Antti kävi treffeillä 200 kertaa: ”Jumituin nössöyttäni nettideittailuun”

Nainen, noin 20–30-vuotias, älykäs ja fyysisesti viehättävä. Sellainen, jonka kanssa tiedetoimittajana työskentelevän Antti Kivimäen olisi helppo puhua omista kiinnostuksen kohteistaan, kuten vaikkapa populaaritieteestä.

Eivät nämä vaatimukset ole mitenkään mahdottomia, Antti Kivimäki mietti vuonna 2006 ollessaan 28-vuotias.

Silti naista ei tuntunut löytyvän. Ei ensimmäisillä nettitreffeillä eikä myöhemminkään, vaikka vuodet kuluivat, ja nettitreffikumppaneita oli takana 199.

”Hain koko ajan vakavaa suhdetta, mutta minulla oli huonoa tuuria. Uskoin koko ajan, että se oikea löytyy ihan kohta.”

Elettiin vuotta 2012, eikä sitä oikeaa ollut edelleenkään näköpiirissä. Mutta koska treffikokemusta alkoi kertyä rutkasti, Antti oli alkanut koostaa mielessään lainalaisuuksia treffeistä ja naisistakin.

Nettideittailusta alkoi tulla kuin peliä, ja se alkoi muistuttaa Antin intohimoista harrastusta pokeria.

Eri treffityypit

Antti alkoi jakaa tapaamansa naiset eri kategorioihin – söpöstelijöihin, perheenperustajiin, pärjääjiin ja pelinaisiin. Hän vältteli perheenperustajia, koska ei halunnut vielä perhettä. Hän vältteli myös pärjääjiä, koska ihmetteli heidän seuranhakuilmoituksiaan.

”Monet naiset korostivat, että heillä on kaikki elämässä kunnossa, eivätkä he tarvitse miestä itse asiassa mihinkään”, Antti kertoo.

”Ihmettelen, miksi he sitten jättävät suurella vaivalla deitti-ilmoituksen?”

Lopulta Antilla oli koossa niin paljon erilaisia pelejä, naisia ja deittejä, että hänen päässään alkoi muodostua romaanin juoni.

Antti Kivimäen juuri ilmestyneen esikoisromaanin Odotusarvoisesti sinun päähenkilö Ville on huomattavan paljon Antin tapainen. Hänkin viettää iltojaan nettideiteillä ja öitään kasinon pelipöydässä.

Romaanin Ville jää koukkuun sekä pokeriin että nettideittailuun. Mutta niin oli käydä myös Antille itselleen: hänkin kieppui riippuvuuden partaalla ympärivuorokauden auki olevien deitti-ilmoitusten ja aina uudestaan jaettavien pokerikäsien maailmassa.

Antti on sitä mieltä, että olisi voinut löytää vaimonsa vuosia aikaisemmin. Mutta jokin pidätteli häntä.

Sattuma, sattuma

Se jokin oli sattuma. Antti ottaa vertauksen pokerimaailmasta.

Jos sen oikean löytämisen todennäköisyys olisi yhden suhde viiteenkymmeneen, oma kulta voisi tulla treffikumppaniksi heti ensimmäisillä treffeillä tai vasta paljon 50. treffien jälkeen.

Itse asiassa 51. treffeillä oikeaan osumisen todennäköisyys on yhä yhden suhde viiteenkymmeneen. Kuten myös kaksiasatoja treffejä myöhemmin.

Antilla oli siis huono tuuri naismarkkinoilla, mutta se ei ollut hänen omaa syytään, vaan johtui sattumasta. Ja koska Antti on matemaattisesti lahjakas, hän osasi suhtautua sattuman aiheuttamaan huonoon onneen neutraalisti.

Jokainen seuraava treffi voisi olla se oikea. Hän jatkoi deittailua sinnikkäästi. Seuraa hän haki edelleen netistä, sillä nettitreffailu oli helpompaa.

Hieman yllättäen Antti sanoo, että hänellä ei riittänyt uskallusta pyytää treffeille todellisuudessa tapaamaansa tuntematonta ihmistä.

”Minulla ei riittänyt rohkeutta pyytää ulos kirjastossa tai puistossa tuntemattomia naisia, vaikka mieli teki”, Antti sanoo.

”Jumituin nettideittailuun nössöyttäni.”

Selvät säännöt

Nettitreffailu on periaatteessa sama ilmiö kuin aikaisemmin olivat lehtien seuranhakupalstat.

Nettitreffi-ilmoitukset ovat kuitenkin pidempiä kuin perinteiset lehtien senssi-ilmoitukset. Netti-ilmoituksissa kerrotaan paljon tietoa itsestä ja oheen liitetään valokuva. Ilmoitusten joukosta voi etsiä sitä oikeaa tuhansista kumppaniehdokkaista.

Kun kiinnostava ihminen löytyy, häntä voi pyytää treffeille.

Nettideittimaailman sääntöjä ei ole sanottu missään julki, mutta suhteissa edetään vauhdikkaasti. Koska vaihtoehtoisia kumppaneita on valtavasti, yhden ihmisen tapailuun ei juurikaan käytetä aikaa, jos ei heti ihastuta.

”Nettitreffit ovat melko epäromanttinen tilanne, mutta silti niistä odotetaan heti jalat alta -tunnetta. Täysin sama mukava keskustelu juhannusyönä mökkilaiturilla tulkittaisiin paljon romanttisemmaksi.”

Antilla oli toki kivoja treffejä, pieniä ihastumisia ja koukuttavan mukavaa tapailua yhä uusien naisten kanssa. Silti hän suhtautuu nettideittailuun nyt hieman kriittisesti.

”Jos suhde ei etene vauhdikkaasti, niin se ei helposti etene ollenkaan. Ja miehen pitää olla koko ajan aloitteellinen ja kiinnostuneempi kuin alussa voi vielä ollakaan.”

Ensin vain jutellaan

Puolison etsiminen oli työläs harrastus, Antti tietää. Usein treffit olivat tylsiä, mutta toisen kanssa juteltiin kohteliaisuudesta ainakin tunti.

Ja vaikka treffit tuntuivat menneen oikein hyvin, toinen ei aina vaivautunut edes vastaamaan viestiin, jos kipinä jäi kaikesta huolimatta puuttumaan.

Antin kokemuksen mukaan vain joka kymmenennet treffit johtivat minkäänlaiseen fyysiseen kon- taktiin. Ensimmäisillä treffeillä yleensä vain jutellaan, toisilla jo ehkä pussataan ja kolmansilla mennään tavallisesti sänkyyn.

Koska nettideittailijat etsivät puolisoa tuhansien joukosta, he ovat kärsimättömiä. Monet myös deittailevat samaan aikaan monien puolisoehdokkaiden kanssa ja siirtyvät treffeiltä toisille ja kolmansille. Niin Anttikin teki.

”Ei olisi mielekästä poistaa ilmoitusta netistä, jos käy treffeillä. Eikä olisi mielekästä perua sovittuja treffejä, jos tulee kiinnostava treffipyyntö”, Antti kertoo.

”Vasta kun on sovittu seurustelusta, ei tavata muita.”

Ei pelimies

Kaikki eivät Antin kokemuksen mukaan ymmärrä nettideittailun kirjoittamattomia sääntöjä aina samoin, joten syntyy väärinkäsityksiä.

Esimerkiksi se, että nettideittejä saattoi olla useita samanaikaisesti, aiheutti pettymyksiä. Jotkut myös ymmärsivät omat toiveensa totuudeksi.

Silti Antti ei koe olevansa pelimies. Hän ei tarkoituksella hankkinut mahdollisimman monia naisia. Ei valehdellut, ei luvannut liikoja. Mutta sen oikean etsiminen kesti ja kesti.

Kunnes alkuvuodesta 2012 tuli viesti kiinnostavalta naiselta.

Antti Kivimäki pyöräili treffeille kotoaan Helsingin Käpylästä. © Vessi Hämäläinen / Otavamedia

Nainen kysyi leikkisästi, kannattiko ottaa yhteyttä, kun Antin viesti näyttää olleen paikallaan jo ainakin viisi vuotta. Kannattaa, Antti vastasi.

Sovittiin treffit. Tapaamispaikaksi valikoitui ravintola, jossa oli tarkoitus syödä illallista.

Antti pyöräili ravintolaan suoraan rantalentopalloharjoituksista. Hänellä oli kamala nälkä, mutta ilmoituksen naista ei näkynyt. Antti jäi nälissään odottamaan ravintolan ulkopuolelle.

Hän odotti ja odotti. Kului viisi minuuttia, kymmenen minuuttia, vartti.

Kunnes ravintolan tarjoilija tuli sanomaan, että näytät odottavan jotakuta. Tuolla sisällä on nainen, joka myös odottaa seuralaistaan.

Mirja istui pöydässä, joka oli kulman takana, melkein näkymättömissä. Onneksi Antti ei lähtenyt pois, sillä siinä hän nyt istui, Antin tuleva vaimo.

Mutkan kautta

Antti ja Mirja ihastuivat toisiinsa heti. He puhuivat tieteestä, kuten Antti oli toivonut. Mirja osoittautui Antin tapaiseksi tiedenörtiksi.

Hän ei pelästynyt, kun Antti otti ensimmäisillä deiteillä puheeksi sen, onko naisen orgasmilla biologista tarkoitusta. Jatkoi sitten puhetta aivotutkimuksesta. Ja kertoi juuri lukemastaan tiedekirjasta Mies joka luuli vaimoaan hatuksi.

Mutta Mirja oli toisellakin tavalla erityinen. Hän muisti Antin jo vuodelta 1998. Molemmat opiskelivat toimittajatutkintoa Tampereen yliopistossa. Mirja oli aloittanut vuonna 1997, Antti vuotta myöhemmin.

”Me kuljimme vuosia samoilla käytävillä puhumatta koskaan toisillemme. Olisimme voineet tutustua luontevammin jo vuosia aikaisemmin.”

Mutta nyt kohtalo johdatti Mirjan ja Antin lopulta yhteen, vaikka tie oli mutkikkaampi. Ensimmäisten treffien jälkeen Antti jännitti, tapaavatko he toisen kerran.

Kun neljännet treffit järjestyivät, Antti poisti kuusi vuotta vanhan nettitreffi-ilmoituksen.

Pari alkoi seurustella, naimisiin he menivät viime vuonna, ja elokuussa syntyivät kaksosvauvat Tuomas ja Aura. Antti hoitaa nyt lapsiaan vanhempainvapaalla ja on silminnähden onnellinen.

”Deittaillessa en vielä ajatellutkaan perhettä, vaan tavoittelin parisuhdetta, mutta nyt isyys ja perhe-elämä tuntuvat todella hyvältä.”