Irmeli Himman, 80, toive päästä syöttämään hevosta toteutui: ”Kyllä minä selvästi olen hevosten kanssa touhunnut, vaikka en sitä heti meinannut muistaa”
Irmeli Himma rakastaa eläimiä. Hänen unelmansa oli päästä palvelutalosta liikkumaan ja vielä rapsuttamaan karvaisia kavereita.
Irmeli ojentaa porkkananpaloja kohteliaasti huulillaan hampsivalle Mausielle palan toisensa perään.
Tallista kantautuu tasainen rouskutus. Mausie-tamma syö karsinassaan päiväheiniä ennen kuin se viettää hetken päivän asiakkaansa, Irmeli Himman, 80, kanssa.
Irmeli kurkistaa karsinan ovelta ja naurahtaa.
”Onpa se iso ja komea, mutta niinhän ne hevoset yleensä ovat.”
Irmeli jää seisomaan tallin kynnykselle.
”Annetaan sen syödä rauhassa, eikös tässä ole aikaa ihan hyvin”, hän toteaa.
Tallin pitäjä Jaana Laurinvaara nyökkää. Ei ole mitään kiirettä, hevosen luo saa mennä, kun siltä tuntuu.
”Hevosten kanssa parasta on juuri se, että ne eivät pakota tekemään mitään, niiden seurasta voi vain nauttia”, Jaana Laurinvaara sanoo.
Irmeli ja Tiina Eerikäinen silittelevät Mausieta. ”Sen karva on kuin silkkiä, tällaisiin kyllä aina ihastuu”, Irmeli huokaa. Susa Junnola
Eläinten parissa hevostallilla
Irmeli on tullut kirkkonummelaiselle Ilo Elää -tallille tervehtimään hevosia, sillä hän on nuorempana tykännyt touhuta eläinten, niin hevosten kuin koirienkin kanssa.
Aina nykyäänkin, kun hän näkee ulkoillessa jonkin karvaisen eläimen, hän pyytää päästä rapsuttelemaan.
Hevosia Irmeli on oikein kaivannut, sillä niitä hän ei arjessaan enää kohtaa.
Irmeli asuu palvelutalossa, eikä hän muistisairaana pääse enää itsenäisesti ulos.
Liikunnalliselle ja sosiaaliselle ihmiselle ovien sulkeutuminen on ollut kova paikka, sillä menohaluja kyllä on.
”Minä olen aina tykännyt pitää itseni liikkeessä”, Irmeli nauraa.
Kun Irmeli Himman aikuiset pojat keksivät puolisen vuotta sitten palkata äidilleen kerran viikossa seuraa Seurana-palvelun kautta, käytiin ihan ensimmäiseksi läpi Irmelin toiveet ja unelmat.
Niinpä Tiina Eerikäinen on syksystä lähtien Seurana-palvelun kautta viettänyt yhden iltapäivän viikossa Irmelin kanssa kävellen, uiden tai vastaantulevia koiria ihastellen. Hän on tänäänkin mukana hevostalleilla.
Ensin laitetaan kypärä päähän. Hetken arkailun jälkeen Irmeli muistaa, miten hevosten kanssa ollaan – rauhallisesti ja kuulostellen. Susa Junnola
Rauhoittava hevonen
Jaana Laurinvaara ojentaa Irmelille hevosharjan ja kysyy, haluaisko tämä vähän harjailla hevosta.
”Minä vielä tässä vähän ihastelen kauempaa, kun se on niin kovin iso”, Irmeli vastaa.
Jaana sukii ja puhdistaa hevosen valmiiksi.
Mausie seisoo rauhallisena, se on terapiahevosena tottunut kaikenlaisiin asiakkaisiin.
Jaana Laurinvaara tarjoaa kasvatustieteen ja psykologian ammattilaisena sosiaalipedagogista hevostoimintaa erityisesti lapsille ja nuorille, mutta myös aikuisille.
Mausie harjataan ja sen kaviot putsataan ennen työvuoroja. Susa Junnola
Joskus hän on toteuttanut vakavasti sairaidenkin haaveita hevosen selkään noususta.
”Ja hevonenko ei siitä kärsi, että ihmiset vaihtuu?” Irmeli huolehtii.
”Eivät kärsi”, Jaana toteaa ja kertoo, kuinka erityisesti keskittymishäiriöiset nuoret usein aika nopeasti rauhoittuvat ison hevosen vierellä.
”Olen ihan kamalan eläinrakas, mutta nyt en suoraan sanottuna ihan muista, että mitä eläimiä minulla on itselläni ollut. Hevosia oli meidän lapsuudenkodin naapurissa. Niillä sai ratsastaa, ja se oli ihanaa hommaa!” Irmeli kertoo.
Rapsuttelua ja porkkanoita
Nyt Mausie-tamma kuitenkin vähän jännittää vanhaa hevostyttöä.
Jaana ehdottaa siirtymistä kentälle, jossa Irmeli voisi rauhassa lähestyä hevosta ja ehkä syötellä vähän porkkanoita.
Kentälle päästyä Mausien raukea katse kiinnittyy Jaanan kädessä pilkottaviin porkkanoihin. Irmeli innostuu.
”Nyt muistan, että hevoset rakastavat porkkanoita ja leipää, minäkin voisin vähän syötellä.”
Irmeli ojentaa porkkananpaloja kohteliaasti huulillaan hampsivalle Mausielle palan toisensa perään.
”Tällähän on selvästi nälkä, annetaan lisää!” hän nauraa ja porkkanapussin sisältö hupenee hiljalleen Mausien hammasrivistön taakse.
Irmeli alkaa innostua. Hän ottaa hevosen riimusta kiinni ja taluttaa hevosta kentää ympäri. Hän rapsuttaa Mausieta kaulasta ja turvasta.
Jaana Laurinvaara pitelee Mausieta kiinni, mutta tammaa kiinnostavat vain Irmeli Himman tarjottavat. Susa Junnola
”Nyt minulle tuli mieleen, että oli se hienoa, kun laukattiin hevosilla, kyllä nämä osaavat mennä kovaa.”
Vettä. Irmeli muistaa, että vesi on hevoselle elintärkeää.
”Missäs sitä on, minä voisin hakea?”Irmeli kysyy, mutta Jaana lupaa, että Mausie saa vettä tallissa.
Irmeli jatkaa taluttelua ja hevoselle juttelua. Enää ei pelota lainkaan, vaan kädet ja jalat alkavat muistaa, miten hevosen kanssa ollaan.
”Tämä on niin ihana juttu, että ihan tippa meinaa silmään tulla”, Irmeli toteaa, kun palataan talliin.
Mausie siirtyy takaisin karsinaan mutustelemaan viimeisiä päiväheinänrippeitään.
”Se vesi”, Irmeli muistaa ja Mausien eteen kannetaan sanko.
”Sen muistan, että veden pitää olla puhdasta, se on hevoselle tärkeää. Jostain se tuli mieleeni”, Irmeli sanoo ja häntä naurattaa.
”Kyllä minä selvästi olen hevosten kanssa touhunnut, vaikka en sitä heti meinannut muistaa!”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 2/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti