Icehearts ja jalkapallo toivat onnistumisia – Näin levoton Lukas selätti kaaoksen ja löysi oman polkunsa: ”Kaikkia voidaan auttaa”

Jo alakoulusta saakka Lukas Kuivalaisen elämä oli solmussa: riitoja ja hankausta tuli joka paikassa. Tuntui kuin olisi tarvittu ihme, että tilanne kääntyisi parempaan. Ja sitten löytyi se ihme.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Katse kohti tulevaisuutta. Lukas Kuivalainen on pysynyt nyt muutaman vuoden poissa lapsuusvuosilta tutusta kaaoksesta. Siinä jalkapalloharrastus on ollut tärkeä apu.

Jo alakoulusta saakka Lukas Kuivalaisen elämä oli solmussa: riitoja ja hankausta tuli joka paikassa. Tuntui kuin olisi tarvittu ihme, että tilanne kääntyisi parempaan. Ja sitten löytyi se ihme.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jukka Vuorio

Lukas Kuivalainen seisoo kotipihallaan rauhallisena ja ryhdikkäänä, jalkapallo kainalossaan. Hän katselee lippiksensä alta ja hymyilee kainosti.

On vaikea kuvitella, että Lukas on ollut poika, jonka suhteen niin ympäristö kuin vanhemmatkin olivat toivottomia.

Mikään Lukaksessa ei kerro hänen lapsuusvuosiensa vaikeuksista: ADHD-diagnoosista, psykiatrisen sairaanhoitajan ja kuntoutusten tarpeesta, loputtomasti kilisevistä Wilma-viesteistä ja yhä uudelleen räjähtävistä nyrkkitappeluista.

Tänä syksynä Lukas täyttää 18 vuotta. Negatiivisten asioiden kierre on väistynyt elämästä. Lukas on valmistumassa ammattiin, hänellä on tyttöystävä ja hyviä harrastuksia. Hän haaveilee omasta asunnosta ja hyväpalkkaisesta työstä.

Nyt elettävä todellisuus tuntuu paitsi Lukaksesta, myös hänen äidistään ja isäpuolestaan, Eini ja Vesku Kuivalaisesta kuin toiselta maailmalta verrattuna pitkiin ja raskaisiin lapsuusvuosiin.

Miten tähän pisteeseen päästiin?

Rutiinien tarve

Lukas oli pikkupojasta saakka villi ja levoton. Kun alakoulu alkoi, hän osallistui opetukseen ja oppi taitoja, mutta käytöksestä tuli jatkuvasti sanomista. Poika ei malttanut istua paikallaan, väitti opettajille jatkuvasti vastaan ja ajautui muiden oppilaiden kanssa tappeluihin.

Eini ei usko, että Lukaksen ADHD-diagnoosi selittää kaikkia käytöshäiriöitä. Hän epäilee, että osa syistä voi juontua Lukaksen elämän ensimmäisistä vuosista, kun äiti ja poika olivat kahdestaan.

”Ehkä ne vuodet vaikuttavat jotenkin, tai sitten eivät. En tiedä. Mutta olen ajatellut silloisia ratkaisujani, kun arjessa oli vain helpompi antaa periksi, eikä aina pitää kiinni periaatteista ja rutiineista.”

Eini antoi periksi esimerkiksi siinä, että Lukas sai pelata usein videopelejä, että poika ei raivoaisi.

”Arki oli vain helpompaa niin.”

Kun Vesku tuli mukaan Lukaksen elämään, kotona alettiin kiinnittää enemmän huomiota arjen rutiineihin ja sääntöihin.

Lukaksen äiti Eini Kuivalainen (vas.) ja isäpuoli Vesku Kuivalainen ovat kulkeneet vuosia poikansa tukena. Nyt vaikeat vuodet tuntuvat kuin toiselta maailmalta. © Jonne Räsänen

Lukaksen äiti Eini Kuivalainen (vas.) ja isäpuoli Vesku Kuivalainen ovat kulkeneet vuosia poikansa tukena. Nyt vaikeat vuodet tuntuvat kuin toiselta maailmalta. © Jonne Räsänen

Perhe jäi yksin

Ensimmäiset alakouluvuodet keskustelu koulun ja opettajien kanssa oli aktiivista, mutta ei rakentavaa. Koulusta tuli yksinomaan moitteita, ei konkreettisia ehdotuksia tai neuvoja tilanteen kohentamiseksi.

Poika ei sopeutunut muiden oppilaiden joukkoon ja uhmasi opettajia. Puheenkehitys oli viivästynyttä, mikä aiheutti kommunikaatio-ongelmia, mikä puolestaan ärsytti poikaa entistä enemmän.

Kouluissa huoltajien ja koulun väliseen viestintään käytetään Wilma-järjestelmää. Sitä kautta opettajat voivat lähettää huoltajille kommentteja oppilaan opinnoista ja käytöksestä. Lukaksen vanhemmat väsyivät lopulta siihen, että Wilman anti oli vain negatiivista. Viestien avaaminen ahdisti.

”Ei istunut paikallaan, puhui tunnilla, ei ollut kynää, tappeli koulutoverin kanssa, juoksi käytävällä ja niin edelleen. Näitä tuli jatkuvasti”, Eini kertoo.

Vanhemmat turtuivat jatkuviin Wilman valitusviesteihin ja muuttuivat niitä kohtaan lähes välinpitämättömiksi. He kokivat, etteivät voi tehdä asialle mitään. Vanhempia väsytti, turhautti ja suututti.

Perhe koki, ettei koulusta tai yhteiskunnasta tarjottu mitään apua.

”Olimme näiden ongelmien kanssa ihan yksin”, Eini sanoo.

Asiat näyttivät menevän kaiken aikaa vain huonompaan suuntaan.

”Tuntui, että tämä homma menee ihan umpisolmuun”, Vesku sanoo.

Kelan Laku-kuntoutus auttoi

Kun koulusta ei apua herunut, perhe etsi lähes summamutikassa vihjeitä avusta ja löysi niitä sieltä täältä. Tiedonsaantia leimasi sattumanvaraisuus.

Lopulta hyviä asioita alkoi tapahtua odottamatta.

Lukas ei osannut sanoa k-kirjainta, ja perhe haki siihen apua foniatrilta, eli puheen ja kielen häiriöitä tutkivalta erikoislääkäriltä. Häneltä Eini kuuli Kelan LAKU-kuntouksesta, josta lääkäri arveli voivan olla apua koko perheelle.

Hän oli aivan oikeassa.

Puolitoista vuotta kestäneeseen ja kymmeniä tapaamisia sisältäneeseen kuntoutukseen osallistui koko perhe. Siellä Kuivalaisille annettiin keinoja ymmärtää Lukasta ja suhtautua tämän käytökseen rakentavasti. Ennen kaikkea perhe sai konkreettisia neuvoja arkeen.

Kuntoutukseen osallistui myös toisia perheitä, joilla oli samanlaisia ongelmia. Heidän kanssaan ajatusten ja kokemusten vaihtaminen tuntui hyvältä. Einistä tuntui, että perhe oli vihdoin löytänyt tahon, joka ymmärsi ja kuunteli heitä.

Lisää positiivisia käänteitä tuli, kun Lukas vaihtoi koulua ja siirtyi Puistolan peruskouluun. Siellä Einistä tuntui ensimmäisen kerran siltä, että Lukaksen opettaja on todella ammattitaitoinen.

”Eivät asiat alkaneet mennä mitenkään superhyvin, mutta silloin aloin ajatella, että touhuun tuli jotain järkeä”, Eini muistelee.

Lukas kävi käytöshäiriöidensä vuoksi psykiatrisella sairaanhoitajalla, joka kertoi perheelle Iceheartsin olemassaolosta. Icehearts on varhaisen puuttumisen toimintamalli, jonka työvälineenä on joukkueurheilu. Icehearts sitoutuu lapsen tukemiseen 12 vuoden ajaksi. Se voisi olla futista rakastavalle pojalle juuri sopiva joukkue ja yhteisö.

Juuri sitä se oli.

Iceheartsin ansiosta Kuivalaisten perheen tarina sai uuden, toiveikkaamman luvun.

Perheen kolmas aikuinen ja Iceheartsin tuki

Iceheartsin filosofiassa joukkueen valmentaja on ennen kaikkea kasvattaja. Hän osallistuu aktiivisesti nuoren elämään myös tämän vapaa-ajalla. Kyselee, neuvoo, juttelee. Kasvattaa.

Lukaksen kasvattaja on Icehearts-taipaleen alusta saakka ollut Tomppa, joka haluaa tässä jutussa esiintyä vain lempinimellään.

Eini ja Vesku eivät säästele ylisanoja Tompasta puhuessaan.

”Me kutsumme Tomppaa perheemme kolmanneksi aikuiseksi. Hän on aina puolustanut Lukasta kaikissa mahdollisissa tilanteissa, jopa silloinkin, kun me emme ole”, Eini kertoo.

Olennaista on, että nuori kokee Icehearts-kasvattajan olevan hänen puolellaan aina.

”Tomppa on aina auttanut kaikessa missä vain voi. Hän järjestää 99-prosenttisesti kaiken, mikä liittyy jalkapalloon sekä vielä tosi paljon muuta”, Lukas sanoo.

Jalkapallo, ja nimenomaan Icehearts, on tuonut Lukaksen elämään vuosien ajan paljon hyvää – ja todennäköisesti vienyt paljon pahaa pois.

”En tiedä mitä olisin tehnyt kaiken sen ajan, jos en olisi harjoitellut ja pelannut futista. Varmaan olisin ainakin hankkiutunut tappeluihin.”

Vaikka ei jalkapallo ole häntä kokonaan pitänyt poissa tappeluista. Aikuisuuden kynnyksellä pinna on aavistuksen pidentynyt, mutta perusolemus on taustalla edelleen sama. Lukas ei väittelyssä anna missään nimessä periksi, oli vastaväittäjänä sitten mikä tahansa auktoriteetti. Siksi Lukaksen urheilu-uralla on kerääntynyt runsaasti punaisia kortteja eli ulosajoja. Tuomarien kanssa syntyy erimielisyyttä, mitä ja miksi kentällä juuri tapahtui.

Joskus Lukas on suuttunut niin, että on lähtenyt kesken pelin kentältä, vaikka ei ole edes saanut ulosajoa. Tuomarin auktoriteettiasemaa on aina ollut vaikea tunnustaa. Lukas sanoo olevansa nykyään rauhallisempi, mutta kiihtyy silti vähän aiheesta puhuessaan.

”No jos tuomari viheltää vapaapotkun, vaikka en ole edes tehnyt mitään, niin kyllähän… No, kävin aina soittamassa suuta, eihän se vihellys voi olla oikein, jos en ole edes koskenut vastustajaan.”

Lukas Kuivalainen täyttää syksyllä 18 vuotta ja lopettaa pian pelit Iceheartsissa. Hän haluaisi kuitenkin löytää joukkueen, jossa jatkaa pelaamista. © Jonne Räsänen

Lukas Kuivalainen täyttää syksyllä 18 vuotta ja lopettaa pian pelit Iceheartsissa. Hän haluaisi kuitenkin löytää joukkueen, jossa jatkaa pelaamista. © Jonne Räsänen

Loistava isoveli

Pahimmat vuodet Lukas määritti koko seitsemänhenkisen perheen elämää. Kaikki ajattelu ja toiminta pyöri hänen ympärillään. Se tietysti rasitti vanhempia, sillä nämä olisivat halunneet antaa huomiotaan ja energiaansa yhtä paljon kaikille viidelle lapselle.

”Ei kukaan lapsista ole jäänyt hoitamatta, mutta… Oli siinä vuosia, että Lukas oli koko ajan keskiössä”, Eini muistelee.

Vaikka Lukas on koko elämänsä nostanut herkästi nyrkit pystyyn ja ollut välittömästi valmis väittelyyn, yhdestä asiasta Eini ja Vesku kehuvat poikaa koko sydämestään.

Lukas on loistava isoveli.

”Pienemmille sisarilleen Lukas on aina ollut todella ihana ja kiltti. Leikkinyt ja hassutellut heidän kanssaan. Se on asia, jossa ei ole koskaan ollut ongelmaa.”

Kun Lukas oli kahdeksan-yhdeksänvuotias, Einin oli vaikea ajatella pojan tulevaisuutta.

”Olin varma, että nyt, täysi-ikäisyyden koittaessa, hänen tilanteensa olisi jo kaoot­tinen.”

Vaikka toivo oli mennyt, toisin kuitenkin kävi. Tunnelma Kuivalaisten kotona on seesteinen. Kaaos on väistetty.

Oikeanlainen kuntoutus ja ennen kaikkea Iceheartsista saatu apu ja tuki onnistuivat kiskomaan Lukaksen ja sitä myötä koko perheen ylös suosta.

Iceheartsin kautta Lukas sai onnistumisia, tuli ymmärretyksi ja pääsi osaksi yhteisöä. Ne ovat mittaamattoman tärkeitä tekijöitä kenelle tahansa nuorelle.

Nyt Eini ja Vesku kertovat elävänsä kuin aivan toisessa maailmassa verrattuna Lukaksen alakouluaikaan.

”Pari vuotta kaikki on mennyt hyvin, ja sitä edeltävä aika tuntuu tosi kaukaiselta. Nyt kaikki on paikallaan ja kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään.”

Lukas Kuivalainen sanoo, että jalkapalloyhteisö on pitänyt hänet erossa paljosta pahasta. ”Ilman futista olisin varmaan ajautunut paljon enemmän tappeluihin”, hän toteaa. © Jonne Räsänen

Lukas Kuivalainen sanoo, että jalkapalloyhteisö on pitänyt hänet erossa paljosta pahasta. ”Ilman futista olisin varmaan ajautunut paljon enemmän tappeluihin”, hän toteaa. © Jonne Räsänen

Ammatti löytyi

Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, syksyllä Lukas valmistuu koulutussopimuksella huoltomieheksi. Keskittymishäiriön vuoksi koulutussopimus on sopinut Lukakselle hyvin. Ammattia opiskellaan työtä tekemällä.

Ennen koulutussopimusta Lukas kokeili putkimiesopintoja ammattikoulussa, mutta opinnot keskeytyivät.

”En jaksa olla yhtään paikallaan. Koko ajan pitää puhua ja tehdä jotain. Siksi koulunpenkillä istuminen ei onnistu, mutta työhön pystyn kyllä keskittymään.”

Toisin sanoen putkimiesopinnoissakin oli liikaa pulpetissa istumista.

”En jaksanut yhtään sitä, että koulussa piti joku putkenpala taivuttaa täsmällisesti juuri johonkin tiettyyn kulmaan.”

Viimeinen niitti putkimiesopinnoille oli koronapandemia. Kun opiskelu muuttui kokonaan itsenäiseen etätyöhön, Lukas menetti viimeisetkin mielenkiinnon rippeensä.

Koulutussopimuksensa aikana Lukas on työskennellyt hotellissa ja peruskoulussa. Päiviin kuului monenlaista kiinteistöjen huolto- ja korjaustyötä.

”Se on kivaa työtä. Tai kyllä minulle käy melkein mikä työ vain, missä saa koko ajan tehdä, ettei tarvitse istua paikallaan.”

Kuluvana syksynä Lukas täyttää 18 vuotta. Hänen haaveensa ovat kuin kenen tahansa saman ikäisen nuorukaisen.

”Työpaikka, oma kämppä ja mahdollisimman paljon rahaa.”

Se on perusytimeltään hyvin tavallinen suomalainen unelma, mutta myös todella valoisa päätös nuoruudelle, jonka taipaleella moni opettaja oli jo menettänyt uskonsa ja vanhempien toivo horjui.

Lukas uskoo, että jokaisen nuoren ongelmiin voi löytää tukea ja apua, jos niitä jaksaa etsiä.

”Tuolla on varmasti paljon nuoria, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä aiemmin. Heitä ei saa jättää yksin. Kaikkia voidaan auttaa.”

Icehearts ry viettää tänä syksynä 25-vuotisjuhlavuottaan.

Lue myös: Iceheartsin Ville Turkka: Yksi ainoa hetki voi muuttaa syrjäytymisvaarassa olevan lapsen elämän

X