Alpo ja Marja-Leena Skaffarin värikäs koti Imatralla yllättää – ”Emme ole rakentamisen ammattilaisia, mutta halutessaan oppii kaikkea”
Alpo ja Marja-Leena Skaffarin koti Imatralla yllättää. Sarvipää tervehtii eteisessä ja koira nukkuu televisiossa. Koko koti kylpee väreissä.
Muutimme tänne vuonna 1993 kierreltyämme sitä ennen kaksi vuotta katsomassa kaikkia myytäviä taloja Imatran Karhumäessä. Astuimme sisään seitsemän makuuhuoneen taloon, ja sovimme kaupat jo kahden tunnin kuluttua.
Talo oli hirveän huonossa kunnossa, mutta tykkäsimme sen pohjasta ja 70-luvun isoista, lattiaan asti tulevista ikkunoista ja valoisuudesta. Mieheni Alpo kertoi olleensa unissaan tämän talon alakerran takkahuoneessa.
Rakennusmestariserkkuni konttasi kaikki paikat ja totesi talon vankaksi ja hyvistä materiaaleista tehdyksi. Entinen kaupunginarkkitehti Kari Pärssinen on piirtänyt tämän ja muitakin vastaavia taloja Imatralla. Kun muutimme, hän halusi tulla katsomaan nuoruuden kädenjälkeään. Hän tykkäsi siitä edelleen.
Koti työmaalla kolmen vuoden ajan
Alkoi kolme vuotta kestänyt remontti. Päivät olimme töissä, illat kunnostimme kotia. Asuimme koko ajan talossa, ja työn alla oli yksi huone kerrallaan. Työmaalla asuminen oli helppoa, sillä en hermostu remonttisotkuista.
Alpo osaa rakentaa ja tehdä lähes kaikkea, ja minä olen hyvä apulainen ja suunnittelija. Erityisesti yhdessä maalaaminen ja tapetoiminen on mukavaa parisuhteen hoitoa. Minä olen kampaajana tottunut pitämään käsiäni pitkään ylhäällä, ja siksi minä maalasin kaikki katot valkoiseksi. Alpolla se homma kävi olkapäihin.
Aluksi raavimme kaikkien seinien tiilipinnat esille ja aloimme pohjustaa ja tapetoida niitä. Täällä oli ajan hengen mukaisia oransseja ja vihreitä seiniä sekä puisia puolipaneeleja.
Teimme kahdesta pienestä makuuhuoneesta yhden ison poistamalla väliseinän. Talossa oli paljon kaarevia oviaukkoja, ja siksi Alpo teki myös makuuhuoneeseen kaaren, vaikka se ei alkuperäistä 70-luvun tyyliä olekaan. Historian kerrostumat saavat näkyä kodissa.
Emme ole rakentamisen ammattilaisia, mutta halutessaan oppii kaikkea. Nuorena rakensimme talon yhteisvoimin kivijalasta asti.
Tänne uusittiin lattiat, rakennettiin kaksi takkaa, vaihdettiin kolminkertaiset ikkunalasit, tehtiin putkiremontti ja laitettiin maalämmitys.
Oikeastaan talo on tehty ihan uusiksi lattiasta kattoon, ja useampaan kertaan on sisustuskin uusittu. Tykkään vaihtelusta. Yläkerran vessassa on jo kolmannet kaakelit päällekkäin.
Värikäs koti on myös blingblingiä
Kotimme ulko-ovet eivät ole tavallisimmasta päästä. Alkuperäiset olivat niin huonossa kunnossa, että ostimme aika pian uudet mahonkiset.
Ovikauppias oli kauhuissaan, kun kysyin, mikä maali niihin olisi paras. Ette kai maalaa uusia ovia! Nimenomaan, sillä olin aina ihaillut värikkäitä ovia Dublinissa ja kotiutin sieltä idean Imatralle. Maalasin ulko-ovet vihreäksi, siniseksi ja violetiksi, ja hyrisen edelleen tyytyväisyydestä avatessani niitä.
Yhteen oveen porattiin reikäkin, sillä ostimme siihen koiratarvikekaupasta koiriamme Uskoa ja Toivoa varten pienen koiraluukun. Se on hirveän hyvä apu arjessa, koska ne osaavat mennä sen kautta itsekseen yöllä pissalle aidatulle sisäpihalle.
Sisustustyylimme on värikkään runsas. Monenlaisia aarteita on löydetty 50 vuoden avioliiton aikana huutokaupoista ja itse tehden ja tuunaten.
Käsillä tekeminen on yhteinen rakas harrastuksemme ja makummekin on kehittynyt samaan suuntaan. Nykyisin itse asiassa Alpo löytää jotain ihanan värikästä, jonka minä heti hyväksyn.
Punainen on nyt suosikkivärimme. Värikäs koti ja värikäs mies. Alpolla on esimerkiksi punainen pikkutakki ja kengät, ja monia värikkäitä villapaitoja ja takkeja.
Vaihdan verhoja ja mattoja ahkerasti, sillä niillä huoneen tunnelma vaihtuu helposti ja edullisesti kirppari- ja huutokauppalöydöillä. Sisustustyylimme juju on uuden ja vanhan sekoittaminen. Vaikka pidän vanhoista huonekaluista, en halua asua museossa.
Tykkään runsaan barokkisista kynttilänjaloista ja kristallikruunuista, ja niitä meillä onkin paljon. Muutaman kristallikruunun uudistin kalkkimaalilla. Se on ihmeellistä ainetta, koska sillä voi maalata lakatun pinnan, lasia, metallia ja jopa sohvan kangasta.
Komeat sarvipäät koristavat seiniä
Meillä on monen huoneen seinillä erilaisia sarvipäitä. Kultasarven toin Amerikasta ja kannoin sen hellästi sylissäni lentokoneessa. Uusin tulokkaamme on Tallinnasta ostettu valohirvi eteisessä. Se on niin mauton, että muuttuu jo lähes tyylikkääksi.
Koiriakin olemme halunneet huomioida sisustuksessa, ja Alpo rakensi niille lepotilan 60-luvun vanhaan televisioon. Hän jopa tapetoi sen sisältä.
Alpon lempipaikka on pihalla, jossa hän puuhastelee. Minä viihdyn parhaiten ruokailutilan vanhalla puusohvalla. Se on ollut tällä paikalla vasta kaksi vuotta, vaikka ostimme sen huutokaupasta yli 20 vuotta sitten. Se oli myyjän mukaan Eliel Saarisen suunnittelema, Helsingin rautatieaseman tyyliä. Settiin kuuluu myös kaksi rahia ja nojatuolia, jotka ovat takkahuoneessa.
Kellahdan usein sohvalle syömisen jälkeen kuuntelemaan radiota. Verhoilimme sen uudella kankaalla, ja nyt se on täydellinen.
Sohvan takana oleva ryijy on uusin hankintani nettikirppikseltä. Upeita ryijyjä saa älyttömän halvalla, ja ne tuovat kotiin väriä ja pehmentävät akustiikkaa. Meillä ei ole lainkaan televisiota olohuoneessa, vaan katsomme töllöä makuuhuoneessa.
Aina aikaa remontille
Monet päivittelevät värikkyyttämme ja tavaramäärää, mutta positiivisessa mielessä. Useimmilla on kotona valkoista ja väritöntä, koska heillä ei ole rohkeutta repäistä vaikkapa olkkarin seinää keltaiseksi.
Meilläkin värikäs koti on kasvanut vuosien myötä. Ensimmäinen yhteinen kotimme oli 10 neliön saunakamari, jossa asuimme neljä vuotta. Sitten ostimme kerrostaloyksiön, ja myöhemmin kolmion samasta talosta. Rakensimme talon vuonna 1979, mutta vasta tämä viimeisin on värikäs koti. Meillä on asunto myös Espanjassa, jossa käymme muutaman kerran vuodessa.käs
Nautimme molemmat valtavasti käsillä tekemisestä. Alpolla on kodissamme oma työhuone ja minulla ompeluhuone, jossa on myös posliinitöiden polttouuni. Nautin rautakaupoista enemmän kuin rättikaupoista! Meillä on aina meneillään tai suunnitelmissa jotain uutta. Viimeisin maalausinnovaationi on paksu sementtimäinen, epätasaisen rouhea pinta, jota vetelin lastalla eteisen seinään. Siitä tuli ihanan eläväinen.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 1/21.