Teräsmummo jäi eläkkeelle vasta 86-vuotiaana

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Siihen aikaan sitä vaan mentiin ja tehtiin”, Saga Österlund muistelee aikaa, jolloin hän perusti oman parturinliikkeen. © Juha Harju /Otavamedia
Saga Österlundin oli vaikea jäädä eläkkeelle. Hän lykkäsi sitä parhaansa mukaan mahdollisimman pitkälle, aina 86-vuotiaaksi asti.

Päät kääntyvät, kun Saga Österlund, 88, kävelee Uudessakaarlepyyssä korkeakorkoisilla koroillaan. Pirteä grand old lady huokuu eleganssia. Hän on nuoresta pitäen pukeutunut naisellisesti ja omaleimaisesti.

”En ole välittänyt, mitä muut ajattelevat. Pidän usein turkiksiakin. Minulla on kolme turkistakkia: jänistä, kettua ja minkkiä. Uusikaarlepyy on Suomen turkismekka, täällähän kaikkien pitäisi käyttää niitä.”

Kuitenkin hiukset, niin muiden kuin omatkin, ovat aina olleet Sagalle pääasia. Niistä tuli hänelle elämän ura, josta luopuminen oli melkein mahdotonta.

Iso perhe

Saga syntyi ja kasvoi uskonnollisessa kodissa Vexalassa, Pohjanmaalla. Lapsikatras oli iso. Sagalla oli kymmenen sisarusta, hän oli toiseksi vanhin. Rahaa ei ollut liikaa, mutta rakkaudessa tuhlattiin.

”Minulla oli hyvä lapsuus, ja meitä lapsia rakastettiin ja meistä huolehdittiin. Aina oli ruokaa pöydässä, vaikka valikoima ei ollut iso.”

Sagaa surettaa vieläkin se, että hänen kaksi veljeään joutuivat sotalapsiksi Ruotsiin. He jäivät lahden taakse.

”Nuorimpien lapsien Ruotsiin lähettäminen oli välttämätöntä. Äidillä oli valtavasti työtä”, hän kertoo.

Sagasta oli kotona apua. Kova työnteko onkin perua sieltä. Saga hakkasi ja sahasi puita, vahti ja lypsi lehmiä, kirnusi voita ja teki mattoja. Hän oli myös peltotöissä ja isän kanssa metsätöissä.

”Sitä vain meni ja teki, kun oli tottunut. Perhe eli omavaraisesti. Vain sokeri ja kahvi ostettiin kaupasta.”

Saga huomasi jo tuolloin pitävänsä vaatteista, mutta niihin ei ollut varaa panostaa. Kotona asuessaan Sagalla ei ollut muutenkaan mahdollisuutta upota kauneuden maailmaan. Saippuakin tehtiin itse eläinten suolista ja rasvasta.

”Eihän se hyvälle tuoksunut, mutta ajoi asiansa.”

Ujo oppityttö

Jatkosodan aikaan vuonna 1943 silloin 15-vuotias Saga lähti Uuteenkaarlepyyhyn oppitytöksi serkun parturiin.

”Se oli vanhempieni ja serkkuni idea. Olin myös päättänyt, etten halua maanviljelijäksi.”

Sen homman Saga oli jo nähnyt. Mutta ei parturointikaan helppoa ollut. Sagalla ei ollut hajuakaan siitä, mitä miesten hiustenleikkuu on. Hän oli lapsellinen ja ujo.

”Serkkuni työnsi minut kylmiltään vain leikkaamaan, ilman koulutusta. Oppi tuli kantapään, tai tässä tapauksessa olkapään kautta”, nauraa Saga.

Parturin pihapiirissä oli navetta. Kun sotahälytykset ulvoivat, kaikki parturissa olleet juoksivat piiloon pimeään navettaan. Nurkan takana oli myös sotasairaala.

Palkaksi Saga sai ilmaisen ylöspidon ja asunnon serkkunsa luona.

”Viihdyin ihmisten parissa. Opittuani saksien niksit, alkoi tulla pientä rahapalkkaakin.”

Saga alkoi ostaa vaatteita ja meikata hieman. Ihokin sai parempituoksuisia voiteita.

”Se oli ihanaa ja jännää. Koskaan en ole kuitenkaan juossut muodin perässä. Ostan vain sellaista, mikä sopii kooltaan ja tyyliltään minulle.”

Yrittäjäksi helposti

Saga oli kolme vuotta serkullaan töissä. Pieni pesämuna oli kertynyt.

”Halusin jatkaa parturointia. Uskon, että persoonani vaikutti siihen, että minulla riitti asiakkaita.”

Sagan serkulla oli ollut toinenkin tyttö opissa. Tällä oli oma parturiliike samassa kaupungissa. Kun nainen muutti Etelä-Suomeen, tuli Sagalle tilaisuus ottaa haltuun hänen liikkeensä.

”Siihen aikaan sitä vaan mentiin ja tehtiin”, sanoo Saga.

Saga teki työnsä tyylikkäänä. Hiukset olivat joka päivä kuosissa, huulilla oli punaa ja jaloissa korkokengät. Ujosta tytöstä oli kypsynyt kommunikoinnin taituri. ”Panostin myös liikkeen sisustukseen ja kodikkuuteen. Leikkaus maksoi vaivaiset seitsemän markkaa.”

Kilttejä ja ahkeria miehiä

Saga oli 19-vuotias, kun hän tapasi tulevan aviomiehensä Pelle Österlundin.

”Hän oli jo aiemmin käynyt serkullani parturoitava, jolloin olin häntä sillä silmällä katsellut.”

Pari vuotta myöhemmin rakkaus roihahti. He menivät naimisiin ja saivat tyttären Sagan ollessa 21-vuotias.

”Parturoin kotona pari vuotta, kun tytär oli pieni. Siinä lapsi jäi kyllä hiukan paitsioon.”

Kun Saga oli 49-vuotias, hänestä tuli leski. Aviomies kuoli syöpään.

”Meillä oli hyvä suhde. Mieheni oli ollut ahkera ja kiltti ja arvostanut minua.”

Pari vuotta myöhemmin 51-vuotias Saga tapasi tansseissa 27-vuotiaan Stickan Anderssonin, josta tuli Sagan avomies. 24 vuoden ikäero ei haitannut.

Autoalalla työskentelevällä Stickanilla ja Sagalla synkkasi kaikilla tasoilla. Elämä kukki jälleen.

”Stickankin on kiltti ja ahkera. Meillä on paljon puhuttavaa.”

Aluksi ihmiset ihmettelivät ääneen ja puhuivat selän takana heidän ikäerostaan. Mutta rakastuneet olivat vahvoja, eivätkä välittäneet moisista.

Ajatus eläkkeelle lähdöstä

64-vuotiaana Sagan ajatuksissa kävi pikaisesti ajatus eläkkeelle jäämisestä.

Siihen olisi ollut tilaisuus, kun kiinteistö, jota hän vuokrasi, myytiin.

”Mutta ei minun aikani vielä silloin ollut. Työ oli elämäni, josta nautin täysin siemauksin.”

Saga vuokrasi uuden kiinteistön kuukauden päästä ja jatkoi töitään. Asiakkaista ja heidän perheenjäsenistään oli tullut vuosikymmenten aikana läheisiä, useista jopa sydänystäviä. Tuhansien hiustenleikkuiden ympärille kietoutui monta tarinaa ja tapahtumaa.

Eräässä vaiheessa Saga vuokrasi liikkeelleen tilat eräältä yhdistykseltä. Vuokrasopimuksessa luki, että Sagalla on oikeus toimia tiloissa niin kauan, kuin hän haluaa. Kuuden vuoden jälkeen yhdistys antoi kuitenkin ymmärtää, että ehkä Sagan olisi aika lähteä eläkkeelle.

”Olin muutamien vuosien ajan itsekin jo kypsytellyt asiaa, mutta siitä ei vain tullut mitään. Olin terve ja pirteä. Työ oli intohimoni ja elämäntapani, iso osa identiteettiäni”, Saga kertoo.

Mutta, kun Stickan ja Sagan tytärkin olivat samaa mieltä yhdistyksen kanssa, Saga taipui. Hän alkoi kypsytellä ajatusta eläkkeelle lähdöstä tosissaan.

Loppu ja alku

Kun Saga joulukuussa 2012 sulki viimeisen kerran parturiliikkeensä oven, hän astui tuntemattomalle alueelle. Silloin tuli haikeus ja pelko. Hän pähkäili, miten elämä tulisi muuttumaan. Osaisiko hän olla eläkkeellä ”työttömänä”?

Saga ei hevillä saanut asiakkaitaan tai heidän perheenjäseniään mielestään.

”Uni ei tullut. Mietin öisin heitä jokaista erikseen. Itkin ja itkin.”

Puoli vuotta oli aika mustaa aikaa. Mutta sitten Saga ikään kuin heräsi uuteen elämään. Sopeutumisessa auttoi se, kun hän edelleen kävi leikkaamassa muutamia luottoasiakkaitaan heidän kotonaan. Siellä puhuttiin maailmanmenosta pullakahvien kera.

Saga myöntää nyt, että eläkkeelle lähteminen oli hänen paras päätöksensä.

”Nyt on enemmän aikaa itselle, Stickanille ja läheisille. Tekemistä riittää kodin sisälläkin, sillä olen pedantti ihminen.”

Trampoliinipomppuja

Saga herää joka aamu kello seitsemältä, aina huonolla tuulella. Hän on väsynyt, vaikka on nukkunut hyvin.

”Kiitän Jumalaa uudesta päivästä ja juon kaksi kupillista mustaa kahvia. Sitten jumppaan ja venyttelen.”

Kerran viikossa Saga pomppii kellarissa pienellä trampoliinilla. Hän pitää makeasta, vaikka se ei näy päällepäin. Päivittäin kahvin kanssa uppoaa pulla jos toinenkin. Lisäksi parit karamellit sulavat suuhun.

Pääaterian hän nauttii vasta illalla: kotiruokaa kasvisten kera.

Saga on jo yli 40 vuotta popsinut vitamiineja, omega 3:sta, kalsiumia ja magnesiumia. Lääkkeitä hänellä ei ole tähän päivään mennessä ollut yhtäkään. Lisäksi asunto on ollut 40 vuotta kolmannessa kerroksessa hissittömässä kerrostalossa. Lienevätkö raput yksi tärkeä syy Sagan hyvälle voinnille?

Henkisesti nuori

”Fiininä” naisena ja oman tiensä kulkijana Saga on aina pitänyt linjansa. Tuulipuku ei ole ollut hänen juttunsa, vaikka liikunta on aina kuulunut elämään.

Kampaajalla käynti on Sagalle edelleen tärkeää. Nykyään hän istuu kammattavaksi kerran tai kaksi viikossa.

”Aion käydä kampaajalla niin kauan kuin elän. On ihanaa istua alas, pistää silmät kiinni, olla vain ja nauttia. Se on luksusta.”

”Olen tottunut siihen, että tukka on hyvin. Siitä tulee hyvä olo.”

Hänen mahtavaa kiharapilveään on usein luultu peruukiksi.

Sagan tytär on 65-vuotias ja jäi eläkkeelle ennen Sagaa.

”Kahden lapsenlapsenlapsen kanssa on ihana viettää aikaa. Otan tyttäreni kanssa menetettyä aikaa takaisin. Käymme yhdessä jalkahoidoissa, syömässä ja ostoksilla.”

Saga tuntee olevansa henkisesti vielä nuori.

”En luokittele ihmisiä iän mukaan. On muuten jännä juttu, etten ole koskaan kuullut minusta sanottavan, että olisin vanha.”

X