Onko tämä mies Suomen ahkerin vapaaehtoistyöntekijä?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Aku Eronen toivoo, että olisi jo aiemmin elämässään huomannut olevansa parhaimmillaan ihmisten kanssa. Kuva: Jonne Räsänen.
Aku Eronen uskoi vuosi­kaudet olevansa työssään korvaamaton. Mikä sai hänet vaihtamaan hektisen elämän arkiseen vapaaehtoistyöhön?

Vajaat puolitoista vuotta sitten Aku Eronen, 60, kuuli presidentin uudenvuodenpuheen. Se muutti hänen elämänsä.

Nyt, keväisenä maanantai-aamupäivänä, Aku soittaa vanhuksille levyjä hoivakodissa. Illalla hän vetää ryhmää päihdekuntoutujille. Tiistaina Aku tapaa lastensuojelun tarpeessa olevaa nuorta.

Itse asiassa Aku Erosella on jokaiselle arkipäivälle jokin vapaaehtoistyö, joillekin päiville kaksikin.

Se on aika hyvin, kun ajattelee, että Aku joutui kuusi vuotta sitten sydänvaivojen ja masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle.

Maanantaiaamu: Musiikkia vanhuksille

Mitä kuuluu? Yksinkertainen kysymys, mutta on ihmisiä, joilta sitä ei ole tiedusteltu pitkään aikaan.

”Jokin aika sitten eräs vanhus sanoi, että kiva kun kysyt. Kukaan ei kuulemma ollut aikoihin halunnut tietää, miten hänellä menee”, Aku sanoo.
Siksi Aku Eronen kysäisee nyt Eila Kimingin kuulumisia. Ollaan Kustaa Adolfin hoivakodissa Kellokoskella.

”Mitäs tässä. Päivä kerrallaan”, Eila vastaa.

Aku Eronen soittelee vanhuksille toivelevyjä maanantaisin ennen lounasta. Akun jukeboksi on pieni ja näppärä: kannettava tietokone, jossa on musiikkipalvelu Spotify ja internetyhteys.

Nyt soi Souvareiden kappale Ota minut syliin. Se on keinutuolissa istuvan Erkki Pulkkisen toive.

Musiikki vetää paikalle myös pyörätuolilla liikkuvan Kerttu Huotarin, joka muutti tänne muutama kuukausi sitten. Sitä ennen hän hoiti halvaantunutta miestään kotona.

”Unohdin itseni miestä hoitaessa. Menin niin huonoon kuntoon, että halvaannuin itse.”

Nyt Kerttu toivoo kuulevansa valssin Kultaa ja hopeaa. Sitä hän ja mies tanssivat häissään kesällä 1955.

Halvaantumisesta huolimatta Kertun jalka heijaa tahdissa.

Aku Eronen ei ole aina ollut mies, joka käyttää aikaansa vapaaehtoistöihin. Entisessä elämässään hän oli työhullu.

Aku teki tietokonealan hommia 1970-luvun alusta lähtien. Ensin atk-operaattorina, sitten pc-tukihenkilönä ja kouluttajana.

Työssä sai kiertää maata.

”Ajoin kaksi miljoonaa kilometriä. Se on 50 kertaa maapallon ympäri.”

Työpäivät olivat pitkiä, 12–16-tuntisia. Akulla oli autossa vaihtovaatteet, hammasharja ja partakone, koska aamulla ei tiennyt, missä kaupungissa menisi illalla nukkumaan.

Maanantai-ilta: Tukea narkkareille

Maanantai-iltaisin Aku vetää Hyvinkään Ridasjärvellä sijaitsevassa hoitolaitoksessa päihdekuntoutujien ryhmää.

Tänään paikalle on tullut seitsemän miestä ja yksi nainen. Vanhimmat ovat viidenkymmenen korvilla, nuorimmat kolmekymppisiä. He ovat alkoholisteja, narkomaaneja ja sekakäyttäjiä.

Nyt he istuvat katseet alas luotuina. Aku aloittaa.

”Olen kärsinyt alkoholiongelmasta, mutta pääsin kuiville. Siihen tarvitaan kaksi asiaa. Ensin pitää myöntää, että on ongelma. Sitten pitää tahtoa lopettaa.”

Katseet kääntyvät Akuun.

Ryhmä selvittää nopeasti, että Akun alkoholiongelma ei ollut samanlaista raskaan sarjan touhua kuin heillä. Yksi ryhmän jäsen on käyttänyt amfetamiinia yli 20 vuotta. Toinen sai ryyppykaverilta 23 puukoniskua, eikä kumpikaan muista miksi.

Keskustelu käynnistyy silti. Ilmeisesti Akun suoruus auttaa.

”Kun lopettaa, ei enää voi olla vanhojen pirikavereiden kanssa. Sitä huomaa olevansa aika yksin”, nelikymppinen narkomaani sanoo.

”Täällä kuntoutuksessa kaikkein tärkeintä on miettiä, mitä tekee tosin, kun pääsee siviiliin. Muuten joutuu heti samaan, mistä lähti”, levottomasti liikehtivä pipopää sanoo.

Aku toteaa, että juominen tai huumeiden käyttö ovat tekemistä, joka täyttää elämän. Kun sen lopettaa, tilalle jää tyhjiö. Ryhmä nyökyttelee.

”Tilalle pitää saada muuta tekemistä. Minun ratkaisuni oli vapaaehtoistyö”, Aku sanoo.

Työuransa aikana Aku kävi läpi kahdeksat yt-neuvottelut, tuli irtisanotuksi ja löysi taas töitä.

”Meistä revittiin kaikki irti. Piti sitoutua myös siihen, että puhelin oli auki lomallakin.”

Toisaalta työ toi tunteen siitä, että ilman häntä ei pärjätä.

Kerran työnantaja esimerkiksi lennätti Akun kesken loman korjaamaan tietokonejärjestelmää, jota edes maahantuoja ei saanut kuntoon. Aku sai.

”Oli hienoa olla korvaamaton. Se hivelee itsetuntoa, kun ei vielä ymmärrä, mitä se syö.”

Tiistai: Nuori lastensuojelusta

Tiistaisin Aku on aikuiskaverina lastensuojeluohjelmassa olevalle nuorelle. Emme pääse heidän mukaansa, koska se ei olisi juuri nyt hyvä juttu nuoren kannalta.

Aku ja nuori tapaavat usein. He käyvät nuoren harrastuksessa tai viettävät muuten vain iltapäivän yhdessä.

Mistä kuusikymppinen osaa jutella teinin kanssa?

”Puhumme kavereista, koulusta, hänen mielenkiinnon kohteistaan. Kohtelen tasavertaisena”, Aku kertoo.

”Meni kuukausi ennen kuin nuori hyväksyi minut kaverikseen ja vähän kauemmin ennen kuin hän alkoi jutella oma-aloitteisesti. Joka kerta kysyn myös kipeistä asioista, mutta vain pari minuuttia kerrallaan.”

Tapaamiset ovat vapaaehtoisia, mutta nuori ei ole tähän mennessä juuri jättänyt niitä väliin. Aku oli erityisen otettu, kun sai kutsun rippijuhliin.

Aku itse on kymmenlapsisen perheen toiseksi nuorin. Siinä vilinässä aikuisen huomiota ei juuri saanut osakseen.

”Jos voin nyt antaa aikaa ja huomiota nuorelle, joka on niiden tarpeessa, teen sen mielelläni.”

Kun Aku Eronen alkoi ymmärtää, ettei hän enää voinut jatkaa töitä tietokonealalla entiseen tahtiin, hän ei löytänyt keinoa irrottautua oravanpyörästä.

Oli elätettävä poika ja vaimo. Oli maksettava niskaan kaatuneet kaverin velat, jotka hän oli taannut.

”Tulijoita riittää, jos et jaksa, sanoi esimieheni, kun kävin juttelemassa työmäärän kohtuullistamisesta.”

Ensimmäisestä vakavasta sydänkohtauksesta Aku kuntoutui. Töissä jatkui heti sama meno.

Romahdus tuli 2002, kun Akun vaimo kuoli yllättäen aivoverenvuotoon.

”Jos minulla ei olisi ollut rasitteena työuupumusta ja velkataakkaa, olisin luultavasti ottanut vaimon kuoleman eri tavalla. Nyt lasti oli liian kova. Heräsin psykiatrisella osastolla.”

Keskiviikko: Nuorisotalon sohvalla

Keskiviikkoiltana puoli seitsemältä Aku jättää pyöräilykypäränsä Kellokosken nuorisotalon eteiseen mopokypärien viereen.

Talon vakituisiin kävijöihin kuuluva Samu Lahtinen, 18, löhöää sohvalla.

”En ole kiinnittänyt huomiota. En tiedä, mitä hän täällä tekee”, Samu sanoo Akusta.

Vastaava nuoriso-ohjaaja Sami Tiainen näkee Akun läsnäololla monta merkitystä.

”Aku ylittää sukupolvien välisen kuilun ja tukee yhteisöllisyyttä. Hän on rauhallinen ja helposti lähestyttävä.”

”Ehkä olen nuorille se tyyppi, joka tulee kuin finni naamaan”, Aku itse sanoo.

Keskiviikko on viikon hiljaisin ilta. Paikalla on alle kymmenen nuorta. He suunnittelevat tatuointeja ja mopon myyntiä, lämmittävät ruokaa ja pelaavat. Tiia Mäkelä, 17, haastaa Akun biljardiin ja on vähällä voittaa.

Kun Salatut elämät alkaa televisiosta, Akun vieressä sohvalla on tungosta.

Aku Eronen on aina halunnut tehdä jotakin merkityksellistä.

Aluksi työ tietokonealalla oli sitä, tärkeän miehen työtä. Tekniikan taitavaa miestä katsottiin ihaillen.

Ne katseet kuitenkin loppuivat vähitellen. Myös Akun työura päättyi, kun hän pääsi eläkkeelle vuonna 2008.

Aku alkoi täyttää työn jättämää tyhjyyttä alkoholilla. Hän kuitenkin havahtui ajoissa.

”Meillä on suvussa paljon pahaksi päässyttä alkoholiongelmaa, ja siihen se olisi voinut minullakin luisua.”

Torstai: Kahvia kohtaamispaikalla

Torstaiaamuna Aku on taas Kustaa Adolfin hoivakodissa. Tänään täällä pidetään seurakunnan järjestämä kohtaamispaikka Hyvän Tuulen Tupa. Paikalla on asukkaita lähialueelta ja hoivakodista.

Akulla on mukana omaishoitoa käsittelevä artikkeli. Hän on varautunut lukemaan sen ääneen keskustelun pohjaksi.

Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, sillä ohjelmassa onkin hartaus. Aku liittyy yleisöön.

”En pidä tätä työnä vaan kahvitteluna”, Aku sanoo.

Miten presidentin vuodenvaihteessa 2013 pitämä uudenvuodenpuhe liittyy Aku Eroseen?

Aku aloitti vapaaehtoistyön Sauli Niinistön puheen innoittamana. Niinistö kehotti jokaista pohtimaan, voiko itse tehdä jotain, jotta ympärillä olisi vähemmän pahoinvointia.

Aku alkoi siitä paikasta selvittää, mihin hän voisi ryhtyä.

Runsaassa vuodessa tekemistä on löytynyt sinä määrin, että Akun vaimoa Soile Niittymäkeä hieman hirvittää.

Soile ja Aku tapasivat kuusi vuotta sitten, mutta vaimo tietää Akun raskaan työtaustan. Siksi häntä on alkanut huolestuttaa: ajaako mies itsensä piippuun?

Aku itse ei ole unohtanut, kuinka hän paloi loppuun. Hän ei myöskään halua enää sydäntä tahdistavia sähköiskuja. Siksi Aku tekee hommia jaksamisensa mukaan.

”Minulle ei makseta, joten minua ei myöskään määrätä”, hän sanoo.

”Se, että pystyn tekemään asioita, on suuri ilonaihe ja voiman lähde.”

Perjantai: Sheikkinä päiväkodissa

Perjantaina Akulla on harras yleisö. Hän tarinoi päiväkoti Saviahossa Kellokoskella.

Aku ei astu lapsiyleisön eteen kylmiltään. Hän on testannut kertomusta 5- ja 9-vuotiaisiin pojantyttäriinsä. Satujen sepittämisen makuun Aku pääsi jo silloin, kun oma poika oli pieni.

”Minä olen sheikki Aku”, Aku aloittaa pukeutuneena Arabiemiraateista hankittuun kandora-kaapuun ja gutra-päähineeseen.

Rohkein kolmevuotias hihkaisee: moi!

Tarinan edetessä yksi lapsista hivuttautuu lähemmäs. Toinen kiipeää hoitajan syliin kuuntelemaan Ahmed-pojan, kameli Mustafan ja kilpikonna Alin tarinaa. Tuokio päättyy jutusteluun.

Illalla Aku päättää vapaaehtoistyön viikkonsa kymmenvuotiaiden illanviettoon Kellokosken Hyökännummen kerhotalolla.

”Jos lapset villiintyvät, minun ei tarvitse kuin käydä huoneessa, niin he rauhoittuvat”, Aku sanoo.

Läsnäolo riittää.

Aku Eronen luuli pitkään, että hänen kykynsä keskittyvät tietotekniikkaan. Vapaaehtoistyön myötä hän on löytänyt itsestään uuden puolen.

”Olisinpa tajunnut aiemmin, että ihmisten kohtaaminen on minun juttuni. Siinä minä olen hyvä.”

Nyt Aku kokee olevansa arjen sankari. Pikkusankari, joka auttaa lähialueen lapsia ja vanhuksia.

”Autan, koska olen kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että 30 sydämen takia tehdyn sairaalareissun ja psykiatriselle osastolle joutumisen jälkeen kuntouduin niin, että pystyn tekemään työtä yhteisöni hyväksi.”

Sen ihmeellisempää se ei ole, sankaruus.

X