Arki uusiksi – Perfektionisti Sanna eteni pienin askelin kohti muutosta: ”Ymmärsin, miten paljon olin laiminlyönyt perhettäni ja itseäni muiden asioiden vuoksi”

Intohimo työtä kohtaan uuvutti Sanna Patrikaisen. Muutos parempaan syntyi pohtimalla omia arvoja valmennuksessa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Valmennuksen ansiosta en enää ajelehdi tilanteesta toiseen päämäärättömästi, vaan voin valita niiden asioiden tekemisen, jotka lisäävät hyvin­vointiani”, Sanna Patrikainen kertoo.

Intohimo työtä kohtaan uuvutti Sanna Patrikaisen. Muutos parempaan syntyi pohtimalla omia arvoja valmennuksessa.
Teksti: Terhi Harper

Talvisena iltapäivänä puolitoista vuotta sitten luokanopettaja Sanna Patrikainen, 44, kiiruhti töistä päiväkodille hakemaan poikaansa Aarnia. Kotimatka keskeytyi kuusivuotiaan kysymykseen, joka osui suoraan äidin sydämeen – ja arki alkoi mennä uusiksi.

”Kesken kaiken poikani istahti lumihankeen, katsoi minua märän lumisen pipon alta ja kysyi: Äiti, milloin se sun kirjan tekeminen loppuu?

Luokanopettajana työskentelevä Sanna tunnustautuu työssään kunnianhimoiseksi perfektionistiksi.

”Olen aina innostunut uusista asioista ja yhdessä tekemisestä. Mielenkiintoisille ­jutuille on ollut vaikeaa sanoa ei.”

Työpäivät olivat venyneet jo vuosia helposti iltaseitsemään saakka.

”Edellisessä koulussani myös rehtori teki pitkää päivää. Otin tavaksi siirtää päällystakkini opettajainhuoneesta oman luokkani naulakkoon välttyäkseni esimiehen Vieläkö sinä olet täällä? -kommenteilta.”

Kun lapset syntyivät, rutiineja oli muutettava. Sanna lopetti työt ennen viittä ehtiäkseen ajoissa päiväkodille. Lasten mentyä nukkumaan alkoi toinen työrupeama, joka kesti puolille öin. Sunnuntait kuluivat seuraavan työviikon suunnittelussa.

Liika työnteko ja huonosti nukutut yöt alkoivat näkyä mielialassa. Toisinaan pinna kiristyi myös työpaikalla.

”Jouduin joskus pyytämään oppilailta anteeksi sitä, että korotin ääntäni liikaa tai puhalsin pelin poikki luokassa tavallista ­napakammin. Tilanteista jäi itselleni ikävä olo.”

Unen vähyys heijastui myös ystävyyssuhteisiin.

”Aiemmin minusta oli ollut ihana järjestää juhlia ja kutsua ystäviä kylään, mutta nyt ­tuntui, että en halua tai kykene. Jopa lasten syntymäpäivien järjestäminen tuntui urakalta.”

Sanna oli monta kertaa luvannut itselleen ja perheelleen muuttaa tapojaan, mutta yritykset olivat päättyneet lyhyeen.

”Ajattelin aina, että teen vielä tämän yhden jutun tai järjestän vielä nämä yhdet joulujuhlat. Sen jälkeen varmasti helpottaa.”

Arki uusiksi, Sanna on oppinut myös itsemyötätuntoa.

Sanna on oppinut itsemyötätuntoa. Epäonnistumisten hetkellä voikin puhua itselleen kannustavasti kuin parhaalle ystävälle. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Kahden työn loukussa

Toukokuussa 2018 Sanna alkoi työnsä ohella tehdä uutta matematiikan oppikirjasarjaa alakouluun. Innostava projektitiimi ja mahdollisuus paneutua yksityiskohtiin pilkkua myöten imaisivat mukaansa.

”Tein käytännössä kahta työtä samaan aikaan. Jossain vaiheessa naapurit alkoivat kysellä, mitä puuhaan työhuoneessani kahden aikaan yöllä, kun valot ovat päällä.”

Kirjaprojektin ollessa kiivaimmillaan Sanna havahtui ajatukseen siitä, että käytti kaikki päivänsä toisten lapsista huolehtimiseen, mutta oma aika perheen kanssa oli kutistunut olemattomiin.

Sannan puoliso suhtautui vaimonsa työmäärään ja sen aiheuttamaan stressiin kärsivällisesti. Muutaman kerran hän pyysi Sannaa miettimään, miten haastavaan tilanteeseen voisi tuskailun sijaan vaikuttaa.

Käännekohta

Elokuussa 2019 Sannalla oli takanaan raskas rupeama opettajana ja oppikirjailijana.

”Tiesin, että kirjaprojektini tulisi päätökseen jouluna. Halusin käyttää projektilta vapautuvan ajan tulevaisuudessa perheelle ja itselleni enkä luisua takaisin pitkiin työpäiviin, mutta tiesin tarvitsevani tähän ulko­puolista tukea.”

Kun Facebook-virtaan ilmestyi mainos muutosvalmennuskurssista, Sanna kiinnostui välittömästi.

”Innostuin, että tämä on se juttu. Kuin ihmeen kaupalla löysin ryhmän, jonka kokoontumisajat sopivat kalenteriini, ja ilmoittauduin mukaan.”

Sanna sai muutosvalmennuksen aikana apua paitsi valmentajilta myös ryhmän vertaistuesta. “Muiden kuunteleminen auttoi laittamaan omia asioita perspektiiviin.”

Sanna sai muutosvalmennuksen aikana apua paitsi valmentajilta myös ryhmän vertaistuesta. “Muiden kuunteleminen auttoi laittamaan omia asioita perspektiiviin.” © Tommi Tuomi/Otavamedia

Sanna aloitti muutosvalmennuksen siinä uskossa, että valmentajien jakamilla tehtävillä ja suoritteilla arki järjestyisi uuteen uskoon. Pian kuitenkin selvisi, että muutosmatka piti tehdä itse oivaltamalla.

Valmentajien johdolla muutoksen syvin olemus alkoi avautua Sannalle; se ei olekaan ehdoton ja nopea vaan vie aikaa.

”Aloin ymmärtää, että muutos ei ole yhtä kuin kuukauden lankutushaaste tai kolmen kuukauden karkkilakko. Muutoksen tulee olla itselle merkityksellinen, jotta se on mahdollista toteuttaa.”

Toinen oivallus oli se, että muutos on pienien askelien ottamista.

”Jos haluan lisätä hedelmien määrää lautasella, voin aloittaa yhdestä mustikasta päivässä – teko voi tuntua naurettavankin pieneltä, mutta on parempi kuin ei mitään.”

Kolmas asia, jonka Sanna ymmärsi, oli se, että muutokseen kuuluvat myös takapakit. Itselleen tulee olla armollinen; vaikka tekisikin valinnan, joka ei lisää omaa hyvinvointia, hanskoja ei tarvitse lyödä heti tiskiin.

Arvot ja arki uusiksi

Muutosprosessin alussa Sanna pohti valmentajien johdolla omia arvojaan. Mielikuvaharjoitus, millaiselta elämä näyttäisi muutoksen jälkeen, nosti esiin voimakkaita tunteita.

”Makasin säkkituolilla ja suljin silmäni. Näin itseni ja lapseni yhdessä pihalla sinisen taivaan alla. Mielikuvassani päivän työt oli tehty, ja minulla olisi koko ilta vapaasti käytettävissäni. Mielikuva oli niin kipeä kokemus, että se nostatti kyyneleet silmiin. Ymmärsin, miten paljon olin laiminlyönyt perhettäni ja itseäni muiden asioiden vuoksi.”

Toisessa mielikuvaharjoituksessa piti pohtia omia 80-vuotispäiviään. Sanna ei kyennyt tekemään harjoitusta loppuun saakka.

”Mietin 80-vuotiasta itseäni ja sitä, miltä asioilta työ oli vienyt tilaa elämässäni. Ajattelin, mitä olisin voinut tehdä omien lasteni kanssa, joiden elämästä olen kiinnostunut ja joiden hyvinvointi merkitsee minulle paljon.”

Arvotyöskentelyn edetessä Sanna ymmärsi työn olevan edelleen tärkeää, mutta perheen hän halusi ykkössijalle.

Nykyään Sanna pysähtyy kuulostelemaan kaikenlaisia tunteita. Ne tuovat elämään sen värit kaikkine sävyineen.

Nykyään Sanna pysähtyy kuulostelemaan kaikenlaisia tunteita. Ne tuovat elämään sen värit kaikkine sävyineen. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Kriisi kirkasti tavoitteen

Muutosvalmennuksen alussa elämäntapamuutoksen tavoite oli Sannalle vielä epäselvä – varmaa oli vain se, että elämän oli muututtava.

Pian asia kirkastui tavalla, jota Sanna ei ollut osannut odottaa.

”Osallistuin valmennuksessa vapaaehtoiseen Firstbeat-mittaukseen, joka antaa tietoa elimistön kyvystä palautua työstä ja liikunnasta. Kävikin niin, että tuloksiani ei voitu mittauskatkosten vuoksi tulkita.”

Sanna hakeutui lääkäriin, jossa tutkimukset paljastivat sydämen rytmihäiriön ja diabeteksen. Hän sai lempeän määräyksen syödä terveellisesti, liikkua ja välttää stressiä.

Kaikkeen tähän Sanna oli halunnut pyrkiä jo ilmoittautuessaan muutosvalmennukseen.

Olennainen osa muutosvalmennusta on ollut myös oppia tunnistamaan tunteita.

”Aikaisemmin olin vain yrittänyt elää epämääräisen ahdistuksen kanssa. Nyt pysähdyin pohtimaan sitä, ja oivalsin, että tunteet tulevat ja menevät – ahdistuksen kanssa ei tarvitsekaan panikoida, vaan voin hengitellä hetken rauhassa.”

Sanna on huomannut palaavansa usein Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut -kirjan otsikkoon. Hänen mielestään ajatuksessa piilee totuus.

”Kun olen uskaltanut luopua työtehtävien pikkutarkasta suunnittelusta, olen saanut enemmän vapaa-aikaa. Samoin ajattelen diabeteksesta: olen joutunut luopumaan terveydestä, mutta se on antanut terveyteni takaisin hyvien elämäntapojen muodossa.”

Elämänmittainen matka

Vaikka muutos on elämänmittainen prosessi, arki näyttää nyt erilaiselta kuin vielä vuosi sitten. Liikunta, terveellinen ruokavalio ja pidemmät yöunet ovat antaneet voimia.

Sanna ajattelee, että valmennuksen ja ryhmän tuella on ollut ratkaiseva merkitys muutoksen aikaansaamisessa.

Kun työ ei ole enää ykkönen ja arki meni uusiksi Sannan elämässä, on perheen yhteisille lukuhetkille jäänyt aikaa.

Kun työ ei ole enää ykkönen ja arki meni uusiksi Sannan elämässä, on perheen yhteisille lukuhetkille jäänyt aikaa. © Tommi Tuomi/Otavamedia

”Olen järjestänyt työnantajani kanssa kuluvan lukuvuoden maanantait opetuksettomiksi päiviksi, jotka käytän suunnittelutyöhön. Nyt palautumisaikaa on koko viikonloppu, minkä olen luvannut myös perheelleni. Tämä merkitsee suurta muutosta parempaan, vaikka tiedänkin sen vaativan itseltäni opettelua.“

Erityisesti iloa tuottaa se, että Sannalla on enemmän aikaa olla läsnä ekaluokkalaiselle Aarnille, kun tämä aloitti elokuussa koulutiensä.

Omia hetkiä saisi olla elämässä vielä lisääkin.

”Olen muutoksessani vielä matkalla. Perhe on elämässäni ykkössijalla, mutta tulevaisuudessa haluan nostaa itseni läheisteni rinnalle.”

Lisätietoa arvopohjaisesta elämänmuutoksesta Anu Tevanlinnan Hyvinvointia mielelläsi -kirjasta (Atena).

Arki uusiksi -artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 10/20.

Lue myös: Elämäntaparemontti edessä? Etene askel kerrallaan – ja pidä nämä vinkit mielessä!

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X