Kun laulaja Charles Plogman joi, Fanny-tytärtä kalvoi huoli alati – Raitistumisen jälkeen luottamus palautui vähitellen: ”En ole isälle enää vihainen”
Laulaja Charles Plogmanin juominen oli Fanny-tyttärelle rankka asia. Kun isä vihdoin lopetti, luottamuksen palautuminen vei vuosia.
Charles Plogman ei halunnut olla lastensa silmissä luuseri, joka päätyy rappiolle. ”Fannyn kertomusta kuunnellessa tajuan, että niin oli todella lähellä käydä.”
Fanny Plogman kertoo isästään:
”Olin lapsena iskän pikkuprinsessa. Hän oli paljon poissa kotoa, mutta tiesin, että tullessaan hän tuo tuliaisia; usein karkkia, toisinaan pehmolelun tai korun. Kotona isä oli innoissaan saadessaan olla minun ja veljeni kanssa ja keksi kaikenlaista yhteistä tekemistä. En muista, että hän olisi ollut koskaan liian väsynyt touhuamaan meidän kanssa.
Olin kahdeksan, kun vanhemmat erosivat. Sen jälkeen olimme suurin piirtein vuoroviikoin hänen ja äidin luona. Niinä vuosina isä joi alkoholia äärimmäisen harvoin meidän läsnäollessa.”
Isä keikkaili ja joi myös kotona
”Kyllästyin edestakaisin muuttamiseen teini-iässä ja aloin olla enemmän äidin kuin isän luona. Isä keikkaili entistä enemmän ja siinä vaiheessa juominenkin varmaan lisääntyi. Aloin havaita merkkejä siitä, että hän joi myös kotona.
Aluksi en ajatellut sitä paljoakaan. Teini-ikäisten tavoin olin koko ajan menossa ja kaikki muu oli tärkeämpää kuin kodin tapahtumat. Kun huomasin isän olevan humalassa, lähdin yleensä pois.
Mutta tietysti mietin, miksi isä juo ja miksi pitää juoda niin paljon, että on humalassa.
Olen aina halunnut ja pystynyt puhumaan asioista avoimesti. Yritin puhua tästäkin aiheesta vaikka kuinka monta kertaa. Olin vuoroin rauhallinen, vihainen ja itkin. En saanut ikinä vastausta siihen, miksi hän juo. Kun tarpeeksi kauan yritin, en vain jaksanut enää.”
Kampaaja Fanny Plogman, 25 ja laulaja Charles Plogman, 54. © Jonna Nygård
”Pahinta oli jatkuva huoli”
”Isä lupasi lopettaa. Oli vaikea hyväksyä, etten voi luottaa minulle niin tärkeään ihmiseen.
Pahinta oli jatkuva huoli. Näin, missä kunnossa hän oli kotona. Ajattelin, että keikoilla tilanne on varmaan tuhat kertaa pahempi. Entä, jos hänelle tapahtuu jotain?
Hoidin opiskeluni, mutta voin huonosti koko ajan. Minulla oli fyysisiäkin oireita. Välillä vatsakipu jatkui viikkoja, luulin olevani oikeasti sairas ja kävin lääkärissä. En ymmärtänyt, että tuskat johtuivat peloistani.
Isä kertoi lopettavansa juomisen muutamaa päivää ennen kuin oikeasti lopetti. Olimme äidin kanssa keskellä muuttokaaosta. Isä oli juhlinut yksin kotonaan useamman päivän ja alkoi soitella humalassa puolen tunnin välein. Hän halusi jutella, mutta en tahtonut saada puheesta selvää. Olin ärsyyntynyt, mutta mietin, että ehkä jotain sittenkin on muuttumassa.
En osaa laskea, kuinka monta kertaa isä oli alkoholistien tavoin luvannut, että tämä on viimeinen kerta. Silläkään kerralla en luottanut hänen lupaukseensa.
”Isän ensimmäinen selvä päivä on minulle niin tärkeä päivämäärä, että halusin ikuistaa sen ihooni.”
Olin tottunut havainnoimaan ilmapiiriä, nuuhkaisemaan, haiseeko hän alkoholille, sekä vilkaisemaan, onko kaappeihin tai autotalliin piilotettu viinapulloja. Meni vuosi ennen kuin uskalsin edes ajatella, että ehkä isä on nyt oikeasti tosissaan.”
Isän ensimmäinen päivä selvin päin
”Yritin saada isän menemään hoitoon tai terapiaan. En uskonut hänen pysyvän raittiina ilman ulkopuolista apua, koska keikkaillessa joka paikassa on tarjolla alkoholia. Koska hän ei suostunut, vei vuosia, ennen kuin uskalsin luottaa hänen pysyvän päätöksessään.
Muutaman vuoden kuluttua pystyimme puhumaan menneistä ja hän ymmärsi yhä enemmän minun puoltani tarinasta.
Isän ensimmäinen selvä päivä on minulle niin tärkeä päivämäärä, että halusin ikuistaa sen ihooni. Odotin vuosia, että hän ehti ansaita luottamukseni. 12.2.2013 on tatuoitu sydämeni alapuolelle. Se on päivämäärälle täydellinen paikka.
En ole isälle enää vihainen. Jotain pysyvää vuosista silti jäi. Joillekin saunaolut tai punaviini ruoan kanssa rankan työviikon jälkeen sopii, mutta minulle se ei ole rentoutumista. Voin nauttia alkoholia muualla juhliessani, mutta en halua, että kodissani käytetään alkoholia. Se on myrkky, jota juodessa jokainen muuttuu jollain tavalla.”
Charles Plogman tyttärestään Fannysta:
”Nyt se on lusittu. Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun Fanny näytti tatuointinsa vuosi sitten. Aivan kuin olisin ollut eräänlaisessa vankilassa ja päässyt vapaaksi kuuden vuoden jälkeen.
Fanny oli ikuistanut sydämensä alle päivämäärän 12.2.2013. Se oli ensimmäinen päiväni raittiina.
Uskon, että isänä valtaosan olen ollut lapsille –Fannylle ja hänen veljelleen Antonille – läsnä. Olin kuitenkin alkoholista riippuvainen ja kadotin itseni pariksi vuodeksi.
Kun lapset kasvoivat, en enää miettinyt, kuinka paljon juon ja aloin juoda myös kotona. Ajattelin vilpittömästi, ettei minulla ole ongelmaa, minä vain juon paljon. Olin kasvanut siihen, että se on miehekästäkin: kun mies juo, hän juo, mutta välillä hoitaa työnsä hyvin.
Keskityin keikkareissuihin. Alkoholin takia en joutunut perumaan keikkoja, vaikka joitain läheltä piti -tilanteita olikin.
Läheisten huoli ja heille aiheuttamani pettymykset kuitenkin nolottivat ja alkoivat nakertaa mieltä. Viimeisen vuoden ajan lupasin itselleni ja muille, että lopetan. Kun en kyennyt, tajusin, että jotain on pielessä.”
Fanny ja Charles Plogman ovat horoskooppimerkiltään Kalat; sosiaalisia, idearikkaita ja temperamenttisia. Heitä yhdistää myös musikaalisuus. ”Olen onnekas, koska olen päässyt harrastuksena laulamaan keikoille ammattilaisten kanssa. Päätyötä en siitä ole koskaan haaveillut, koska olen isän kautta nähnyt myös ne huonot puolet”, sanoo Fanny. © Jonna Nygård
Kun alkoholinkäyttö luisui käsistä
”Eräällä laivakeikalla vedin pitkän putken, joka jatkui maissa. Join aivan liian paljon ennen seuraavaa keikkaa, jonka sain hädin tuskin vietyä läpi. Osa yleisöstä lähti kesken pois ja jotkut pyysivät rahojaan takaisin. Se oli ensimmäinen kerta, kun hallinta luisui täysin käsistä. Keikan jälkeen jotkut henkilökunnan jäsenistä itkivät ja sanoivat, etteivät olisi ikinä uskoneet minusta sellaista.
Koin tapahtuneen kauheana, mutta se ei ollut sellainen kaikille. Seuraavana päivänä sain viestejä ’tällaista sattuu’ ja ’kyllä näitä poikia on nähty’. Joku totesi jopa, että ’nyt alat miehistymään’ ja ’alat olla oikea konkari alalla’.
Vähän ajan päästä tuli viikonloppu, jolloin Fanny äitinsä kanssa muutti. Muistan siitä vain pätkiä. Join kolme päivää ja kun sen jälkeen piti lähteä Vaasasta Helsinkiin laivakeikalle, en ollut ajokuntoinen. Herätessäni olin niin järkyttävässä krapulassa ja kaikin puolin rikki, että luulin kuolevani.
Sain järjestettyä kuskin ja osan matkasta lensin. Ehdin keikalle, mutta päätin, että vedän korkin kiinni vähäksi aikaa.
Viikon aikana tokenin niin, että olisin voinut jatkaa juomista. Jostain kuitenkin tuli voima pysyä raittiina, ensin kuukauden, sitten useita. Päätös loppuelämän raittiudesta syntyi pikkuhiljaa.”
”Tajusin, että tuki ja luottamus pitää ansaita”
”Olen tehnyt pitkän uran, jonka aikana pääosin kaikki on ollut hienoa ja hyvää. En halunnut urani loppuvan siihen, että asiat karkaavat käsistäni. Sitäkin tärkeämpää oli se, etten halunnut olla lasteni silmissä luuseri, häviäjä, joka päätyy rappiolle. Fannyn kertomusta kuunnellessa tajuan, että niin oli todella lähellä käydä.
Kun lopetin juomisen, en saanut tukea. Läheiset sanoivat, että niin kauan kuin en mene hoitoon, raittius on vain tarua. Tajusin, että tuki ja luottamus pitää ansaita.
Fannyn ottama tatuointi on suurimpia luottamuslauseita, joita koskaan voin lapselta saada.
Tuoreella albumillani Vedän elämän henkeen kappale Päivämäärä sun iholla kertoo Fannyn tatuoinnin tarinan. Se kertoo myös, kuinka paljon alkoholismi koskettaa myös läheisiä.”