Lastensuojelu auttoi, kun ”hyvän perheen” Fanny halusi teininä laitokseen – ”Ohjaajat olivat huipputyyppejä, aloin voida paremmin”
Nyt Fanny Nortamo auttaa ammattilaisia kehittämään lastensuojelua. ”Tärkeintä on, että nuori tulee kuulluksi”, hän sanoo.
Fanny Nortamo tuli äidiksi 16-vuotiaana laitosteininä. Nykysin hän asuu tyttärensä kanssa Tampereella.
Makuuhuone oli niin tilava, että siitä pystyi erottamaan olohuoneen Ikean hyllyllä. Seinillä hymyili lukuisat Antti Tuiskun kasvot. Huone oli kuin kenen tahansa teinitytön valtakunta, paitsi että se ei sijainnut kotona. Lastensuojelu oli järjestänyt Fanny Nortamolle paikan sijaislaitoksesta.
“Se oli ihana, kodinomainen paikka. Laitos oli siinä kohtaa paras ratkaisu”, Fanny Nortamo, 21, sanoo.
Vaikea murrosikä
Kun Fanny Nortamo oli 11-vuotias, hän sanoi sosiaalityöntekijälleen, että halusi muuttaa kotoa sijoitukseen.
Murrosikä oli vaikea. Hän karkaili, hengasi päivät ostarilla eikä käynyt koulussa.
”Oli väsynyt ja riittämätön olo. Tuntui, että vaikka pärjäsin koulussa kuinka hyvin, en riittänyt.”
Fanny sai lintsaamisesta huolimatta hyviä numeroita. Siksi hänen ongelmaansa ei heti otettu tosissaan.
Samoihin aikoihin mieli meni matalaksi ja Fanny sai masennusdiagnoosin. Avohuolto yritti tsempata koulunkäyntiin, mutta ei saanut Fannyn elämään ryhtiä.
Fanny asui tuolloin äitinsä kanssa Helsingissä. Vanhemmat erosivat, kun Fanny oli vauva. Isä asui toisella paikkakunnalla. Fanny oli niin kutsutusta ”hyvästä perheestä” ja kaikki oli päällisin puolin hyvin.
“Molemmat vanhempani kävivät töissä ja olivat ihan normaaleja ihmisiä, mutta minulla oli olo, etten tullut kotona kohdatuksi ja kuulluksi. Vanhemmillani oli omat kuormituksensa.”
Kun Fanny oli 13-vuotias, hänen toiveensa kuultiin, ja hän pääsi katsomaan laitospaikkaa. Tyttö ihastui laitokseen ja sai tahtonsa läpi. Hän ei vieraskoreuttaan kehdannut enää lintsata koulusta. Laitos oli iso, mutta samalla osastolla asui vain kahdeksan nuorta.
Sijaislaitoksissa ohjaajat saattavat vaihtua tiuhaan, mutta Fanny sai omassa asumuksessaan kasvaa samojen aikuisten ja myös saman sosiaalityöntekijän huomassa.
“Ohjaajat olivat huipputyyppejä, he tekivät työtä koko sydämellään. Harrastimme yhdessä musiikkia ja pelasimme jalkapalloa. Aloin voida paremmin.”
Fanny kävi kasiluokan uudestaan ja sai hyviä numeroita.
Yläkoulussa raskaana – lastensuojelu luotti
Fanny alkoi seurustella ja tuli raskaaksi. Vauvauutinen oli järkytys melkein kaikille muille paitsi Fannylle itselleen. Hän oli jo aiemmin ajatellut, että jos tulee raskaaksi, pitää vauvan.
Kun tytär syntyi, Fanny oli 16-vuotias. Äiti oli mukana synnytyksessä.
Nuori äiti ohjattiin ensikotiin. Hän kieltäytyi, koska tunsi, että pärjää omillaan. Alaikäiselle syntynyt lapsi on automaattisesti lastensuojelun asiakas, mutta ensikoti on vapaaehtoinen avohuollon tukitoimi.
Pitkän väännön jälkeen hän sai sosiaalityöntekijän ja lastenkodin ohjaajat vakuutettua ja sai jäädä vauvan kanssa kaksin. Poikaystävästä oli tullut aiemmin ero.
”Olen kiitollinen, että minua kuunneltiin ja luotettiin taas.”
”Kuunnelkaa nuoria”
Nyt tytär on viisi ja samanlainen aktivistiluonne kuin äitinsä. Pieni perhe voi hyvin.
Fanny työskentelee kokemusasiantuntijana lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry:ssä ja kertoo ammattilaisille näkemyksistään omien kokemustensa perusteella.
Fannyn kaltaiset kokemusasiantuntijat ovat mielipiteineen isossa roolissa kun lastensuojelua ja sen jälkihuoltoa kehitetään. Iso muutos tapahtui esimerkiksi vuonna 2020 kun jälkihuollon yläikärajaa päätettiin korottaa 21:sta 25 ikävuoteen.
Tärkeintä Fannyn mielestä on, että lapset, nuoret ja heidän vanhempansa saisivat apua silloin, kun sitä tarvitsevat.
”Monet vanhemmat kokevat häpeän ja riittämättömyyden tunteita kun lastensuojelu puuttuu peliin. Heidän pitäisi olla ennemminkin ylpeitä siitä, että osaavat ottaa avun vastaan. Minulla ja perheelläni menee nyt tosi hyvin. Näin ei olisi ilman lastensuojelun asiakkuutta.”
“Tärkein neuvo, jonka vertaishenkilönä annan, on että nuoria kannattaa kuunnella. Heidän viisauteensa kannattaa luottaa. Usein nuori itse tietää parhaiten, millä tavalla häntä kannattaa auttaa.”