Ruokaa kaikkiin pöytiin – Helsingin ruoka-avun Anni Heinälä: ”Meille on tärkeää, että apua voi saada ilman häpeän leimaa”
Helsingin ruoka-apu hankkeen päälliköstä Anni Heinälästä on väärin, että yhteiskunta sysii vastuitaan vapaaehtoisten tehtäväksi.
Anni Heinälän ihanne yhteiskunnasta on se, että ympäristöä ei tuhottaisi ja jokainen pystyisi elämään omalla tavallaan hyvää elämää.
Maailmassa on liikaa ruokaa, mutta sitä ei riitä kaikille. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tilaston mukaan noin kolmasosa maailman ruoasta päätyy tuotanto- ja jakeluketjusta hävikkiruoaksi. Pelkästään Suomen kotitalouksista arvioidaan kertyvän 120–160 miljoonaa kiloa hävikkiruokaa vuodessa. Samaan aikaan maassamme yhä kasvava joukko joutuu turvautumaan ruoka-apuun.
Vuoden alusta Helsingin ruoka-avun kehittämishankkeen projektipäällikkönä toiminut Anni Heinälä sanoo tekevänsä työtä, jota ei pitäisi edes olla olemassa.
”Tavoitteena täytyy olla se, että ruokahävikkiä ei enää olisi ja ettei kukaan tarvitsisi enää ruoka-apua. Se ei toteudu vielä pitkään aikaan, mutta tavoitetta kohti on pyrittävä,” Anni Heinälä sanoo.
Hänen mielestään yhteiskunnan tehtävä on huolehtia siitä, että ihmiset pystyvät elämään täysipanoista elämää yhteiskunnan jäseninä. Se ei kuitenkaan kaikkien kohdalla toteudu, mistä ruoka-apu on vain yksi ilmentymä.
”Tahdon omalla panoksellani muuttaa Suomea ja samalla koko maailmaa edes pieniltä osin paremmaksi”, Anni Heinälä sanoo.
Ympäristö myös mielessä
Helsingin kaupungin Kallion virastotalon kolmannen kerroksen työhuoneessaan näyttöpäätteen ääressä istuva Anni Heinälä näyttää olevan verrattain etäällä kaupungilla kiertävistä leipäjonoista. Hän osallistuu toisinaan ruoanjakoihin, mutta ei ainakaan muista antaneensa koskaan ruokakassia suoraan ruoka-avunhakijan käteen.
Heinälä katsoo olevansa enemmän hyödyksi ruoanjakelun ja ruokahävikin kehittämisessä sekä varsinaisen ruoanjakelun tukitoiminnassa.
”Kentällä yksittäisiä ihmisiä kohdatessa kiitoksen ja auttamisen tunteen saa välittömästi. Järjestelmätasolla toimiessa palaute ei ole yhtä selkeää.”
Helsingin ruoka-avun kehittämishanke on Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen projekti, jossa hävikkiruokaa hyödyntämällä rakennetaan uudenlaista ruoka-avun toimintamallia.
Hankkeen tiimoilta Helsinkiin ollaan perustamassa vielä kuluvan vuoden aikana hävikkiruokaterminaalia, josta toimitetaan jopa sadoille eri ruoka-apua tarjoaville järjestöille ja muille toimijoille ruokaa jaettavaksi.
Hävikkiruoan jakelun keskittämisellä ja verkostoitumalla ruoan jakelu helpottuu ja laajenee, mutta keskitetty hävikkilogistiikka vähentää myös ympäristön kuormitusta.
”Kauppojen ja teollisuuden hävikkiruoka ei päädy roskiin, vaan todelliseen tarpeeseen ja keskittäminen pienentää kuljetusten hiilijalanjälkeä.”
Samanlaisia ihmisiä
Tampereen yliopistossa opiskelleen Anni Heinälän reilu vuosi sitten valmistuneessa opinnäytetyössä tarkastellaan perhepoliittisia sosiaaliturvaetuuksia saavia ihmisiä, jotka turvautuvat myös ruoka-apuun.
Tutkielman keskiössä ovat perheet, joissa on pieniä lapsia.
”Pikkulapsiperheet ovat vähemmän yksinäisiä ja saavat enemmän tukea lähipiiriltään kuin ruoka-avun piirissä olevat keskimäärin”, Anni Heinälä kertoo.
Siitä huolimatta hän nimeää pikkulapsiperheet tutkielmassaan väliinputoajiksi.
”Näyttää siltä, että valtio ei ole täysin onnistunut tehtävässään turvata lasten hyvinvointia ja lapsiperheiden riittävää toimeentuloa.”
Ruoka-apuun joutuu turvautumaan ihmisiä kaikista kansanryhmistä. Lapsiperheiden lisäksi ruoka-apua hakevat varsinkin pienituloiset eläkeläisnaiset, työttömät ja maahanmuuttajat sekä Helsingissä pienituloiset osa-aikatyötä tekevät ihmiset, joiden palkka ei riitä toimeentuloon.
”Olemme kaikki samanlaisia ihmisiä, mutta meillä on erilaisia elämäntilanteita, joiden mukaan myös mahdollisuutemme elää ja toimia ovat erilaisia. Erityisen huolestuttavaa on kuitenkin se, että pienituloisuus saattaa siirtyä sukupolvelta toiselle, mikä sementoi yhteiskunnan eriarvoisuutta.”
Keskustelija jo lapsesta
Teini-iässä Anni Heinälää mietitytti elämän tarkoitus.
”Mikä muu se voisi olla, jos ei hyvän tuottaminen?”, hän kysyy.
Jyväskylään kuuluvassa Puuppolan kylässä kolmilapsisen perheen kuopukseksi syntynyt Heinälä kävi nuorena pitkiä ja syvällisiä keskusteluja isänsä kanssa. Yhteiskunnalliset kysymykset ovat tyttären ja isän asialistalla myös nykyään aina, kun Heinälä vierailee vanhempiensa luona.
”Saatamme isän kanssa aamiaispöydässä keskustella sosiaaliturvasta ja maataloustuista parin tunnin ajan.”
Tampereelle opiskelemaan muutettuaan Anni Heinälä alkoi toimia eri opiskelijajärjestöissä ja järjestökentällä hän on jatkanut projektiluontoisissa tehtävissä näihin päiviin saakka.
Ennen Helsingin ruoka-avun kehittämishankkeen tehtäväänsä, Heinälä oli mukana niin ikään ruoanjakelua ja hävikkiruoan vähentämistä kehittävässä Vantaan Yhteinen pöytä -toiminnassa, mistä on itse asiassa ammennettu mallia Helsingin ruoka-avun kehittämishankkeeseen.
”Kun ruoka-apuun yhdistetään esimerkiksi asunto- ja velkaneuvonnan ja sosiaaliturvan opastusta, niin palvelujen piiriin voidaan saada ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta ajautuneet niiden ulkopuolelle.”
Anni Heinälä tahtoo omalla panoksellaan muuttaa Suomea ja samalla koko maailmaa edes pieniltä osin paremmaksi. Vessi Hämäläinen
Yhteisöllistä auttamista
Kun Anni Heinälä puhuu ruoka-avun jakeluketjusta, eri toimijoista, kolmannesta sektorista, verkostoitumisesta, yhteiskehittämisestä, työllistämistoiminnasta ja yhteiskunnan eri palveluiden saavutettavuudesta, kokonaisuus vaikuttaa varsin monimutkaiselta.
Hän myöntää nykyisen tehtävänsä vaativuuden, mutta työn mielenkiintoa lisää se, kun näkee konkreettisesti ongelmien ratkeavan ja asioiden etenevän.
”Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja rakenteiden muuttaminen on pitkäjänteistä puurtamista eikä sitä tehdä yksin. Onnistumisen kokemuksia syntyy kuitenkin jo siitä, kun saamme kaupat yhteistyöhön ruoka-avun jakajien kanssa.”
Ruoka-avuksi mielletään helposti pelkästään jaettavat ruokakassit. Ruoka-avun muotoja ovat kuitenkin myös esimerkiksi edulliset yhteisöruokailut ja aamu- ja välipalat.
”Jos ei ole varaa ruokaan, niin ei ole välttämättä varaa myöskään harrastaa tai lähteä sinne, missä on muita ihmisiä. Pahimmillaan tilanteesta seuraa yksinäisyyttä ja syrjäytymistä”, Anni Heinälä sanoo.
Ruoan jakaminen yhteisöllisenä ruokailuna voi parantaa monella eri tavalla ihmisen elämänlaatua. Yhteisöllisen ruokailun kautta syntyy esimerkiksi sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöjä.
Heinälän mukaan on oleellista, että ruoka-apua jakamalla ja eri palveluiden pariin saattamalla ihmiset voivat ennen pitkää olla aktiivisia oman elämänsä toimijoita.
Ruoka-avun piirissä on niitä, jotka ovat verrattain tyytyväisiä elämäänsä, mutta myös niitä, jotka häpeävät tilannettaan.
”Kun joku tahtoo vain hakea ruokakassin ja poistua paikalta, hän saa tehdä sen rauhassa. Meille on tärkeää, että apua voi saada ilman häpeän leimaa.”
Tulevaisuus auki
Anni Heinälän projektipäällikön pesti Helsingin ruoka-avun kehittämishankkeessa on vanhempainvapaan sijaisuus, mikä jatkuu näillä näkymin vain syksyyn saakka.
Sen jälkeisetä työtehtävistä hänellä ei ole vielä aavistustakaan.
”En ole uraputki-ihmisiä enkä ole hakemassa eläkevirkaa. Olen tavallaan ajautunut tehtävästä toiseen. Tärkeintä on, että koen tekemäni työn mielekkääksi ja se, että minun tekemisistäni on apua tai hyötyä myös muille.”
”Töiden välissä on tarvittaessa hyvä korjata suuntaa, että työelämä tarjoaa jatkossakin kiinnostavia ja motivoivia tehtäviä.”
Kun haluaa tehdä osansa sen eteen, että eriarvoisuus ja köyhyys vähenisivät, niin tehtävää riittää kotimaassa, mutta työmaana voisi hyvinkin olla koko maailma.
”Tiedostan maailman tilan, mutta minulle on sopiva mittakaava toimia Suomen tasolla.”
Heinälän mielestä muutos parempaan on tapahtunut silloin, kun yhteiskunta on sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä.
”Se tarkoittaa sitä, että emme tuhoaisi ympäristöämme omilla toimillamme ja kaikki pystyisivät elämään omalla tavallaan hyvää elämää.”
Usko koetuksella
Suomessa syntyvää kotitalouksien ruokahävikkiä ei Anna Heinälän mielestä pidä sälyttää yksittäisten ihmisten vastuulle.
Hänen mukaansa hävikkiä ei synny vain välinpitämättömyyden seurauksena.
”Meidän kaikkien on syötävä, mutta jokainen voi muuttaa kulutustottumuksiaan. Valitettavan moni ei vieläkään tiedä ruokahävikin ilmastovaikutuksista. Sitä paitsi pääsääntöisesti tuotteet ovat laadultaan hyviä vielä Parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin.”
Ihmisten erilaisten lähtökohtien, erilaisen yhteiskunnallisten aseman ja tuloerojen kasvun vuoksi kaikki eivät Suomessa edes ymmärrä sitä, minkälaista on elää rahattomana.
”Yhteiskunnan ei pitäisi sysätä sille kuuluvia tehtäviä vapaaehtoisten tehtäväksi, mutta toisaalta vapaaehtoistoiminta luo myös positiivista yhteisöllisyyttä.”
Heinälä myöntää, että hänen uskonsa siihen, että epäkohdat saataisiin korjattua, on toisinaan koetuksella. Turhautumistaan hän purkaa muun muassa jauhamalla asioita ystäviensä kanssa.
”Joskus saatan melkein huutaa. Useimmiten kuitenkin jo vesijuoksu helpottaa.”