Ensimmäinen joulu mummina – ”Nyt on lupa innostua”

Jaa artikkeli
Koristelua kolmessa polvessa: Lotta, tytär Anna ja Amelia joulupalloja ripustamassa. © Tommi Tuomi
Joulu pian vuoden täyttävän lapsenlapsen kanssa tulee uudelle mummillekin kuin ensimmäistä kertaa. Ihmeellisen vuoden päätteeksi mummikin saa lumoutua joulusta, noudattaa perinteitä tai luoda omia.

Amelia tarkastelee joulupalloja niin ihastuneena kuin voi vain sellainen, joka ei ole koskaan niitä nähnyt. Minä, uusi mummi, silmäilen kymmenkuista Ameliaa yhtä ihastuneena, aivan kuin itsekin näkisin joulupallot ensi kertaa.

Näenkin ne ensi kertaa lapsenlapseni silmin.

On tunnustettava, etten ole koskaan pitänyt itseäni kummoisenakaan jouluihmisenä. Puolisoni Markuksen vuoksi olemme asuneet aika ajoin eri maissa, ja kaukana läheisistä vietettyihin jouluihin on liittynyt myös kaipuuta ja haikeutta. Mutta nyt olen siellä missä pitääkin.

Kiitos Amelian, saan jälleen lumoutua piparitaikinasta, joululahjapa­pereista, kuusenkoristeista ja joulumusiikista, jota rakastan. Aion laulaa Amelialle ja lukea hänelle jouluaiheisia kirjoja.

Ja jos joulut omien lasten kanssa menivät joskus hiukan sekavasti, vapaapäiviä laskeskellen ja velvoitteita sekä toivelistoja täytellen, nyt on lupa innostua. Mummina kaiken kokee toisin, joulunkin. Täältä tullaan, ensimmäisen vuosikerran joulumummi!

Ensimmäiset joulupiparit! Muottien ja taikinan kanssa touhuilu on uutta kymmenkuiselle Amelialle. © Tommi Tuomi

Ensimmäiset joulupiparit! Muottien ja taikinan kanssa touhuilu on uutta kymmenkuiselle Amelialle. © Tommi Tuomi

Perhe koolla tavalla tai toisella

Toukokuisena maanantaina 2020 joulu on vasta kaukainen ajatus, kun tropiikin aurinko piirtää parkettila­ttialle valoläikkiä lasiovien läpi. Ruokahuoneessani Mosambikin pääkaupungissa Maputossa, yli 15 000 kilometrin päässä Suomesta, minua tervehtii näytöllinen iloisia kasvoja.

Eri maissa hajallaan asuva perhekuntani oivalsi koronapandemian aiheuttaman Zoom- ja Teams-buumin myötä, että jos äitini syntymäpäivätapaamista ei voida Helsingissä järjestää, teknologian turvin voimme edes leikkiä tapaavamme, vaikka keskustelu ruudulla onkin kömpelöä.

Erityisen upeaa on, että 88 vuotta täyttävä sankaritar löysi lapsenlapsensa puhelimessa antamin ohjein Zoomin ja kirjautui siihen ihan itse.

Tarkastelen tuttuja kasvoja. Pian 28 vuotta täyttävä tyttäreni Anna häärii koneensa äärellä. Panen merkille, että hänen huulillaan karehtii aavistuksenomainen hymy.

Me molemmat olemme tulevan joulun tienoilla saamassa uuden roolin. Toistaiseksi vain toinen meistä tietää sen.

Amelia on punaisissaan mummin mielestä maailman suloisin joulutonttu. © Tommi Tuomi

Amelia on punaisissaan mummin mielestä maailman suloisin joulutonttu. © Tommi Tuomi

10 vuodessa ehtii tapahtua paljon

Joulukuussa 2020 hikoilen tutussa Helsingissä lelukauppojen ostoshyörinässä. Niin siinä kävi, että kymmenen ulkomaanvuoden aikana vanhenin nopeasti: lähdin Suomesta ekaluokkalaisen äitinä ja palasin mummina.

Jouluostokset saavat ihmiset liikkeelle outoinakin aikoina. Minulla on tehtävistä tärkein, olen ostamassa ensimmäistä lahjaa lapsenlapselleni.

Zoom-kokouksesta on nyt yli seitsemän kuukautta. Se hymynkarehan kätki uutisen.

”Tein pari tuntia sitten kaksi vahvaa positiivista raskaustestiä. En ymmärrä, miten se voisi olla mahdollista.”

Jouluseimi on muisto Mosambikista, jossa mummi sai ensi kertaa kuulla Amelian tulosta. Tytär Anna sai maasta myös innoituksen lapsensa nimeen hoidettuaan orpo­kodissa pientä Ameliaa. © Tommi Tuomi

Jouluseimi on muisto Mosambikista, jossa mummi sai ensi kertaa kuulla Amelian tulosta. Tytär Anna sai maasta myös innoituksen lapsensa nimeen hoidettuaan orpo­kodissa pientä Ameliaa. © Tommi Tuomi

Jymyuutinen

Kokousta seuranneessa viestissään Anna vannotti, etten kertoisi ihan vielä kenellekään.

Paljastan nyt, että tuleva mummi on vain ihminen. Pelkäsin halkeavani, ellen voisi jakaa jymyuutistani kenenkään kanssa.

Valitsin turvallisen salaliittolaisen eli Maputossa itävaltalaisen ystäväni Angelikan. Hän auttoi minua pitämään suuni kiinni kotona.

Nyt siis tutkin Stockmannin leluosaston jouluhoukutuksia otsa rypyssä. Markukselta ja minulta oli toivottu uudenvuoden tienoilla syntyvälle vauvalle pehmustettua leikkimattoa. Sellaista, jonka ylle levittyvään kaareen voi ripustaa kaikenlaista kiinnostavaa helistimistä pehmoleluihin.

Mummina olo on aika hauskaa, jos sen myötä pääsee jälleen lelukauppoihin. Järjen ääni päässäni muistuttaa, että vastahan minä selvisin niistä ulos – kuopukseni syntymästä ei ole kuin 16 vuotta.

Leikkimatto löytyy ja kääritään joulupaperiin. Paluumatkalla kökötän talvitamineissani raitiovaunuissa saalis sylissäni ja tunnen ylpeänä suoriutuneeni ensimmäisestä tehtävästäni oikeana joulumuorina.

Punainen vai kultainen tähti kuusen latvaan? Mummi Lotta Ehrnrooth antaa lapsenlapsensa Amelian päättää. Tommi Tuomi

Perhe on perhettä

Viime joulun alla haimme entiseltä kollegalta virattomiksi jääneet lastenvaunut. Kotona tuleva Opa ja minä olemme kärryjen kanssa kummissamme – miten nämä koottiinkaan? Mikä tuo osa on, mihin peitto kiinnitetään?

Markus on saksalaissyntyisenä päättänyt totella isoisänä Opan nimeä, koska Saksassa isovanhemmat ovat Oma ja Opa. Tuleva opuus riehaannuttaa hänet. Ennen joulua eteiseen ilmestyy yllättäviä tarvikkeita: rintareppu ja pupunkorvainen haalari.

”Näitä voi varmasti joskus käyttää”, Opa perustelee.

Onneksi Baby Björn -reppu kelpaa vuodenvaihteen jälkeen Annalle ja Amelian isälle Pekalle.

Bonus-etuliitteitä Markus ei ymmärrä lainkaan enkä minäkään niistä välitä, puhumattakaan turhista kilpailuasetelmista. Markus on ollut Annan elämässä siitä asti kun tämä oli kuuden vanha.

Mitä enemmän Amelialla on rakkautta ympärillään, sitä parempi. Kaikkia tarvitaan: Markusta, Annan Jari-isää, Pekan laajan perheen jäseniä Tampereella. Amelian isänpuoleinen mummi Minna saa pian seitsemännen lapsenlapsensa!

Rullatessani kollegani entisiä Teutonioita eteenpäin matkustan itse ajassa taaksepäin. Olen yhtäkkiä 34-vuotias ja työntelen omaa jouluvauvaani, keskimmäistäni, samantyyppisissä vaunuissa. Anna itse oli yhdeksänvuotias, jolla oli kiire katsomaan lähikaupan eteen pysähtynyttä poroa.

Amelian eno, Annan pikkuveli Luukas oli vuoden 2001 jouluvauva, jolle Ranskassa asuva sisareni Petra lähetti suloisen punaisen veluuripotkupuvun. Puku oli kuin iso joulukuusi, jonka oksilta roikkui lahjapaketteja. Petra nauroi, että vain höpsähtänyt täti voi lähettää tällaisen.

Amelia ei tiedä, mitä ajatella tonttulakista. © Tommi Tuomi

Amelia ei tiedä, mitä ajatella tonttulakista. © Tommi Tuomi

Mummi pystyy siihen, mihin äitinä ei ollut aikaa

Aivan erityinen vuosi, tammikuussa 2021 päivänvalon nähneen Amelian ensimmäinen vuosi, lähestyy nyt loppuaan. Se on ollut ihmeitä täynnä meille kaikille: Amelialle, hänen vanhemmilleen ja uusille isovanhemmille.

Joulun alla Amelia oppi konttaamaan ja ryhtyi tutkimusmatkailijaksi. Huomasin puutteen kodissamme. Meillä ei ole enää leluja, ei edes omien lasten vanhoja.

Olin edellisjouluna luvannut Annalle, että tarjoaisin lapsenvahtiapuani heti kun hän haluaa jatkaa rakasta ratsastusharrastustaan. Mummilupaus on lunastettu. Mutta vuosien muuttosiivoukset ovat pakottaneet karsimaan kodista kaiken sillä hetkellä tarpeettoman.

Minäkin tarvitsen ehdottomasti joululahjan, mummin selviytymispakkauksen. Desilitran mitat ja vispilät on äkkiä tutkittu, ja tekemisen puutteessa Amelia jahtaa taukoamatta kissaamme, joka on kyllä ällistyttävän kärsivällinen.

Tajuan, että Amelian kautta voin löytää jälleen leikin ilon – sen, johon omien lasten kanssa aika ei tahtonut riittää. Aika venyi ja venyi kuin kuminauha, mutta ”äiti tuu leikkimään”-huutojen kohdalla se usein napsahti poikki.

Mutta mummius, se merkitsee myös uusia mahdollisuuksia.

Innokkainkin joulutonttu voi väsähtää – onneksi on äiti, mummi ja välipala. © Tommi Tuomi

Innokkainkin joulutonttu voi väsähtää – onneksi on äiti, mummi ja välipala. © Tommi Tuomi

Levittäytyminen ympäri maailmaa

Joulupallot on sormeiltu, ja Amelia maistelee piparimuotteja. Kuinka onnellinen olenkaan siitä, että saan viettää joulua Suomessa.

Vasta nyt ymmärrän, millaisia haasteita maailman globalisaatio asettaa nykyajan isovanhemmille, kun työt vievät kauas. Tai miltä Markuksen ja minun vanhemmista on tuntunut, kun olemme pakanneet lapset lentokoneisiin ja kiidättäneet heidät pois.

Minusta olisi tuntunut surulliselta olla vuorokauden lentomatkan päässä silloin, kun Amelia syntyi. Ja erityisen surkealta tuntuisi olla joulu erossa.

Pitääkö mummin olla perinteiden välittäjä? Joulu on sitkeimpiä perinteiden linnakkeitamme, hyvässä ja pahassa, ja pysyvyyttähän me isoäiditkin kai edustamme. Mummolan joulut ovat monille tärkeitä lapsuusmuistoja.

Kukapa ei olisi lapsena maistellut makoisaa piparitaikinaa? © Tommi Tuomi

Kukapa ei olisi lapsena maistellut makoisaa piparitaikinaa? © Tommi Tuomi

Harry Pottereista ei luovuta

Omassa lapsuudessani joulut vietettiin kotona Helsingissä, mutta muualla Suomessa asuvat isovanhemmat olivat läsnä postin tuomien jännittävien pakettien kautta.

Omat kolme lastani taas tottuivat mummolan jouluihin, sillä vanhempani kutsuivat jälkikasvunsa perheineen aina luokseen joulunviettoon niin kauan kuin pystyivät.

Annan aikana syntynyt ikioma jouluperinteemme on Harry Potter -elokuvamaraton. Se sai alkunsa Berliinissä, kun piti keksiä jotain kaikkien mielestä mukavaa tekemistä joulunpyhien ulkosuomalaiseen hiljaiseloon.

Edelleen katsomme Potterit joka vuosi, vaikka tähän mennessä osaamme ne ulkoa.

Mummius tuo elämään lisää tulevaisuudenuskoa ja optimismia. Ne elokuvat, joista Amelia aikanaan innostuu, ovat vielä tekemättä. Amelian kanssa minulla on myös vapaus aloittaa aivan uusia perinteitä.

Olisiko hauska ajatus ostaa hänelle joka joulu uusi, ihka oma joulukoriste? Kelpuuttaisiko hän kokoelman aikuisena omaan kotiinsa, omaan kuuseensa?

Vai olisiko se hänestä ihan tylsä juttu? Valinta on Amelian.

Sydän, akka ja possu. Pipariperinne siirtyy sukupolvelta toiselle. © Tommi Tuomi

Sydän, akka ja possu. Pipariperinne siirtyy sukupolvelta toiselle. © Tommi Tuomi

Lapsi on lahja

Lapsi on lahja, sanotaan. Isoäidin roolissa sanonta konkretisoituu kirkkaasti. Amelia tuntuu oikealta ihmeeltä sikälikin, että hänen syntymänsä oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Vain seitsemän kuukautta ennen raskauden alkua lääkäri oli tokaissut tyttärelleni, että mahdollisuus vauvaan oli olematon, eikä hoitoa ollut.

Onneksi Anna ei lannistunut, vaan hankki toisen mielipiteen ja sai oikeanlaista apua.

Jouluna 2020 pieni ihme vasta valmistautui syntymään, mutta loi siitä huolimatta jo ympärilleen väkevää joulutunnelmaa.

Tämä joulu on Amelialle itselleen sikäli erityinen, että se tuo hänelle uuden sukulaisen, kun Jarin ja hänen vaimonsa Maria-Elenan perheeseen syntyy tyttövauva.

Amelian tätiä, häntä vuotta nuorempaa, odotetaan nyt kuten Ameliaa vuosi sitten: jouluvauvan laskettu aika on aatonaattona. Amelian äidinpuoleinen isoisä tulee olemaan yhtä aikaa vaarin ja tuoreen vauvan isän roolissa.

Veikkaan, että Ameliasta ja hänen tätösestään tulee pienen ikäeronsa vuoksi läheisiä leikkitovereita.

Ajattelen lempeästi menneitä vuosia: nuorena en osannut kuvitella, mitä kaikkea elämä myöhemminkin toisi eteen ja millaiseksi perhe rönsyilisi.

Kaikissa yhtälöissä perusmummia tarvitaan. Vielä senkin jälkeen, kun joulu on jo mennyt menojaan.

Mummi kuiskuttaa Amelian korvaan joulu­salaisuuksia. © Tommi Tuomi

Mummi kuiskuttaa Amelian korvaan joulu­salaisuuksia. © Tommi Tuomi

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 12/2021.

X