Ikkalan kylän iso ääni – Ana Maria Gutierrez Sorainen puolustaa heikompia eikä säästele sanojaan: ”Pelottaisi, jos asuisin jossakin muualla”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ana Maria Gutierrez Sorainen puolustaa heikompia
Forbes-listauksen jälkeen Ana Maria Gutierrez Sorainen on altistunut salamavaloille enemmän kuin keskiverto kunnallis­poliitikko koko elämänsä aikana. © Pekka Nieminen/Otavamedia
Ikkalan kylässä Suomessa asuu yksi Keski-Amerikan vaikutusvaltaisimmasta naisista. Ana Maria Gutierrez Sorainen on poliitikko ja kansalaisaktivisti, jonka intohimo on heikompien puolustaminen.

Onpas täällä idyllistä! Kaartelevaa kylätietä ja rintamamiesmökkejä sievine puutarhoineen. Lohjalla on lähes 46 000 asukasta, ja suurin osa heistä haluaa asua juuri näin, omassa rauhassaan. He rakastavat kyliään: he ovat pullilaisia, karjalohjalaisia ja sammattilaisia.

Keskustan linja-autoaseman kulmalla vastaan kävelee maailman kuuluisin ikkalalainen, Ana Maria Gutierrez Sorainen. Hän on kirjoittaja, kääntäjä, espanjanopettaja, perheenäiti ja Lohjan kaupunginvaltuuston varavaltuutettu, jonka talouslehti Forbes Centroamerica valitsi syysnumerossaan yhdeksi Keski-Amerikan sadasta vaikutusvaltaisimmasta naisesta.

Sorainen nostaa kyynärpäänsä koronatervehdykseen ja väläyttää aseistariisuvan hymyn. Kuvaajan kanssa on kierrelty jo tovi kelvollista kuvaus­paikkaa etsimässä. Torin laidalta löytyy viimein värikäs terassikalusto. Taustalla siintää demareiden puoluetoimisto.

Sorainen, joka on toiminut Lohjan kaupunginvaltuustossa SDP:n varajäsenenä, on juuri jättänyt puo­lueel­le eronpyyntönsä – valtuusto on juuri päättänyt lakkauttaa viisi kyläkoulua, ja koulujen kohtalon sinetöi puoluekurin voimin SDP, joka puolsi lakkautuksia. Se oli liikaa Soraiselle, sillä täällä päin maailmaa hänet tunnetaan ennen kaikkea Lohjan kylien ja kyläkoulujen kiivaana puolustajana.

Achuapasta Ikkalaan

Soraisesta tuli palavasieluinen ikkalalainen ehkä siksi, että hän syntyi itsekin 52 vuotta sitten neljän tuhannen asukkaan tuppukylään nimeltä Achuapa. Se sijaistsee Väli-Amerikassa, Nicaraguassa. Isä lähti lätkimään, ja Anan äiti jäi yksin kasvattamaan viiden lapsen katrastaan.

Kun Ana Maria Gutierrez Sorainen oli 11-vuotias, Nicaraguan historian lehdet alkoivat kääntyä: vasemmistolainen sandinistivallankumous kumosi 40-vuotisen Somozan diktatuurin. Ronald Reaganin astuttua presidentiksi Yhdysvallat aloitti huippusalaisen kommunismintorjuntaprojektin, ja alkoi tukea vastavallankumouksellisia kontrasissien joukkoja. Nicaragua ajautui raastavaan sisällissotaan. Ajat olivat ankeat. Kylmän sodan politiikkaa tekevä sosialistinen Kuuba kuitenkin tarjosi stipendejä nicaragualaisille nuorille.

”Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Kuubaan opiskelemaan. Olin vasta 15-vuotias, ja äiti ei olisi päästänyt minua, mutta niin vain pakkasin laukkuni vuonna 1982 ja lähdin”, Sorainen kertoo.

Kuubasta ei käyty lomilla kotona. Ikävä oli välillä raastava, mutta koulunkäynti sujui. Yläkoulun ja lukion jälkeen Sorainen haki yliopistoon lukemaan viestintää.

”Haaveilin sotakirjeenvaihtajan urasta”, hän muistelee.

Kuubassa oli kansainvälistä: opiskelijoita oli monista Afrikan maista, Vietnamista ja Jemenistä, mutta myös Euroopasta. Kerran Ana Maria oli ystävättärineen yliopiston kahvilassa, kun tiskille käveli suomalainen Olli.

”Hän osti kahvia oluttölkistä kyhäämäänsä mukiin ja näytti ihan filmitähdeltä. Meillä tytöillä pyöri sukat jaloissa. Supisimme, että kutsutaan tuo meidän pöytään, ja niin tehtiin. Juttua riitti, ja lopulta jäljellä olimme vain me kaksi.”

Ja niin siinä kävi, että kymmenen Kuuba-vuoden jälkeen rouva Sorainen istui Helsinkiin lentävässä koneessa. Hän oli päässyt jatkamaan opintojaan Tampereen yliopistoon. Se olikin melkoinen temppu, sillä opiskelukieli vaihtui lennosta suomeksi. Mutta niin vain valmistujaisia tanssittiin kolmen vuoden opintojen päätteeksi. Kun koitti työnhaun aika, kaikki sinnikkyys tuntui kuitenkin valuvan hukkaan.

”Etsin töitä joka paikasta, mutta ei minua kutsuttu edes haastatteluun. Ei mikään ihme! On selvää, ettei kielitaitoni ollut vieläkään riittävä toimittajan työhön”, hän huitaisee kädellään hyväntuulisesti.

Vuonna 1998 Sorainen pääsi viimein kokeilemaan siipiään espanjanopettajana Porissa, ja ovet työelämään aukesivat. Neljän uuden perheenjäsenen ja muutaman muuton jälkeen Soraiset asettuivat Lohjan Ikkalaan.

Monitoiminainen

Soraisen unelmat sotakirjeenvaihtajan ammatista vaihtuivat sekalaiseen uraan kääntäjänä, latinotanssien ja espanjan opettajana ja kirjoittajana, mutta nainen on mukautuvaa tyyppiä. Hän suhtautuu uusiin mahdollisuuksiin myönteisesti: unelmat ja suunnitelmat voivat kaikin mokomin muuttaa muotoaan, kunhan vain tekemistä riittää. Kun eteen on tullut mahdollisuuksia, Sorainen on tarttunut niihin.

Vuonna 2008 hän pääsi silloisen kotikaupunkinsa Nurmijärven valtuustoon SDP:n riveissä, ja parin vuoden päästä hän oli jo eduskuntavaaleissa vihreiden ehdokkaana. Hän ei päässyt läpi, mutta keräsi ilman rahoitusta 606 äänen potin. Seuraavissa vaaleissa Sorainen oli ehdolla vasemmiston listoilla.

”Monista on aivan sietämätöntä, että maahan­muuttajanainen julkeaa tuoda mielipiteitään esille. Jätän vihapuheen omaan arvoonsa! Suomessa ei ole isäntiä eikä renkejä, olemme kaikki samalla viivalla”, Ana Maria Gutierrez Sorainen huomauttaa.

”Monista on aivan sietämätöntä, että maahan­muuttajanainen julkeaa tuoda mielipiteitään esille. Jätän vihapuheen omaan arvoonsa! Suomessa ei ole isäntiä eikä renkejä, olemme kaikki samalla viivalla”, Ana Maria Gutierrez Sorainen huomauttaa. © Pekka Nieminen/Otavamedia

Tämä on puolueuskovaisille suomalaisille hieman hämmentävää. Kuinka paljon Sorainen on oikein valmis joustamaan periaatteistaan?

Eipä juuri yhtään. Vuonna 2010 hän nousi valtakunnan otsikoihin, koska jättäytyi SDP:n eduskuntavaaliehdokkuudesta Jutta Urpilaisen kohua herättäneiden maahanmuuttokommenttien vuoksi. Sorainen on poliittinen paimentolainen, joka osaa koota telttakeppinsä, jos nurmikko palaa – ainoa, mikä ei perustuksiltaan mihinkään katoa, ovat periaatteet.

”Suomessa on monta puoluetta, jonka tärkeimmät periaatteet voin hyvin allekirjoittaa. Minulla ei ole samoja taakkoja kuin perheillä, joilla puolue periytyy sukupolvelta toiselle. Kyse on vain työpanoksesta, yhteistyösopimuksesta. Kaikissa puolueissa on sekä hyviä että huonoja puolia.”

Hän myöntää, että politiikka on monimutkaista; ratkotaan asioita, joihin ei ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja, ja tekipä mitä hyvänsä, vaikuttajia kritisoidaan.

”Tässä ei mikään hyvien puolella oleminen riitä. Greta Thunberg on yksi hyvä esimerkki: alaikäisetkään eivät ole turvassa kiusaamiselta ja vihapuheelta. Minuakin on haukuttu vuosikaudet – aina on joku, jonka mielestä minun pitäisi olla hiljaa tai muuttaa pois Suomesta”, Sorainen huokaa.

Siitä huolimatta hänestä on täysin käsittämätöntä, että yhteiskunnallinen päätöksenteko ei kiinnosta ihmisiä.

”On ihan järkyttävää, että 73 prosenttia nuorista ei osallistu ollenkaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Nicaraguassa, Venezuelassa ja monissa muissa maissa ihmiset istuvat mielipiteidensä takia vankilassa. Miksi en haluaisi olla vaikuttamassa asioihin täällä, jossa meillä kaikilla on siihen lupa?”

Piikki diktaattorin lihassa

Forbes-lehden kiinnostus Soraiseen on perua hänen toiminnastaan ihmisoikeusaktivistina. Nicaraguan poliittinen tilanne on jälleen luisunut katastrofaaliseksi entisen vallankumousjohtaja Daniel Ortegan keskitettyä vallan lähipiirilleen.

Sorainen on arvostellut sanojaan säästelemättä korruptoitunutta johtoa, tuominnut ihmisoikeuslouk­kauk­sia ja lisännyt tietoisuutta Nicaraguan kriisistä Suomessa ja EU:ssa. Sorainen välittää ja kommentoi uutisia Latinalaisesta Amerikasta sekä suomeksi että espanjaksi.

Hänen Ana María Gutiérrez Sorainen -niminen bloginsa Uusi Suomi -verkkopalvelussa on käytännössä ainoa suomenkielisten Nicaragua-uutisten lähde – pienen Keski-Amerikan maan asiat eivät täällä juuri ylitä uutiskynnystä.

Viimeistään Forbes-listauksen jälkeen myös Nicaraguan valtaeliitti on tullut tietoiseksi Pohjois-Euroopassa räksyttävästä vahtikoirasta.

”Hysteerisen epäluuloinen poliittinen johto haluaa vaientaa tällaiset äänet kokonaan; ihmisiä on uhkailtu, pahoinpidelty ja jopa tapettu vähemmästäkin. Parhaillaan puuhataan lakimuutosta, joka mahdollistaa myös ulkomailla asuvien nicaragua­laisten rankaisemisen vuosien vankeustuomioilla, mikäli he julkaisevat jotakin diktatuuria ärsyttävää.”

Eikö Soraista pelota? Hän miettii hetken.

”Kun poliitikot kotimaassani peittelevät jälkiään minkä ehtivät, täällä nicaragu­a­lainen tunnetaan sanansa pitämisestä.”

”Pelottaisi, jos asuisin jossakin muualla. Mutta Suomessa kunnioitetaan kansainvälisiä sopimuksia. On ihan hölynpölyä kuvitella, että demokraattiset maat toimisivat rikollisen hallituksen oikkujen mukaan”, hän puuskahtaa.

”En ole aikeissa vaieta. Jos kaikki journalistit jättäisivät totuuden kertomatta vain siksi, että pelottaa, minkälainen tästä maailmasta tulisi?”

Sorainen suhtautuu Forbesin kunnianosoitukseen tärkeänä palautteena tästä rohkeudesta. Juuri tällä hetkellä hän kuitenkin iloitsee ihan muista tunnustuksista. Hänen puhelimeensa ja somekanaviinsa on ropissut lämpimiä kiitoksia Lohjan kylien asukkailta. Vaikka tappio tulikin, sitkeää koulujen puolustajaa muistetaan.

Kun on tullut kaukaa ja raivannut omin hartiavoimin kivi kiveltä paikkansa suomalaisena, tällaiset viestit eivät ole ihan pikkujuttu.

”Yksi kommentoija sanoi, että olen Lohjan suoraselkäisin poliitikko. Se lämmitti: samaan aikaan, kun poliitikot kotimaassani peittelevät jälkiään minkä ehtivät, täällä nicaragualainen tunnetaan sanansa pitämisestä”, Sorainen tuulettaa.

Maailmaa voi muuttaa niin monella tavalla – kun vain uskaltaa.

Lue myös: Tyttöjen oikeuksien puolustaja Zahra Karimy, 17, ei kavahda vihapuhetta: ”Monet vihaviestit kumpuavat tietämättömyydestä”

X