Beirut on yhä raunioina ja paikalliset luopuvat jo toivosta – Räjähdyksessä itsekin loukkaantunut Cecilia Pellosniemi suree kaupungin tilaa: ”Tänne jäävät vain ne, jotka eivät pysty lähtemään”

Beirutissa asuva Cecilia Pellosniemi oli kotonaan, kun räjähdykset surmasivat ja tekivät tuhoa elokuussa Libanonin pääkaupungissa. Koska viranomaisilta puuttuu yhä kunnollinen jälleenrakennussuunnitelma, Beirutin kohtalon riippuu nyt paikallisten ihmisten tarmosta.

Cecilia Pellosniemi on toipunut hyvin. Tältä hän näyttää kolme kuukautta räjähdyksen jälkeen.

Beirutissa asuva Cecilia Pellosniemi oli kotonaan, kun räjähdykset surmasivat ja tekivät tuhoa elokuussa Libanonin pääkaupungissa. Koska viranomaisilta puuttuu yhä kunnollinen jälleenrakennussuunnitelma, Beirutin kohtalon riippuu nyt paikallisten ihmisten tarmosta.
Teksti: Teksti: Katriina Lundelin Kuvat: Cecilia Pellosniemen kotialbumi
Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kauempana satamasta kadun varsilla seisoo rikkoutuneiden ikkunoiden karmeja. Lasinsirut helisevät maassa kaikkialla vielä kolme kuukautta historiallisen suuren räjähdyksen jälkeen. Beirut on yhä raunioina.

Mitä lähemmäs satamaa tullaan, sitä ilmeisemmäksi räjähdyksen ruma jälki käy. Tienvarsilla seisoo yhä autoja, jotka muistuttavat rusinaa. Mar Mikhaelin kaupunginosassa vanhat talot ovat täysin romahtaneet.

Satama on autio. Samoin monet keskustan kaupoista.

Pieniä valonpilkahduksiakin onneksi näkyy. Vaikka tilanne on kokonaisuudessaan lohduton, moni paikallinen yrittäjä avaa vihdoin kahviloitaan ja puotejaan.

”Ihmisten resilienssi on ollut uskomaton, kun paikalliset ovat alkaneet korjata kauppojaan, asuntojaan ja kahviloitaan”, kuvaa Beirutissa asuva Cecilia Pellosniemi, joka itsekin loukkaantui räjähdyksessä vakavasti.

Sataman vieressä sijainnut rakennus oli kaksi kuukatta räjähdyksestä yhä korjaamatta. Beirut on yhä raunioina.

Sataman vieressä sijainnut rakennus oli kaksi kuukatta räjähdyksestä yhä korjaamatta. Cecilia Pellosniemi

”Todella harva haluaa jäädä tänne”

Samaan aikaan moni yrittäjä on sulkenut liikkeensä ovet lopullisesti.

Maan talouskriisi, koronapandemia ja lopulta 2750 ammoniumnitraattitonnin räjähdys Beirutin satamassa pyyhki pois kaupunkilaisten kodit ja elinkeinon, mutta monelta se vei myös toivon.

Suositutkaan putiikit ja ravintolat eivät ole pystyneet pitämään oviaan auki.

”Todella harva haluaa jäädä tänne. Tunnelma on surullinen, ja etenkin korkeasti koulutetut ihmiset, jotka uskoivat tähän maahan, suunnittelevat nyt lähtöä”, Cecilia Pellosniemi kertoo.

Libanonilaiset suuntaavat Ranskaan ja Kanadaan, jonne monella on kaksoiskansalaisuus. Afrikan suunnalla vetää taas Norsunluurannikko, jossa on valmiiksi suuri libanonilainen yhteisö.

Beirut on yhä raunioina: tältä näyttää Cecilia Pellosniemen vanha kotikatu Mar Mikhaelin kaupunginosassa.

Beirut on yhä raunioina: tältä näyttää Cecilia Pellosniemen vanha kotikatu Mar Mikhaelin kaupunginosassa. © Cecilia Pellosniemi

Räjähdys tuhosi kodin ja oli viedä hengen

Beirutissa asuva Cecilia Pellosniemi työskentelee YK:lla Syyrian rauhanprosessin parissa.

Ennen räjähdystä hän asui Mar Mikhaelin kaupunginosassa, vain muutaman sadan metrin päässä räjähdyspaikasta.

Kello oli noin kuusi, kun ensimmäinen räjähdys tapahtui. Pellosniemi oli suihkussa. Kriisinhallintakoulutuksen saaneena hän tiesi heti, että asunnosta pitää päästä ulos. Hän etsi epätoivoisesti vaatteita.

Sitten räjähti uudelleen. Isosti.

Kodin seinät romahtivat Pellosniemen päälle, otsasta repeytyi pala, ja hän joutui sitomaan päänsä kriisitilanteessa itse. Lopulta Pellosniemi pääsi pelastautumaan romahtavasta rakennuksesta täpärästi.

Tältä Cecilia Pellosniemen koti näytti räjähdyksen jälkeen.

Tältä Cecilia Pellosniemen koti näytti räjähdyksen jälkeen. Cecilia Pellosniemi

Pellosniemen vanhan kodin seinässä ammottaa valtava aukko, kun kaikki lasit ovat rikkoutuneet. Beirut näyttää karulta.

Pellosniemen vanhan kodin seinässä ammottaa valtava aukko, kun kaikki lasit ovat rikkoutuneet. © Cecilia Pellosniemi

Kadut olivat täyttyneet lasista, Pellosniemi oli avojaloin. Kaikkialla makasi kuolleita.

Keskellä paniikkia kukaan ei huolinut häntä kyytiin. Oli käveltävä sairaalaan. Ja sitten toiseen. Sairaalat olivat tuhoutuneet ja vain vakavimpia vammoja saaneet kyettiin ottamaan vastaan.

Lopulta Pellosniemi käveli poikaystävänsä luo. Kännykässä ei ollut virtaa.

Pari ajeli läpi vielä kolme sairaalaa. Viimeisessä Pellosniemen kasvot tikattiin vastaanottotiskillä.

Haavojen kautta libanonilaiseksi

Pellosniemen kasvot menivät ensimmäisestä tikkauksesta vinoon ja tuttu lääkäri operoi ne uudestaan toisessa sairaalassa. Kasvon vammojen lisäksi Pellosniemi sai sisäisiä vammoja: aivotärähdyksen ja kipeät niskat.

”Toipuminen on käynnistynyt hyvin, mutta joudun vielä operaatioon puolen vuoden päästä, vähintäänkin kosmeettiseen. Haavani näkyvät edelleen hyvin” Cecilia Pellosniemi kertoo nyt kolme kuukautta räjähdyksen jälkeen.

Pellosniemi sairaalassa räjähdyksen jälkeen.

Pellosniemi sairaalassa räjähdyksen jälkeen. © Cecilia Pellosniemi

Fyysinen toipuminen on kuitenkin vain osa prosessia. Räjähdyksen jälkeen hän reagoi voimakkaasti koviin ääniin.

Beirutissa tapahtuu jatkuvasti. Koskaan ei tiedä missä palaa, ja keho muistaa läheltä piti -tilanteen aiheuttaman stressin.

Kriisiapu on vähitellen purrut, eikä Cecilia Pellosniemi säiky enää jokaista lasinräsähdystä ympäristössään.

”Vammani olivat sen verran vakavia, että oli millistä tai parista kiinni, etten kuollut. Se vaikuttaa elämään suhtautumiseen. Toisaalta oli myös voimauttava kokemus, kun onnistuin jotenkin pelastamaan itseni räjähdyksen jälkeen. On hyvä tietää, että pärjään vaikeassa tilanteessa.”

Suuronnettomuus ja sen vakavat jälkiseuraamukset libanonilaiselle yhteiskunnalle ovat myös sitoneet Pellosniemeä paikalliseen yhteisöön.

Menetettyään asuntonsa hän asui poikaystävänsä vanhempien luona kuukauden ja tutustui heihin entistä tiiviimmin.

”Minua pidetään nyt libanonilaisena. Vitsailemme siitä, että arvetkin näkyvät.”

Kotiaan kauniissa vanhassa kerrostalossa Pellosniemi ikävöi vieläkin. Modernisti sisustettu huoneisto perinteisessä libanonilaisessa rakennuksessa oli tullut koronaeristyksen aikana rakkaaksi. Terassilla oli vietetty monta hyvää hetkeä ystävien kesken.

Värikkäät portaat Mar Mikhaelin kaupunginosasta ennen räjähdystä.

Värikkäät portaat Mar Mikhaelin kaupunginosasta ennen räjähdystä. © Cecilia Pellosniemi

Mittaamattomia sosiaalisia ja henkisiä menetyksiä

Cecilia Pellosniemi oli onnekas selvittyään räjähdyksestä hengissä ja suhteellisin vähäisin fyysisin vammoin. Kaikille ei kuitenkaan käynyt yhtä hyvin.

Eräs YK:lla työskennellyt kollega menetti 2-vuotiaan lapsensa räjähdyksen aiheuttamiin vammoihin. Muut Pellosniemen työkaverit selvisivät naarmuitta, mutta kotinsa menetti moni.

Yhteensä räjähdyksessä kuoli yli 200 ihmistä ja yli 5 000 loukkaantui. Maan 1,5 miljoonasta syyrialaispakolaisesta ja muista paperittomista suuri joukko asuu hökkelikylissä kaupungin huono-osaisilla alueilla. Kukaan ei tiedä, moniko heistä kuoli, koska ihmiset ovat maassa ilman papereita.

Lisäksi räjähdyksen jälkipyykki aiheutti laajoja mielenosoituksia, joissa paikalliset vaativat, että räjähdyksen syyt pitää tutkia, poliitikkojen tulee erota ja yhteiskunnan toimintatapojen  muuttua.

Mielenosoittajat saivat vastaansa turvallisuusjoukot, jotka ampuivat väkijoukkoon erityyppisiä ammuksia ja kyynelkaasua.

Jälki oli rumaa.

Nyt Pellosniemen poikaystävän lähipiirissä on ihmisiä, joilla on keho täynnä ammuksista sinkoutuneita metallinpaloja, joita ei saada pois.

Avustusjärjestöjen telttoja Mar Mikhaelin kaduilla.

Avustusjärjestöjen telttoja Mar Mikhaelin kaduilla. © Cecilia Pellosniemi

Pellosniemen kotikatu Beirutissa kaksi kuukautta räjähdyksen jälkeen.

Pellosniemen kotikatu Beirutissa kaksi kuukautta räjähdyksen jälkeen. © Cecilia Pellosniemi

Beirutilaisilta puuttuu usko, että räjähdyksen syyt oikeasti selvitettäisiin.

Vuoden 2019 niin sanotussa ”lokakuun vallankumouksessa” maan johto joutui eromaan. Räjähdyksen jälkeen poliittiset tuolit huojuivat taas, mutta tilalle kierrätettiin lopulta samoja naamoja, jotka vuosi sitten joutuivat lähtemään.

”Tänne jäävät vain ne, jotka eivät pysty lähtemään. Ihmiset ovat ahdistuneita, koska taloustilanne muuttuu koko ajan huonommaksi ja huonommaksi. Libanonissa on hyperinflaatio”, Cecilia Pellosniemi sanoo.

Beirutin jälleenrakentamisen tiellä on monia esteitä

Koronapandemia sulki Beirutissa kaupat ja koulut jo ennen räjähdystä. Vanhemmat maksavat lukukausimaksuja, mutta heidän voimavaransa ovat sidottuja lasten koulunkäynnin ohjaamiseen kotona.

Kun koronapandemia joskus helpottaa, kouluun paluu on vaikeaa. Unicefin mukaan ainakin 183 koulua tuhoutui, kun Kyproksella asti tuntunut räjähdys raateli Beirutin kaupungin. Noin 70 000 koululaiselta puuttuu nyt paikka, jonne palata.

”En uskalla edes arvailla, mikä seuraus tällä on lapsiin, joille räjähdys oli itsessään traumaattinen tapahtuma”, Cecilia Pellosniemi toteaa.

Libanon huojui vararikon partaalla jo ennen räjähdystä. Kun maan sisällissota päättyi, laaja jälleenrakennusohjelma käynnistettiin velkarahalla.

Kaaoksesta selviävällä maalla ei tosin juuri ollut mahdollisuuksia valita, mutta velkarahan yhdistäminen korruptioon ja löysään taloudenpitoon on johtanut yhteen maailman tukevimmista velkataakoista. Libanonin noin 80 miljardin euron suuruinen valtionvelka vastaa 170 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Tuhoutunut liike Mar Mikhael, Beirut.

Tuhoutunut liike Mar Mikhaelissa, Beirutissa. © Cecilia Pellosniemi

Mar Mikhael, Beirut.

Mar Mikhael, Beirut. © Cecilia Pellosniemi

Maan pankit romahtivat reilu vuosi sitten, ja viime maaliskuussa Libanon ei ensimmäistä kertaa kyennyt maksamaan lyhennyksiään. Libanonin punnan vaihtokurssi romahti, pankit veivät ihmisten säästöt ja asettivat nostorajoja.

Yhdysvaltain dollarit pakenivat maasta ja epävirallinen vaihtokurssi huitelee 8 000 libanonin punnassa, vaikka virallinen kurssi on 1 500.

Ostovoimaa ei yksinkertaisesti ole, vaikka kahvilat ja putiikit rakennettaisiin uudelleen.

”Aika moni miettii, onko edes järkevää avata ravintoloita. Esimerkiksi ulkomaisen alkoholin hinnat ovat nousseet todella paljon, koska sitä joudutaan tuomaan maahan, jossa ei tällä hetkellä ole dollareita”, Pellosniemi kertoo.

Ihmisystävälliset päätökset tekisivät Beirutista maailman kauneimman kaupungin

Poliittisen eliitin, terroristien ja rikollisten putsaama Libanon ansaitsisi jälleenrakennusohjelman, joka on tehty maan tavallisia kansalaisia varten.

Räjähdyksen runtelema Beirut voisi määrätietoisen kauneusleikkauksen avulla muuttua ihmistä hylkivästä betonikasasta vihreämmäksi, lapsiperheitä suosivaksi keitaaksi.

Cecilia Pellosniemen mukaan Beirut on yksi maailman vanhimmista ja kauneimmista kaupungeista. Beirutissa on aivan omanlainen tunnelma ja sen asukkaat ovat luovia ja rakastavat estetiikkaa. Viimeisetkin – jo ennestään huonokuntoiset – vanhat rakennukset ovat nyt tuhoutuneet.

Vanhat rakennukset kärsivät räjähdyksessä pahoin. Beirut, Libanon.

Vanhat rakennukset kärsivät räjähdyksessä pahoin. © Cecilia Pellosniemi

Vanhoja rakennuksia kaksi kuukautta räjähdyksen jälkeen.

Vanhoja rakennuksia kaksi kuukautta räjähdyksen jälkeen. © Cecilia Pellosniemi

Jo ennen räjähdystä sähköt olivat jatkuvasti poikki. Julkisen sähköverkon rinnalla toimii joukko generaattoriyhtiöitä, joiden omistajat viihtyvät poliittisen eliitin helmoissa. He saavat tulonsa siitä, että sähköt katkeavat säännöllisesti.

Nyt suuri osa beirutilaisista elää ilman sähköä ympäri vuorokauden.

Tavallinen beirutilainen nauttisi myös kaupungista, joka olisi rakennettu enemmän naisten ja lasten ehdoilla. Eräänlaista feminististä kaupunkia on hahmotellut Cecilia Pellosniemen esihenkilö Rachel Dore-Weeks.

”Beirut tarvitsee peruspalveluita, julkista liikennettä, leikkikenttiä ja viheralueita. Ei täällä ole niitä lainkaan”, Pellosniemi kertoo.

Uusi koti Beirutissa

Näkymä Cecilia Pellosniemen uudesta kodista. Taivaalla näkyy savua, koska satamassa palaa taas. © Cecilia Pellosniemi

Hätäapua tarvitaan kipeästi

Talvi tekee tuloaan Beirutiin. Libanoniin on nimetty vuoden 2019 vallankumouksessa eronnut Saad Hariri – kuin mikään ei olisi muuttunut.

Satamasta näkee, että se on joskus ollut satama. Nyt se on kuitenkin autioitunut ja rakennukset luhistuneet.

Alue pitäisi rakentaa uusiksi ja tiet korjata. Jälleenrakentamisen sijaan Beirutin taivaalle nousee savua satamassa roihuavista tulipaloista tämän tästä.

Akuuttia hätäapua tarvitaan yhä varsinaisen jälleenrakentamisen lisäksi.

Katto puuttuu yhä monen pään päältä. Sukulaisten tekemät rahalähetykset ovat koronan myötä pienentyneet, ja yhä useampi on kansainvälisten avustusjärjestöjen ja YK:n antaman avun varassa.

Monet avustusjärjestöt eivät halua kanavoida apua viranomaisten kautta.

”Libanonilaiset ovat olleet vaikuttuneita kansainvälisen avun määrästä, jota on saatu järjestöiltä ja yrityksiltä. Apu ei kuitenkaan vielä riitä”, Cecilia Pellosniemi sanoo.

Cecilia Pellosniemi Beirut

Pellosniemen kengissä luki arabiaksi ”Vie minut Beirutiin.” © Cecilia Pellosniemi

Lue myös: SPR:n Hannu-Pekka Laiho nosti bosnialaisen Vučjakin leirin epäinhimillisyyden julkisuuteen – Kurja arki yhdisti leirillä sotaa käyvät kansallisuudet: ”Ketään ei ole jätetty yksin”

X