Hyväksyvä läsnäolo löytyi mutkaisen taipaleen takaa – Näin Päivi valmistui mindfulnes-ohjaajaksi
Kuutisen vuotta sitten halusin oppia lievittämään stressiäni. Viikonloppukurssista alkoi pitkä tie, joka johti lopulta valmistumiseen mindfulness-ohjaajaksi. Mitä näinä vuosina epäröin, mitä oivalsin?
Päivi Syrjänen kuvaa itseään suorittajaksi ja jännittäjäksi. Mindfulness on auttanut häntä olemaan rennompi ja tyynempi.
Toukokuun lopussa pelästyn: olenko oppinut yhtään mitään?
Mindfulness-ohjaajakoulutukseni on päättymässä jo parin viikon kuluttua. Kesken tutun, yksinkertaisen harjoituksen huomaan suorittavani hengittämistä. Yritän säätää hengitystä syvemmäksi ja rauhallisemmaksi, vaikka tarkoitus olisi vain aistia sen luonnollista liikettä kehossa.
Turhaudun. Mieleni on jo rientämässä itsesyytöksiin, kun muistan kokeneen ohjaajan sanat parin vuoden takaa: ”Jokainen hetki, jolloin havaitset huomiosi karkaavan, on läsnäolon hetki.”
Jatkan meditaatiotani kotisohvalla. Vien taas kerran huomioni lempeästi mutta päättäväisesti takaisin hengitykseen. Havainnoin sitä juuri sellaisena kuin se hetki hetkeltä on.
Havaitsen myös hiljaisen kaihertavan ajatuksen: Voisinko ikinä toimia vakuuttavasti mindfulness-ohjaajana, jos en itse osaa edes hengittää?
Vuosi 2011
Eräällä viikonloppukurssilla alkoi matkani kohti tietoista hyväksyvää läsnäoloa. Kurssin ohjasi Suomen mindfulness-pioneeri Leena Pennanen. Olin alkanut etsiä entistä terveellisempiä ja toimivampia tapoja stressinhallintaan, ja eräs hoitoalan ammattilainen suositteli minulle Center for Mindfulnessin kurssia. Olin jo aiemmin saanut aavistuksen mindfulnessin ideasta ja tuuminut, että jotain sellaista voisin tarvita.
© SAMPO KORHONEN / OTAVAMEDIA
Koin olevani suorittaja ja jännittäjä, joka ei osaa rentoutua henkisesti eikä fyysisesti. Pidin itseäni kärsimättömänä ja suunnitelmien muutoksista helposti ärsyyntyvänä, vaikka olinkin vuosien varrella kehittynyt joustavammaksi. Vatvoin menneitä entistä harvemmin, mutta huolehdin tulevista sitäkin useammin.
Voisinko oppia, miten olla läsnä juuri tässä hetkessä?
Olin lähes 50 ikävuoteni aikana tutkinut mieltäni sekä yksin että ystävien ja ammattilaisten kanssa. Innostavienkin itsensä kehittämisen kurssien päätyttyä totesin usein, etten sittenkään jaksa toteuttaa tarvittavia muutoksia arjessani.
Mikä saisi minut onnistumaan?
Huhtikuu 2011
Läsnäolon Tila Etelä-Haagassa Helsingissä. Center for Mindfulnessin avaran ja valoisan tilan seinustoille on levitetty lampaantaljoja, joiden päälle on asetettu jokaista osallistujaa varten pyöreä istumatyyny, matalampi tyyny ja lämmin huopa. Viereisestä keittiötilasta saa hakea tuolin, jos lattialla istuminen ei onnistu.
Leena ohjaa parinkymmenen hengen ryhmällemme ensin miellyttävän rauhallisen harjoituksen ja selostaa sitten lyhyesti mindfulnessin ideaa ja vaikutuksia. En tiedä paljonkaan meditoinnista, mutta ilahdun kuullessani, että näissä harjoituksissa mieltä ei tarvitse tyhjentää, vaan sen karkailu ja vaeltelu kuuluvat asiaan.
Keskittyminen kehon tuntemuksiin tässä ja nyt viehättää minua todella paljon.
Harjoituksiin kuuluu myös kokemusten jakaminen pareittain tai isossa ryhmässä.
Leena opastaa meitä pysymään tässä hetkessä ja kehon tuntemuksissa myös harjoitellessamme ”läsnäolevaa sanoittamista ja kuuntelua”. Jaamme siis kokemuksia edeltävästä meditaatiosta ryhtymättä tarinoimaan, analysoimaan, kommentoimaan tai neuvomaan. Ei ihan helppo tehtävä!
Elämäni ensimmäisen kehomeditaation (englanniksi body scan) aikana koen harvinaisen syvää rentoutumista, kun keskitän huomioni yhteen kehonosaan kerrallaan ja päästän taas irti siirtyäkseni uuteen kohteeseen. Rentoutuminen ei ole yksittäisen harjoituksen tavoite, mutta kehoa skannatessaan voi paremmin huomata, mitä se juuri nyt tarvitsee: lepoa, liikettä, ravintoa?
Kurssin jälkeen saamme mukaan äänitteen, joka sisältää kolme muodollista, noin puolen tunnin pituista harjoitusta: kehomeditaation, istumameditaation ja mindfulness-joogan. Lisäksi pitäisi tehdä epämuodollisia läsnäoloharjoituksia vaikkapa hampaita pestessään tai ruokaillessaan.
Olen aluksi innostunut.
Mutta vähitellen päivittäisen harjoittamisen tärkeys haihtuu mielestäni, ja joudun toteamaan nolona: taas kävi näin.
Vuosi 2014
Mindfulnessin kutsu alkaa taas voimistua. Ilmoittaudun syksystä kevääseen jatkuvaan peruskoulutukseen.
Ryhmä kokoontuu parin kuukauden välein, ja tapaamisten välissä teemme uudenlaisiakin harjoituksia. Tutustumme Leenan lisäksi hänen kouluttamiinsa kolmannen sukupolven ohjaajiin, joilla on oma tyylinsä, vaikka harjoitusten ydin pysyy samana.
© SAMPO KORHONEN / OTAVAMEDIA
Aluksi jaksan harjoittaa mindfulnessia päivittäin, olenhan satsannut koulutukseen sekä aikaa että rahaa. Mutta sitten alan taas lipsua enkä onnistu luomaan rutiinia, joka auttaisi muistamaan harjoitustuokion.
Saamme kurssin aikana täytettäväksi ensin miellyttävien ja sitten epämiellyttävien kokemusten kalenterin. Alan muistiinpanojeni avulla löytää toistuvia kuvioita: pidän seesteisistä hetkistä, mutta karsastan tilanteita, joissa kova kiire tai muiden ihmisten tarpeet horjuttavat hallinnan tunnettani.
Pystyisinkö hyväksymään vaihtelevat tilanteet ja tunnelmat? Oppisinko ilmaisemaan hermoilematta esimerkiksi sen, että tarvitsen aikaa itselleni?
Maaliskuu 2015
Ilorannassa Hauholla. Toiseksi viimeisessä peruskurssin tapaamisessa on luvassa rauhaa ja omaa aikaa ehkä liiaksikin.
Viikonlopun kestävä hiljaisuuden retriitti herättää paljon kysymyksiä, jopa pelkoa: mitä mielen pohjalta nouseekaan tietoisuuteen, kun emme saa puhua keskenämme tai edes hakea katsekontaktia toisiin?
Viihdyn kyllä yksin, mutta omassa huoneessani en voikaan nyt viettää aikaa lukien tai kirjoittaen, saati käyttää puhelinta edes herätyskellona.
Aina voi kuitenkin meditoida tai kääntyä ohjaajan puoleen, jos olo käy liian tukalaksi.
Keväinen viikonloppu sujuu ongelmitta. Päivällä aurinko hellii, ja illan pimeydessä nautin vaelluksesta savusaunalle vain tähtien ja harvakseltaan aseteltujen soihtujen valossa.
Loppua kohden alkaakin vuorostaan jännittää hiljaisuuden päättyminen. Mutta se tapahtuu lempeästi. On hienoa huomata, miten ryhmän tuki on kannatellut hiljaisuudessakin.
Huhtikuu 2015
Kirjoitan Leenalle meilin.
”Olen antoisan retriittiviikonlopun jälkeen jatkanut harjoittamista, mutta olen myös kokenut aika paljon turhautumista. Retriitistä tultua meni muutama päivä, jolloin jaksoin suhtautua asioihin rauhallisesti, mutta sitten alkoi tuntua, että stressi ja arjen haasteet ja huolet vievät mukanaan.
Vaikeimmalta tuntuu edelleen se, että muistaisin soveltaa mindfulness-asennetta arjen tilanteissa.
Hyvältä on tuntunut esimerkiksi se, että pystyn tekemään muodollisia harjoituksia myös ilman äänitettä. Ja edes joskus muistan tehdä lyhyen läsnäoloharjoituksen keskittymällä hengitykseeni, kun olen stressaantunut ja halu päästä pois jostain tilanteesta yltyy.”
Heinäkuu 2016
Päätän hakeutua jatkokoulutukseen. Päätöstä on edeltänyt vuoden tuumaustauko peruskoulutuksen jälkeen. Nyt minua kiinnostaa etenkin oman harjoittelun syventäminen ja juurruttaminen arkeen.
Koska koulutus antaa samalla mindfulness-ohjaajan pätevyyden, harjoittelemme myös ohjaamista joka kerta ja tapaamisten välillä mahdollisuuksien mukaan. Lyhyenkin harjoituksen ohjaaminen jännittää aluksi todella paljon, mutta muuttuu pikkuhiljaa kiehtovaksi.
On hienoa, kun voi luoda toisille tilaa nykyhetken kohtaamiseen. Ja on helpottavaa huomata, että saman ohjauksen jälkeen osallistujien palaute voi olla hyvinkin erilaista. Jokainen kysyy itseltään: Mitä on nyt? Mitä tuli näkyväksi?
Kuukaudet kuluvat nopeasti. Syksyllä olen todella stressaantunut töissä, mutta kevään tullen aloitan viiden kuukauden vuorotteluvapaan. On hyödyllistä havaita sekin, ettei stressaantumisen tunne niin vain katoakaan vapaalla ollessa.
Kesäkuun puolivälissä saan mindfulness-ohjaaja CFM® -todistuksen, jonka mukaan minulla on nyt valmiudet kahdeksan viikon MBSR-kurssin ohjaamiseen. Ystäväni tiedustelevat minulta pienimuotoisempaa ohjausta, mutta yhteistä aikaa ei tunnu ihan heti järjestyvän. Päätän raivata omaan kalenteriini tilaa sekä säännölliselle harjoittamiselle että ohjaajien harjoitusilloissa käymiselle.
Syyskuu 2017
Läsnäolon Lähteessä Helsingin Lapinlahdessa. Syksyn ensimmäinen harjoitusilta ohjaajille osoittautuu antoisaksi. Pääsen pitkästä aikaa harjoittamaan mindfulnessia ryhmässä ja harjoittelemaan sekä ohjaamista että palautteen antamista arvostelematta, omasta kokemuksesta lähtien.
Itselleni nousee voimakkaimpana yksi kysymys. Jos tunnen kipua tai epämukavuutta, voinko edes hetken olla sen kanssa tarvitsematta vaihtaa asentoa tai torjumatta ikäviä ajatuksia? Sillä vasta todellisuuden kohtaamisesta – tai aluksi vain kohti kääntymisestä – voi alkaa muutos.
Ohjaajakoulutuksen jälkeenkin on ollut päiviä, jolloin en ole muka ehtinyt harjoittaa tietoista hyväksyvää läsnäoloa. Mutta olen alkanut pikkuhiljaa oivaltaa, ettei mindfulness ole muusta elämästä erillinen olotila, joka pitää napsauttaa päälle kuin katkaisijasta.
Palattuani töihin vuorotteluvapaalta tunnen itseni usein entistä rennommaksi ja luottavaisemmaksi. Kun ajaudun stressitilaan, saatankin pysähtyä havaitsemaan, mitä silloin oikeastaan tapahtuu. Muistan myös, että vaikeatkin tilanteet, tunteet ja ajatukset menevät ohi.
Kokemukseni kautta olen oivaltanut, että mindfulnessin avulla muutoksia voi tapahtua ilman pontevaa pyrkimistä. En voi kuitenkaan pakottaa enkä kiirehtiä niitä.
Eivätkä muutokset aina ole juuri sitä, mitä alun perin tavoittelin.
Mutta uusia näkökulmia ja vaihtoehtoja avautuu nykyään entistä helpommin.
Juttu on julkaistu Kotilääkärissä 11/2017.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti
Erilaisia menetelmiä
Mindfulness on saanut vaikutteita etenkin buddhalaisesta meditaatiosta, mutta länsimaisessa muodossaan se ei kytkeydy mihinkään uskontoon. Leena Pennanen (kuva s.36) toi Mindfulness-MBSR -menetelmän Suomeen noin 15 vuotta sitten. Hänen kouluttamansa ohjaajat saavat käyttää mindfulness-ohjaaja CFM® -nimikettä. Mindfulness-ohjaajakoulutusta tarjoavat Suomessa muutkin tahot, mutta lähestymistavoissa on eroja.
Amerikkalainen Jon Kabat-Zinn perusti MBSR-menetelmän (Mindfulness-Based Stress Reduction eli rentoutus ja stressinhallinta tietoisen ja hyväksyvän läsnäolon avulla) lähes 40 vuotta sitten Massachusettsin yliopistoklinikalla alun perin kroonisesti sairaiden hoitoon. Etenkin kahdeksan viikon ohjelmina MBSR ja siihen pohjautuva kognitiivinen terapiamuoto MBCT ovat tutkittuja menetelmiä.