Tältä alakuloiselta pakolaisleiriltä Bosnian kauhuja paennut Hermina saapui Suomeen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Hermina
Hermina Jakupovic puolitoistavuotiaana äitinsä sylissä Karlovacin pakolaisleirillä. © Kari Santala/OM-media
Jotkut pelastuivat esittämällä kuollutta ruumiskasassa.

Häntä pidetään Karlovacin pakolaisleirin sankarina. Nuoren, pitkän miehen arka katse ja hiljainen olemus tekevät päinvastaisen vaikutelman. Nyt hän on jo turvassa Kroatian puolella, mutta hänen paostaan Bosniasta serbien hallitsemalta keskitysleiriltä voisi kirjoittaa kirjan.

Hän sanoo pahinta serbien leirillä olleen öiset laukaukset. Illalla näit vielä ystäväsi, mutta aamulla kun heräsit, häntä ei enää ollut. Kun yöllä kuului ammuskelua, jokainen tiesi, että ne olivat muslimeille kuoleman laukauksia.

Adnan, 20, pääsi pakenemaan leiriltä. Häntä ammuttiin jalkaan, mutta hän onnistui uimaan joen yli pakoon. Kaksi päivää hän vietti joen lähettyvillä. Oli jo syksy ja kylmää. Jalkaa särki. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli jatkaa eteenpäin.

Kolmetoista päivää Adnan kulki metsässä. Hänellä ei ollut ruokaa. Hän yritti tyydyttää nälkäänsä syömällä ruohoa. Kun hän lopulta tuli pieneen kylään, hän ei tiennyt, keitä uniformuasuiset sotilaat olivat. Olivatko he serbejä, joita hän oli paennut, vai kroaatteja, jotka auttaisivat Adnania.

”Itkin, kun sain tietää, että he ovat kroaatteja. Olin laihtunut pakoni aikana 30 kiloa. He antoivat minulle ruokaa.”

Adnan uskoo selvinneensä hengissä, koska hänellä oli niin vahva tahto elää. Hän on jo turvassa Karlovacin leirillä, mutta kovat kokemukset kiertävät hänen mielessään yhä uudestaan ja uudestaan. Hänen on ollut vaikea nukkua ja kun hän on vihdoin nukahtanut, painajaisissaan hän on ollut vielä pakomatkalla.

Adnan odottaa, että hän pääsisi jatkamaan matkaansa Saksaan, jossa hänen vanhempansa ovat siirtotyöläisinä.

RUUMIIDEN HAJU

pakolaisleiri

Serbien vapauttamat muslimipakolaiset on sijoitettu vanhoihin kasarmeihin. Siellä on enemmän kuin ahdasta, mutta on rauha ja riittävästi ruokaa.

Karlovacin armeijan vanhoissa, kylmänkosteissa parakkeissa asuu Adnanin ohella noin 1 600 muslimipakolaista.

Leiri on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n perustama, mutta sitä ylläpitää Punainen Risti. Suurin osa Karlovacin pakolaisista on serbien vapauttamalta Trnopoljen vankileiriltä Bosniasta.

Vaikeimmin haavoittuneet vietiin heti sairaalahoitoon Englantiin. Välittömimmässä vaarassa olleet lähetettiin turvaan Norjaan. He olivat onnistuneet välttämään neljän sadan ihmisen massateloituksen tekeytymällä kuolleeksi ja makaamalla tunteja ruumiiden keskellä.

Miehet komennettiin kalliorotkon reunalle ja ammuttiin. Muutamat pelastautuivat teeskentelemällä kuollutta. Hiljaisuuden tultua he uskalsivat vähitellen nousta ylös. Maassa makaavia tönien he yrittivät tarkistaa, olisiko joku muukin jäänyt henkiin.

Miehet kulkivat päiväkausia pitkin metsiä ja raahasivat haavoittuneita kavereitaan mukanaan. Vihdoin he löysivät Punaisen Ristin ylläpitämän sairaalan, josta heidät toimitettiin Kroatian puolelle.

He ovat turvassa, mutta öisin he havahtuvat kerta toisensa jälkeen hereille ja luulevat makaavansa ruumiiden keskellä. He eivät tule koskaan unohtamaan hajalle ammuttujen ihmisten hajua.

Eräs kidutuksen muoto

Karlovacin 50 000 asukkaan pikkukaupunki Kroatiassa kärsi viime talvena pahoja vaurioita. Kaupungissa oli Jugoslavian armeijan suurehko tukikohta, ja kroaatit vaativat serbien hallitsemaa armeijaa vetäytymään.

Vetäytymisestä tuli raju, koska aseita oli paljon. Kaduilla on kellari-ikkunoiden edessä yhä hiekkasäkkejä, talojen seinissä kranaatinsirpaleiden ja ammuskelun jälkiä. Kerrostalojen rikkoutuneet ikkunat on peitetty muovilla. Kaupungin laitamilla lähes jokaisessa omakotitalossa on taistelun jälkiä, murskautuneita seiniä tai katonriekaleita.

Kahden pakolaisten täyttämän kasarmirakennuksen välissä on kirkko, jonka tornia viime talvena käyty sota on vaurioittanut. Kahden viikon aikana torni on kallistunut 20 senttiä. Muutama huone on jouduttu tyhjentämään, jottei kasaan rohjahtava kirkko murskaisi alleen muutenkin kovia kokeneita ihmisiä.

Pakolaisleirissä on ahdasta ja karut huoneet ovat täpötäynnä sänkyjä. Lokakuu on ollut poikkeuksellisen kylmä ja lämpötila liikkuu kymmenen asteen tuntumassa.

Pakolaisten lisäksi leirillä asuu perheenjäseniä, vaimoja ja lapsia. Joidenkin omaiset ovat yhä serbien leireillä, sillä eräs kidutuksen muodoista on päästää miehet vapaaksi, mutta jättää heidän perheensä Bosniaan vangituiksi.

Punaisen Ristin etsintäpalvelu on yrittänyt hakea Bosniasta kadonneita omaisia, mutta tulokset eivät ole olleet kovin hyviä.

”En lähde ilman perhettä”

pakolaisleiri

Pieni muslimipoika on onnekas. Hän on selvinnyt hengissä.

Alle 20 neliön huoneessa on neljä perhettä, yhdeksän aikuista ja viisi lasta. Sängyllä nukkuu päiväuniaan neljän kuukauden ikäinen tyttövauva. Lapsi syntyi, kun isä oli jo serbien vankina. Hän sai viestin lapsen syntymästä, muttei tiennyt kumpaa sukupuolta vauva oli eikä sitä, miten äiti voi synnytyksen jälkeen.

”Miten tämä lausutaan”, yksi miehistä kysyy ja näyttää sanakirjasta suomalaista sanaa isoisä. He tietävät jo pääsevänsä Suomeen pakolaisiksi, mutteivät osaa sanoa, milloin kukakin heistä saa lähteä.

Lähtö pohjoiseen, kylmään maahan hämmentää, melkein pelottaa. Haastattelun aikana he varmistavat viisi kertaa, olemmeko varmoja, että perheenjäsenet saavat tulla mukana. Vakuutamme kerta toisensa jälkeen, mitä olemme kuulleet suomalaisviranomaisilta. Perheet pääsevät Suomeen.

”Jollei perheeni saa tulla mukaan, en minäkään halua lähteä”, mies sanoo ja katsoo nuorta vaimoaan.

”Odotamme, että saisimme Suomessa paremman elämän. Haluamme tehdä töitä. Millaista teollisuutta teillä on? Entä onko Suomessa maalaistaloja? Saako Suomessa säästää omaa taloa varten? Saako Suomesta matkustaa ulkomaille? Pääsenköhän katsomaan iäkkäitä vanhempiani?”

Yritämme vastata kymmeniin ja kymmeniin kysymyksiin, mutta meillä ei ole sydäntä sanoa innokkaan uteliaina katsoville nuorille ihmisille, kuinka vaikeaa työn saaminen Suomessa on.

”Haluamme elättää itsemme”

pakolaisleiri

Hän on Karlovacin sankareita. 13 päivän pakomatkan aikana hän eli ruoholla ja metsästä löytämällään vedellä.

Suomeen valitut pakolaiset ovat kotoisin pieniltä paikkakunnilta Bosnian maaseudulta. He ovat ammatiltaan maanviljelijöitä, suutareita, muurareita, sähkömiehiä tai tehdastyöläisiä.

”Tärkeintä, ettei valtionne tarvitsisi maksaa olostamme. Haluamme elättää itsemme tekemällä töitä”, nuori perheenisä sanoo.

Sitten hän hätääntyy, mistä perhe saa lumisessa Suomessa vaatteita. Heillä ei ole muuta vaatekertaa kuin se, mikä on päällä.

”Minulla on kaksi tytärtä. Ovatko suomalaiset miehet mukavia”, nuori nainen kysyy hymy suupielessään.

Vakuutan taas, että suomalaiset miehet ovat parasta laatua, luotettavia ja kilttejä.

Pakolaisille pääsy rauhallisiin oloihin on tärkeintä. Heille Karlovacin kolea pakolaisleirikin alkeellisine pesutiloineen ja ahtaine huoneineen on jo askel parempaan elämään.

”Missä hän on nyt?”

Viereisessä huoneessa keski-ikäinen perhe vaatii meitä jäämään kahville. Pariskunnasta heijastuu menetetty vauraus ja hyvinvointi. Naisella on pitsisomisteinen, valkoinen pusero ja sen päällä kirkkaanpunainen liivi. Hänet voi helposti kuvitella minkä tahansa keskieurooppalaisen pienen, mutta siistin majatalon pitäjäksi.

Mies näyttää pakomatkan aikana säästämiään valokuvia. Ne kertovat entisestä onnellisesta maailmasta, jota ei enää ole. Ravintola oli oma ja hyvin menestyvä.

Nyt heillä on enää vaatteensa ja henkilökortit. Todellisuutta on vieläkin vaikea tajuta.

”Me vietimme erittäin hyvää elämää”, mies sanoo auttavalla saksan kielellä ja kaataa laseihimme kahvin kyytipojaksi snapseja. Pöydällä on leikkelelautasella makkaroita.

”Katso häntä, hän on tyttäremme mies. Emme tiedä, missä hän on nyt”, mies jatkaa valokuvien esittelemistä.

Toukokuussa serbit tulivat Bosnian Sveitsiksi kutsuttuun Kozaracin pikkukaupunkiin. Koko paikka tuhottiin maan tasalle. Kaikki korkeissa asemissa olevat, korkeasti koulutetut ja rikkaat vietiin ensimmäiseksi. Muita oli sen jälkeen helpompi käsitellä.

”Keskitysleirin huoneessa oli 70 miestä ja minä ainoana naisena. Yöllä oli kylmää eikä meillä ollut huopia. Makasimme paljaalla lattialla”, nainen kertoo.

”Seuraavana päivänä minut siirrettiin pieneen, viiden neliön huoneeseen. Jouduin käyttämään samaa tilaa vessana. Jos vartijaksi sattui tavallista ystävällisempi serbi, sain käydä erillisessä vessassa.”

”Yhtenä yönä sotilaat tulivat ja vaativat minua lähtemään mukaansa. Karkasin ja palasin takaisin huoneeseeni. En tiedä, mitä he aikoivat tehdä minulle. Monia naisia raiskattiin leireillä.”

Serbisotilaat kiusasivat naista kertomalla, miten he aikovat tappaa aviomiehen. Muslimeja ei surmattu pelkästään ampumalla, vaan myös hakkaamalla ja lyömällä. Elokuun 23. päivänä perhe pääsi pois leiriltä, kun serbit päästivät vangit lähtemään Kroatian puolelle.

”Meidän on vaikea istua täällä ja vain odottaa, että joku tekisi jotain meidän puolestamme. On vaikea vain olla, kun on tottunut tekemään töitä.”

BOSNIAN MUSLIMI JUO OLUTTA JA SNAPSEJA

pakolaisleiri

Neljä perhettä alle 20 neliön huoneessa, pieniä lapsia ja katto täynnä kuivuvia pyykkejä.

Karlovacin leirin pakolaiset ovat muslimeja, mutta heidän uskonnollisuutensa vaikuttaa olevan usein yhtä väljää kuin oma kristillisyytemme. He eivät suhtaudu jyrkän torjuvasti alkoholiin tai lihansyöntiin.

Kun etsimme pakolaisleirin rukoushuonetta, kukaan ei tunnu tietävän, missä se on. Lopulta joku näyttää tyhjää huonetta ja sanoo rukoustilan olleen ennen siellä.

”Perjantaisin rukoilen jumalaa enkä tee töitä, jos mahdollista. Sunnuntai on minulle työpäivä”, Suomeen saapuva Ersad kuvailee uskonnollisuuttaan. Lopuksi hän huomauttaa pitävänsä oluesta.

Ihmiset näyttävät ulkoisesti rauhallisilta, vaikka psyyke on vielä sekaisin. He eivät ole enää huomiotaherättävän laihoja. Karlovacin pakolaisleirin ruoka ei ole kovin monipuolista, mutta sitä saa säännöllisesti ja runsaasti.

Suomalaiset viranomaiset hakivat Karlovacin leiriltä 73 pakolaista ja heidän perheenjäsenensä. Norja ehti ennen Suomea, ja Suomen jälkeen tulivat vielä sveitsiläiset, amerikkalaiset, itävaltalaiset ja uusseelantilaiset noutamaan omat pakolaisensa.

Sota-alueiden lähituntumasta löytyvät aina kipeimmin apua tarvitsevat pakolaiset. Karlovacin leirin muslimit eivät lähde valtioiden rajoille kolkuttelemaan ja anomaan turvapaikkaa. Heillä ei ole siihen rahaa.

Moni ei ole koskaan matkustanut Bosnian rajojen ulkopuolelle.

”Saankohan lähteä yhdessä mieheni kanssa? Minua pelottaa lentäminen. En ole koskaan ollut lentokoneessa”, nuori nainen kysyy arasti.

Perheen koko?

Suomalaiset valitsivat pakolaisensa papereiden perusteella vajaasta sadasta, jotka YK:n pakolaisjärjestö oli jo valikoinut. Valinnan jälkeen sosiaali- ja terveysministeriön toimistopäällikkö Mervi Virtanen ja psykiatri Pauli Poutanen haastattelivat pakolaisia.

Noin viidentoista minuutin haastattelussa kysytään pakolaisen perheenjäsenistä ja sairauksista. Heille kerrotaan, että Suomessa on lama ja että suomen kielen nopea oppiminen helpottaa heidän oloaan.

”Poikieni on helppo oppia uutta kieltä, minä olen vähän kovapäisempi”, vanhahko isä sanoo.

”Osaatteko kuvitella, mitä haluaisitte tehdä työksenne Suomessa”, Mervi Virtanen kysyy.

”Sillä ei ole merkitystä. Olemme valmiita tekemään mitä vaan”, nuoret veljekset vastaavat. Toinen heistä on koulutukseltaan palomies, toinen on ollut tarjoilijana.

Karlovacissa suomalaisviranomaiset ovat joutuneet laajentamaan käsitystään perheen koosta. Suomalaisen näkemyksen mukaan perheeseen kuuluu äiti, isä ja lapset.

Muslimeille perhe on tärkeä ja siihen saattavat kuulua myös isovanhemmat tai sodassa menehtyneen veljen vaimo ja lapset.

ELÄMÄ ON VIELÄ KUIN PAHAA UNTA

pakolaisleiri

”Rakensin talon lasteni tulevaisuutta ajatellen. Nyt se on tuhottu, poltettu. En voi muuta kuin odottaa Suomesta parempaa elämää, Hasan Denic sanoo.

Haastateltavien ahdistuneet kertomukset muistuttavat toisiaan. Ruokaa keskitysleirillä annettiin kerran vuorokaudessa ja sitä edelsi julkinen nöyryytysnäytös. Se, joka halusi ruokaa, sai kestää ensin lyöntejä ja potkuja.

Elkaz-niminen nuori mies kertoo, ettei hän ole viiteen kuukauteen nähnyt vaimoaan ja lapsiaan. Hän on saanut yhden viestin, jonka mukaan he ovat edelleen elossa Bosniassa.

”Olin 11 vuotta samassa työpaikassa. Siellä serbit olivat kavereita ja ystäviä. Keskitysleirillä he olivat vastapuolenani. Entinen työkaverini katsoi, kun meidät pakotettiin juomaan öljyä suurista kanistereista ja minua hakattiin. Jälkeenpäin hän sanoi, että saan kiittää häntä, ettei minua ammuttu.”

”Tämä on vielä meille kuin unta. Neljään kuukauteen en ole nähnyt mitään valoa elämässäni”, Elkaz sanoo vaimealla äänellä.

Pakolaisten terveydentilaa tutkinut hallintoylilääkäri, psykiatri Pauli Poutanen on huomannut pakolaisten joukossa olevan kaksi ryhmää. Ne, joilla on perhe lähellään ja omaiset elossa, uhkuvat toimintatarmoa ja haluavat rakentaa uutta elämää. He ovat kiitollisia siitä, että ovat hengissä.

Yksin jääneet miehet näkevät tulevaisuutensa tyhjänä. Omaiset ovat kadoksissa tai tapettu. Olo on masentunut ja ahdistunut.

Poutasen mukaan muslimeilla on ollut epätavallisen paljon munuais- ja virtsatiekivivaivoja, jotka lienevät aiheutuneen pahoinpitelyistä ja siitä, ettei heille ole annettu tarpeeksi juotavaa.

”Nämä ihmiset ovat kokeneet niin pahoja asioita, kidutuksia ja ihmisarvoa alentavaa kohtelua, että omaisuuden menetys ja kodin polttaminen tuntuu niiden rinnalla pikkujutulta. Heitä on kidutettu palavilla tupakannatsoilla ja he ovat joutuneet hautaamaan tapettuja tuttavia.”

”Kokemuksista ei pääse eroon unohtamalla. Niitä on käytävä läpi puhumalla tai muuten ne voivat nousta vielä parinkin vuoden jälkeen esille.”

Kroatiassa viime viikolla käyneen kansliapäällikkö Heikki S. von Hertzenin mielestä Suomen pitäisi ottaa entisen Jugoslavian alueelta enemmän kuin vain 200 kiintiöpakolaista.

Toimistopäällikkö Mervi Virtaselle pakolaisten haastattelu ja sodan tuhojen näkeminen olivat hirvittävä ja satuttava kokemus.

”Olemme lukeneet natsi-Saksan tapahtumista. Nyt emme voi enää sanoa, ettemme olisi tienneet. Miksi me muut Euroopan maat ummistamme silmämme?”

 

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 45/1992.

X