Irma Pelto haki turhaan apua useammalta lääkäriltä sydänvaivoihinsa: ”Sydänoireitani ei otettu todesta”

Kaikki oli valmiina esikoisen rippijuhlavieraita varten. Irma Pelto oli urakoinut edeltävät viikot: siivonnut, laittanut ruokaa, leiponut. Juhlan tuntua varjosti vain Irman pohjaton väsymys, jonka hän yritti työntää pois mielestään.

Rippijuhlien aikaan 45-vuotiaan Irman elämä oli ollut jo pitkään ajan työntäyteistä.

Päivisin hän opetti nuoria ammattioppilaitoksessa, ja kotona kolmilapsisessa perheessä riitti arkista touhua.

Kun muu perhe meni nukkumaan, Irma ryhtyi usein lukemaan tenttiin tai avasi tietokoneen ja ryhtyi kirjoittamaan opiskeluun liittyvää esseetä.

”Elämän hektisyydestä huolimatta elämä oli juuri sellaista, kuin halusin”, hän sanoo.

”Olin päässyt opiskelemaan Tampereen yliopistoon hallintotieteen maisteriksi. Olin valtavan innostunut.”

Raskas kevät sai sydämen lyömään välillä holtittomasti

Kevät 2003 oli ollut Irmalle poikkeuksellisen raskas, vaikka hän oli ollut muutaman viikon opintovapaallakin. Satunnaiset rytmihäiriöt ja muut sydänoireet olivat pahentuneet niin, että sydän löi välillä rinnassa holtittomasti.

Kevään aikana hän oli hakenut apua useammalta lääkäriltä, mutta kukaan ei tuntunut ottavan häntä tosissaan.

Viikkoa ennen rippijuhlia Irma oli käynyt yksityisen erikoislääkärin vastaanotolla. Kardiologin mukaan sydänvaivoissa ei ollut kyse mistään vakavasta. Irman olo oli niin helpottunut, että asian uskalsi ottaa puheeksi rippijuhlien kahvipöydässä.

”Kakkua syödessämme kerroin vieraille, että minulla on ollut kummallisia sydänoireita, mutta ne ovat paljastuneet vaarattomiksi rytmihäiriöiksi”, Irma kertoo.

”Vähän huvittuneena totesin, että joskus ehkä saatetaan tarvita jotakin laitetta, jonka nimi on tahdistin.”

Iltapäivällä perhekuvissa hymyillessään Irma ei aavistanut, että muutaman tunnin päästä olisi tosi kyseessä.

Apua viime hetkellä – tahdistin asennettiin kiireellisessä leikkauksessa

Juhlien jälkeen mies ehdotti Irmalle yhteistä kävelylenkkiä. Koska Irmalle oli tullut tavaksi tarkkailla matalaa pulssia ranteestaan, hän päätti tarkistaa pulssin ennen ulkoilua.

Olo tuntui väsyneeltä, pulssi löi tasaisesti, mutta kumman voimakkaasti.

Mies pelästyi, kun Irma kertoi, että sydämenlyöntejä on minuutissa vain kolmekymmentä.

”Puolisoni vei minut kävelylenkin sijaan päivystykseen. Sieltä lääkäri passitti minut kiireellisesti ambulanssilla Tampereen yliopistosairaalan ensiapuun.”

Perillä lääkärit ihmettelivät, eikö potilas ollut menettänyt tajuaan kertaakaan viimeisen kuukauden aikana.

Aikaa hukattavaksi ei ollut. Irmalle asennettiin sydämen tahdistin iltayöllä kiireellisessä leikkauksessa.

Helpotusta ja järkytystä

Kun tahdistin kytkettiin päälle, Irma oivalsi, kuinka huonossa kunnossa oli ollut. Hän pystyi hengittämään ensimmäistä kertaa kuukausiin kevyesti ja vetämään keuhkot täyteen ilmaan.

Kotiin lähtiessään Irma sai käteensä kahden viikon sairauslomatodistuksen, kirjasen tahdistimesta ja kehotuksen elää normaalia elämää.

”Noudatin ohjetta kirjaimellisesti, ja loppukesällä maalasin bikinit päällä kotimme saunarakennusta. Todellisuudessa olin niin järkyttynyt tapahtuneesta, että yritin sulkea koko sairauden mielestäni pois.”

Toipumiseen meni lopulta koko kesäloma.

”Toipuminen oli rankkaa jo fyysisesti, ja ensimmäisten viikkojen aikana nukuin joka päivä päiväunet.”

Haava oli lähes 10 senttimetriä pitkiä, ja kivun takia nukkuminen kyljellä ei onnistunut ensimmäiseen kolmeen viikkoon.

Suurin yllätys oli kuitenkin se, kuinka paljon leikkauksessa verisuoniin pujotetut vaijerit tuntuivat.

”Jos esimerkiksi kumarruin poimimaan jotakin lattialta, tuntuivat vaijerit heilahtavan eteenpäin. Vähitellen tuntemukset helpottivat, kun vaijerit koteloituvat.”

Kuntoaan Irma ryhtyi kohottamaan entiselleen heti leikkauksen jälkeen kävelemällä ja pyöräilemällä.

Irma on aina ollut toimeen tarttuva, tunnollinen ja aikaansaava. Tahdistin on pakottanut hellittämään. Nykyään Irmalle on aiempaa enemmän aikaa miehelleen ja harrastuksille. © SARA PIHLAJA / OTAVAMEDIA

Oireita, joita ei tunnistettu

Jälkikäteen Irma on oivaltanut, että lääkärit eivät ottaneet hänen sydänoireitaan todesta sen vuoksi, että hän oli sairastuessaan 45-vuotias, perusterve nainen.

Ensimmäinen rytmihäiriö oli tullut ruokakaupan kassajonossa. Tuolloin tilanne meni nopeasti ohi. Kun sydän oireili uudestaan, Irma huolestui. Hän heräsi aamulla rytmihäiriöön, joka laantui seuraavan yön aikana, mutta palasi taas aamulla.

”Olin tuolloin opintovapaalla ja halusin käyttää sen tehokkaasti hyödykseni. Huonosta olosta huolimatta vein lapsen aamulla päiväkotiin ja lähdin viemään tenttikuorta yliopistolle”, hän kertoo.

”Muistan, miten henkeni salpautui matkalla ja tunsin rintakipua, mutta koska ne menivät ohi, jäin luennolle.”

Iltapäivällä Irma hakeutui kotipaikkakuntansa Nokian terveyskeskuksen ensiapuun. Rytmihäiriö tunnistettiin, muttei sen vakavuutta.

Kun tilanne tasoittui, Irma lähetettiin kotiin. Hänelle kirjoitettiin lähete holterointiin eli vuorokauden mittaiseen sydämen toiminnan seuraamiseen. Jonotusaika oli yli kuukauden.

Työterveyslääkärin mukaan Irma ei näyttänyt sairaalta. Toinen lääkäri kirjoitti puolestaan beetasalpaajia, jotka laskivat sykkeen noin 50:een.

Opiskelijaterveydenhuollossa lääkitys kehotettiin lopettamaan ja varaamaan aika mahdollisimman pian kardiologille – juuri hänelle, joka muutamaa päivää ennen rippijuhlia sanoi, ettei hätää ole.

Opiskelu pelastusrengas

Vaikka elämä tahdistimen kanssa vaati totuttelua, Irmalle oli selvää, että hän halusi jatkaa opiskelua. Syksyllä tahdistinleikkauksen jälkeen arki jatkui mahdollisimman samanlaisena kuin ennenkin.

”Tarrauduin opiskeluun, josta tuli pelastusrenkaani. Olin helpottunut, ettei sairaus ollut vaikuttanut esimerkiksi muistiini ja urakoin niin, että valmistuin maisteriksi lopulta kolmen vuoden opiskelun jälkeen keväällä 2004.”

Tunne oli upea – hän saavutti tavoitteensa, vaikka oli vain vuotta aikaisemmin ollut todella huonossa kunnossa.

Syksyn mittaan alakulo ja ahdistus alkoivat purkautua. Polttavimpana mielessä pyöri miksi-kysymys. Miksi juuri hänelle kävi näin? Hänelle, joka oli nainen parhaassa iässä, solakka ja noudattanut terveellisiä elämäntapoja. Irma laati myös testamentin – siltä varalta, että tahdistin menisi rikki ja elämä päättyisi.

Perheen ja ystävien lisäksi Irma sai tukea naapuriltaan, jolle oli tehty aiemmin sydänleikkaus. Hänen vinkistään Irma liittyi myös Nokian Sydänyhdistykseen, josta on saanut vertaistukea ja jonka paikallisosaston puheenjohtaja hän nykyään on.

Tahdistimesta huolimatta matkailu on Irmalle edelleen tärkeä harrastus. Irma miehensä ja tuttavaperheen kanssa Prahassa keväällä 2003. © SARA PIHLAJA / OTAVAMEDIA

Kohti rennompaa elämää

Irma käy sydänkontrollissa vuosittain. Tahdistin tarkastetaan tuolloin perusteellisesti ja samalla testataan sydämen syke.

Vuoden 2008 jälkeen Irman sydän ei ole lyönyt enää lainkaan ilman tahdistinta.

”Tahdistin on upea keksintö, enkä olisi enää elossa ilman sitä. Vuosien varrella olen oppinut hyväksymään sairauteni, vaikka se ei ole ollut helppoa.”

Tahdistin on vaihdettava määräajoin. Irmalle tahdistin on vaihdettu kerran. Rytmihäiriöitä laite ei ole poistanut kokonaan, ja joitakin kertoja hän on joutunut työpäivinä tai öiseen aikaan hakeutumaan niiden takia ensiapuun.

Kuusikymppinen opettaja nauttii työstään, ja tunnollisena ja tarkkana tekee usein iltaisin esimerkiksi uusia oppimateriaaleja. Tahdistimen takia liian pitkiä työpäiviä ja stressiä pitäisi kuitenkin välttää, jotta verenpaine ei nouse liian korkealle.

Viime jouluna Irman yläpaine oli miltei 250 ja alapaine yli sadan. Hänen oli jäätävä uupumuksen takia sairauslomalle, töihin hän palasi toukokuussa.
”Liian korkea verenpaine rasittaa sydäntäni ja lisää aivoinfarktin vaaraa. Tosiasioiden edessä olen joutunut opettelemaan uudenlaista, rennompaa suhtautumista elämään.”

Liikunta on Irmalle edelleen tärkeää, ja hän lenkkeilee usein. Lapset asuvat jo omillaan, miehensä kanssa Irma matkustaa mielellään. Normaalin lähtöselvityksen läpi ei tahdistimen kanssa voi kulkea, mutta matkaanlähdöt hoituvat silti sujuvasti. Nykyään Irma suuntaa miehensä kanssa entistä useammin mökille Poriin, jossa arjen kiireet unohtuvat ja mieli lepää.

Erityinen arjen ilonaihe Irmalle on, kun hänen pojantyttärensä Tara tulee kylään. Kaksikko puuhaa mielellään arkisia asioita yhdessä: istuttaa tomaatintaimia kasvihuoneeseen, tutkii lastenkirjoja tai leikkii.

”Olen kiitollinen, että olen saanut nähdä lasteni kasvavan ja olen heidän elämässään edelleen. Ilman tahdistinta en olisi myöskään saanut koskaan nähdä ihanaa lastenlastani.”