Änkytyksestä kärsinyt Katri Somerjoki: ”Laulaminen oli pakotie kaikesta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Jonne Räsänen/ Otavamedia
Katri haaveili laulajan urasta, mutta unelman tiellä oli iso este.

Katri Somerjoki, 43, muistaa pelon. Hän makasi pinnasängyssä ja kuuli, kuinka juopuneet vanhemmat tappelivat tavallista rajummin. He heittelivät toisiaan posliinilautasilla.

Särkyikö yksi lautasista sirpaleiksi Katrin sängyn laitaan? Säikähtikö hän sitä?

”Olen pohtinut, laukaisiko joku varhaislapsuuteni tapahtumista puhevian”, Katri kertoo.

Pienenä alkanut änkytys jakoi Katrin kahtia. Toinen puoli oli pelokas ja vetäytyvä. Sitten oli Katri, joka osasi laulaa.

90-luvun puolivälissä Katri oli mukana hiteistään Erittäin hyvä, ellei täydellinen ja Assanvessankassa tunnetussa Mascara-tyttöbändissä. Estradilla hän oli häpeilemätön. Sen ulkopuolella hän mieluummin vaikeni.

Kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana Katrin kaksi puolta ovat alkaneet sulautua toisiinsa. Hän ei enää yritä salata änkytystään. Siihen pääseminen on vaatinut monta oivallusta ja yhden raivonpurkauksen.

Vailla rakkautta

Katri oli viisivuotias, kun hänen vanhempansa erosivat. Isä määrättiin huoltajaksi, koska äiti ei tullut oikeuteen keskustelemaan asiasta.

”Koin sen hylkäämisenä.”

Isä palasi ensimmäisen vaimonsa luokse, jonka kanssa hänellä oli Katria 3,5 vuotta vanhempi tytär. Elämä uusperheessä ei ollut auvoista, sillä isä jatkoi ryyppäämistä.

”Hän rakasti minua osaamallaan tavalla, mutta oli kykenemätön vanhemmuuteen.”

Hellyyttä ei osoittanut äitipuolikaan. Katri koki olevansa lyömäase riidoissa isän kanssa:

”Vie kakarat täältä vaikka lastenkotiin”, Katri muistaa äitipuolen yleisimmäksi uhkaukseksi.

Äitiään Katri tapasi joka toinen viikonloppu. Yleensä äiti oli juovuksissa.

”Olet ruma, tyhmä ja kaiken lisäksi änkytät”, äiti jaksoi muistuttaa.

”Hän ei koskaan sanonut rakastavansa minua”, Katri kertoo.

Sen sijaan hän saattoi saada raivokohtauksen, kun Katri kaatoi vahingossa maitolasin.

Toisinaan äiti sammui vessaan lukitun oven taakse. Katri kuuli veden valuvan, mutta ei päässyt sulkemaan hanaa. Se jätti jälkensä.

”Jännitin ja pelkäsin kaikenlaista koko ajan.”

Esimerkiksi tulipaloja.

Kerran hän löysi isänsä keittiön lattialle sammuneena. Lieden levyt olivat unohtuneet päälle. Yhdelle oli jäänyt posliininen lautanen, joka hajosi sirpaleiksi Katrin kosketuksesta.

”Lapsuus oli aikamoista vanhempien kannattelua.”

Turvallisia aikuisia olivat kavereiden vanhemmat.

”Minusta kehittyi todella taitava kutsumaan itseni kylään.”

Jälkeenpäin yksi naapuri on surrut sitä, ettei nähnyt Katrin elämän todellisuutta.

”Esitin reippaampaa kuin olin. Hymyilin aina. Suojelin vanhempiani, sillä niin lapsi tekee.”

Katrin tilanteeseen ei puuttunut puheterapeuttikaan, jonka vastaanotolle hänet vietiin ennen kouluikää. Sitä Katri ei vieläkään ymmärrä.

”Hänen mielestään terapia ei kannattanut, koska kotioloni olivat niin rauhattomat. Hän ei kuitenkaan tehnyt lastensuojeluilmoitusta.”

Kiusattuna koulussa

Kolme vuotta sitten Katrin poika Max oli päättämässä koulun ala-astetta. Hän kysyi, minkälainen ajanjakso yläaste oli ollut Katrille.

”Se oli painajainen”, Katri totesi.

Puhevika teki hänestä koulukiusatun. Hänelle naurettiin, oltiin ilkeitä ja hänet jätettiin ulkopuolelle. Opettajat eivät puuttuneet piinaan.

Esitelmien pitäminen oli kidutusta. Katri kammoksui kaikkia tilanteita, joissa hänen piti puhua ääneen.

”Hampurilaisravintolassa valitsin tuotteen, joka oli helpoin lausua, enkä sitä, jonka olisin halunnut.”

Katri oli aloittamassa lukion vuonna 1989, kun hänen isänsä kuoli. Isä joutui käsirysyyn portsarin kanssa pyrkiessään juovuksissa ravintolaan. Hän kaatui ja iski päänsä katukiveykseen tuhoisin seurauksin.

”En saanut nähdä isää, hän vain tavallaan katosi elämästäni. Olisi auttanut, jos olisin nähnyt vaikka hänen kätensä.”

Terapiaa ei tarjottu eikä äitipuolesta ollut tukijaksi.

”Olin niin sekaisin, ettei opiskelusta tullut mitään.”

Katri keskeytti lukion ensimmäisen vuoden jälkeen ja lähti opiskelemaan maatalousoppilaitokseen toiselle paikkakunnalle.

Mikä oli lapsuuden ja nuoruuden synkin hetki?

”Elämä oli musiikkia lukuunottamatta kaikenkattavan synkkää siihen asti, kunnes lähdin pois kotoa”, Katri toteaa.

Laulun lahja

Katri on tiennyt aina osaavansa laulaa. Laulaessaan hän ei änkytä.

”Jo lapsena lauloin aina ja joka paikassa. Minulla oli valtava tarve näkyä.”

Kuusivuotiaana hän pääsi laulamaan Lurpin larpin luppakorva -lastenlevyllä, jonka sisaren koulukaverin vanhemmat tuottivat. Duetto näyttelijä Per-Olof Sirenin kanssa poiki kutsun televisioon. Vasta studiossa selvisi, että ohjelmassa Katrin pitäisikin puhua eikä laulaa.

Hän ei suostunut.

”Pelkäsin liikaa.”

Laulamista Katri kuitenkin jatkoi.

”Se pelasti minut. Laulamalla pääsin maailmaan, missä olin vapaa. Se oli pakotie kaikesta.”

Vanhemmat eivät kannustaneet Katria laulamaan. Isä kielsi laulutunnit, vaikka oli valmis kustantamaan viuluopinnot.

”Ehkä se oli suojelunhalua, isän tapa sanoa ’rakastan sinua’.”

Isän veli ja Katrin setä oli kuuluisa laulaja-lauluntekijä Rauli Badding Somerjoki, joka kuoli alkoholimyrkytykseen 39-vuotiaana.

”Isä pelkäsi, että ajaudun Raulin elämäntyyliin.”

Äidin kielteiseen asenteeseen Katri ei keksi syytä.

Katrin äiti kuoli vuonna 2011 syöpään. Viimeisellä vierailukerralla sairaalassa Katri kysyi, saisiko laulaa äidille. Vastaus oli ei.

”Se oli jälleen torjunta, hylkääminen.”

Äidin kuolemasta alkoi kuitenkin Katrin eheytyminen.

”Tunsin olevani jollain lailla vapaa. Taakka lähti pois.”

Siihen saakka Katri oli välttänyt hakemasta työpaikkoja, joissa arveli joutuvansa puhumaan puhelimessa. Äidin kuoltua hänen oli pakko hoitaa monia asioita puhelimitse.

”Ventovieraille puhuminen ei ollutkaan niin kamalaa kuin olin kuvitellut.”

Tällä hetkellä Katri hoitaa taloushallinnon reskontraa. Työtä tehdään pääasiassa numeroiden parissa.

”Mutta olen ajatellut, että nyt kykenisin jopa toimimaan puhelunvälittäjänä.”

Eheytymisen alkuun

Katri Somerjoki kokee, että hänen änkytys on helpottanut pilateksella.

Katri kokee, että eniten hänen änkytystään on helpottanut pilates. © JONNE RÄSÄNEN / OTAVAMEDIA

”Olen ollut katkera kaikesta kokemastani”, Katri myöntää. Enää hän ei ole. Tunteesta ovat auttaneet eroon lyhytterapia, Rosen-terapia ja reikihoidot sekä äitiys.

Katri tapasi miehensä, muusikko Teppo ”Stefanos” Hirvosen 18 vuotta sitten. Yhteinen poika Max syntyi viisitoista vuotta sitten.

”Äitinä en voi tehdä muuta kuin parhaani. Sen kautta olen oivaltanut, että vanhempanikin tekivät parhaansa. Heillä ei vain ollut kykyjä vanhemmuuteen ja rakkauteen.”

Maxin syntyessä Katri päätti, että hän lukee pojalle mahdollisimman paljon ääneen puheviastaan huolimatta.

”Päätin myös, että rakkaus pitää sanoa ääneen. Sanon Maxille joka päivä, että rakastan häntä.”

Kolme vuotta sitten Katri ja Max riitelivät. Kiistelyn tuoksinassa Max huusi:

”Puhuisit sinäkin kunnolla!”

Se avasi padon.

”Valtava raivo kumpusi sisältäni. Sain itkupotkuraivarin ja karjuin, ettei niin saa sanoa. Että se loukkaa minua! Se oli huutoa koko maailmalle ja kumpusi lapsuudesta asti.”

Katri itki hysteerinä varttitunnin. Se helpotti.

”Vuosikymmenien patouma purkautui. Koko keho puhdistui.”

Samana vuonna hän suostui mukaan television We want more -ohjelmaan, joka palautti parrasvaloihin Mascara-yhtyeen. Ohjelmassa oli pakko puhua paljon.

”Suomi sai tietää kerralla, että änkytän. Sen jälkeen en ole tuntenut tarvetta peitellä sitä. Pääsin eroon änkyttäjän roolista.”

Sittenkin söpöä

Karaoke on Katrin paratiisi. Se on ainoa paikka, jossa hän ei tunne olevansa erilainen.

”Päivätyössä olen outolintu, koska olen taiteellinen ja luova. Esiintymislava on omin paikkani, siellä olen täysin varma itsestäni.”

Päätyön ohella Katri keikkailee Niittisydän-yhtyeensä kanssa esittäen Rauli Badding Somerjoen musiikkia. Sitä hän ei aiemmin tohtinut tehdä.

”Vasta Maxin syntymän jälkeen aloin kirjoittaa tekstejä. Sitä ennen Raulin asettama rima oli liian korkealla. Nyt olen hyväksynyt, että hän oli hän ja minä olen minä. Laulan hänen laulujaan omalla tavallani.”

Katri on valmistunut myös reikihoitajaksi. Hän järjestää musiikkimeditaatioita ja opiskelee parhaillaan työn ohella ratkaisukeskeiseksi terapeutiksi. Tulevaisuudessa hän ehkä voi olla avuksi kaltaisilleen, änkyttäjille.

Katri kokeili puheterapiaa aikuistuttuaan.

”En kokenut yksinomaan puheentuottamisen tekniikkaan keskittyvää terapiaa riittävänä. Sen rinnalla pitäisi käyttää kehollista terapiaa.”

Eniten Katria on auttanut pilates.

”Kehon liike liittyy puheeseen. Jo kuukauden harjoittelun jälkeen puheeni parani.”

Enää hän ei yritä päästä eroon änkytyksestä.

”En rakasta puhevikaani, mutta hyväksyn sen. Se on osa minua. Sitä paitsi se pitää tarpeen tullen jalkani maassa.”

Hän jopa uskoo aviomiehensä vuosien ajan toistamaa vakuuttelua:

”Teppo rakastui minuun ensisilmäyksellä, mutta vielä enemmän huomattuaan puhevikani. Hänestä änkytykseni on söpöä.”

 

Juttu on julkaistu Kotilääkärissä 10/2017.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X