Maailman kaunein kirje – Sellaisen kirjoitti dokumentaristi Joonas Berghällin äiti 8-vuotiaalle pojalleen, kun joutui itse aivoleikkaukseen

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Joonas Berghäll
Joonas Berghäll kertoi Marja-Terttu Yli-Sirniölle, että hän lukee itse kirjansa äänikirjaksi. © Tommi Tuomi
Dokumentaristi Joonas Berghäll kirjoitti kirjan kultaisesta lapsuudestaan äidin kanssa. Siihen kuuluu maailman kaunein kirje, äidin kirjoittama.

Joonas Berghäll käy Vaaleanpunainen kirje -kirjassaan läpi elämäänsä syntymästä tähän päivään saakka.

Mikä sai sinut kirjoittamaan muistelmat vain 44-vuotiaana?

”Lukion äidinkielen opettaja kysyi aikoinaan, mitä haluan elämässä tehdä. Minulla oli kolme vaihtoehtoa: ravintolakokki, elokuvaohjaaja ja kirjoittaa kirja. Kirjan kirjoittaminen oli siis valmis unelma. Tiesin myös, mistä halusin kirjoittaa: lapsuudestani, eli pienen, kahdeksanvuotiaan Joonaksen ja äidin välisestä suhteesta.

Sitten yllättäen sain viestin kustannusyhtiö Tammelta, jossa kysytään, haluaisinko kirjoittaa kirjan. Kirjoittamisen edetessä huomasin, että kirjasta on tulossa elämäkerrallinen. Päätin, että kerron kahdesta eri maailmasta eli lapsuudestani äidin kanssa ja toisaalta työmaailmasta dokumenttiohjaajana.

Lapsuuteni Kemissä oli kultainen. Lapsuuden kuvaukset perustuvat muistoihini, ja muisti voi heittää. Luulen, että esimerkiksi kohdassa, jossa kuvaan äidin aivoleikkausta kävi samoin kuin silloin, kun äiti kuoli. Muististani puuttuu paloja.”

Kirja on saanut nimensä vaaleanpunaisesta kirjeestä, jonka äitisi Raija kirjoitti sinulle joutuessaan aivoleikkaukseen. Sinä olit tuolloin kahdeksan­vuotias. Äiti selvisi, ja kirje katosi.

Milloin sait tietää kirjeen olemassaolosta?

”Uskon, että olen tiennyt siitä jo tuolloin kahdeksanvuotiaana. Muistan, että joskus kysyin, missä kirje on, mutta äiti sivuutti asian. Äidin toive -elokuvaa varten etsimme kirjettä, mutta minulla on sellainen tunne, että äiti halusi, että löydän sen vasta, kun hän on kuollut. En tiedä miksi.

Äiti kuoli kaksi kuukautta elokuvan ensi-illan jälkeen vuonna 2015. Myöhemmin löysin hänen kaapistaan oudon vihreän laatikon, jossa kirje oli. Se on maailman kaunein ja ihanin kirje. Kirjassani avaan vain sen alun ja lopun. Sen löytyminen oli minulle vapauttava kokemus.”

Jokainen ilman isää tai toista vanhempaa kasvanut alkaa jossain vaiheessa elämää miettiä, kuka tai millainen se puuttuva vanhempi on. Miten sinulla?

”Kyllä mä näen, että isän puuttuminen on määrännyt koko elämääni. Voisin kirjoittaa siitä ihan oman kirjan.

Koska minulla ei kotona ollut miehen mallia, yritin lapsena katsoa mallia naapurin miehiltä. Kemissä loin isähahmon naapurin sedästä Markku Mäkisestä. Mikkeliin muutettuamme tarkkailin ympäristöä ja aloin ihailla Timo Pantzaria, joka työskenteli Mikkelin poliisin murhayksikön johtajana.”

Äiti oli sinulle korvaamattoman tärkeä. Veit hänen hautajaisiinsa sydämen muotoisen, tummanpunaisista ruusuista kootun kukkalaitteen, ja päätit viedä sellaisen hänen haudalleen aina äitienpäivänä ja äitisi syntymäpäivänä.

Oletko pitänyt lupauksesi?

”Kutakuinkin, tosin paikallisella kukkakauppiaalla ei aina ole ollut sydämenmuotoista, vaahtomuovista kehikkoa, johon kukat upotetaan. Silloin olen vienyt ison kukkakimpun. Äiti rakasti kukkia.”

”Olen aina sanonut, että olen huono miesystävä, mutta olisin varmasti loistava isä. Semmoinen holhoava.” -Joonas Berghäll

Kun kiitetty dokumenttisi Miesten vuoro valmistui, äitisi varoitti sinua kadehtijoista. Kirjasi ei todellakaan anna kovin sympaattista kuvaa Suomen dokumenttielokuvien rahoituspiireistä.

Miten äitisi osasi varoittaa sinua tästä?

”En osaa sanoa, mutta se oli elämäni päättömin puhelu: oma äiti soittaa ja varoittaa selkään puukottajista. Toisaalta se ihminen rakastaa sinua eniten, joka vaikeana hetkenä uskaltaa tuoda sinulle paskimman uutisen.”

Olet puhunut haastatteluissa halustasi tulla isäksi, ja puhut myös tässä kirjassa. Haluaisitko olla jollekin lapselle se isä, joka sinulta itseltäsi on puuttunut?

”Tuo on varmaan se isoin voima siinä taustalla, että voisin antaa jollekin lapselle mahdollisuuden isään. Kävin seuraavaa dokumenttielokuvaani varten hypnoosissa, jossa käytiin läpi niitä arpia, joita isättömyys on minuun jättänyt. Siellä tajusin, että koska itselläni ei ollut isää, lasten oikeus tavata isänsä merkitsee minulle niin paljon.

Olen aina sanonut, että olen huono miesystävä, mutta olisin varmasti loistava isä. Semmoinen holhoava. Että turvavyöt pitää olla päällä, kun lähdetään ajamaan. Minulla on isosti istutettu hoivavietti.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 5/22.

Lue myös: Kun trauma onkin outojen ja odottamattomien oireiden takana – Näin traumaoireet voivat aktivoitua vuosienkin päästä

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X