Rakkaan ravintolan konkurssi aiheutti häpeää ja surua monet sairastumiset eläneille Suihkosille – ”Myö ei saatais omistaa ees ommaa autoa”
Ihan kuin kummankin sairastuminen syöpään ei olisi riittänyt Suihkosille vastoinkäymisiksi. Tuli vielä korona-aika ja sitten hintojen nousu. Sitä ravintolanpitäjien talous ei enää kestänyt.
Yhteinen unelma, ravintola Kallavesj, laitettiin konkurssiin. Tila piti tyhjentää ja irtaimistoa viedä varastoon. Jaana ja Tarmo Suihkosella on paljon työtä kaiken siivoamisessa. © Matias Honkamaa
Loppuvuodesta 2021 Jaana Suihkonen teki paperihommia hänen ja miehensä Tarmo Suihkosen Kallavesj-ravintolassa Kuopiossa. Pahalta näytti. Oli näyttänyt jo pitkään. Takana oli molempien sairastelua ja pitkä korona-kausi. Lupaavasti alkanut syksy oli pysähtynyt koronan uuteen nousuun. Piti olla pikkujoulukausi, mutta tulikin pikkujouluton kausi.
”Silloin minä tajusin, että ei me ennää selevitä”, Jaana huokaa.
”Nyt on se on finaalissa”
”Tuolla oli Henrys´s pub. Siellä aloitin vuonna 1974. Ja tuolla on Ravintola Kummisetä. Sielläkin olin ”, Tarmo Suihkonen, 66, viittoilee ympärilleen, kun ajelemme Kuopion keskustassa.
Pian miehen pää taas kääntyy ja käsi osoittaa toisaalle. Pienen kaupunkikierroksen aikana käy äkkiä ilmi, että kaupunki on täynnä heille tuttuja ravintoloita ja muistoja. Kun on ollut alalla viitisenkymmentä vuotta, kuten Tarmo, tietää niin entiset kuin nykyisetkin ravintolat.
Sitten tullaan tärkeään paikkaan.
”Tuossa oli meidän Kallavesj ravintola 11 vuotta.”
Ajellaan hitaasti ohi. Talon ikkunoista näkyy vain pimeys, tilat ovat tyhjät.
Hän hymähtää kysymykselle, miltä tuntuu ajaa ohi.
”Ei tunnu miltään. Nyt on se on finaalissa.”
Ratissa Jaana Suihkonen, 60, on aivan hiljaa.
Syöpä pysäytti
Kesällä 2019 Tarmolta löytyi ruokatorven syöpä. Ensin ei tiedetty, voidaanko sitä edes leikata. Hoidot alkoivat heti, ja syksyllä tuli tieto, että leikkaus onnistuu marraskuussa.
Suihkosten pitkäaikainen tarjoilija oli jäämässä eläkkeelle. Jaana oli laskeskellut, että he pärjäävät kolmistaan kokin kanssa. Kun Tarmo sairastui, oli selvää, ettei pärjätä. Piti palkata uusi työntekijä.
Vajaa viikko leikkauksen jälkeen lääkäri tuli ja antoi Tarmolle lasin vettä.
”Lääkäri sanoi, että vedäpä tuo kitusiisi. Minulta oli ruokatorvi leikattu. Niin vain juominen onnistui. Silloin sattui olemaan minun syntymäpäiväni. Ei ole koskaan paraskaan samppanja tuntunut paremmalta kuin Kuopion kraanavesi silloin.”
Leikkaus meni muuten hyvin, mutta Tarmon äänihuulet vioittuivat eikä puhumisesta tullut oikein mitään. Se oli puheliaalle miehelle kova paikka eikä se ravintolan asiakaspalveluunkaan oikein sopinut. Toisaalta pian alkoi koronakausi. Se oli kaikille ravintoloille yhtä selviytymistaistelua.
”Kun et edellisenä päivänä tiennyt, saadaanko huomenna pitää auki”, Tarmo päivittelee.
Suihkoset pitivät paikan auki, niin kuin se koronakaudella oli mahdollista ja myivät take awaynä ruokaa.
”Olisihan sitä voinut miettiä, että oliko se järkevää”, Jaana alkaa pohtia, mutta Tarmo tuikkaa siihen nopeasti: ”Työ auttoi pitämään pään kasassa. Ja auttoi se minua kuntoutumaankin. Kasvisten pilkkominen teki hyvää kädelle.”
11 kuukautta leikkauksen jälkeen Tarmo pääsi äänihuulileikkaukseen. Se onnistui, ja puhetta solisi taas.
”Ehtikö siitä mennä viikko vai puolitoista, kun Jaana meni mammografiaan”, Tarmo alkaa muistella.
Se oli sellainen tavallinen joukkotarkastus. Taikka oli siihen asti tavallinen, kunnes röntgenhoitaja kysyi Jaanalta, onko tämä itse huomannut, että rinnan ulkonäkö oli muuttunut. Tuloksia olisi pitänyt odottaa neljä viikkoa.
”En voinut odottaa. Menin heti työterveyslääkärille. Hänkin tunsi jotain.”
Siitä sitten ultraan. Sitä ottaessaan lääkäri oli kironnut ääneen. Löytyihän se sieltä, rintasyöpä.
”Sain leikkauspäiväksi 27.11. Sama päivä kuin Tarmolla, mutta vuotta myöhemmin.”
Tuli vielä uusintaleikkaus. Siellä Jaana heräsi nukutuksesta kesken kaiken. Tuli pitkät sarjat sytostaatteja. Myöhemmin haavat eivät tahtoneet parantua.
Jaanaltakin lähti tukka. Kun se oli jo vähän kasvanut, otti Tarmo heistä selfien. Siinä kaksi melkein kaljupäätä hymyilee.
Syöpähoitojen myötä molemmilta lähti tukka ja Tarmolta parta. Kun ne olivat jo vähän kasvaneet, otti Tarmo heistä selfien. © Suihkosten kotialbumi
Yritettiin vielä, mutta konkurssi tuli
Vaikka Jaana jo silloin syksyllä 2021 näki, miten huonossa hapessa firma oli, jaksettiin uskoa tulevaan. Tai ainakin jaksettiin yrittää.
”Että jos kuitenkin. Me oltiin menty jo kauan sillä ajatuksella, että kun tästä vastoinkäymisestä taas päästään yli, niin sitten on helpompaa.”
Vaan kun yhdestä selvittiin, tulikin vastaan uusi vastoinkäyminen.
Sitten tuli alkutalvi 2022, hinnat alkoivat nousta vauhdilla ja laskupinot kasvoivat.
”Haettiin itse tavarat tukusta. Monta kertaa palasin laskun kanssa takaisin tarkastamaan, että voiko tämä olla totta: näin kallista.”
Käytiin juttelemassa uusyrityskeskuksessa. Tehtiin laskelmia. Yritettiin selvitä.
”Me maksettiin lainoja loppuun saakka”, Tarmo kertoo.
Sitten tuli huhtikuinen päivä, jolloin oli sovittu tapaaminen ravintolatilan isännöitsijän kanssa. Suihkoset olivat toiveikkaita. Voitaisiin vielä käydä tilanne läpi ja neuvotella.
Vaan ei, vuokranantaja oli tehnyt päätöksensä: ravintolan pitäminen loppuu. Suihkoset saivat sanoa, minä päivänä liike lopetetaan.
He halusivat olla kesän yli.
Se seuraava kesä oli yhtä pitkää jäähyväistä. Suihkoset kertoivat ratkaisun vain lähimmille ihmisille. Muuten oleminen olisi käynyt liian raskaaksi.
”Eniten pelotti vakiasiakkaille kertominen.”
”Me mentiin sitten yrittäjäjärjestön lakimiehen luokse juttusille. Hänkään ei nähnyt ratkaisua. Sanoi, että miettikää nyt vielä, saisitteko rahoituksen jostain järjestymään”, Jaana kertoo.
Kyllä he miettivät, mutta ratkaisua ei löytynyt. Sitten yhtenä perjantaina Jaana ja Tarmo menivät käräjäoikeuden kansliaan ja jättivät konkurssihakemuksen. Se oli raskas päätös.
”Minulle kaikkein vaikein hetki oli nimen kirjoittaminen konkurssihakemukseen. Se ei ollut sellainen loppu, jonka olimme miettineet meidän yhteiselle ravintolallemme”, Jaana huokaa.
Tästä ovesta Suihkoset kulkivat 11 vuotta omaan ravintolaansa. ”Ei tämä ollut sellainen loppu, kuin oli mietitty”, Jaana sanoo. © Matias Honkamaa
”Ajattelin, että nyt se on tässä”
Jaanaa tuleva pelotti.
”En tiennyt, mitä kaikkea on edessä. Sen arvasin, että valtava paperisota on ainakin tulossa.”
Tarmo koki ratkaisun helpotuksena. ”Ajattelin, että nyt se on tässä.”
Tarmo sanoo ettei edes muista enää kaikkia ikäviä hetkiä.
”Tarmo osaa sulkea ikävät asiat ulkopuolelle. Kun hänelle tuli syöpä, minä jo ajattelin, että meidän yritys loppuu siihen, kun ei voinut tietää, onko Tarmolla enää elonpäiviä. Soitin hänelle murheissani, mutta hän sieltä sairaalan sängystä heti pyysi, että tuonko hänelle tyhjän kirjan, johon voi piirustella ja kirjoittaa”, Jaana kertoo.
Tarmoa maalaaminen ja piirtäminen ovat helpottaneet monissa vaikeuksissa vuosikymmenten ajan.
Ravintolan kirjanpitoa on varastossa. Konkurssi vaatii valtavasti paperityötä. © Matias Honkamaa
Häpeä konkurssista
”Kun tieto konkurssista julkaistiin paikallisessa lehdessä, me jäimme viikoksi kotiin. Ei lähdetty mihinkään. Häpeä oli niin kova”, Jaana kertoo.
Kun viikko oli kärvistelty, päätettiin, että piileskely riittää ja lähdettiin ulos.
”Tuli tunne, että nyt pitää päästä pois kotoa. Kun ei me oltu tehty mitään väärää”, Jaana kertoo.
Ensimmäinen reissu tehtiin kauppahalliin kahville. Siellä törmäisi varmasti tuttuihin. Tultiin kerralla esille.
”Oli lämmin vastaanotto”, Tarmo muistaa.
Tässä surussa Suihkosia on lohduttanut kollegoiden antama arvostus. Syksyllä, konkurssin jälkeen, he saivat Matkailu- ja ravintolayrittäjien ry MRY:N kunniamerkin elämäntyöstä matkailu-ja ravitsemisalan hyväksi.
”Se oli meille iso asia”, Jaana sanoo.
Valoa tunnelin päähän antoi myös se, että Jaana työllistyi vuokratyöfirman kautta paikalliseen Lapland Hotelsiin.
Alkusyksystä Tarmon syöpä uusi ja hän joutui uudestaan hoitoihin. Parantumaton ruokatorvensyöpä tulee vaatimaan hoitoa ja tarkkailua vielä pitkän aikaan. Sitten loppusyksyllä Tarmo joutui keuhkokuumeen takia sairaalaan. Yskä vaivaa vieläkin, pari kuukautta sairastelun jälkeen.
”Kun vielä hyvä ystävä kuoli, tuli sellainen olo, että meinas ruveta huvittamaan kovin vähän”, Tarmo kertoo.
Jaanan mielessä oli elänyt pieni toivo, josko jossain vaiheessa olisi voinut vielä jotenkin jatkaa yrittämistä. Syksyn sairastelut veivät sen haaveen.
”Ei meillä ollut enää mitään mahdollisuutta.”
Mutta muuten on päästy eteenpäin. On päästy, vaikka autokin piti myydä pois konkurssin takia.
”Myö ei saatais omistaa ees ommaa autoa”, Tarmo tuhahtaa.
Kovemmat keinot käyttöön
Kun synkkä hetki tulee, Suihkosilla on keinoja selvitä.
Hyvinä aikoina on lähdetty Italiaan. Suihkosten Italian rakkaus on Kuopiossa niin tunnettua, että konkurssiuutisenkin jälkeen heille sanottiin, että täälläkö te vielä olette, ettekö menneet Italiaan.
”Vähän vaikea oli mennä, kun tilillä oli 82 senttiä rahaa”, Jaana hymähtää.
”Yhdessä me on menty läpi ilot ja surut. Kun miettii, miten me on selvitty, niin kai me on osattu tehdä jotain oikein”, Tarmo tuumii, katsoo Jaanaa ja hymyilee.
Selviytymiseen on pitänyt ottaa kauniita muistoja kovemmat konstit käyttöön: ”Me vertailemme kummalla on ollut vaikeampaa lapsuudessa”, Tarmo paljastaa ilkikurisesti.
Jos sekään ei riitä, aletaan muistella menneitä sukupolvia. Tarmon äiti kun oli Karjalan evakko ja joutui jättämään kotinsa kahdesti, ja molempien vanhemmilla oli omat, kovat elämänkokemukset, riittää vertailtavaa.
Lue myös: Anna-lehti: Muotisuunnittelija Jenni Alava teki konkurssin ja löysi rauhan Lapista
Matkustelu, erityisesti Italiaan, on aina antanut Suihkosille iloa ja voimaa. © Suihkosten kotialbumi
Joskus Suihkoset pitivät ravintolassa teemailtoja, joissa tutustuttiin maan viineihin. © Suihkosten kotialbumi