Leena Valmu sai alkoholiongelmansa hallintaan tiedenaisen keinoin: ”Voin yhä ottaa hyvän lasin viiniä ruoan kanssa, enkä tarvitse enempää”

Marraskuun viimeisenä päivänä 2017 Leena Valmu kirjoitti blogiinsa viimeisen kerran.

Hän oli alkanut pitää julkista nettipäiväkirjaa tasan vuotta aiemmin. Nimettömänä, koska aihe oli arka: hänen oma alkoholinkäyttönsä ja projektinsa sen kohtuullistamiseksi. Tiedenaisena Valmu oli käynyt salaista kamppailuaan analyyttisella otteella, kirjannut ylös niin tuntemuksiaan kuin kaiken juomansa alkoholin määrän.

Vuosi oli sisältänyt vaikeita hetkiä, jopa epätoivoa. Mutta sen päätteeksi Valmu oli toiveikas. Hän kirjoitti blogiinsa, että edessä oli nyt uusi, erilainen elämä.

Samaan aikaan kun Valmu oli tehnyt armottomasti töitä ymmärtääkseen itseään paremmin ja kohtuullistaakseen juomistaan, hänen vanhan ystävänsä elämä oli kulkenut päinvastaiseen suuntaan – yhä syvemmälle alkoholismiin.

Kaksi viikkoa viimeisen blogimerkintänsä jälkeen Valmu sai suru-uutisia.

Ystävä oli kuollut.

Pullo oli piilossa kirjahyllyssä

Itähelsinkiläisessä lähiössä kasvanut Leena Valmu oli teini-ikäisenä se, joka siivosi toisten jälkiä alkoholikokeilujen jälkeen, ei itse mikään läträäjä. Kotona lestadiolaistaustainen äiti ei juonut juuri lainkaan, mutta isä saattoi vetää joskus suoranaiset perskännit.

”Ei siitä ole jäänyt pahaa muistoa, isä oli hillittömän hauska ja ihana”, Valmu sanoo.

Vielä opiskeluaikoinakin alkoholi liittyi lähinnä hauskanpitoon. Jossain vaiheessa Valmu alkoi kuitenkin juoda myös pahaan oloon, kun elämässä tuli eteen vaikeuksia.

”Ne sysäsivät alkoholiin päin. Sitten myöhemmin, kun alkoi ruuhkavuodet ja tuli paineita, se oli jo tuttu malli.”

Biotieteitä opiskellut Valmu on väitellyt tohtoriksi immunologiasta. Hän teki pitkän uran muun muassa syöpätutkijana ennen siirtymistään johtavaan asemaan kansainvälisessä terveysteknologiayrityksessä kymmenisen vuotta sitten.

Niissä töissä alkoholi kuului itsestään selvästi niin bisnespäivällisiin kuin työyhteisön virkistyshetkiin. Valmu tunnettiin tyyppinä, joka oli aina valmis juhlimaan ja jaksoi pikkutunneille. Toisaalta työ oli myös hyvin stressaavaa, ja siihenkin lääkkeeksi sopi viini.

Kotona Valmulla oli graafikkomies ja kaksi teini-ikäistä lasta, iso talo ja puutarha, jossa saattoi järjestää valtavia juhlia.

”Olen juhlien järjestämisen maailmanmestari”, Leena Valmu naurahtaa. ”Oli normaalia, että alkoholia oli koko ajan joka paikassa.”

Valmu hoiti kyllä hommat asiallisesti niin töissä kuin kotona. Mutta lopulta alkoholi kuului Valmun jokaiseen päivään ja sitä tosiaan oli ihan joka paikassa.

Myös piilossa kirjahyllyssä.

Työterveyshuollosta ei löytynyt apua alkoholismiin

Salaa juominen on jo varsin selkeä merkki alkoholiongelmasta. Valmun mies huomasi asian, ja hän oli alkanut myös huomauttaa Valmulle, jos tämä oli juonut ihan liikaa.

Valmu puhui huolestaan usealle ammattilaiselle työterveyshuollossa, mutta siihen ei suhtauduttu vakavasti. Kukaan ei ohjannut Valmua päihdehoitoon. Joku hoitaja osasi sentään neuvoa, että kannattaisi etsiä elämään asioita, jotka tuottavat hyvää oloa, jottei sitä tarvitsisi aina ammentaa pullosta.

Riideltyään taas kerran itkuisena ja humalassa miehensä kanssa Valmu heräsi harmaaseen ja sateiseen lauantaiaamuun, josta ei ollut paluuta entiseen. Koska apua ei tuntunut saavan mistään, Valmu päätti tehdä juomisen vähentämisestä henkilökohtaisen tieteellisen projektin.

Ja nimenomaan vähentämisestä, ei lopettamisesta. Valmu halusi kokeilla, voisiko hän kohtuullistaa alkoholinkäyttöään. Tutkimusten mukaan ainakin joka kymmenes pystyy siihen, vaikka yhteiskunnassa on edelleen vallalla käsitys, että korkki on laitettava kiinni kokonaan.

”On ihan älytöntä yksinkertaistamista, että kaikki alkoholiongelmaiset on samanlaisia.”

Valmu jakoi seuraavan vuotensa joulukuun 2016 alusta alkaen kvartaaleiksi, joista ensimmäisen aikana alkoholia ei saisi nauttia lainkaan. Jokaisen päivämerkinnän alkuun hän merkitsi juodut alkoholiannokset, oman mielentilansa sekä alkoholin korvikkeeksi löytämänsä hyvänolontuottajat, kuten käsityöt tai sen, että sai viettää kirkkaan, selvän aamun.

Viina-annokset Valmu kirjasi myös puhelinsovellukseen, josta alkoholinkäyttöä on helppo seurata. Siitä tuli tapa, joka jatkuu tänäkin päivänä.

”En ole juonut yhtä ainoata alkoholiannosta kuuteen vuoteen merkkaamatta sitä tänne”, Valmu sanoo ja näyttää puhelintaan.

Lopulta apua alkoholismiin olikin saatavilla paljon

Alkoholisoituneen ystävättären kuolema tuntui Leena Valmusta lohduttomalta. Hän oli juuri alkanut ymmärtää ja yrittää hallita omaa alkoholinkäyttöään, mutta entisen ystävän suhteen se oli myöhäistä. Valmu ei voinut olla jossittelematta, olisiko osannut jotenkin auttaa, jos olisi tehnyt oman analyysimatkansa aikaisemmin.

”Syytin itseäni, vaikka se on vähän tyhmää. Tuntui, etten silloin aikanaan kyennyt näkemään ystäväni ongelmaa tai en halunnut nähdä sitä.”

Ystävän kuolema konkretisoi Valmulle sen, mikä voisi pahimmillaan olla omakin kohtalo.

Monta vuotta meni ihan hyvin. Mutta sitten elämässä tapahtui muutoksia: lapset aikuistuivat, minkä vuoksi iso talo laitettiin myyntiin, ja mies alkoi viettää pitkiä aikoja perheen kakkosasunnolla Lapissa. Valmun työ jatkui yhä stressaavampana, ja syksyllä 2021 hän rohkeni irtisanoutua ja heittäytyä vapaaksi kirjailijaksi. Hän oli kirjoittanut nuortenromaaneja ja lastenkirjoja työn ohessa jo vuosia.

Retkahdus oli pikemminkin pitkä luisu, joka kärjistyi eräänä yksinäisenä iltana siihen, että Valmu haki uuden asunnon kellarista pullon viinaa ja joi sen kokonaan.

Tällä kertaa Valmu sai tuttavaltaan vinkin mennä Helsingin päihdepoliklinikan infoon. Hän suorastaan hämmästyi tajutessaan, miten paljon apua olikin saatavilla – olisi ollut jo silloin vuosia aiemminkin, kun hän kamppaili ongelmansa kanssa yksin ja kirjoitti blogiaan.

Naisten vertaistukiryhmästä tuli Valmulle tärkein tuki ja turva, kun hän opetteli kohtuutta toistamiseen.

”Viime toukokuussa menin ryhmään ja sanoin, että nyt on tapahtunut ihan mieletön muutos. Mun ei tee mieli alkoholia enää. Voin yhä ottaa hyvän lasin viiniä ruoan kanssa, enkä tarvitse enempää.”

Hän sanoo kiittäneensä ryhmän naisia kyynel silmässä lähtiessään viimeksi Lappiin muutamaksi kuukaudeksi.

”Totesin, että tämä on ollut mun pelastus.”

Leena Valmu asuu Helsingissä ja Pelkosenniemellä. Apua alkoholismiin hän on saanut myös terapiasta. © Sampo Korhonen/Otavamedia

Piti opetella sietämään vaikeita tunteita

Leena Valmu on pitänyt alkoholiongelmansa tähän asti pitkälti omana tietonaan. Hän sanoo, että johtotehtävissä toimivien asiantuntijoiden raskas juominen on edelleen tabu.

Nyt hän on vapaa puhumaan aiheesta julkisesti. Valmun juuri ilmestynyt kirja Ulos baarikaapista käsittää analyysivuoden blogimerkinnät sekä kuvauksen myöhemmistä tapahtumista. Kirjan on tarkoitus toimia vertaistukena, mutta Valmu toivoo sen myös herättelevän asennemuutosta työpaikoilla ja työterveyshuollossa.

”Jotta ihmiset ohjattaisiin hoitoon tai vertaistuen pariin, eikä tarvitsisi pelätä mennä sanomaan työnantajalle, että mä juon liikaa.”

Nykyään Valmu käyttää alkoholia hyvin tiukoin säännöin, joista tärkein on se, ettei koskaan saa juoda pahaan oloon. Määrät ovat entiseen verrattuna pieniä; Valmu joi pahimmillaan 40-60 annosta viikossa, joka riittää nyt kuukausiksi.

Vaikeiden tunteiden sietämiseen Valmu on saanut työkaluja terapiasta. Virkkaaminen ja avantouinti tuottavat hyvää oloa, mutta joskus on pakko osata vain olla ja odottaa.

Vastikään hän heräsi Lapissa selittämättömään pahaan oloon, joka ei tuntunut päivän mittaankaan väistyvän. Toinen lapsista oli kylässä, ja hän vei äitinsä kävelylle.

”Lapsi kysyi, että miksi sulla on tuollainen olo. Sanoin, että en tiedä, mua vaan itkettää, mutta odotetaan. Ja kello kuusi illalla se meni ohi.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 4/2023.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti