Hailuodon irtisanoutunut kunnanjohtaja Aki Heiskanen on uskollinen arvoilleen: ”Kasvoin siihen, että kaikkiin ihmisiin tulee suhtautua arvostavasti”
Aki Heiskasen tavoite on ollut inhimillinen ja humanistinen työkulttuuri. Irtisanoutumiseen johtanut kunnanvaltuuston kokous tuntui nöyryyttävältä.
Hailuoto merkitsee Aki Heiskaselle rauhallisuutta ja levollisuutta: ”Toisaalta rakastan kovaa tuulta ja myrskyä sekä sen ääniä. Luonnon kauneus ihastuttaa.”
Elettiin lokakuuta vuonna 2021. Hailuodon kunnanvaltuuston kokous oli lopuillaan. Kunnanjohtaja Aki Heiskanen istui tutulla paikallaan, kunnes kaksi valtuutettua yllättäen kritisoi hänen tekojaan.
Heidän mukaansa kunta ja kuntalaiset oli leimattu mielenterveyshäiriöisiksi.
Mieli Suomen Mielenterveys ry oli juuri palkinnut Hailuodon kunnan hyvin tehdystä työstä.
Aki Heiskanen oli tehnyt virkaan astuttuaan, vuodesta 2017 saakka, työtä edistääkseen henkilöstön hyvinvointia ja mielenterveyttä. Tuloksia syntyi: sairauspoissaolot vähenivät merkittävästi.
”Tilanne oli nöyryyttävä”, Aki Heiskanen kertoo.
Hän poistui kokouksesta järkyttyneenä ja ahdistuneena. Tuntui epäreilulta, sillä hän ei ollut voinut varautua vastaamaan kritiikkiin millään tavalla.
Pureksittuaan tapahtunutta Heiskanen päätti irtisanoutua.
”Koin, että voin työskennellä kunnan parhaaksi vain luottamuksen vallitessa, eikä sitä enää ollut”, hän sanoo.
Halun ihmisten auttamiseen ja yhteisöllisyyden tukemiseen mies oli saanut lapsuudenkodissaan.
Lapsuuskodin arvot
Aki Heiskanen on kotoisin Savonlinnasta. Hän on perheen viisihenkisen sisarusparven iltatähti ja kuopus. Isä työskenteli autoilijana sairaseläkkeelle jäämiseensä saakka. Äiti opiskeli tämän jälkeen kotiavustajaksi mutta ajoi myös perheen autoja.
Heiskanen muistaa, miten perheessä autettiin ja välitettiin kanssaihmisistä.
”Jos jollakin oli vaikeuksia elämässä, vaikkapa ongelmia alkoholin käytössä, isä otti heitä mukaansa työhön rakennushommiin apumiehiksi. Näin isä yritti auttaa heitä pääsemään kierteestä siinä toisinaan onnistuenkin.”
Rakennusapua isä tarvitsi, kun hän rakensi perheelle muun muassa mökin ja teki muita remonttitöitä. Äiti puolestaan saattoi vapaa-ajallaankin auttaa asiakkaitaan.
”Kasvoin siihen, että kaikkiin ihmisiin tulee suhtautua hyvin ja arvostavasti.”
Aki Heiskasen ristiäispäivä. Kuvassa Akin lisäksi vanhemmat ja kolme sisarusta. © Heiskasen kotialbumi
Terveydenhuollon pariin
Nuorena ihmissuhdetyö veti puoleensa.
”Terveydenhuolto-oppilaitoksessa alkoi terveydenhoitajan koulutusohjelma. Ajattelin, että ihmissuhdetyötä sekin on, ja hain opiskelemaan.”
Samaan aikaan Aki harrasti jääkiekon pelaamista. Jääkiekko oli miesten maailma, mutta kaikki opiskelukaverit naisia.
”Sukkuloin luontevasti näiden maailmojen välillä. Oivalsin, että pärjään ihmisten kanssa.”
Hän valmistui terveydenhoitajaksi 1994. Elettiin lama-aikaa. Oli otettava työtä, jota oli tarjolla, kuten sairaanhoitajan työ vuodeosastolla.
Perhettäkin oli. Aki oli seurustellut tulevan vaimonsa kanssa lukioikäisestä saakka ja mennyt naimisiin. Perheeseen syntyi kaksospojat. Aki huomasi, että työllistyäkseen oli laajennettava omaa osaamista.
”Sisko nappasi minusta ja vanhemmistani valokuvan, kun oli lomamatkalla Ruotsista.” © Heiskasen kotialbumi
Halu ymmärtää
Vuonna 1998 Aki Heiskanen valmistui psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Ensimmäisen viran hän sai Päijät-Hämeen keskussairaalan psykiatrian aikuisten avo-osastolta Orimattilasta. Siellä oltiin kehittämis- ja koulutusmyönteisiä.
”Kokeilin erilaisia asioita ja havainnoin kuinka ne vaikuttavat asiakkaan toipumiseen. Jos joku menetelmä ei toiminut, kokeilin eri vaihtoehtoja niin pitkään, että potilaan vointi alkoi kohentua. Olen aina halunnut ymmärtää, miksi asioita tehdään niin kuin tehdään.”
Pakottaminen ei auta
Kun osasto suljettiin, Aki Heiskanen siirtyi nuorisopsykiatrian puolelle ja oivalsi, että perinteiset terapiakeskustelut eivät toimineet nuorten kanssa.
Toipuminen käynnistyi vaikkapa mailapelejä pelatessa, kun toiminnan ohessa avautuminen tapahtui kuin itsestään.
Työssä oppi välttämään tilanteiden kärjistymistä. Vastakkainasettelun sijaan konfliktissa aikuisen on peräännyttävä ja etsittävä ratkaisua yhteistyön kautta.
”Pakottamalla ei saa hyvää aikaan.”
Aki Heiskanen ymmärsi sen, sillä hän on itsekin auktoriteettikammoinen.
Opiskeluaikana työharjoitteluissa sairaaloissa opiskelijoiden asema osoitettiin selvästi. Kahvihuoneeseen ei voinut mennä samaan aikaan kuin lääkärit ja ruokalassa pöydät oli jaettu hierarkian mukaan.
”Eräässä sairaalaharjoittelussa pukuhuoneeni oli siivouskomerossa. Miesten pukeutumistiloja ei ollut eikä hoitaja saanut käyttää samaa pukuhuonetta kuin lääkärit.”
Vihdoin psykiatrian puolella Aki koki tasa-arvoisuutta työyhteisössä: siellä niin ylilääkärit, lääkärit, psykologit kuin hoitajatkin istuivat tiiminä saman pöydän ääressä ja kaikkien mielipiteitä kuultiin.
Aki Heiskanen teki valtavan työn kunnan henkilöstön hyvinvoinnin puolesta. Kun Mielenterveysseura palkitsi sen, sai Heiskanen haukut, että kuntalaiset olisi leimattu mielenterveyshäiriöisiksi. © Teija Soini
Päihdetyön pariin
Nuorisopsykiatrian puolelta saatu hyvä palaute kannusti eteenpäin, ja Aki Heiskanen siirtyi Mainiemen kuntoutumiskeskukseen, joka oli päihdehuollon laitos. Siellä hänen tehtäviinsä kuului vastata terapeuttisen yhteisön toimintatavoista.
Terapeuttinen yhteisöön perehtyminen toi Heiskaselle suuren oivalluksen. Se on yhteisöllisyyteen, tasa-arvoon, vastuunjakoon ja demokratiaan perustuva hoito-, kuntoutus-, kasvatus- ja johtamismenetelmä. Menetelmässä käytetään hyväksi humanismiin pohjautuvaa ihmiskäsitystä, empaattisuutta ja inhimillisyyttä sekä ihmiset yhteen liittäviä yhteisö- ja ryhmäilmiöitä.
Aki opiskeli koko ajan lisää ja siirtyi yhä vaativimpiin tehtäviin.
Sääntöjä vähennettiin. Edistettiin toimintatapaa, joissa asiat käsitellään ja päätetään yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakkaisiin luotettiin, rangaistuksista ja sanktioista luovuttiin ja eteen tulleita pulmia ratkaistiin yhdessä.
”Innostuksemme oli valtava ja asiakastulokset paranivat. Mittasimme asiakkaiden hyvinvoinnin muutosta: hoitojaksojen keskeytykset vähenivät.”
Samaan aikaan Aki opiskeli yliopistossa hallintotieteen maisteriksi pääaineenaan kunnallispolitiikka.
”Tajusin, että jos haluan päästä johtajan tehtäviin, minun on kouluttauduttava enemmän. Halusin vaikuttaa.”
Uskallus sanoa
Aki Heiskanen on kasvanut johtajuuteen työntekijätasolta. Hän arvelee, että se on voinut vaikuttaa siihen, ettei hän tunne itseään esimiehenä autoritaariseksi vaan yhdeksi keskustelijaksi työntekijäyhteisössä.
”Olen hiljainen, mutta minun on ollut aina helppo kertoa mielipiteeni asioista, etenkin jos koen, että on toimittu väärin tai epäoikeudenmukaisesti.”
Jo opiskeluaikana työssä mielenterveyspalveluissa Aki puuttui siihen, kuinka työtoverit puhuivat asiakkaista alentavasti ja kuinka työyhteisön käytännöt eivät tukeneet asiakkaiden kuntoutumista vaan tuottivat enemmänkin passiivisuutta
”Kerroin huomioni paikan johtajalle, ja niistä keskusteltiin henkilöstöpalaverissa.”
Johtaja otti sen vastaan hyvin, osa työkavereista ei. Ihmeteltiin, kuinka nuori kaveri uskaltaa puuttua asioihin. Joku sanoi Akille, miten hän kehtaa tulla enää töihin.
Kunnanjohtajan pesti
Kun Aki oli valittu Hailuotoon kunnanjohtajaksi, hän alkoi kehittää yhteisöllisyyttä organisaation sisällä. Työntekijöistä tuli keskeinen osa työhyvinvointimallin suunnittelua. Huomiota kiinnitettiin johtamiskäytänteisiin, toimivaan vuorovaikutukseen, työhyvinvointiin ja sen sujumiseen.
Oli oleellista, kuinka työnantaja voi tukea yksilöä.
Tuloksia tuli, kunnes kaikki päättyi kohtalokkaaseen kunnanvaltuuston kokoukseen.
Heiskaselle suurin yllätys oli, kuinka vahvoja tunteita tapahtunut herätti. Ihmiset olivat itkeneet Heiskasen irtisanoutumisen vuoksi. Asiasta kirjoitettiin mielipidekirjoituksia lehtiin, eri näkökulmista.
”Tapahtunut oli käännekohta elämässäni. Putosin tyhjyyteen, mutta en voinut työskennellä ilmapiirissä, jossa minua kohdeltiin huonosti.”
Vaikeassa tilanteessa psykiatrisesta koulutuksesta oli hyötyä.
”Olen harrastanut itsetutkiskelua läpi elämäni, tarkastellut tunteitani ja reagoimistani eri tilanteissa. Kokemus vahvisti sen, että on todella kuunneltava itseään.”
Uusia asioita voi oppia, jos näkee vaivaa. Aki on opetellut kitaransoittoa. Lisäksi hän on neulonut yhdeksän hailuotolaista perinteistä kalastajaneuletta eli tikkuria. © Teija Soini
Paluu juurille
Aki Heiskanen ja hänen nykyinen vaimonsa Pia Piispanen jäivät asumaan Hailuotoon. Ikävät tapahtumat ovat omassa päässä eivätkä ne kaikkoa pakenemalla.
Rakas Pia-vaimo on ollut tukena elämän eri käänteissä. Yhdessä he ovat olleet noin kolmetoista vuotta.
”Parisuhdekin lähtee liikkeelle yksilön arvostamisesta. Vaimoni ei ole koskaan kritisoinut ratkaisujani.”
Tätä nykyä Heiskanen toimii toimitusjohtajana humanistisesta ja inhimillisestä näkökulmasta riippuvuus- ja mielenterveyspalveluja tuottavassa yrityksessä.
”Esimerkiksi päihdetyössä hoitokulttuuri on edelleen rankaiseva ja kontrolloiva. Tulisi uskoa ihmisessä olevaan hyvään ja kykyyn muuttua. Asiakas tekee itse ratkaisunsa, me toimimme tukena. Koen olevani vihdoin oikeassa paikassa.”
Työnsä ohessa hän valmistelee väitöskirjaa, jonka aiheena on tutkia yhteisöllisyyttä ilmiönä johtamisessa.
Aki sanoo, että omia ajatuksia ja oletuksia tulee aina kyseenalaistaa.
”Olen pohdiskellut lahjakkuutta ja oivaltanut, että uusia asioita voi oppia, jos on riittävän viitseliäs näkemään vaivaa. Itseni olen haastanut esimerkiksi opettelemaan neulomista ja kitaransoittoa.”