Hevilaulaja Hannes Kett: ”Vaikka mummi joskus vaihtaa maisemaa, hän ei koskaan tule lähtemään minusta”

Ei tavallisia mukeja tänään, vaan nätimmät kahvikupposet. Hardrock-muusikko Hannes Kett, 26, kuuntelee tarkasti mumminsa Signe Kettusen, 91, ohjeita kattaessaan kahvipöytää korsolaisessa kerrostaloasunnossa.Hannes asettelee pöytään hienot lautaset, servietit ja siististi leikatut kakkusiivut. Jokainen häntä opastava lause päättyy sanoilla ”lapskulta”.

Hannes tottelee, eikä kulje kertaakaan mummin ohitse hipaisematta kädestä tai pörröttämättä Signen tukkaa.

”Me kun ollaan molemmat tämmöisiä hapsutukkia”, Signe naurahtaa.

Juuri 91 vuotta täyttänyt Signe asui vielä alkutalvesta kotihoidon turvin yksin, mutta tänä keväänä muutto palvelutaloon tuli ajankohtaiseksi.

”Mummi on rautamuori.”

”No sinä olet kyllä ihan puolueellinen, koska olet ihan mummin poika”, Signe sanoo.

Onnen aika

Hanneksen ja hänen isänäitinsä Signen välit ovat aina olleet erityisen läheiset. Signe muutti Korsoon Vantaalle vuonna 1998, kun Hannes oli 5-vuotias. Sitä ennen Hannes ja hänen isoveljensä viettivät kesäisin pitkiä pätkiä mummin luona Varkaudessa.

Signe: Välimatka oli pitkä ja ikävä oli usein kova. Oli aina suuri juhlapäivä, kun lapset tulivat kylään.

Hannes: Varkauden kesät olivat myös minulle todella merkittäviä. Vieläkin keikkamatkoilla Varkauden kohdalla avaan auton ikkunan, koska paperitehtaan tuoksu tuo mieleeni mummin.

Signe: Puuhastelimme yhdessä kaikenlaista kivaa, opetin muun muassa Hanneksen uimaan Varkauden uimahallissa. Minulle oli tärkeää opettaa pojille uimataito jo pienenä, ettei heille kävisi vahinkoja.

Hannes: Olin silloin vain muutaman vuoden ikäinen. Muistan hämärästi, kun painelin käsipohjaa mummin ohjeiden mukaan ja opin siitä uimaan.

Signe: Jäin leskeksi jo 44 vuotta sitten, kun mieheni Lauri nukkui pois saatuaan sydäninfarktin. Niinpä muutin Vantaalle ollakseni lähempänä lapsia ja lapsenlapsiani, koska kaipasin perhettäni.

Hannes: Täällä parasta oli se, että kesällä mummi antoi meidän nukkua parvekkeellaan. Ja aamupalaksi hän keitti maailman parasta mannapuuroa. Muistan vieläkin sen äänen, kun mummi laittoi reilusti voita puuroon ja pyöritti sen sinne sekaan.

Signe: Jo ihan pikkuisena Hannes ilmoitti, että ei toivoisi minun kuolevan, mutta sitten kun sen aika koittaa, hän haluaisi perinnöksi vain mannaryynipuuron reseptin.

Kun Hannes menee mummin luo kylään, tämä keittää pojanpojalleen vahvat kahvit. Sitten syödään jotain hyvää ja jutustellaan. Tommi Tuomi / Otavamedia

Sama intohimo

Koko ikänsä runonlausuntaa harrastanut Signe on kirjoittanut paljon runoja. Hän luki ja lausui niitä paljon myös pienelle Hannekselle, joka nyt kirjoittaa itse kappaleiden sanoja.

Signe: Opetin Hannekselle jo pienenä iltarukouksen. Muistan yhä, miten hän silmät suurina odotti minua parvekkeella illalla, että lausuisimme sen yhdessä ennen nukkumaanmenoa.

Hannes: Muistan, että se oli tärkeää.

Signe: Runonlausunta on ollut elämäni suola. Vedin runopiiriä Varkaudessa ja 14 vuotta Korsossa.

Hannes: Mullan alta -ohjelmassa tein Paljain jaloin -biisin Uuno Kailaan runoon. Arvelin, että mummi tykkäisi siitä ja soitin studioversion ihan ekana hänelle.

Signe: Se oli hieno kappale. Kailas on lempirunoilijani. Runot ja lyriikat yhdistävät meitä.

Hannes: Mummin lausunta on opettanut minut rakentamaan keikoille spiikkini ja painottamaan sanoja oikealla rytmillä. Niissä tilanteissa keikan tunnelmaa luodaan. Puhun silloin yleensä rauhasta ja rakkaudesta.

Signe: Pidän klassisesta ja kansanmusiikista, mutta myös Hanneksen bändi on hieno juttu. Olen onnellinen hänen puolestaan. Pojat ovat päässeet soittamaan ulkomaillekin.

Hannes: Olemme käyneet Euroopan-kiertueilla ja keikoilla Japanissa ja Torontossa.

Signe: Minulla on aina huoli, kun Hannes on maailmalla. Joka päivä sitä miettii, että kunhan pojalla ei olisi nälkä eikä paleltaisi.

Muutoksen aika

Hannes ja Signe ovat pohtinet usein yhdessä myös elämän rajallisuutta ja sitä, että koittaa päivä, jolloin mummia ei enää ole − ainakaan fyysisesti.

Hannes: Juttelemme aika useinkin kuolemasta. Kumpaakaan ei se pelota. Minä uskon elämän jatkavan kiertokulkuaan kuoleman jälkeen. Se on yhtä luonnollista kuin syntyminen.

Signe: En pelkää lainkaan kuolemaa. Ajattelen, että rajan toiselle puolelle on mennyt rakkaitani ja kuollessani siirryn sinne missä hekin ovat.

Hannes: Mummi on nähnyt elämänsä aikana niin paljon, joten hänen ajatuksensa kuolemasta kiinnostavat minua. Hän on guru henkisessä kasvussa.

Signe: Kuoleman ei tarvitse olla pelottava asia.

Hannes: Vaikka mummi joskus vaihtaa maisemaa, hän ei koskaan tule lähtemään minusta. Hän elää aina muistoissani ja lyriikoissani. Uskon, että mummin lähtö tulee herättämään minussa jonkin uskomattoman hienon kappaleen. Tiedän, että mummi näkee sen.

Signe: Hannes on niin kiltti ja ihana. Hän kohtelee minua nätimmin kuin kukaan.

Hannes: Mummin koti on aina ollut turvapaikkani. Olen aina pystynyt juttelemaan kaikesta hänen kanssaan. On ihan sama minkälaisena tulen tänne, olen aina hyväksytty.

Signe: Sinä sanoit kerran, että minulle on niin helppo puhua kaikesta.

Pikkuinen Hannes Signe-mummin sylissä vuonna 1993. Isoveli Lassi tarkkailee vieressä tuoretta perheenjäsentä.

Opittua

Hanneksen mukaan hän ja Signe ovat kuin samoista väreistä tehdyt maalaukset. Erinäköiset ja eri aikakausilta, mutta syviltä arvoiltaan samanlaisia.

Hannes: Mummi on opettanut, että kaikkia ihmisiä pitää arvostaa ja heissä pitää nähdä hyvää. Kiltteys on tärkeää. Mummilta olen perinyt tavan halata ihmisiä kohdatessani. Mummi opetti myös halaamaan puita. Harrastan sitä edelleen.

Signe: Kerran naapurit ihmettelivät, kun halasin pihakoivuja. Moni nauroi, mutta yhtenä päivänä yksi naurajista halasi pihalla sitä samaa puuta.

Hannes: Ainoa asia josta olemme olleet eri mieltä on lukio. Menin sinne pelkästään mummin ja faijan takia. Opiskelu ei kiinnostanut, mutta halusin saada heidät ylpeiksi.

Signe: Olen sitä mieltä, että jos päätä riittää, pitää opiskella niin pitkälle kuin suinkin. Olin todella iloinen, kun Hannes pääsi ylioppilaaksi.

Hannes: Kun otin ekan tatuointini keikan jälkeen Torontossa, mietin, mitähän mummi tykkää. Mutta mummi piti siitä. Siinä lukee ”Meant to be” eli tarkoitettu tapahtuvaksi.

Signe: No ei tuo haittaa. Mutta älä ota enempää. Näyttävät kauheilta, kun tulet vanhaksi, menevät ihan ryppyyn.

Hannes: Ajattelin ottaa käteeni elämän puun ja siihen lentämään sinun hattusi, jota käytit runoja lausuessasi.

Signe: Älä lapskulta.

Hannes: Kyllä mummi otan. Se muistuttaa minua sinusta aina.

Tässä ja nyt

Signe-mummin muutto palvelutaloon oli Hannekselle suuri helpotus. Selkävaivoista kärsinyt Signe oli kaatunut pari kertaa kotonaan. Perheellä oli mummista jatkuva huoli.

Hannes: Pyrin käymään mummin luona joka viikko. Silloin mummi keittää vahvat ja hyvät kahvit.

Signe: On kiva, kun Hannes soittaa, että tulisi päiväkahville. Olen todella onnellinen siitä, että minulla on niin ihanat lapset ja lapsenlapset. He käyvät luonani usein.

Hannes: Joskus olen mummilla parikymmentä minuuttia, joskus kaksi tuntia. Silloin katselemme telkkaria ja juttelemme. Mummin lemppari on Lemmen viemää.

Signe: Olen jo niin vanha, että minulle ei ole enää tulevaisuutta, on vain menneisyys. Mutta tietysti toivon, että pysyisin edes näin hyvässä kunnossa. Olen pitkäikäistä sukua: äitini kuoli 92-vuotiaana.

Hannes: Mummin pitkän iän salaisuus on nauru ja loistava huumorintaju.

Juttu on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 5/19

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti