Ann-Brittin elämässä on ollut rohkeutta ja suuria suruja

Syöpä on vienyt Ann-Britt Felin-Aallolta kaksi puolisoa. Menetyksistä huolimatta hän pitää itseään onnekkaana. Hän sai rakastaa paljon.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ann-Britt Felin-Aallon kyynelten seassa pilkahtavat hymy ja huumori. ”Ehkä positiivinen elämänasenne on geeneissä.”

Syöpä on vienyt Ann-Britt Felin-Aallolta kaksi puolisoa. Menetyksistä huolimatta hän pitää itseään onnekkaana. Hän sai rakastaa paljon.
(Päivitetty: )
Teksti: Reija Kokkola

Ann-Britt Felin-Aalto rakastui ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Hän hankki itseään hieman vanhemman pojan kanssa kodin Etu-Töölöstä ja sai parin vuoden kuluttua vauvan, Marian. Unelma perheestä oli toteutunut.

Teinirakkaus ei kuitenkaan kestänyt, ja liitto jäi lyhyeksi. Ann-Britt jäi Marian yksinhuoltajaksi.

”Nuoren ihmisen unelma särkyi. Tulin varovaiseksi rakkaudessa”, Ann-Britt, 67, muistelee.

Silloin hän ei olisi voinut kuvitellakaan, että kokisi vielä kaksi hienoa avioliittoa. Saati sitä, että menettäisi molemmat rakastettunsa.

 

Työuransa Ann-Britt aloitti 60-luvulla pankin tsupparina. Muut tsupparit jauhoivat purkkaa ja heittelivät postit pöydille, Ann-Britt niiasi aina postia viedessään. Se huomattiin, ja hänelle tarjottiin haastavampia tehtäviä.

”Lopulta olin lähes 20 vuotta pankissa, pääosin pr-töissä sekä markkinoinnissa. Ihan näköalapaikoilla.”

Kun Ann-Brittin tytär muutti Italiaan, Ann-Britt ajatteli ”nyt tai ei koskaan”. Hän muutti tyttärensä perässä Perugian yliopistoon opiskelemaan italiaa. Samalla hän tuli vaihtaneeksi alaa.

”Minusta tuli pariksi vuodeksi muotitoimittaja, olinhan Italiassa.

Kun Ann-Britt palasi Suomeen 90-luvun alussa, oli lama. Ann-Britt sai töitä terveydenhuoltoalalta. Sitten hän loikkasi yrittäjäksi, ja muutti Loviisaan.

”Koska elämä on lyhyt, olen tehnyt tietoisesti dramaattisia valintoja. On uskallettava kokeilla. Näin elämästä tulee rikkaampi kokonaisuus.”

 

Vuonna 1990 Ann-Britt rakastui pitkästä aikaa. Mies oli tuttu työkuviosta, paria yritystä johtava Matti Aalto.

Molemmat matkustivat paljon työn takia, ja yhdessä he johtivat konsulttitoimistoa. He avioituivat oltuaan yhdessä kymmenen vuotta.

”Rakastuin Matin persoonaan. Hän oli älykäs, huumorintajuinen ja sopivasti hullu.”

Aluksi Matti ei voinut kuvitellakaan viihtyvänsä muualla kuin Helsingin ydinkeskustassa. Mutta kun yrityksen liiketoiminta väheni, Ann-Britt ehdotti Matille kakkosasunnon hankkimista.

He ostivat Artjärveltä unelmiensa talon, jonka he remontoivat uuden elämänsä keskipisteeksi. Unelmana oli loppuelämä luonnon rauhassa.

Unelma särkyi, kun vuonna 2003 Matilla todettiin haimasyöpä. Elinaikaa annettiin kaksi kuukautta.

Matti ei lamaantunut, ja hoidoilla saatiin tuloksia aikaan. Hän eli vielä kaksi vuotta.

 

Puolison sairaus opetti Ann-Britille paljon elämästä ja ihmisistä lopulta kuolemasta.

Ann-Britt huomasi, että kun pariskunnasta toinen sairastuu, lähipiiri ja ystävät helposti unohtavat puolison.

Ann-Britt kävi jatkuvaa keskustelua itsensä kanssa. Miten sairaus etenee? Entä kun tilanne huononee? Mitä kuoleman jälkeen? Miten pärjään?

”Lopulta huomasin, että haluan itsekin lähteä yhdessä Matin kanssa.”

Matti sen sijaan halusi järjestellä asioita. Kun tuttavat tulivat käymään, hän pyysi pyyhkimään pois murheelliset ilmeet.

Sairaalajaksoilla Ann-Britt sai olla koko ajan Matin luona, myös öisin.

Heillä oli hyvä olla yhdessä, ja se myös näkyi Ann-Brittistä. Se aiheutti hämmennystä muissa.

”Kerran sairaanhoitaja pysäytti minut kysyäkseen, että ymmärränkö tilanteen vakavuuden. En kai olisi saanut näyttää iloiselta.”

 

Loppuun asti Ann-Britt ja Matti toivoivat ihmettä, mutta turhaan.

”Matti oli saakelin sinnikäs. Hänellä oli voimaa ja halu elää. Olimme vahva pari, joten saimme elämän kulkemaan sairaudesta huolimatta.”

Menetyksen jälkeen Ann-Brittille jäi silti monta lämmintä muistoa. Ne tuovat yhä itkun pintaan, mutta enemmän kaipauksesta kuin surusta.

Muistot tuovat myös hymyn. Matilla oli tapana antaa Ann-Brittille jokin lahja joka kuukausi.

”Joko tiskiharja tai timanttisormus.”

Viimeisenä hääpäivänä Matti kävi ostamassa lahjaksi potkukelkan. Sillä Ann-Britt ajelutti häntä pitkin kaunista koivukujaa.

Kotona ollessaan Matti kuunteli mielellään musiikkia. Yhdessä lempikappaleessa laulettiin, että ”jatka elämää, nauti ja löydä vielä uusi rakkaus”. Matti laittoi volyymiä kovemmalle juuri näiden sanojen aikana. Se oli hänen viestinsä Ann-Brittille.

Kolme päivää ennen viimeistä sairaalareissua Matti sanoi, että hänen teki kovasti mieli viininlehtikääryleitä ja fetajuustoa. Niinpä Ann-Britt, Matin veli ja hänen vaimonsa järjestivät piknikin Matin sänkyyn.

Kaikki neljä istuivat vuoteella ja nauttivat kreikkalaisia herkkuja. Silloin Ann-Britt kuitenkin totesi, ettei enää pysty hoitamaan miestään yksin keskellä korpea. Apua oli saatava.

”Tilasimme ambulanssin. Sille tielle hän jäi. Olin sairaalassa, kun hän kuoli.”

Viidentoista yhteisen vuoden jälkeen Ann-Britt menetti Matin. Haikein mielin hän luopui yhteisestä kodista ja muutti Artjärveltä Loviisaan.

 

Suurin suru väistyi vähitellen. Vuonna 2008 Ann-Britt rakastui Loviisan kaupungin geodiittiin Yrjö Meltaukseen.

Meltaus oli Ann-Brittin mukaan lapinmies, kalliolohkare. Älykäs ja karismaattinen, laajasti sivistynyt mies.

Ann-Britt ja Yrjö kihlautuivat ja suunnittelivat naimisiinmenoa.

Vuonna 2010 oudot kivut alkoivat vaivata Yrjöä. Selkäkipujen syytä ei löydetty.

Lopulta Yrjö meni magneettikuvaukseen. Ann-Britt meni yksin hakemaan tulokset. Kuori oli auki, ja hän luki paperit jo autossa. Kyseessä oli keuhkosyöpä.

Ann-Britt ei voinut uskoa sitä. Ehkä ei Yrjökään, sillä hän puhui loppuun asti vain selkäkivuista. Yrjö kuoli pian diagnoosin jälkeen vuonna 2010.

Yrjön ollessa saattohoidossa Ann-Britt oli koko ajan hänen luonaan. Hän sai tukea Yrjön läheisiltä, jotka myös viettivät paljon aikaa sairaalassa.

”Minulle jäi Yrjöstä ja meidän viimeisistä yhteisistä hetkistämme monta kaunista muistoa.”

 

Miten raskaat menetykset ovat vaikuttaneet Ann-Brittiin?

Hän on oivaltanut, että elämä pitää elää nyt.

”Ei voi ajatella, että ensi kerralla sitten.”

Ann-Britt arvostaa rakkautta, jota on saanut antaa ja vastaanottaa paljon.

”Luoja paratkoon, miten onnekas olen!”

Ann-Brittillä on kaksi lastenlasta. Hän haluaa olla heille esikuva siitä, että tekemällä rohkeita valintoja saa rikkaan elämän. Rohkeus elää ja heittäytyä elämään ovat tärkeitä.

Muistellessaan elämäänsä Ann-Brittin silmät täyttyvät kyynelistä vähän väliä. Silti kyynelten seassa on hymyä ja huumoria.

”Ehkä positiivinen elämänasenne on geeneissä.”

Viva 11/2016

X