Rankimpien rikosten analysointi on Hannu Lauerman arkea: ”On pystyttävä näkemään eri puolet ihmisestä ja yritettävä ymmärtää hänen motiivejaan”
Miksi vankiloissa on aiempaa enemmän psykoottisia vankeja? Miten ehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia? Psykiatri Hannu Lauerma vastaa.
Psykiatrisen vankisairaalan hallinnon pyörittäminen vie Hannu Lauerman ajasta suuren osan, mutta hän osallistuu myös potilastyöhön. ”Käytännön työstä vieraantunut johtaja on näissä kuvioissa vaarallinen.”
Hannu Lauerman työhuone on monien lukkojen ja pitkien käytävien päässä Psykiatrisen vankisairaalan Turun yksikön hallintosiivessä. Vitriinissä huoneen ulkopuolella on esineitä sairaalan pitkän historian ajalta.
Lasin takana näkyy kokoelma teräaseita.
”Tässä on rassi, jolla tapettiin ensimmäinen ylilääkäri vuonna 1916. Rassi on omatekoinen pistoväline, joita vangeilla oli aikoinaan paljon, kun ei ollut metallinpaljastamia”, Lauerma kertoo ja osoittaa pientä puuvartista esinettä.
Psykiatriseen vankisairaalaan tuodaan akuuttia psykiatrista sairaalahoitoa tarvitsevia vankeja kaikista Suomen vankiloista. Hoitojaksot kestävät tyypillisesti muutamasta päivästä muutamaan viikkoon.
”Valtaosa potilaistamme on psykoottisia. Heillä on harha-aistimuksia ja outoja uskomuksia. Usein päällimmäisenä on valtava pelko tapetuksi tulemisesta”, sairaalan vastaavana ylilääkärinä toimiva Lauerma kertoo.
Säästetäänkö oikein?
Psykooseja diagnosoidaan vangeilla vuosittain kymmenen kertaa enemmän kuin runsas vuosikymmenen sitten. Vuonna 2016 kuudella prosentilla vangeista todettiin psykoottinen häiriö. Lukema on Lauerman mukaan kehitysmaiden tasoa.
Kasvua ei selitä päihteiden käytön lisääntyminen, sillä huumeiden aiheuttamat psykoosit on jätetty laskelmista pois.
”Syytä selvitetään. Meillä ei ole vielä tieteellisen tarkkaa käsitystä siitä, mistä ilmiö johtuu.”
Lauerma pitää mahdollisena selityksenä sitä, että mielentilatutkimuksia tehdään vähemmän kuin ennen. Siksi vankiloihin päätynee yhä enemmän ihmisiä, jotka tutkimuksissa todettaisiin syyntakeettomiksi ja passitettaisiin vankilan sijasta tahdosta riippumattomaan hoitoon.
”Epäilemme myös, että kunnallisen psykiatrian avohoitopainotteinen hoitotapa ei palvele monisairaita ihmisiä. Nähdäkseni akuutista, välttämättömästä sairaalahoidosta on tingitty jo liikaa.”
Yhden mielentilatutkimuksen kustannukset ovat 20 000 – 30 000 euroa. Paljon kalliimmaksi voi kuitenkin tulla se, että vakavasti sairas rikoksentekijä istuu tuomionsa ja pääsee sen jälkeen vapaaksi.
”Se raha voi kulua todella äkkiä rikoskierteen tuottamiin oikeudenkäynteihin sekä henkilö- ja muihin vahinkoihin. Jos tässä kohtaa yritetään säästää, säästöt tulevat kalliiksi”, Lauerma toteaa.
Puoskarilaki tarvitaan
Lauerma on huolissaan myös vakavien sairauksien valvomattomasta hoidosta terveydenhuollon ulkopuolella. Hän toivoo, että niin sanottu puoskarilaki vietäisiin seuraavaan hallitusohjelmaan.
”Hoitoja annetaan esimerkiksi homeopatian keinoin eli ravistellulla vedellä. Vastaan on tullut muun muassa näin hoidettuja, omaisiaan harhojen vallassa surmanneita nuoria ensipsykoosipotilaita. Oikealla hoidolla heidän todellisuudentajunsa on palannut muutamassa viikossa”, Lauerma kuvailee niin sanottujen puoskarihoitojen ongelmaa.
Lauerma on johtanut Psykiatrista vankisairaalaa vuodesta 1996. Hän on saanut tehdä työtään rauhassa: henkilöstöä uhkaavia väkivaltatilanteita ei sairaalassa pääse juuri syntymään.
”Päihteiden kulkeutuminen sairaalaan saadaan hyvin eliminoitua, ja psykoosipotilailla on asianmukainen lääkitys, joka vähentää väkivaltariskiä dramaattisesti. Lisäksi olemme saaneet itse suunnitella tilat, joten turvallisuutta on painotettu kaikissa ratkaisuissa siinä missä hoidollisuuttakin”, hän kertoo.
Valvontaa ja tukea lisää
Lauerma on arvostettu asiantuntija, jolta on totuttu kuulemaan punnittuja puheenvuoroja rikoksiin ja ihmismieleen liittyvistä kysymyksistä. Suomessa yksi viime aikojen puheenaiheista ovat olleet alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset. Mitä Lauerma ajattelee näistä tapahtumista?
”Lasten seksuaalisen riistämisen ja pahoinpitelyn kuvaaminen nettiin on Suomessa uusi rikostyyppi. Ei kuitenkaan ole yllätys, että sitä on tapahtunut myös Suomessa, koska ilmiö on maailmalla laajasti tunnettu.”
Lauerma toteaa, että väestökyselyjen valossa lasten seksuaalinen riistäminen on kuitenkin kokonaisuutena vähentynyt aiemmista vuosikymmenistä, mahdollisesti siksi, että siitä pystytään nyt puhumaan. Hänen mukaansa näitä rikoksia ehkäisee luultavasti eniten se, että niistä kiinni jäämisen todennäköisyys on suuri.
”On keskeistä lisätä valvontaa, tukea uhreja ja kannustaa heitä avun hakemiseen. Tämä voi vaikuttaa suotuisasti myös seuraavin sukupolviin, koska arviolta 30–80 prosenttia lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten tekijöistä on itse ollut lapsuudessaan uhreja.
Tämä todettu yhteys ei perustu pelkästään rikosten tekijöiden kertomuksiin, vaan myös seurantatutkimuksiin.”
Hannu Lauerman kokemuksista on valmisteilla kirjailija Kari Häkkisen kirjoittama kirja, jonka on tarkoitus ilmestyä tänä vuonna. Petri Hänninen
Kenet voi vapauttaa?
Psykiatrisen vankisairaalan potilaista suurin osa on syyllistynyt väkivaltarikokseen, seksuaalirikollisia tulee hoidettavaksi harvoin. Sairaalassa tehdään myös mielentilatutkimuksia ja muun muassa elinkautisvankien väkivaltariskiarvioita.
Lauerma tähdentää, että oikeuspsykiatrinen arvio ei ole kannanotto siihen, pitääkö ihminen vapauttaa vankilasta vai ei. Se on oikeuden käyttöön tarkoitettu, suuntaa antava arvio riskitasosta.
”On täysin loogista, että suomalaisen laintulkinnan mukaan korkeankin riskin tapauksessa oikeus on taipuvainen vapauttamaan ihmisen, jos tämä on istunut vankilassa jo 20 vuotta.”
Elinkautisen vankeustuomion saaneet ovat vankilassa keskimäärin 14,5 vuotta. Lauerman mukaan he menestyvät siviiliin päästyään keskimäärin paremmin kuin moninkertaiset rikoksenuusijat. Vankilassa on ollut runsaasti aikaa kouluttautumiseen, työntekoon ja kuntoutumiseen, jos mahdollisuuksiin vain on tarttunut.
”Yritämme tehdä vapautuvien osalta osuutemme siinä, että heille ei tulisi uutta 14,5 vuoden tuomiota muurin takana. Keinot voivat olla hyvin yksinkertaisia, esimerkiksi antabuslääkitys, joka tekee alkoholin juomisesta vaikeaa, ellei mahdotonta.”
Demonisointi ei auta
Lauerman puheista välittyvät usein sekä viileä analyyttisyys että myötätunto.
”Myötätunto ei tarkoita koskaan sitä, että rikos olisi hyväksyttävä”, hän painottaa.
”Mutta on pystyttävä näkemään eri puolet ihmisestä ja yritettävä ymmärtää hänen motiivejaan. Siten voidaan pienentää rikoksen uusimisen todennäköisyyttä.”
Hänen mukaansa mediassa kerrottujen uutisten perusteella rikostapauksista saa usein erilaisen kuvan kuin tarkan analyysin valossa ja kokonaisuutena tarkasteltuna.
”Joskus näkee esimerkiksi demonisointia tapauksissa, jotka ovat enemmän inhimillisiä tragedioita kuin jonkun ihmishirviön tekoja. Päinvastaisiakin vääristymiä on. Hyvin harvoin törmään uutiseen tai kuvaukseen, joka olisi tasapainoinen ja objektiviinen. Toki poikkeuksiakin on.”
Kohahduttavista uutisista syntyy helposti myös vaikutelma, että väkivalta aina vain yleistyy. Tosiasiassa henkirikosluvut ja väestökyselyt osoittavat sen pitkällä aikavälillä vähentyneen.
”Esimerkiksi 1950-luvun Suomessa alle 14-vuotiaan lapsen todennäköisyys kuolla tapettuna oli 18 kertaa suurempi kuin nykyään. Vielä 1990-luvullakin se oli tuplasti suurempi.”
Sen sijaan ilmoittaminen pahoinpitelyrikoksista ja seksuaalirikoksista on yleistynyt.
Tämä on Lauerman mielestä vain hyvä asia, koska silloin rikoksiin voidaan puuttua.
Perhe on turvasatama
Lauerma on tehnyt yli 20 vuotta työtä vankien parissa. Miten se on vaikuttanut häneen itseensä?
”Olen kai jollain lailla aina pohtinut ja ihmetellyt elämän varjopuolia. Kun niiden parissa työskentelee, oppii tavattoman paljon arvostamaan ihmisten suhteellista normaalisuutta.
Sitä, että valtaosa ei tapa toisiaan eikä muutenkaan tee mitään erityisen pahaa”, hän sanoo naurahtaen.
Jo 30 vuotta hän on pitänyt päätyönsä ohessa psykiatrin ja psykoterapeutin yksityisvastaanottoa.
”Viime vuosina vastaanotto on ollut vain yhtenä iltana viikossa, mutta se on yhä henkireikä. Siinä pysyy kontaktissa normaalimaailmaan, mikä on huomattavan tärkeää.”
Toinen merkittävä asia on perhe-elämä, jonka hän mainitsee tärkeimmäksi turvasatamakseen. Vastapainoa työlle antavat myös harrastukset, eritoten metsästys.
”Metsästyskoira Honeyn kanssa ei jaksa kovin pitkään olla melankolinen, vaikka siihen kuinka olisi taipumusta. Se on niin hyvää seuraa.”
Viimeksi Lauerma sai metsästysretkellään saaliksi metsäkauriin, jonka hän pääsi yllättämään peitteisessä maastossa puron varressa.
”Kauriit ovat legendaarisia siitä, että ne saattavat sydämen läpi ammuttunakin juosta vielä sata metriä. Tämä tipahti niille jalansijoilleen ottamatta askeltakaan. Tällainen välitön kuolema on varmasti miellyttävämpi kuin päätyminen ilveksen raatelemaksi.”