Sukupolvelta toiselle siirtyvät perinnekasvit tekivät paluun - Anu Ranta: ”Kasvien parissa olen oppinut elämästä - kasvit ovat kantaneet minua”
Vanhat huonekasvit ovat taas muotia. Ne ovat varsin sitkeitä sissejä, tietää uuden kukkasarjamme asiantuntija Anu Ranta.
Anu Ranta on Vivan uuden juttusarjan Kukka purkissa asiantuntija. Käsissään hänellä on onnenapila.
”Aikaisemmin pidin vain valkoisista pelakuista. Kirkkaanpunainen ei ole ollenkaan värini, mutta jotenkin tämä ylitti makuni, kun tiedän, mistä se on tullut ja mikä on sen tarina”, Anu Ranta naurahtaa.
”Lajike on kotoisin Somerolta, Palikaisten kartanosta, 1870-luvulta.”
Hyötykasviyhdistyksen entinen toiminnanjohtaja Anu Ranta on aina rakastanut kasveja. Erityisen intohimoisesti hän vaalii vanhoja huonekasveja, joista moni alkaa olla lyhytikäisten markettikukkien maailmassa jo harvinaisuus.
Sukupolvelta toiselle siirtyvät perinnekasvit
Anu Ranta sanoo hyväksyvänsä vain yhden kauden kukoistavat parvekekukatkin, mutta todellisen mielenkiinnon herättävät sukupolvelta toiselle siirtyvät perinnekasvit, joilla on tarina.
”Muistan yhä jokaisen lapsuudenkodissani olleen huonekasvin ja niiden sijainnin. Esimerkiksi amppelissa roikkuvaa aaroninpartaa kohti oli ihan pakko aina hypätä, josko siihen ylettäisi.”
Anu Rannan isä halusi kesäksi aina soilikkeja. Kuvassa kellosoilikki. Susa Junnola
Vuonna 1945 syntynyt Anu muistaa hyvin 1950-luvun kukat ja sotainvalidien tekemät rottinkiset kukkatelineet. Ajan muotokieleen osuivat anopinkieli ja begoniat, säleikköä pitkin nousi kuningaskissus.
”Sehän on kauheaa, jos kodin onni kuolee”
”Äitini oli aika innostunut uusista kasvitulokkaista. Muistan, kun meille tuli pöyheä kodinonni, ja kävin sitä taputtelemassa.”
Rikkaruohona trooppisissa ja subtrooppisissa maissa kasvava kodinonni on haastava kasvi Suomen oloihin, sillä se vaatii lämpimän ja kostean ilmaston. Monella on kokemusta dramaattisesta hetkestä, kun kodinonni kuolee.
”Sehän on kauheaa, jos kodin onni kuolee! Vaan sellaista elämä on. On ylä- ja alamäkeä, eikä koskaan kannata luovuttaa.”
”Kodinonnesta voi leikata kuihtuneet lehdet pois, ja pian se jo versoaa uutta.”
Elävää kulttuurihistoriaa
Ihmisen halu koristaa koti luonnonkasveilla on ikiaikainen.
”Oli sitten rikas tai köyhä, kauneudenkaipuu on kaikilla geeneissä. Onhan se liikuttava ajatus, että pienen pirtin ikkunalle on tehty tuohivasu ja siihen on istutettu kaunis koivuntaimi huonetta kaunistamaan”, Anu Ranta sanoo.
Nykyiset huonekasvimme ovat kotoisin pääasiassa Etelä-Euroopasta, Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta. Niitä toivat Eurooppaan jo löytöretkeilijät, kun kasvitieteelliset puutarhat janosivat uutuuksia.
”Ei ole itsestään selvää, että kaikki eksoottiset kasvit menestyvät Suomessa. Siksi on hyvä tietää niiden alkuperä ja vaatimukset. Sellainen kasvi, joka on ollut täällä satakunta vuotta ja kulkenut suvussa aina seuraavalle polvelle, on sopeutunut oloihimme.”
Ruusunnuppu-pelargoni. Susa Junnola
1800-luvun alussa ilmestyi kasveja säätyläiskohteihin
Varsinainen huonekasvikulttuuri syntyi 1800-luvun alussa, kun säätyläiskoteihin alkoi ilmestyä kukkivia kasveja. Vähitellen kasvit siirtyivät palkollisille. Ensimmäisiä huonekasveja olivat pistokkaista helposti lisättävät pelargonit ja mummonpalsamit, myrtti ja verenpisara.
Kukkivien kasvien jälkeen tulivat muotiin suuret palmut.
”Pappiloissa vaalittiin liljoja. Ne ovat kestäviä kasveja ja menestyivät hyvin puutaloissa, joissa oli kasvien lepoaikaan talvella niille sopiva lämpötila.”
Näin huonekasvit heijastivat omistajansa yhteiskunnallista asemaa, sillä kaikilla ei ollut mahdollisuutta tarjota palmuille suurta salia.
Nykyisin kasviharrastajat harrastavat kukin omista lähtökohdistaan.
Anu Rannan lähtökohta on henkilökohtainen.
”Itselleni tärkeimpiä ovat muistot, jotka liittyvät ihmisiin. Meillä kotona ei ollut koskaan pelargoneja, mutta isä halusi saada kesäksi aina soilikkeja. Niitä kutsuttiin silloin vielä streptocarpuksiksi. Ja kun äitini kuoli, kukki hänen ikkunallaan apostolinmiekka. Liitän apostolinmiekan äitiin.”
”Kasvien parissa olen oppinut elämästä ja maailmasta, ja se kaikki on estänyt minua vajoamasta omiin suruihini. Kasvit ovat kantaneet minua”, Anu Ranta sanoo. Susa Junnola
Tasa-arvoinen harrastus
Vanhojen huonekasvien harrastajat ovat samalla viivalla.
”Kasviharrastus pitää nöyränä. Kasvit ovat eläviä olentoja, eikä niiden menestykseen voi aina itse vaikuttaa.”
”Haluan tutustua rauhassa kasviin ja antaa sen olla sellainen kuin se on. Toiset pelargonit haaroittuvat helposti ja toiset eivät millään. Liialla hoidolla kasvit voi myös tukahduttaa.”
Anu Ranta suosittelee hankkimaan pistokkaat toisilta harrastajilta tai sitten harrastuspiireissä hyväksi havaituilta taimitarhoilta. Suurten kauppapuutarhojen lajikkeita ei useinkaan ole jalostettu kestämään, vaan tukemaan kulutusta.
Eikä marketeista vanhoja lajikkeita enää saakaan. Esimerkiksi sympaattinen valkotupsukki on jo harvinainen. Anun oma 1900-luvun alkupuolelta peräisin oleva nuokkupapinkaurakin on vaatimattomuudessaan harvinaisuus. Kasvin uudempien versioiden lehdet ovat leveämmät ja kukat suuremmat.
”Vanhojen huonekasvien hoito on filosofistakin touhua: kasveja huolletaan ja vaalitaan, ja välillä on aloitettava alusta. Vuosien mittaan minulle on tullut selväksi, että kasvit ovat hyvin sitkeitä sissejä, ja niille täytyy antaa mahdollisuus kuten ihmisillekin.”
”Kasviharrastus on antanut elämääni valtavan paljon sellaista rikkautta, jota ei rahalla saa.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 10/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti
Kiinnostuitko?
Hyötykasviyhdistyksen Soilikki ja pielikki -piiri kokoontuu Annalan huvilassa Helsingissä joka kuukauden kolmantena keskiviikkona.
Suomen pelargoniyhdistys ry:n löydät Facebookista.