Ennen buddhalaisena munkkina, nyt Tinderin pyörteissä – mitä tapahtui, kun Santeri riisui munkin kaavun?

Santeri Ahola eli vuosia buddhalaisena munkkina. Sitten hän palasi Suomeen ja aloitti maallisen elämän.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Tunnen tietynlaista haikeutta, koska kadotin luottamukseni sen elämäntyylin toimivuuteen”, Santeri kommentoi luopumistaan munkin elämästä.

Santeri Ahola eli vuosia buddhalaisena munkkina. Sitten hän palasi Suomeen ja aloitti maallisen elämän.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Santeri Ahola, 30, silittää sängen peittämää päälakea. Kaljuna vietettyjen vuosien jälkeen hiukset tuntuvat mukavilta.

Sen sijaan Suomen talvi hytisyttää.

”Onneksi on housut”, hän hymyilee.

Vaikeinta on ollut tottua käyttämään kenkiä.

Santeri luopui hiusten ja vaatteiden lisäksi pankkitilistään, kun hän marraskuussa 2009 lähti Suomesta Thaimaahan viettääkseen loppuelämänsä buddhalaismunkkina.

Joulukuussa 2013 hän palasi Suomeen ja riisui oranssin munkinkaapunsa.

Ensimmäisinä viikkoinaan kotimaassa Santeri on nauttinut eniten vapaudesta. Maallikkona hän saa esimerkiksi syödä mihin aikaan vuorokaudesta haluaa.

Lähtiessään Santeri joutui selittelemään, miksi nuori mies valitsee askeettisen elämän ja selibaatin.

Nyt hän perustelee, miksi perui päätöksensä.

Heittäytyminen

Santeri lähti thaimaalaiseen luostariin ensimmäisen kerran 20-vuotiaana.

Kiinnostus buddhalaisuuteen saattaa juontaa juurensa isän itsemurhasta Santerin ollessa kaksivuotias. Toisaalta hän toteaa aina etsineensä elämän tarkoitusta.

Teini-iässä Santeri kiinnostui meditaatiosta, tähysi kohti Intiaa ja ryhtyi joogaamaan.

Käänne tapahtui kesällä 2003, kun hän katsoi dokumentin buddhalaisuudesta.

”Sen jälkeen en ollut enää samanlainen kuin aiemmin.”

Muutaman kuukauden kuluttua Santeri hyvästeli läheisensä ja lähti luostariin. Kuinka elämänmittaisen päätöksen voi tehdä niin lyhyessä ajassa?

”Olen aina ollut heittäytyjä. Jostain innostuessani annan sille kaikkeni.”

Santeri viipyi luostarissa kaksi ja puoli vuotta.

Se ei ollut helppoa.

”Munkkina oleminen ei ole ihan itsensä kiduttamista, mutta jouduin luopumaan monista asioista.”

Elämänmuoto ei silti kadottanut viehätystään, vielä tuolloin.

Vakaa päätös

Palattuaan Suomeen Santeri opiskeli historiaa ja työkseen muun muassa maalasi taloja.

Ajatus luostariin palaamisesta iti mielessä.

Marraskuussa 2009 Santeri asteli Thaimaan Rayongissa sijaitsevaan Wat Marp Jan -metsäluostariin. Hänestä tuli jälleen munkki.

Tällä kerralla Santeri vannoi loppuelämäänsä koskevan munkin valan. Hänen nimekseen tuli Thanavuddho Bhikkhu.

Santeri valitsi Wat Marp Janin, koska halusi opettajakseen sen apotin, kuuluisan ja arvostetun Ajahn Ananin.

”Tunsin suurta luottamusta häntä kohtaan.”

Luostari edustaa theravada-buddhalaisuutta. Koulukunnan tärkeimpiä sääntöjä on 227, vähempiarvoisia tuhansia.

Rikkeitäkin on eriasteisia.

”Pienimmistä riittää tunnustaminen. Vakavammat vaativat erilaisia seremonioita hyvityksekseen.”

Joitain rikkomuksia ei voi sovittaa lainkaan.

”Pahin rikos on selibaatin rikkominen.”

Santeri myöntää, että selibaatti oli hänelle suuri haaste.

”Pitkällä tähtäimellä naisen kaipuu on suuri. Ruoan vähyyteen tottuu.”

Selibaatista johtuvat myös monet kärhämät luostareissa.

”Lähes kaikki thaimaalaiset miehet ovat luostarissa jossain vaiheessa elämäänsä. Kaikki eivät ole siellä omasta halustaan vaan vanhempien vaatimuksesta. Selibaatti on omiaan kuumentamaan tunteita.”

Ristiriitoja aiheuttivat myös asukkaiden erilaiset taustat. Santeri luonnehtii osaa luostareista kansallisuuksien ja kulttuurien sulatusuuneiksi.

”Luostareissa on samanlaisia ihmissuhdekuvioita kuin työpaikoillakin. Riidat saattavat äärimmillään olla verisiä.”

Solmu sydämessä

Munkin arki vaihtelee sen mukaan, missä luostarissa hän on. Suurissa luostareissa päiväohjelma on tarkasti määritelty, pienissä on paljon vapaa-aikaa henkilökohtaista harjoittelua, esimerkiksi meditointia varten.

Yhteistä kaikille luostareille on almukierros, jolle suunnataan auringon noustessa. Jokaisella munkilla on almukulho, johon maallikot lahjoittavat ruokaa. Rahaakin annetaan, mutta periaatteessa sitä ei pitäisi ottaa vastaan.

Saatu ruoka katetaan luostarissa suureen buffetpöytään. Aamupäivän ateria on munkeille vuorokauden ainoa.

”Iltapäivällä neljän ja kuuden välillä munkit saavat juoda teetä ja syödä hieman suklaata.”

Suurissa luostareissa päivässä on useita ohjattuja hartaushetkiä ja työrupeamia. Metsäluostareissa yleisin työ on lehtien lakaisu.

Santeri viihtyi parhaiten pienissä luostareissa, joissa munkki voi elää kuin erakko almukierroksen jälkeen.

”Munkkeuden tarkoitus on sisäisen elämän ja omien ajatusten kohtaaminen. Yksin ollessa joutuu aika syvälle omaan mieleen.”

Moni lähtee luostarista, koska ei pysty olemaan itsensä kanssa. Myös Santerilla oli hetkiä, jolloin hän kyseenalaisti päätöksensä.

”Yksi puoli minusta ei olisi koskaan halunnut palata luostariin.”

Ensimmäinen epäilyksen hetki oli heti munkiksi vihkiytymisen jälkeen. Santeri oivalsi, ettei hänen suurin haasteensa olekaan selibaatin ja muiden sääntöjen noudattaminen.

”Minulle heräsi epäilys. Entä jos päätökseni ei ole oikea? Entä jos buddhalaisuus ei ole oikeassa?”

Santeri ei antanut itselleen lupaa lähteä pois, vaikka huomaisi erehtyneensä.

”Päätin uskoa sokeasti, olla kyseenalaistamatta mitään.”

Jälkeenpäin hän ymmärsi, että ehdoton vala teki solmun hänen sydämeensä.

”Se teki kaikesta pakonomaista. En pystynyt kohtaamaan aidosti niitäkään asioita, jotka ovat hyviä ja oikein.”

Epäilys

Santeri pitää kertomuksessaan pitkiä taukoja, harkitsee ja asettelee sanojaan. Opettajan arvostelua pidetään huonona käytöksenä.

”Opettajani kertoi omaavansa yliluonnollisia kykyjä ja psyykkisiä voimia. Hän tarinoi kohtaamistaan henkiolennoista ja esimerkiksi entisistä elämistäni.”

Santeri halusi uskoa kuulemaansa.

”Kuitenkin jokin osa minussa pelkäsi, etteivät hänen kertomuksensa ole totta. Epäilys oli olemassa, mutta tukahdutin sen.”

Kerran opettaja toi Intian matkalta oppilailleen tuliaisiksi pieniä helmiä, joita väitti pyhäinjäännöksiksi.

”Sanotaan, että valaistuneen henkilön jäämistöstä muodostuu näitä reliikkejä, kun hänet poltetaan.”

Santerista pieniin muovipusseihin pakatut palaset eivät voineet olla peräisin pyhän miehen jäännöksistä.

”Paketit olivat kuin toribasaarista ostettuja, kitsch-tyylinen buddhan kuva päälle painettuna.”

Hän esitti epäilynsä opettajalleen. Tämä vakuutti tuliaisten aitoutta vedoten legendaan.

”Sen mukaan helmet nousevat pintaan ja kerääntyvät yhteen, kun ne laitetaan veteen.”

Santeri kokeili.

”Eivät ne mihinkään nousseet.”

Santeri ei enää ottanut asiaa puheeksi. Vähän ajan kuluttua opettaja lähetti hänet rakentamaan uutta metsäluostaria.

”Minusta oli tullut hänen luottomunkkinsa. Olin ollut jo aiemmin rakentamassa useita luostareita ja selviytynyt haasteista hyvin.”

Opettajan vierailu tämänkertaisella työmaalla oli lopullinen käännekohta.

”Hän oli väsynyt ja pahantuulinen eikä jaksanut esittää tavallista roo-liaan. Näin hänet todellisena. Kun hänen kuorensa tippui, en enää pelännyt häntä.”

Pian sen jälkeen Santeri lähetettiin rakentamaan luostaria Australiaan. Sieltä käsin hän ilmoitti Ajahn Anille sanoutuvansa irti hänen vaikutuspiiristään.

Munkin kaavuista Santeri ei ollut vielä valmis luopumaan.

”Olin kuullut paljon hyvää Sri Lankasta, joten lähdin sinne.”

Ensimmäinen askel

Luostarisäännöstö kieltää rahan käytön, mutta käytännössä suurin osa munkeista rikkoo määräystä.

Santerille sen noudattaminen oli pitkään kunnia-asia.

”Katsoin arvostelevasti rahaa käyttäviä munkkeja. Minua häiritsi tekopyhyys, sillä he eivät tehneet sitä julkisesti vaan salaa.”

On sanottu, että rahan käyttö on ensimmäinen askel kohti luostarista lähtemistä.

”Kai siinä on jotain perää. Ilman rahaa olin täysin riippuvainen muiden hyvyydestä. Raha antoi vapauden hallita omaa elämää.”

Santeri alkoi käyttää rahaa Australiassa. Hän sai pieniä summia perheeltään ja paikallisten lahjoittamana.

Siirryttyään Sri Lankaan hän salli itselleen yhä enemmän vapauksia.

Hän kertoo blogissaan, kuinka pelasi perheensä lähettämällä tietokoneella shakkia ja nettipokeria. Iltapäiväteehen hän kaatoi salaa maitoa.

Mitä tapahtui askeettiselle elämälle?

”Lähtiessäni Thaimaahan uskoin, että valaistuminen muuttaa ihmistä perusteellisesti. Sen jälkeen ei enää tunne esimerkiksi vihaa. Sri Lankassa päädyin siihen, ettei se ole niin. Valaistunut ei kiellä tunteitaan vaan katsoo niitä ikään kuin ulkopuolelta.”

Samalla Santeri myönsi itselleen, ettei munkkina oloon riitä valan vannominen.

Vapaus

Santeri palasi Suomeen munkin kaavussa ja varvassandaaleissa. Hieman ennen joulua hän järjesti juhlan, jossa riisui kaapunsa.

”Minulle oli tärkeää luopua kaavusta puhtaana. Vaikka kyseenalaistin sääntöjä, en rikkonut niitä. Jos joskus haluan mennä takaisin, ovi on avoin.”

Santeri ei pidä paluuta todennäköisenä. Sen sijaan hän kirjoittaa kirjaa kokemuksistaan ja harkitsee jatko-opintoja.

Mielessä pyörii myös mahdollisuus parisuhteeseen.

”Minulla ei ole silti pakottavaa tarvetta jonkun löytämiseen. Viihdyn hyvin myös yksin.”

Santeri ei kadu luostariin lähtöään.

Mutta.

”Ennen lähtöä minulla oli suhde, joka olisi voinut kehittyä vakavaksi. Tunnen tiettyä surua, kun ajattelen, mitä olisi voinut olla.”

Voiko suhde alkaa uudelleen?

”En tiedä. Ehkä.”

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 5/2014.

Santeri kirjoittaa elämästään blogissaan.

X