Marjo Kämäräinen
”Korvessa asuminen antaa enemmän kuin ottaa. En joudu enää etsimään itseäni”, Marjo Kämäräinen sanoo. © Tommi Tuomi

Korven keskellä Kuusamossa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Nuorena Marjo Kämäräinen vannoi, että Kuusamoon hän ei jää. Vuodet kaupungissa kuitenkin opettivat, että hänet on tarkoitettu asumaan luonnon lähellä.

Joka puolella kaikui tasainen pulputus, sitten välillä terävämpi kujerrus. Marjo Kämäräinen makasi makuupussissa maassa ja odotti. Alkoi olla hämärää.

Joka kevät kymmenet teeret saapuvat Marjon talon viereiselle heinittyneelle pellolle soidinmenoihinsa. Aiemmin Marjo oli kuvannut niitä olohuoneen ikkunasta, mutta nyt hän halusi nähdä linnut lähempää.

Marjo makasi liikkumatta ja toivoi, että linnut tulisivat edes näköetäisyyden päähän. Teeret saapuivat lähemmäs kuin hän arvasikaan. Yksi jopa käveli makuupussin yli.

Kun kaksi suurta urosta taisteli aivan Marjon kasvojen lähellä, Marjo hautautui syvemmälle makuupussinsa sisälle ja pidätti hengitystään. Hän yritti olla mahdollisimman huomaamaton.

Soidinmenot jatkuivat koko yön eikä Marjo malttanut nukkua. Meteli oli niin valtava, ettei uni olisi tullutkaan. Vasta aamun sarastaessa äänet vaimenivat, Marjo keräsi tavaransa ja hiippaili talon sisälle.

Miten hieno yö!

Hän kiitti itseään siitä, että oli uskaltanut tehdä ison ratkaisun elämässään ja muuttanut lapsen kanssa asumaan keskelle korpea vaikka moni uskoi, ettei siitä tulisi mitään.

Nuorena heräsi kaipuu kaupunkiin

Marjo Kämäräinen kasvoi maalla Kuusamon ja Rukan välissä ja nautti luonnossa liikkumisesta, kalastuksesta ja kävi mielellään hillassa. Molemmat vanhemmat sorsastivat, ja isä kävi jänismetsällä.

Kun vanhemmat ampuivat kiekkoja ampumaharjoituksissa, Marjo etsi siskonsa kanssa ehjät kiekot. Isä myös opetti häntä ampumaan ilmakiväärillä.

Marjo muistaa vihastuneensa, kun liiterin oven pielessä roikkui kuollut jänis.

”Ihmettelin, miksi viaton luontoeläin on pitänyt tappaa.”

Myöhemmin Kuusamo alkoi tuntua liian pieneltä. Hän halusi nähdä maailmaa ja uskoi, että isossa kaupungissa elämä olisi hienompaa. Olisi paljon virikkeitä ja ystäviä.

”Ajattelin, että vanhempana lähden Kuusamosta niin kauas kuin mahdollista enkä tule ikinä takaisin.”

Marjo asui muutaman vuoden Rovaniemellä, mutta kaupunkielämä ei tuntunut omalta. Kuva vuodelta 2011. © Kotialbumi

Marjo asui muutaman vuoden Rovaniemellä, mutta kaupunkielämä ei tuntunut omalta. Kuva vuodelta 2011. © Kotialbumi

Matkailualan restonomiksi Rovaniemellä – Ihmisten katseiden alla elo ahdisti

Marjo Kämäräinen lähti täysikäistyttyään opiskelemaan matkailualan restonomiksi Rovaniemelle. Aluksi Rovaniemi tuntui jännittävältä. Kaupunkielämässä oli uutuudenviehätystä, ja korkeakouluelämässä riitti rientoja.

Kasvissyöjälle kaupunki oli tuohon aikaan maaseutua helpompi asuinpaikka, sillä kauppojen valikoima oli monipuolisempi. Marjo oli jo Kuusamossa asuessaan vähentänyt lihansyöntiä, mutta Rovaniemellä hänestä tuli täysin kasvissyöjä.

Hiljalleen kaupungissa asumisesta katosi kuitenkin hohto, ja Marjo alkoi kaivata takaisin Kuusamoon, luonnon keskelle.

”Seinänaapureiden äänet kuuluivat sisälle, ja parvekkeella olin ihmisten katseiden alla. Väkijoukot alkoivat pelottaa. Ruuhka-aikana kassajonossa tuntui ahdistavalta.”

Marjo alkoi saada paniikkikohtauksia tilanteissa, joissa oli paljon ihmisiä. Hän lähti joskus bussipysäkiltäkin pois, jos kyytiä piti odottaa muiden ihmisten keskellä. Pelkkä lähikauppaan kävely tuntui välillä ylitsepääsemättömältä. Lopulta hän vetäytyi asuntoonsa, mutta sielläkin ahdisti.

”Tajusin, etten palaudu sosiaalisesta elämästä pienessä kerrostaloasunnossani. Kun asuin Rovaniemellä, en tiennyt, kuka olin. Silloin ei puhuttu vielä introverteistä ja oli vaikea hahmottaa, miksi väsyin. Nykyään en pysty enää ajamaan itseäni niin väsyneeksi, että saisin paniikkikohtauksen kaupassa. Tunnen omat rajani ja tiedän, milloin tarvitsen yksinoloa.”

Takaisin kotiin Kuusamoon

Marjo Kämäräinen alkoi viettää yhä enemmän aikaa kotiseudullaan. Hän ymmärsi, että hänelle on henkisesti tärkeää päästä luontoon. Rovaniemi on luontokaupunki ja metsä lyhyen ajomatkan päässä, mutta se oli Marjosta liian kaukana.

Kun ystävä soitti ja kysyi, milloin Marjo tulee takaisin Kuusamoon, päätös syntyi samalla hetkellä. Koulua oli vielä jäljellä, mutta Marjo irtisanoi heti asuntonsa, ettei voisi tulla toisiin aatoksiin.

”Kerrostaloasunnossa olin koko ajan ihmisten ympäröimänä ja tajusin, ettei minua ole luotu asumaan sillä tavalla.”

Seuraavassa kuussa Marjo muutti takaisin Kuusamoon.

Pian hänen elämänsä muuttui täysin.

Kova kaipuu omaan rauhaan

Rovaniemeltä muutettuaan Marjo Kämäräinen asui kolmisen vuotta Kuusamon keskustassa. Hän viimeisteli opintonsa ja sai heti töitä hankeaktivaattorina. Myöhemmin hän alkoi työskennellä Metsähallituksessa.

Kun Marjon ja hänen silloisen aviomiehensä tytär Pinja syntyi vuonna 2014, Marjo halusi jo korpeen, mutta ajatteli, että lapsen kanssa siellä olisi haastavaa asua.

Marjo liikkuu luonnossa tyttärensä Pinjan kanssa. Kun Pinja oli puolivuotias, he olivat Riisitunturilla patikoimassa ja heräsivät autiotuvasta päiväunilta, kun kaksi vanhempaa rouvaa uhkasivat tehdä Marjosta lastensuojeluilmoituksen, koska tämä oli tuonut lapsen ”sellaisiin oloihin”. © Kotialbumi

Marjo liikkuu luonnossa tyttärensä Pinjan kanssa. Kun Pinja oli puolivuotias, he olivat Riisitunturilla patikoimassa ja heräsivät autiotuvasta päiväunilta, kun kaksi vanhempaa rouvaa uhkasivat tehdä Marjosta lastensuojeluilmoituksen, koska tämä oli tuonut lapsen ”sellaisiin oloihin”. © Kotialbumi

Kaipuu omaan rauhaan alkoi kuitenkin käydä ylivoimaiseksi. Hän halusi asua syrjässä, jossain, missä ei kuuluisi ihmisten ääniä. Omakotitalossa asuessakin naapurit pystyivät huutamaan pensasaidan läpi.

”Huomasin, että vaikka viihdyn sosiaalisissa tilanteissa, ne ovat minulle silti uuvuttavia ja on pidettävä huolta, että lepoaikaa tulee tarpeeksi. Kun aloin etsiä taloa, tiedostin jo, että tulevan kodin on oltava luonnon keskellä.”

Marjo kuuli ystävältään myynnissä olevasta syrjäisestä talosta. Kun hän kävi katsomassa sitä, piha oli täynnä lunta ja aurinko juuri laskemassa. Marjo kiipesi suuren lumikasan päälle ja katsoi auringonlaskua. Kahdeksan kilometrin päässä olevan Riisitunturin huiput näkyivät pihaan.

”Sanoin, että taidan ottaa tämän. Taloa esitellyt naapuri kysyi, enkö halua edes kurkata sisälle. Sanoin, että tämä on tässä.”

Läheisetkin yllättyivät, kun Marjo muutti 2-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan korpeen. Moni ihmetteli, miten Marjo uskaltaa asua syrjässä.

”Kun muutin tänne, kylällä epäiltiin, että lähden ensimmäisen talven jälkeen.”

Tarina Marjo Kämäräinen Kuusamossa. © Tommi Tuomi

Marjo Kämäräisen kodista näkyvät Riisitunturin huiput. Kuusamon korvessa on kaikki hänelle tärkeä lähellä. ”Näiden seitsemän vuoden aikana on tullut koko ajan selkeämmäksi, kuka minä olen.” © Tommi Tuomi

Kasvissyöjästä tuli riistalla herkuttelija

Ikkunasta näkyy metsäaukea. Se sama, jossa Marjo Kämäräinen makaili viime toukokuussa teerten keskellä. Nyt aukea on vielä paksun hangen peitossa. Kevät on silti tulossa: aurinko paistaa ja lunta tupsahtaa puusta.

Marjon, 31, lapsi Pinja, 8, on vielä koulussa, mutta yläkerrassa koirat ujeltavat.

Marjo on asunut seitsemän vuotta punaisessa omakotitalossaan. Lähin naapuri on kahden kilometrin päässä, ja Kuusamon keskustaan on melkein 50 kilometriä.

Marjo hakee koirat yläkerrasta. Vuoden ikäinen weimarinseisoja Pablo ryntää haistelemaan vieraat, vanhempi sekarotuinen Rino tassuttelee hitaammin. Ne seuraavat emäntäänsä, kun Marjo esittelee ensimmäisen ampumansa hirven sarvia seinällä.

”Aiemmin vannoin, että sisälle ei tule raatoja.”

Elämänmuutos alkoi jo ennen maalle muuttoa. Kun Marjo oli raskaana, hän päätti alkaa syödä lihaa. Hän oli ollut vuosia kasvissyöjä, mutta oli syönyt huonosti. Hän halusi taata, ettei puutteellisilla ruokatottumuksillaan vaaranna lapsen terveyttä.

”Päätin alkaa syödä riistaa ja olin koko ajan sukulaisten ja ystävien pakastimilla kerjuulla. Ajatus kypsyi raskausaikana. Tajusin, että jos haluan jatkossakin syödä lihaa ja tarjota sitä lapselleni, on pakko alkaa metsästää.”

Marjon ase painaa 3–4 kiloa. Ase pitää puhdistaa myös metsästyskauden ulkopuolella ja suojata se kosteudelta. © Tommi Tuomi

Marjon ase painaa 3–4 kiloa. Ase pitää puhdistaa myös metsästyskauden ulkopuolella ja suojata se kosteudelta. © Tommi Tuomi

Äitiyslomalla metsästäjäksi

Marjo aloitti metsästyksen äitiyslomallaan. Kun Pinja oli puolivuotias, tuore äiti suoritti metsästystutkinnon, vuokrasi metsästysmaaoikeutta ja hankki aseluvan ja aseen. Lisäksi piti opetella myös ampumaan.

Marjo oli ampunut lapsena ilmakiväärillä muttei ollut koskenutkaan aseeseen vuosikausiin. Aluksi metsästys itsessään ei kiinnostanut, vaan mahdollisuus saada hirvijahdista pakastin täyteen eettistä lihaa.

Ensimmäisillä kerroilla hirvijahdilla Marjo istui passissa kaverin kanssa.

”Jos pitäisi tehdä yksin päätös ampua, hetket ovat niin nopeita, että varmasti jäisi ampumatta. Se on edelleen stressaavin ja jännittävin hetki. Kun on painanut liipaisinta, tekoa ei voi perua. Siksi tuntui helpottavalta, että vieressä oli kokenut metsästäjä antamassa komennon.”

Youtubesta sorsan suolistusohjeet

Marjon ensimmäinen saalis oli sorsa. Sitä ennen hän ehti jo menettää uskonsa käveltyään satoja kilometrejä ennen saalista.

”Siinä vaiheessa, kun sorsa putosi veteen, tajusin, että sehän pitää hakea sieltä rantaan. Rino oli mukana, mutta se ei ole metsästyskoira eikä siitä ollut apua. Ei auttanut kuin nöyrtyä ja kahlata veteen. Rannalla avasin Youtuben ja etsin ohjeet sorsan suolistamiseen.”

Nykyään Marjo tunnistaa, miltä näyttää metsä, jossa metso viihtyy.

Alkuhankaluuksien jälkeen metsästyksestä on tullut tärkeä harrastus. Marjo pitää etenkin linnunmetsästyksestä, vaikka itse saaliissa on vain vähän lihaa.

”Ei haittaa enää yhtään, että kävelen syksyisin satoja kilometrejä yhden linnun takia.”

Luonto, rauha ja hiljaisuus – Kaikki tärkeä on lähellä

Joskus sysitalven pimeimpinä hetkinä Marjolla iskee hetkellinen kaipuu entiseen elämäänsä.

”Jos on ollut pitkä päivä, tytär huonolla tuulella ja aura ei ole käynytkään, auto jää risteykseen ja pitää raahautua kotiin sieltä. Sitten lämmittämään pannu-uunia, että pääsee lämpimään suihkuun. Tuolla halkoliiterissä on tullut sanottua muutama kirosana.”

Hetki menee nopeasti ohi. Täällä kaikki hänelle tärkeä on lähellä. On luonto, rauha ja hiljaisuus.

Marjo työskentelee Naturpoliksessa biotaloushankkeen projektipäällikkönä ja on mukana myös kuntapolitiikassa sekä suositussa Ylen Eränkävijät-ohjelmassa. Jos hän asuisi muualla, hänellä ei olisi voimavaroja yhtä aktiiviseen elämään.

Nyt hän voi latautua luonnossa joka päivä.

Kun päivän työt on tehty, Pinja on nukkumassa ja koirat rauhoittuneet, Marjo seisoo talonsa portailla ja tuntee syvää rauhaa ja tyytyväisyyttä.

Nämä ovat hänen maansa ja tämä on hänen kotinsa.

Lue myös: Marjo Kämäräinen käy lintujahdissa Pinja-tytär mukanaan – Näin hän huomioi lapsen tarpeet eräretkillä

Marjo Kämäräinen

Pablo-koira kulkee Marjo Kämäräisen matkassa metsästysretkillä. © TOMMI TUOMI

X