Haaveesta syntyi valtava elämys – Ari Huusela purjehti maailman ympäri: ”Päiväntasaajalla olin läkähtyä kuumuuteen”

Jaa artikkeli
Valtamerien sijaan Ari Huusela on viime aikoina löytänyt itsensä yhä useammin tunturista ja metsistä.”Työ­matkoillakin mahtavinta on, jos hotellista pääsee koukkaamaan luontoon. ” © Jonne Räsänen
Valtamerien sijaan Ari Huusela on viime aikoina löytänyt itsensä yhä useammin tunturista ja metsistä.”Työ­matkoillakin mahtavinta on, jos hotellista pääsee koukkaamaan luontoon. ” © Jonne Räsänen
Ari Huuselan elämässä on ollut aina tavoitteita, jotka ovat olleet melkein mahdottomia saavuttaa. Ja seikkailuja, jotka ovat olleet melkein liian jännittäviä. Ja silti seikkailijankin elämässä parasta on kotiinpaluu.

Kaivopuiston rantaan käy syystuuli, sellainen juuri sopivan navakka purjehtimiseen.

Ari Huusela, 59, katselee merelle. Hän ei haikaile ulapalle, vaan seisoo katse aallokossa valokuvien ottoa varten. Eikä maailman meret seilanneella kilpapurjehtijalle ole enää venettäkään, jolla lähteä aaltojen perään, sillä hän on myynyt viimeisimpänsä.

”Ei tuossa hirveän paljon kesällä innostanut purjehtiminen. Pikemminkin olen viime aikoina viihtynyt Lapissa ja tuntureilla”, mies toteaa.

Hän möi kilpaveneensä pian sen jälkeen, kun maaliskuussa palasi Vendée Globe -purjehduskisasta.

”Ehkä se, että purjehdin kolmen viime vuoden aikana yli 80 000 kilometriä, riitti hetkeksi”, Huusela hymähtää.

Ja merellä on tullut oltua ajallisestikin ihan riittävästi. Purjehduskisassa maailmanympäri Huuselalla hurahti veneessä 116 päivää ja 18 tuntia yhteen soittoon.

”Ja vielä viisi minuuttia ja 46 sekuntia päälle, jos tarkkoja ollaan.”

Hintalappu haaveelle

Onko nyt tyhjä olo? Se on kysymys, jonka Ari Huusela on kuullut useaan otteeseen maaliskuisen kisan jälkeen ja etenkin nyt, kun Reijo Ruokasen hänestä kirjoittama elämäkerta Tahdolla maailman ympäri (Otava) on juuri ilmestynyt. Mutta kysymys on aiheellinen, kun mies on purjehtinut 1980-luvulta saakka, kehitellyt aina uusia tavoitteita, ja nyt niitä ei ole.

”Ei ole, pikemminkin helpottunut. On oikeastaan aivan mahtavaa, että kisa on ohi.”

Vendée Globe -purjehduskisa lähti Ranskasta, Les Sables-d´Olonnen satamasta viime marraskuussa, mutta työtä oli tehty jo aivan valtavasti ennen sitä. Itse asiassa parikymmentä vuotta.

Yksinpurjehdus on nimityksenä sillä tavoin harhaanjohtava, että minähän tein tätä yhdessä tiimin kanssa, johon olin koko reissun satelliittipuhelimella yhteydessä. Myös rahaa keräsimme yhteistyössä, joten tämä projekti on painanut monen niskassa”, Ari Huusela toteaa.

Jotenkin romanttinen mies ja meri -ajatus alkaa viimeistään siinä vaiheessa romuttua, kun pysähdytään miettimään projektin taloudellista mittakaavaa. Ensin purjehduksen budjetiksi arvioitiin noin neljä miljoonaa euroa, josta se kutistettiin 2,5 miljoonaan. Kun summan kerryttäminen yhteistyökumppaneista huolimatta ei onnistunut niin suureksi, projekti toteutettiin lopulta 1,5 miljoonalla.

Jotain kertoo sekin, että Huusela ei pystynyt ottamaan veneelleen vakuutusta, sillä se olisi vaatinut 70 000 euron verran lisäsatsausta. Hän siis purjehti melkoisella taloudellisella riskillä.

”Joten kyllähän tässä ehjänä maaliin tulossa on tämänkin takia oma tunnelmansa, iso taakka lähti selästä”, Huusela hymähtää.

Ari Huusela

Ari Huusela saapui maaliin Les Sables d’Olonneen purjehdittuaan yksin 116 päivää, 18 tuntia, 5 minuuttia ja 46 sekuntia. © Jonne Räsänen

Unta tunnin pätkissä

Nelisen kuukautta kestänyt merielämä oli kuitenkin Ari Huuselan unelmien täyttymys ja valtava elämys, josta hän nautti täysin rinnoin. Hän saikin kisan aikana nimityksen super happy sailor, joka hymyili ahavoituneena ja parrakkaana selfie-kuvissaan ja raportoi hyväntuulisena matkan etenemisestä tiedotusvälineille.

Oliko se oikeasti mahtavaa ja ihanaa, koko ajan?

”No kyllä siinä oli monia vähemmän happyjä hetkiä. Kuvasin GoPro-kameralla päiviäni ja puolisoni Niina on käynyt niitä läpi välillä naurussa suin. Päiväntasaajan kohdalla olin tyynessä jumissa pitkään ja läkähtyä tukalaan kuumuuteen. Silloin muun muassa huusin kameralle ihan sydämeni kyllyydestä”, Huusela nauraa.

Elämä veneessä oli alkeellista. Ruoka oli pitkälti kuivamuonaa, unet alle tunnin mittaisia simahteluita. Jos myrskysi, ei nukuttu. Jos myrskysi kaksi vuorokautta, silloin ei nukuttu kahteen vuorokauteen.

Nukahtamisen taidon Huusela oli opetellut jo ennen reissua. Hän ajattelee itsensä mielikuvissaan jonnekin tunturille tai vuonon rinteelle laskemaan koskemattomaan hankeen ja naps, hän on unessa.

”Eihän tuollaiset pikku-unet, vähä liikkuminen ja niukka kuivaruoka missään nimessä ole pidemmän päälle terveellistä. Uskon, että reissu vanhensi huomattavasti enemmän kuin nuo 117 päivää”, Huusela hymähtää.

Eniten hän kaipasi silti ruokaa, sellaista maistuvaa purtavaa. Ja ihmisiä. Hän puhui päivittäin tiiminsä ja puolisonsa kanssa puheluita, mutta silti hän ei nähnyt yhtäkään ihmistä reissun aikana. Ne hän joutui kuvittelemaan.

”Tulihan siinä käytyä elämää läpi melkoisesti. Itse asiassa mietin paljon sitä, miten hienoja ihmisiä elämääni on sattunutkaan.”

Oli purjehduksessa silti omat rutiininsa ja arkensakin, silloin kun ei ilmaantunut yllätyksiä. Kun Huusela ei navigoinut, selvitellyt veneen purjeita, tai köysiä, joita riitti viiden kilometrin verran, hän saattoi lukea tai katsoa jotain muutamasta hänelle mukaan tallennetusta sarjasta. Kirjana hänellä oli muun muassa lahjaksi saatu Volter Kilven Alastalon salissa, josta hän alkukankeuden jälkeen piti kovasti. TV-sarjoissa hän nautti siitä, että niissä oli kaikkea muuta kuin merta.

”Katsoin Brooklyn 99:ää, Modernia perhettä ja hieman yllättäen vanhaa kotimaista Karjalan kunnailla -sarjaa. Jo sen tunnusmusiikki ja edellisen jakson kertaus veivät ihan toisaalle, Kolin maisemiin, ja se rentoutti todella.”

Ulapalta ihmismereen

Kun ihminen purjehtii yksin valtamerillä, on varauduttava melkein mihin vain: valtamerialuksiin, joihin voi törmätä, valaisiin, joihin voi törmätä, jättiaaltoihin, jotka voivat kaataa hetkessä koko veneen. Aika moni kisaajista joutui jättämään kilvan kesken, useita haaksirikkoutui.

Stressinsietokyvyn täytyy siis olla yksinpurjehtijalla melkoinen.

”Uskon, että se on kehittynyt vuosien ja kokemuksen myötä. En olisi tähän harjoittelematta koskaan pystynyt, enkä kovin nuorena. Kun jotain yllättävää tapahtuu, on aina nielaistava, hengiteltävä ja vasta sitten toimittava, muuten kaaos vain pahenee.”

Ari Huusela myöntää olevansa sitkeä. Jos hän ei osaa jotain, hän opettelee. Liikennelentäjänä 1980-luvulta saakka työskennellyt mies ei saavuttanut ammattiaankaan helpolla. Ammattikoulu- ja lentokonemekaanikkopohjalta lentäjäksi ponnistaminen vaati valtavaa määrää lentotunteja ja työntekoa.

”Jo teininä, kun päätin, että haluan lentäjäksi, opin että unelmien eteen pitää tehdä valintoja ja tosissaan töitä. Silloin kaikki liiallinen sosiaalinen elämä jäi, kun keskityin tavoitteeseeni.”

Ja lopulta lentäjäkaverien kautta löytyi purjehdus ja purjeveneet – taas uudet tavoitteet.

Entä ovatko unelmat vaatineet uhrauksia?

”Jaa, sitä pitäisi kysyä varmaan läheisiltä, että miten he sen kokevat. Onhan tässä riittänyt jännitystä ainakin.”

Huuselan puoliso, Niina Riihelä, kuului Ari Huuselan kisapurjehdustiimiin. Myös aikuiset lapset elivät mukana kisan tapahtumissa.

Juuri läheisiin ja jälleennäkemiseen liittyvät Huuselasta myös purjehduksen tunteikkaammat hetket.

”Kyllä tunnelmat alkoivat nousta noin vuorokausi ennen maaliin tuloa, viimeinen yö merellä oli jo tosi tunteikas, kun mietin kaikkea mitä olin kokenut ja että satamassa olisivat vastassa minua tukeneet ihmiset. Ja sitten kun lopulta pääsin maaliviivan yli, näin sen ihmispaljouden ja läheiset pääsivät veneeseen, se oli sanoin kuvaamaton tunne.”

Seikkailijan suihkuelämys

Mutta miten suuri seikkailija palaa arkeen, kun jokainen hetki ei olekaan enää eloonjäämiskamppailua?

”Ensinhän se on ihan mahtavaa. Voi käydä vessanpöntöllä, joka ei keinu. Hanasta tulee juoksevaa vettä ja pääsee suihkuun kun haluaa, se on neljän suihkuttoman kuukauden jälkeen suorastaan ylellistä. Mutta sitten hiljalleen kaikkeen alkaa turtua.”

Reissusta palautuminen vei Ari Huuselalta noin kolmisen kuukautta. Töihin paluu auttoi siihen kummasti. Saman verran kesti, että yöunet alkoivat palata normaalin mittaisiksi ja elimistön valmiustila laueta.

Hän vietti aikaa Lapin-mökillään niin paljon kuin pystyi, hiihti ja ulkoili, voimistui. Niin arkikin hiljalleen palasi elämään ja hanasta valuva vesi oli taas ihan normaalia.

Silti meriseikkailut ovat pysyneet hyvin Huuselan mielessä. Siihen on auttanut matkojen ja projektien läpikäynti kirjaa varten Reijo Ruokasen kanssa. Haastatteluja kertyi satoja tunteja.

”Kirjan tekeminen auttoi käymään läpi kaikkea tätä koettua, rakensi tarinaa, jota on vaikea välillä nähdä, kaiken tekemisen keskellä.”

Ari Huusela uskoo, että suurimmat purjehduskisat on nyt hänen osaltaan kisattu. Ehkä vielä joskus voi retkeillä purjeveneellä, mutta enää Atlantin ylityksiä ei ole suunnitelmissa, seitsemän kertaa saa riittää.

Mereen hän ei silti ole kyllästynyt, vaikkei haikailekaan aaltojen keskelle taistelemaan elossapysymisestä. Kun Huusela vapaailtoinaan kapuaa uinnin jälkeen Allas Sea Poolin saunanlauteille, hän istuutuu aina sellaiseen paikkaan, että näkee ikkunasta merelle.

”Näen siitä Klippanin luodon ja Harmajan majakan ja katselen, millainen meren olemus on tänään, miten se muuttuu ja vaihtelee jatkuvasti. Ei niin kiehtovaan voi kyllästyä.”

X