Glaukooma vei Veikko Pöyhösen sairauseläkkeelle – Vapaaehtoistyö ja ystävätoiminta auttoivat sopeutumaan
Sairauseläkkeelle jääminen mullisti Veikko Pöyhösen sosiaaliset suhteet. Yksinäisyys hiipi elämään. Korona on kuitenkin tuonut tärkeitä oivalluksia.
Veikko Pöyhönen sai hyvän ystävän SPR:n ystävätoiminnan kautta. Yhteiset keskustelut arvoista ja ilmiöistä ovat jatkuneet jo 15 vuotta.
Se oli Veikko Pöyhösen elämässä kova paikka. Paljon vastuuta ja sosiaalisia suhteita sisältänyt työ vaihtui kotielämäksi 57-vuotiaana.
Teologian maisteri ja kasvatustieteiden lisensiaatti, rovasti ja opetusneuvos Veikko oli pääsihteeri kirkon seurakuntatoiminnan keskusliitossa. Glaukooma esti lukemisen. Hän oli jo aiemmin joutunut luopumaan sairautensa takia väitöskirjan tekemisestä.
”Sairaseläkkeelle jääminen oli hirveä vastoinkäyminen. Kysyin jatkuvasti itseltäni, miksi juuri minulle kävi näin.”
Uuteen arkeen kesken uran pakotettu tunsi häpeää, surua ja pelkoa.
”Olin ollut juuri se tyypillinen suomalainen mies, jolle työ on koko elämän keskeisin tarkoitus ja sisältö. Kun työ lähtee, joutuu miettimään, mitä jää jäljelle.”
Mielensä syvimmissä alhoissa Veikko mietti, että hän on kuin raato, joka kohta kärrätään haisemaan kaatopaikalle.
”Jouduin tosissani kysymään itseltäni, että onko minusta enää mitään hyötyä. Onko elämälläni tarkoitusta?”
”Koti on kuin luostari, jossa saa opetella hiljentymistä mietiskelyineen.” © Susa Junnola
Vapaaehtoistyöhön
Uuden arjen aloittamista auttoi, että Veikko kutsuttiin vapaaehtoistyöhön. Hän aloitti sen muun muassa Kotimaa-konsernin yhteysjohtajana ja toimi kirkkoaktiivina. Vaikka menoa riitti, Veikko tunsi ajoittain yksinäisyyttä.
”Kun jättää työelämän, sen mukana usein jäävät myös monet tiiviit ihmissuhteet. Niin minullekin kävi.”
Viisitoista vuotta sitten Veikko Pöyhösen elämään tuli Juhani, vapaaehtoinen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta. Teologin ja psykologin kohtaaminen johti ystävyyteen, joka jatkuu edelleen.
”Meillä on paljon keskusteltavaa ajan ilmiöistä, arvoista ja ihmisten käyttäytymisestä. Juhani on avarakatseinen ja huumorintajuinen, upea ystävä.”
Veikko haluaa pitää positiivista mielialaa yllä. ”Se tapahtuu parhaiten keskittymällä tähän päivään.” © Susa Junnola
Uutisaddikti
Nykyään Veikolla on henkilökohtainen avustaja, joka työskentelee 10 päivänä kuukaudessa. Avustaja lukee sokeutuneelle Veikolle päivän lehdet ja auttaa sähköpostien ja artikkelien laatimisessa.
”Olen uutisaddikti. Ensimmäiseksi avustaja lukee minulle Helsingin Sanomat. Siihen menee pari tuntia.”
Veikon elämään on kuulunut 57 vuotta Airi-vaimo. He asuvat arkipäivät erikseen ja viikonloput yhdessä. Pariskunnalla on kolme aikuista tytärtä.
Koronan alku ei vaikuttanut kovin radikaalisti Veikon arkeen. Avustaja kävi kuten ennenkin, ja Veikko tapasi perheenjäseniään. Ystävien tapaaminen ja vapaaehtoistyöt vaihtuivat kuitenkin puhelinkeskusteluiksi.
”Monet kivat asiat jäivät pois viikoittaisesta ohjelmastani, kuten sunnuntaimessut omassa kirkossa kirkkokahveineen ja sosiaalisine kohtaamisineen.”
Yksinäisyys toista kokoluokkaa
Kun Veikko on yksin, hän soittaa pianoa, kuuntelee radiota ja ajattelee.
Veikko on oivaltanut, että hyvässäkin seurassa voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Tunne iskee yleensä silloin, kun puntaroi identiteettiään ja elämänsä tarkoitusta.
Myös elämän rajallisuus voi herättää yksinäisyyden tunteen.
Musiikki on Veikko Pöyhösen rakas harrastus. ”Yksin ollessani soitan pianoa, kuuntelen radiota tai ajattelen.” © Susa Junnola
”Ihminen syntyy yksin ja kuolee yksin. Tämä yksinäisyys on olemukseltaan toista kokoluokkaa kuin seuran kaipuu. Näihin tunteisiin minulle tuo lohtua usko Jumalaan.”
Erityisesti korona-aika ja kalenterin tyhjentyminen ovat saaneet Veikon pohtimaan yksinoloa. Hän on löytänyt yksinäisyydestä myös paljon hyvää.
”Koti on ollut minulle kuin luostari, jossa saa opetella hiljentymistä latautumisineen ja mietiskelyineen. Uusi normaali johdattaa erityisesti arvostamaan jokaista tapaamista.”
Tavoitteena positiivisuus
Yksi haave Veikolla on. Hän haluaisi pitää positiivista mielialaa yllä, vaikka elämän rajallisuus tulee väistämättä vastaan.
”Se tapahtuu parhaiten keskittymällä tähän päivään, ja ehkä korkeintaan huomiseen. En tee kovin pitkälle aikavälille suuntautuvia suunnitelmia.”
Veikolla on näkemys siihen, miten kirkot voisivat lieventää ikäihmisten yksinäisyyttä. Kirkon työntekijät ja vapaaehtoiset voisivat kohdata eläkkeelle jääviä, tarjota apua ja houkutella mukaan toimintaan.
”Työstä jääminen on juuri se kohta elämässä, jossa moni potee mielenterveyttä kuormittavaa yksinäisyyttä.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti