Anna-Maija Miettinen remontoi ainutlaatuisen majatalon ja kodin vanhasta seurakuntatalosta

Olin 1990-luvun töissä Grönlannissa, jonne menin 1989 kielikurssille. Rakastuin. Vuotta myöhemmin muutin sinne pysyvästi. Tein töitä kieltenopettajana.

Suomeen palasin perheen kanssa vuosituhannen vaihteessa. Asetuimme Marttilaan, jonne perustimme kievarin. Kuuden vuoden jälkeen siirryin takaisin opettajaksi.

Vuonna 2006 erosin ja aloin katsella itselleni Turusta asuntoa. Minulla oli ajatus keskustakolmiosta. Kävisin kulttuuritapahtumissa ja eläisin uutta vaihetta elämässäni. Sitten huomasin sanomalehdessä ilmoituksen, jossa kaupunki myi vanhaa rakennusta Turun Itäharjulla.

Talo oli kuvan perusteella huonossa kunnossa, mutta ajattelin, että tuossa on kotini. Kerrostaloasuntoja etsiessäni olin ollut tarkka. Pienet yksityiskohdat olivat häirinneet ja estäneet oston. Mutta tämä, huonokuntoinen 509 neliön talo tuntui oikealta heti!

Ostajaksi etsittiin tahoa, joka oli halukas säilyttämään museoviraston suojeleman kiinteistön. Voitin tarjouskilpailun. Joulukuun 20. päivä 2011 tein kauppakirjat. Jouluaattona jo vietimme täällä parinkymmenen hengen perhejoulua.

Olen puolet elämästäni tehnyt töitä opettajana, toisen puolen yrittäjänä. Vuoden 2012 kesäkuussa avasin tähän majatalon. En olisi ostanut taloa ilman ajatusta majatalon perustamisesta.

Näyttävän, katseet keräävän mosaiikkilattian tekoon kului pari talvea. © Suvi Elo

Mosaiikin kaunis yksityiskohta. © Suvi Elo

Komea rakennus on alunperin vanha seurakuntatalo. © Suvi Elo

Historian havinaa

Rakennus on valmistunut vuonna 1934 seurakuntataloksi. Täällä on ollut monenlaista toimintaa lasten päivähoidosta ompeluseuroihin. Tuossa vieressä kiviaidan takana on hautausmaa. Sinne haudattiin Turussa vuoden 1831 koleraepidemiassa kuolleet.

Seurakunta myi talon 1980-luvulla Turun kaupungille. Sen jälkeen tässä toimi kolmisenkymmentä vuotta A-klinikka. Kun muutin, oven takana kävi vielä ihmisiä, jotka halusivat tulla tänne katkaisuhoitoon. Olivat harmissaan, kun eivät päässeet.

Olin jo Marttilassa kunnostanut lähes räjäytyskuntoisia rakennuksia. Ajattelin, että tästäkin remontoin pikaisesti kodin.

Menossa on kymmenes vuosi. Vieläkin on tekemättä sellaista mitä alunperin piti tehdä. Ei ole lottovoittoa tullut. Toisaalta ajattelen, että tämä talo itsessään on minulle lottovoitto. Olen tästä talosta äärimmäisen kiitollinen.

Pintaremontit olen pitkälti tehnyt itse. Valkoista maalia on sisätiloihin mennyt lähes kuusisataa litraa. Puulattioita on hiottu, putkistoja uusittu ja ulkopinta maalattu. Alussa satsasin tähän kaiken rahan mitä löytyi. Elämässä pitää ottaa riskejä.

Olohuoneen ja työhuoneen yhdistelmän tein purkamalla väliseinän. Yhden hengen taloudessa ei haittaa, vaikka työ- ja olohuone ovat samaa tilaa. Työt ovat muutenkin läsnä 24/7. Se vaatii omanlaisensa suhtautumisen.

Työpöydän olen tuonut Tanskasta, samoin kirjahyllyt ja televisiopöydän. Työpöydän alla olevan maton olen virkannut itse.

Ostan paljon tavaraa käytettynä. Netistä löytyi muun muassa ruokailutilan seinällä oleva iso peili. Olohuoneen sohvapöytä on myös nettilöytö. Tykästyin pöytään heti kuvan nähdessäni. Se on puuartesaaniopiskelijan lopputyö.

Olohuoneen seinää koristaa yhden, kahden ja viiden sentin kolikoista piirtyvä maailmankartta. © Suvi Elo

Kenkäteline syntyi vanhan patjan jousirungosta. © Suvi Elo

Halpoja oivalluksia

Sohvan takana olevalla seinällä on maailmankartta. Vuosikausia pyörittelin mielessäni, miten saisin sellaisen toteutettua.

Kerran välähti, että sentin kolikot eivät ole kalliita. Ystävä toi niitä Espanjasta. Tein kartan sentin, kahden ja viiden sentin kolikoista. Kolikoita on kartassa nelisenkymmentä euroa. Se on yksi halvimmista sisustusprojekteistani.

WC:n seiniin maalasin äskettäin erivärisiä aaltokuvioita. Siskoni sanoi, että värit ovat kuin Meksikossa. Pitää hommata liimattavia kaktuskuvia. Sitten voi vessaan mennessään sanoa, että käyn Meksikossa.

Aulan kenkäteline on itse tehty. Revin vanhasta patjasta kankaat ja kiinnitin jousirungon seinään. Siinä voi säilyttää vain korkokenkiä, mutta ne ovat siinä hienosti esillä. Kankaat uusiokäytin päiväpeiton takaosaan.

Rakennus on suora ja jykevä. Asunnossani neliöitä on sata, lisäksi on ihana terassi, ullakkotilat ja sauna. Loppu on perustamani majatalon käytössä. Majatalon puolella huoneita on yhdeksän.

Yksineläjäksi omaa tilaa on vähän liikaakin, toisaalta minulla on tässä hyvä olla. Korkeat huoneet tuovat avaruutta. Olen jotenkin vakuuttunut, että vanhaan taloon jää ihmisistä aina oma tunnelmansa. Uudessa talossa ei vain ole sama tunnelma, vaikka huonekorkeus olisi sama.

Pidän siitä, että valoa tulee monesta suunnasta. Siksi minulla ei ole verhoja ikkunoissa.

Parvekkeelle johtavat koristeelliset portaat. © Suvi Elo

Anna-Maija viihtyy työpöytänsä ääressä ilmaa puhdistavien viherkasvien ympäröimänä. © Suvi Elo

”Pintaremontit olen pitkälti tehnyt itse. Valkoista maalia on sisätiloihin mennyt lähes kuusisataa litraa”, sanoo Anna-Maija Miettinen, joka on täydentänyt sisustustaan hauskoilla yksityiskohdilla ja koriste-esineillä.

Lattia vei kaksi vuotta

Harrastin aiemmin käsitöitä. Harrastus on vaihtunut talotekniseen tekemiseen. Kolme vuotta sitten ryhdyin tekemään mosaiikkilattiaa. Ajatuksen tasolla se oli äkkiä tehty, käytännössä siihen meni kaksi vuotta. Lattiapintaa oli 35 neliötä. Välillä meinasi tulla äitiä ikävä.

Lattialla oli muovimatto ja sen alla betoni. Otin muovimaton pois. En halunnut laittaa laminaattia. Keksin, että vanhat kaakelit eivät maksa mitään tai ainakin niitä saa halvalla. Löysin sopivan värisiä seinäkaakeleita. Niitä rikkomalla syntyi palasia, joita käytin mosaiikkiin.

Ensimmäisenä talvena pääsin puoliväliin. Seuraavana aloitin toisesta päästä ja ihan erilaisella kuviolla. Oli ongelma, miten yhdistän kaksi eri ideaa, mutta jotenkin se sitten onnistui. Tiesin heti, milloin palat loksahtivat oikeille paikoilleen.

Mitään suunnitelmaa minulla ei ollut, mutta keksin lattiaan jälkeenpäin tarinan. Välillä elämä on iloista, välillä tylsää ruutua, joskus jokin kuvio tyssää seinään, joskus avautuu uusi kuvio, joka vie uusiin ulottuvuuksiin.

Keittiön lattian tein niin, että levitin sille keittokirjojen sivuja. Päälle tuli seitsemän kerrosta kirkasta epoksihartsia. Idea on ammattikoulun opettajalta, jolla on sanomalehdistä samalla tavalla tehty lattia. Hän myös auttoi minua oman lattiani kanssa.

Olen tottunut tekemään, sillä olen maalaistalosta kotoisin. Olin 42-kiloinen, kun jouduin nostelemaan 50 kilon apulantasäkkejä. Siitä jäi se, että töitä tehdään. Ulosmeneminen on minulle sitä, että leikkaan nurmikon tai rapsutan kukkapenkkiä.

Pidän viherkasveista, ne puhdistavat ilmaa. Olohuoneen iso kentiapalmu minulla oli jo Marttilassa. Parveke on niin iso, että siellä on kasvatuslaatikoissa muutama marjapensas. Kasvatan laatikoissa myös perunaa, sipuleita, herneitä, yrttejä ja mansikoita.

Ajattelija-patsas on ostettu messuilta Turusta. © Suvi Elo

Anna-Maijan kodissa riittää yksityiskohtia. © Suvi Elo

Keittiön lattian kuviot ovat keittokirjan sivuja. © Suvi Elo

Isolla parvekkeella voi nauttia olostaan ja pitää pientä hyötypuutarhaa. © Suvi Elo

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 11/2021.