin villiyrtteihin on virinnyt iän myötä. Maailmalla taajaan matkannut näyttelijä sanoo olevansa nykyään entistä tarkempi siitä, mitä hän laittaa suuhunsa.

Aikanaan venäläisessä pitopöydässä mursun peräsuoltakin syönyt Haapasalo kattaa nykyään ruokapöytäänsä tarjolle voikukkia ja nokkosia.

Haapasalo ottaa taas puukon tupesta, vuolee oksasta pienen tapin ja tukkii sillä koivuun iskemänsä viillon. Pisaroita ei enää valu. Puu saa jäädä rauhaan.

Kun rantakoivun mahlaa on maistettu, lähdetään katsomaan, mitä syötävää metsästä löytyy.

Moni osaa poimia luonnosta sienet ja marjat, mutta villiyrttejä ja kasveja hyödynnetään vähemmän.

Moni osaa poimia luonnosta sienet ja marjat, mutta villiyrttejä ja kasveja hyödynnetään vähemmän. Kuva: Anna-Katri Hänninen, Ville Haapasalo ja villiyrtit, Otavamedia

Päivittäinen pakuritee

Nousu on jyrkkä. Ville Haapasalon vaelluskengät tömähtelevät kallioon ja paljaat pohkeet pilkottavat pitkälahkeisten sortsien ja kengänvarsien välistä. Hän ottaa vielä muutaman rivakan askeleen kunnes pysähtyy kallion huipulle ihailemaan alhaalla siintävää Saimaan pintaa.

Koronavirukseen liittyvien rajoitusten vuoksi Haapasalo ei ole päässyt tekemään töitään, joten hän on viettänyt viimeiset reilut kolme kuukautta mökillään Saimaan rannalla. Aikansa kuluksi ja kuntonsa pitimiksi hän on tehnyt mottitolkulla polttopuita.

Haapasalo on myös juonut päivittäin kupillisen pakuriteetä.

”Voin oikein hyvin. En tiedä johtuuko se pakuriteestä, mutta ainakin sillä on erinomainen lumevaikutus.”

Vuosikausia Venäjällä näyttelijänä työskennelleen ja televisio-ohjelmissa esiintyneen Haapasalon mukaan Venäjällä käytetään huomattavasti enemmän villiyrttejä ja -vihanneksia, sieniä ja muita luonnonantimia kuin Suomessa. Omaa villiyrttitietämystään hän luonnehtii vielä verrattain vaatimattomaksi.

”Olen oppinut lapsiltani, etenkin vegaanista ruokavaliota noudattavalta tyttäreltäni enemmän villi­vihanneksista ja -yrteistä kuin vanhemmiltani ja haluan oppia koko ajan lisää.”

Haapasalo poimii maasta puolukanlehden ja nostaa sen suuhunsa.

Puolukanlehti maistuu ensin kitkerältä, mutta kun sitä jauhaa tarpeeksi, sen oikea maku nousee esiin.

Miltä se sitten maistuu?

”Puolukalta”, Haapasalo naurahtaa.

Ville Haapasalo maistaa mahlan makeusastetta suoraan koivun kyljestä.

Ville Haapasalo maistaa mahlan makeusastetta suoraan koivun kyljestä. Kuva: Anna-Katri Hänninen, Ville Haapasalo ja villiyrtit, Otavamedia

Purtavaa pihlajasta

Vuonna 1972 syntynyt Ville Haapasalo sanoo kuuluvansa siihen ikäluokkaan, jonka ruokakulttuurista merkittävä osa tuhoutui 1990-luvun mikroruokakaudella. Myös Haapasalo ahmi ennen pikaruokaa. Hän sanoo kuitenkin muuttuneensa ja kieltäytyvänsä nykyään huonosta ruoasta.

”Ruoan merkitys kasvaa minulle koko ajan. Haluan tietää, mitä ruoka sisältää ja haen aterioista ennen kaikkea makuja ja tuoksuja”, Haapasalo kertoo.

Kun hän katkaisee pihlajasta silmun ja laittaa sen suuhunsa, hän vertaa silmun makua karvasmanteliin. Edellisenä päivänä Haapasalo on korvannut pizzan päältä rucolan nuorella horsmalla.

Saimaa jää selän taakse, kun laskeudutaan kalliolta notkelmaan. Entisellä leirintäalueella on väljää. Harvassa kasvavien mäntyjen katveeseen on vuosien myötä painautunut kiemurteleva polkujen verkosto.

Haapasalo ja villiyrttioppaaksi metsään lähtenyt tietokirjailija Petri Pietiläinen hakevat turhaan ojanpientareelta nokkosia. Pietiläisen mukaan nokkosten korjuuaika ei ole vielä käsillä. Yleensä Haapasalo poimii nokkoset mökkinsä takapihalta.

”Nokkonen on luonnonvarainen pinaatti”, Haapasalo huomauttaa.

”Nokkosten siementen sanotaan parantavan mieskuntoa, joten olisihan se tyhmää olla syömättä nokkosia.”

Kypsät katajan­marjat Ville Haapasalo nauttii mieluiten riistaruoan höysteenä.

Kypsät katajan­marjat Ville Haapasalo nauttii mieluiten riistaruoan höysteenä. Kuva: Anna-Katri Hänninen, Ville Haapasalo ja villiyrtit, Otavamedia

Ihmeyrtin versoja

Kun pientareelta sysitään ylivuotisia, kellastuneita heiniä sivuun, niiden juurelta löytyy tuoreenvihreitä, pieniä versoja.

Horsma on aloittanut kasvunsa.

Ville Haapasalo määrittelee itsensä yrttiteetä lääkkeenä käyttäväksi venäläiseksi. Haapasalon suvussa esiintyy verenpainetautia, ja hänellä on kotonaan verenpainetta alentavia venäläisiä yrttijuomia.

Suomessakin kasvava maitohorsma luetaan Venäjällä yhdeksi ihmeyrteistä. Venäjällä maitohorsmasta uutettua teetä kutsutaan myös ”iivananteeksi.” Verenpaineen alentamisen lisäksi maitohorsman uskotaan vahvistavan esimerkiksi luustoa, ehkäisevän tulehduksia ja laskevan veren kolesterolipitoisuutta.

Haapasalo haukkaa horsmanverson suuhunsa ja kehuu kasvin olevan ”Suomen parsa.”

Ville Haapa­salo luonnehtii horsmanversoa ”kotimaiseksi parsaksi.”

Ville Haapa­salo luonnehtii horsmanversoa ”kotimaiseksi parsaksi.” Kuva: Anna-Katri Hänninen, Ville Haapasalo ja villiyrtit, Otavamedia

Kaikki yrtit eivät ole yhtä leppoista syötävää kuin parsaa purisi. Haapasalo kertoo saaneensa kerran Venäjällä juomastaan yrttiteestä 40 asteen kuumeen, mikä kuitenkin riivasi häntä vain yön yli.

”Minulle selitettiin, että yrttiteen nostattama kuume puhdisti kuonat kehostani ja siltä se tuntuikin. Olin aamulla kuin uudestisyntynyt.”

”Yrttiteen nostattama kuume puhdisti kuonat kehostani. Olin aamulla kuin uudestisyntynyt.”

Venäläinen, juopunut shamaani puolestaan langetti yrttilientä juottamalla Haapasalon ylle kirouksen, minkä seurauksena hän koki kahden ja puolen viikon painajaismaisen, unettoman jakson. Kirouksen seurauksena Haapasalo sanoo käyneensä tuonpuoleisessa maailmassa.

”Toisen shamaanin keittämän yrttiuutteen ja oman henkieläimeni muurahaisen avulla sain lopulta kirouksen pois yltäni.”

Poimulehti on yksi toukokuussa poimittavista luonnonyrteistä, joka soveltuu myös salaatti­ainekseksi.

Poimulehti on yksi toukokuussa poimittavista luonnonyrteistä, joka soveltuu myös salaatti­ainekseksi. Kuva: Anna-Katri Hänninen, Ville Haapasalo ja villiyrtit, Otavamedia

Aurinkoa suuhun

Kun lähdetään hakemaan siankärsämöä, siirrytään metsästä pellonlaitaan.

Pilvien takaa esiin tuleva aurinko heittää matalista koivuista huojuvia varjoja pellolle. Peippo visertää. Turvonneet pajunkissat pursuilevat ulos kuoristaan.

Kevät tuoksuu heinältä ja tuoreelta mullalta.

Ennen siankärsämöä kellastuneiden korsien alta löytyy kuitenkin vihreitä, pieniä lehtiä, joiden päällä kimaltelee vielä kastetta.

Petri Pietiläinen tunnistaa kasvin poimulehdeksi, jota käytetään juomien ja salaattien lisäksi esimerkiksi leivontaan.

Syötyään poimulehden Ville Haapasalo kuvailee sen makua hieman kirpeäksi ja pehmeäksi.

”Voisin laittaa poimulehden maasta suoraan ja sellaisenaan ruisleivän päälle.”

Mahdollisesti jo kivikaudella asutettu kallionkieleke on yksi Ville Haapasalon näköalapaikoista Saimaan rannalla.

Mahdollisesti jo kivikaudella asutettu kallionkieleke on yksi Ville Haapasalon näköalapaikoista Saimaan rannalla. Kuva: Anna-Katri Hänninen

Haapasalo säilöö yrttejä ja villivihanneksia verrattain vähän, vaikka hänen omasta keittiöstään löytyy myös kasvikuivuri.

Mieluummin Haapasalo vie villiyrtit luonnosta suoraan lautaselle.

Hänen ei välttämättä tarvitse lähteä villivihanneksia ja -yrttejä kerätäkseen oman mökkinsä pihaa kauemmas. Nokkosten lisäksi katajanmarjoja ja voikukkia löytyy melkein portaiden pielestä.

Haapasalon viehtymys voikukkaan perustuu sen voimakkaaseen makuun.

”Valitettavasti voikukkaa pidetään usein pelkästään pihojen riesana, vaikka se on hyötykasvi. Voikukalla on minusta hyvin kaunis kukinto. Voikukkien syöminen on, kuin laittaisi valoa ja aurinkoa suuhunsa”

Mahlan lisäksi Ville Haapasalolle maistuvat myös koivun silmut. Nuoria koivun­lehtiä hän käyttää yrttitee­sekoituksiin.

Mahlan lisäksi Ville Haapasalolle maistuvat myös koivun silmut. Nuoria koivun­lehtiä hän käyttää yrttitee­sekoituksiin. Kuva: Anna-Katri Hänninen, Ville Haapasalo ja villiyrtit, Otavamedia

Sieniretki Linnunradalle

Hollolasta kotoisin oleva Ville Haapasalo sanoo kasvaneensa metsässä. Metsään hän hakeutuu yhä silloin, kun tarvitsee itselleen aikaa rauhoittua.

Haapasalo vetäytyy mieluiten metsän siimekseen yksin. Hän ei ole samoilija eikä vaeltaja, vaan hänen metsäretkensä ovat usein kannonnokassa tai kivellä istumista.

”Tarvitsen kiireen vastapainoksi hiljaisuutta, heinikossa lojumista ja taivaalle tuijottelua. Luonnon rauhassa pystyn kokoamaan itseni.”

Leppoisten metsäretkien tuliaisina Haapasalo saattaa viedä kotiinsa villiyrttejä ja -vihanneksia ja loppukesästä ja syksyllä myös sieniä.

”Venäjällä meitä suomalaisia pidetään laiskoina, koska me jätämme metsiimme niin paljon sieniä. Venäjällä poimitaan kaikki syötäviksi kelpaavat sienet, mitkä löydetään.”

Ville Haapasalo ei harrasta vaeltamista, vaan metsä on hänelle rauhoittumisen paikka.

Ville Haapasalo ei harrasta vaeltamista, vaan metsä on hänelle rauhoittumisen paikka. Kuva: Anna-Katri Hänninen

Haapasalo tunnistaa Suomen yleisimmät ruokasienet, joista hänen suosikkejaan ovat tatit. Sieniä poimiessaan kuten kalastaessaankin hän välttää ahnehtimasta liian suuria saaliita.

”Olen kerran unohtanut ämpäritolkulla suppilovahveroita pakastimeni mustaan aukkoon. Nykyään poimin sieniä vain sen verran, minkä tarvitsen yhden tai muutaman aterian valmistamiseen.”

Haapasalolla on myös kokemusta venäläisistä ”taikasienistä.” Kun hän laittoi nuuskan sijasta ylähuuleensa venäläiseltä, hampaattomalta mummolta saamansa sienenpalan, hänen kehonsa kaatui maahan, mutta ”mieli karkasi Linnunradalle.”

Jälkeenpäin Haapasalo on otaksunut saaneensa mummolta mahdollisesti madonlakkien sukuun kuuluvien, psykedeelisinä päihteinä käytettävien myrkyllisten psilosybiinisienten sekoitusta.

Sen koommin Haapasalo ei ole ”taikasieniin” kajonnut.

”Täytyy vain ihmetellä sitä mummoa. Häneen eivät taikasienet tehneet ainakaan päällisin puolin minkäänlaista vaikutusta.”

Herkullisessa pihlajansilmussa on karvasmantelin hieno maku.

Herkullisessa pihlajansilmussa on karvasmantelin hieno maku. Kuva: Anna-Katri Hänninen, Ville Haapasalo ja villiyrtit, Otavamedia

Puhtaan maan asukas

Siankärsämön löytäminen pitkästä, paikoittain lakoon kaatuneesta heinikosta vaatii aikansa.

Petri Pietiläinen kertoo kasvin saaneen nimensä siitä, että sen valkoiset kukinnot muistuttavat muodoltaan sian kärsää.

Kun vasta matala, vihreänä versova siankärsämö löytyy, Ville Haapasalo ottaa kasvin taas syödäkseen. Hän luonnehtii siankärsämöä ryytimäiseksi ja voimakkaan makuiseksi.

Pietiläisen mukaan siankärsämö sopii sekä mausteeksi, että sellaisenaan esimerkiksi salaatteihin ja kastikkeisiin.

Villiyrtteihin ja –vihanneksiin perehtyminen ja niiden käyttö ovat kohottaneet entisestään Haapasalon arvostusta suomalaista luontoa kohtaan.

”On etuoikeus asua maassa, missä voi syödä aitoja ja puhtaita luonnon antimia suoraan luonnosta.”

”Metsämme ja järvemme ovat täynnä fantastista villiruokaa. Siihen perehtyminen ja sen hankkiminen ovat hyvin terveellinen ja mielekäs vaihtoehto sohvalla röhnöttämiselle.”

Vaikka poronjäkäläkin kelpaa ihmiselle ravinnoksi, niin Ville Haapa­salo jättää sen suosiolla porojen syötäväksi.

Vaikka poronjäkäläkin kelpaa ihmiselle ravinnoksi, niin Ville Haapa­salo jättää sen suosiolla porojen syötäväksi. Kuva: Anna-Katri Hänninen, Ville Haapasalo ja villiyrtit, Otavamedia

Putkesta piirakkaa

Ville Haapasalo poimii vain niitä yrttejä ja vihanneksia, jotka hän varmuudella tuntee. Hänen ruokapöytäänsä päätyvien yrttien ja kasvien määrä kuitenkin lisääntyy tiedon lisääntyessä jatkuvasti.

”Vuohenputkea opin syömään vasta, kun tyttäreni leipoi siitä juustoista piirakkaa”, Haapasalo kertoo.

Tähän saakka hän on törmännyt ainoastaan yhteen syötäväksi ja rohdoksi käytettävään luonnonantimeen, mikä ei hänelle maistu.

”Jäkälä on aivan kamalaa. En ymmärrä, miten porot voivat pitää siitä.”

”Jäkälä on aivan kamalaa. En ymmärrä, miten porot voivat pitää siitä.”

Pientareelta noustessaan Haapasalo silmäilee ympärilleen ja tarttuu nuoren kuusen oksaan. Sen kärkeen on kasvamassa neulasia vaaleampi verso eli kerkkä.

Kun se vielä vähän kasvaa, siitä voi tehdä siirappia

Lähde: Ville Haapasalo, Juha Metso ja Petri Pietiläinen: Sieniä ja villiruokaa Villen tapaan, Otava 2020.

Lue myös: Rentun ruusu on yllättävä vitamiinipommi – Nämä maitohorsman osat voi syödä

X