Kulttuurituottajan työ vaihtui sairaanhoitajan opintoihin – Alexander vaihtoi alaa kolmikymppisenä: ”Kaikki eivät halua yrittäjiksi”
Alexander vaihtoi 30-vuotiaana ammattia täysin uudelle uralle – hoiva-alalle. Kulttuurituottajan työ sai jäädä, kun kulttuurituotanto ei vastannutkaan hänen odotuksiaan.
Kun Alexander ”Alex” Katter, 31, oli valmistunut unelma-ammattiinsa kulttuurituottajan työhön, hän sai huomata, ettei unelma antanutkaan elantoa.
Helsinkiläinen Alex työskenteli kulttuurituotannon, kuten musiikin tapahtumatuotannon, promootion ja levyjulkaisujen, parissa viitisen vuotta. Koko ajan työ oli keikka- ja projektiluontoista.
”Kulttuurituotanto on mukava mutta kummallinen ala. Lopulta se ei työnä vastannut odotuksiani”, Alex Katter sanoo.
Hänen toiveet työtä kohtaan olivat alussa suuret. Voi sanoa, että keikkojen ja festivaalien järjestäminen sekä levyjen promootio olivat hänen unelma-alaansa.
”Olen musiikin suurkuluttaja ja soitan itsekin bändissä. Ala kiinnosti tosi paljon ja opintojeni aikana oli paljon erilaisia tuotantoja ja projekteja, joissa olin mukana.”
Jo opiskeluaikana ammattikorkeakoulussa kävi kuitenkin selville, että alalla olisi todella vaikea tienata rahaa. Normaalioloissa ennen korona-aikaa työtä kyllä oli, mutta useimmat projektit piti tehdä sillä mentaliteetilla, että niistä ehkä saattaa jossain vaiheessa tulla vähän rahaa.
”Opintojen päättyessä usko alaan oli vaihtunut epäuskoksi. Raha on tiukassa ja lisäksi työn saanti perustuu liikaa siihen, miten on verkostoitunut, eli kenet tuntee.”
Nykytyöelämä – etenkin kulttuuriala – kannustaa ja jopa patistaa ihmisiä yrittäjyyteen. Se on luonnollista, sillä ala on hyvin projektiluonteinen; hyvin harva työskentelee kuukausipalkalla.
Alex ei kuitenkaan kokenut yrittäjyyttä itselleen millään lailla sopivaksi.
”Kun opiskelin kulttuurituottajaksi, koulussa kyllä puhuttiin yrittäjyydestä paljon ja oli monia sitä koskevia kursseja. Mutta eivät kaikki halua yrittäjiksi.”
Kulttuurituottajan urahaaveesta luopuminen
Viime syksynä Alex palasi ammattikorkeakouluun, mutta vaihtoi tällä kertaa alaa täysin. Nyt hän opiskelee sairaanhoitajaksi.
Haaveammatista luopuminen harmitti vähän, mutta ei niin paljon kuin olisi voinut luulla.
”Nyt, kun koronan vuoksi kulttuuriala on ollut pysähdyksissä jo vuoden, alan vaihtaminen tuntuu tietysti entistäkin paremmalta. Sairaanhoitajan duunia riittää kirjaimellisesti kellon ympäri.”
Vaikka Alex on tehnyt montaa eri työtä, hänellä ei ole koskaan ollut vakituista työsuhdetta. Nyt hänellä on hyvin vahva luotto siihen, että kun hän valmistuu sairaanhoitajaksi vakituisiakin työpaikkoja on tarjolla.
Johtuiko ammatinvaihto lopulta rahasta, eli tulojen epävarmuudesta?
Alexin mukaan sitä on vaikea sanoa.
”Se on selvää, että varmuus seuraavan kuukauden tuloista ja laskunmaksukyvystä tuo mielenrauhaa.”
Sairaanhoitajaopintoihin Alex laittoi hakemuksen samaan aikaan, kun koronavirus levisi Suomessa ja yhä useammat kulttuurialan tapahtumat peruuntuivat tai siirtyivät.
”Mutta ei se vain koronasta johtunut. Hoitotyö kiinnostaa paljon enemmän. Siitä myös saa paljon enemmän vastinetta, näkee, että on hyödyksi.”
”Olen paljon tekemisissä oman isoäitini kanssa – työssäni on paljon samaa”
Nyt Alex työskentelee hoitajana valtakunnallisessa vanhusten kotipalveluyritys Helppyssä.
”Tänne päädyin äitini kautta, joka tuli samoihin töihin noin vuotta aiemmin ja kannusti minua syksyllä laittamaan työhakemuksen.”
”Äitini on ollut tällä alalla pitkään. Hän on koulutukseltaan fysioterapeutti, ja työskennellyt hoitoalalla monipuolisesti. Hän on avainhenkilö siinä, että minäkin olen täällä nyt.”
Alex pääsi kokeilemaan työtä nopeasti työhaastattelun jälkeen. Pian hän sai muutaman vakioasiakkaan, joita hän käy auttamassa viikoittain.
”Teen heidän luonaan monenlaista, kuten esimerkiksi siivoan. Ideana on, että sama henkilö käy aina saman vanhuksen luona. Siinä kehittyy luottamussuhde vanhuksen ja hoitajan välille.”
Kotipalvelutyön aloittaminen ja samalla tuntemattomien ihmisten koteihin meneminen tuntui helpolta.
”Olen paljon tekemisissä oman isoäitini kanssa ja käyn hänen luonaan. Työssäni on paljon samaa. Melkein kuin menisi oman isoäidin luo.”