Eläkeläinen ja elämäntaiteilija Birgitta Wulf on opetellut armollisuutta itseään kohtaan: ”En pelkää niin paljon epäonnistumista kuin ennen”

Olen esiintynyt 20 vuotta Roskisnallena, joka puhuu kierrätyksen ja luonnonsuojelun puolesta. Esitys alkaa siitä, että kömmin ylös roskiksesta, johon rikki mennyt nalle on heitetty.

Elän siinä hetkessä läpi kaikki torjutuksi ja hylätyksi tulemisen tunteet. Teen oman haavoittuvaisuuteni näkyväksi ja huomaan, että maailma ei lopu sen paljastamiseen. Päinvastoin se luo suhteen minun ja toisten ihmisten välille.

Olin lapsena erittäin läheinen isäni kanssa, mutta suhde äitiini jäi etäiseksi. Pienenä lapsena kävelin usein yksin Vantaalla Silvolan tekojärven ympäri. Etsin jo silloin lohtua, voimaa ja turvaa luonnosta.

Toisista huolehtiminen on aina ollut vahvasti osa minua. Aloitin työurani kehitysvamma-alalla ja olin pitkään yöhoitajana vanhusten parissa. En silti ole aina osannut suhtautua itseeni myötätuntoisesti. Miessuhteeni kariutuivat useamman kerran, koska etsin tiedostamattani hoivattavia miehiä. Rikkoutuneet ihmissuhteet saivat minut tuntemaan syyllisyyttä.

Olen opetellut armollisuutta itseäni kohtaan. Se on tehnyt minusta avoimemman, ja uskallan paremmin sanoa omia mielipiteitäni. En pelkää niin paljon epäonnistumista kuin ennen. Jos teen väärin, myönnän sen ja yritän oppia siitä, mutta en jää miettimään tapahtunutta.

Läheiseni eivät aina ymmärrä, miten tärkeä luomani nallehahmo on minulle. Ei ole helppoa puhua itselleen rohkaisevasti ja hyväksyvästi, jos muut lyttäävät.

Olen korjannut nallepukuani aina välillä, mutta oikeasti Roskisnallena esiintyminen on korjannut minut. Vaikka nallessa on paikkoja, sillä on silti tehtävä tässä maailmassa ja se voi tuoda paljon iloa toisille.

Sama pätee myös minuun.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 6/20.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti