Hyvinkään ammuskelusta selvinnyt pesäpalloilija: Suru on edelleen läsnä

Jaa artikkeli
Miikka Matikka on jättänyt synkkyyden taakseen ja katsoo elämää positiivisin silmin. © Petri Blomqvist/Otavamedia
Miikka Matikka joutui reilut kolme vuotta sitten katsomaan kuolemaa silmästä silmään. Hyvinkään ammuskelusta selviytynyt mies on palannut pesäpallon huipulle.

Jyväskylän Kirin 28-vuotias Miikka Matikka pelasi kesäkuun lopussa uransa ensimmäisen pesäpallon Itä–Länsi -ottelun. Hänelle tuo ottelu merkitsi paljon, kuten oikeastaan jokainen hetki, jonka hän on saanut viettää pesäpallokentällä viimeisten kolmen vuoden aikana.

Kolme vuotta sitten hänen elämänsä olisi voinut päättyä. Tuolloin Hyvinkään Tahkossa pelannut Matikka joutui joukkuetovereidensa kanssa keskelle tulitusta ravintolaillan päätteeksi.

”Ne hetket säilyvät muistini sopukoissa koko loppuikäni”, Miikka Matikka sanoo.

Helvetti aukeaa

Matikan elämän mullistaneet tapahtumat käynnistyivät 26. päivänä toukokuuta vuonna 2012 noin kello 2 yöllä. Tahkon joukkue oli voitollisen Pattijoki-pelin jälkeen viettämässä yhteistä vapaailtaa paikallisessa ravintolassa. Kadulla alkoi kuitenkin todellinen helvetti. Läheisen talon katolle kiivenneen Eero Hiltusen ampumat luodit kylvivät kauhua. Tulitus johti kahden ihmisen kuolemaan ja seitsemän haavoittumiseen. Tahkon pelaajista surmansa sai 19-vuotias Topi Koistinen. Loukkaantuneiden joukossa olivat Matikka sekä Tahkossa yhä pelaava Teemu Nikkanen.

”Seisoimme ammuskelun alkaessa kolmestaan ravintolan edustalla. Ensimmäinen luoti osui Topia pahasti. Se on näky, mitä en unohda, vaikken sillä hetkellä tajunnut kunnolla mitä tapahtui. Meihin kaikkiin osui muutamissa sekunneissa, kaikki kävi epätodellisen nopeasti”, muistelee Matikka.

Matikka sai osuman olkapäähänsä ja ymmärsi sekasortoisessa tilanteessa, että suojaan on päästävä pian. Turva löytyi läheisen kulman takaa. Samalla iski huoli ystävien kohtalosta.

”En ollut huolissani omasta tilanteestani. Suurin hätä oli Topista ja Teemusta, sillä näin kumpaakin osuneen päähän. Tiesin varsinkin Topille käyneen pahasti, sillä hän jäi kadulle makaamaan verilammikkoon.”

”Kuulin jonkin ajan kuluttua, että kadulla on kaksi menehtynyttä. Ajattelin kyseessä olevan Topin ja Teemun. Tunsin valtavaa huolta heidän tilanteestaan, vaikken osaakaan määritellä sen hetken tunteitani tarkasti.”

”Kun lopulta näin Teemua siirrettävän ambulanssiin koin suuren helpotuksen hänen osaltaan. Sen sijaan Topi oli poissa. Tapahtuneen tuomaa järkytystä on mahdotonta analysoida, se oli täydellinen sokki.”

Matikka on edelleen kiitollinen häntä kadulla auttaneelle pariskunnalle.

”He antoivat ensiapua ja rauhoittelivat kaiken hälinän keskellä. Se oli minulle erittäin tärkeää.”

Rankka toipuminen

Sairaalaan kiidätetty Matikka joutui leikkaukseen, sillä luoti oli tehnyt vasemmassa olkapäässä pahaa jälkeä. Fyysisen kivun lisäksi päässä myllersi melkoinen sekamelska.

”Oloni oli hämmentynyt ja surullinen, jopa epätodellinen. Oli kuitenkin todella hyvä, että samassa huoneessa oli muitakin ammuskelussa loukkaantuneita. Heidän kanssaan juttelu helpotti oloani. Yritimme puhua iloisista asioista ja piristää toisiamme. Sain luonnollisesti myös ammattiapua.”

Vaikka ystävän kohtalo pyöri koko ajan Matikan mielessä, laati hän itselleen selvät sävelet.

”Päätin, että elämän on jatkuttava. Ajatukset oli käännettävä valoa päin. Ymmärsin sen olevan ainoa mahdollisuus päästä eteenpäin. Perhe, ystävät ja joukkuekaverit olivat tuolloin todella suureksi avuksi. Heidän tukensa oli korvaamatonta. Myös kuntoutus oli tärkeää, sillä sain sen avulla ajatuksiani uusille raiteille.”

Pelikentille mies palasi jo elokuussa.

”Oli suuri onni, että kykenin paluuseen saman kauden aikana. Jokeripaidassa esiintyminen oli todella merkittävää. Se antoi lisäuskoa toipumiseeni.”

Seuraava talvi oli Matikalle erittäin raskas. Toukokuiset tapahtumat painoivat mieltä, eikä varmuutta käden pelikuntoon tulemisesta ollut vieläkään.

”Tuo aika oli todella hankalaa, mieleni oli välillä täysin musta. Tuolloinkin oli tärkeää käydä asioita läpi läheisten kanssa yhä uudelleen. Se helpotti oloani. Onneksi myös käteni kuntoutus tuotti tulosta, ja olin avauskokoonpanossa kauden 2013 alussa.”

Muuttunut mies

Tapahtunut muutti Matikkaa monella tavalla. Alkuun hänellä oli erilaisia pelkotiloja.

”Tuntui epämiellyttävältä mennä pimeään tai hämärään tilaan, jossa ei ollut muita. Nuo tuntemukset ovat kuitenkin jääneet taakse.”

Aina itsensä positiiviseksi ihmiseksi laskenut Matikka kokee olevansa aiempaa rauhallisempi sekä iloitsevansa pienistäkin asioista entistäkin enemmän.

”Olen esimerkiksi äärettömän onnellinen, että voin harjoitella pesäpalloa, puhumattakaan sen pelaamisesta. En myöskään enää murehdi epäonnistumisia kuten aiemmin. Vaikka pesäpallo on tärkeä asia, se ei ole koko elämä.”

Kirin sinipaita ei myöskään ole ensimmäisenä valittamassa pienistä asioista tai pyytämässä apua. Mies myöntääkin olevansa joskus turhan kova itselleen.

”Ehkä niin on. En vain halua marista turhista. En kuitenkaan osaa sanoa, johtuuko se menneestä tragediasta.”

Kovat kokemukset eivät vieneet Matikan uskoa ihmisiin.

”Luotan edelleen meissä jokaisessa olevaan hyvään. En esimerkiksi pelkää joutuvani kokemaan samaa uudelleen.”

Matikka tuntee myös olevansa sinut ampuja Eero Hiltusen kanssa.

”Näin koen, sillä katkeruus ei auta mitään. Jos siihen tunteeseen jää kiinni, syö se vain omaa oloa rotan lailla. Uskon, että jos hän saisi valita nyt, jäisi teko tekemättä. Meillä kaikilla on tunteet, jotka nousevat varmasti esiin jossain vaiheessa.”

Muiden seuraan

Matikka haluaa esimerkillään kannustaa muita vastoinkäymisten parissa taistelevia. Valonpilkahduksia on aina tarjolla.

”Vaikka joku asia olisi säkkipimeä, löytyy elämästä aina vähintään yksi positiivinen ja voimaa antava elementti. Kaikki olemassa ollut hyvä ei lähde pois yhdellä kertaa. On tärkeää yrittää nähdä edes pieni myönteinen asia, sillä se antaa toivoa surun keskelle. Periksi ei saa antaa koskaan, sillä valoisampi päivä koittaa varmasti jossain vaiheessa.”

Toipumisprosessinsa tärkeimmiksi asioiksi Matikka nostaa puhumisen sekä ajanvieton muiden ihmisten kanssa. Myös tunteiden on annettava tulla.

”Ainakin minulle yksinolo oli kaikkein pahinta. Tarvitsin muiden seuraa. Minulle oli äärettömän tärkeää päästä purkamaan pahaa oloani puhumalla kun siltä tuntui. Merkittävää oli myös tehdä yhdessä toisten kanssa aivan arkisia asioita, joiden parissa ajatukset menivät uusille urille. On myös hyvä muistaa, että surua ei saa kätkeä, sen on annettava tulla ulos.”

Matikalle merkittävä apu oli myös koiran tuoma säännöllinen rytmi. Lemmikki auttoi ylös sängystä.

”Joinakin aamuina olisin halunnut vain jäädä makaamaan piiloon maailmalta. Koirani onkin siitä hyvä kaveri, että se pakotti ylös ja ulos kävelylle. Koiran elämään kuuluvat säännölliset rytmit auttoivat ainakin minua.”

Lisävirtaa kuluttajaneuvojana maistraatissa työskentelevälle miehelle tuo Jyväskylän Kirittärissä palloileva tyttöystävä Noora Patrikainen. Pariskunta löysi toisensa pesäpallon parista.

”Olen saanut elämäni hyville raiteille, olen onnellisempi kuin koskaan. Kaksi pesäpalloilijaa ymmärtää ja tukee hyvin toisiaan”, Miikka kertoo.

Ystävä ei unohdu

Matikan mielessä säilyy ikuisesti muisto menehtyneestä ystävästä. Myös suru on edelleen läsnä.

”Vaikka surulliset asiat eivät enää pyöri mielessäni jatkuvasti, oli tämänkin kauden alku tapahtuman vuosipäivineen herkkää aikaa. Mieleeni nousivat kolmen vuoden takaiset hetket. Mietin, ettei Topi enää juokse kentälle pelaamaan. Purin oloani juttelemalla läheisteni kanssa. Se helpotti jälleen merkittävästi.”

Matikalle tärkeä paikka on Topin hauta Hyvinkäällä. Miehen askeleet suuntaavat sinne useamman kerran vuodessa. Käyntien luonne on kuitenkin muuttanut muotoaan.

”En tunne enää ahdistusta viedessäni haudalle kynttilän. Koen ennemminkin rauhaa. Juttelen myös hänelle mielessäni niin kuin kaverille puhutaan. Kerron pelikentän tapahtumista ja muusta elämästä.”

Menehtynyt ystävä oli vahvasti Matikan mielessä myös Hyvinkäällä pelatussa Itä–Länsi -ottelussa.

”Pääsy arvo-otteluun oli minulle erittäin tärkeä, sillä olihan urani vammautumisen jälkeen vaakalaudalla. Kun ottelu pelattiin juuri Hyvinkäällä, oli sillä oma suuri tunnearvonsa. Koin samalla tekeväni kunniaa Topille. Hänen muistonsa ja ystävyytensä eivät unohdu koskaan.”

X