Jääkiekko yhdisti parin Japanissa – Kimmo Hokkanen vihelsi tuomarina otteluita, kun rakkaus Hiromiin syttyi
Jääkiekko yhdisti Kimmo Hokkasen ja Hiromi Goton 22 vuotta sitten, kun Kimmo tuomaroi pelejä Japanissa. He haaveilivat muuttavansa Suomeen eläkkeellä, mutta odottamattomat asiat saivat heidät aikaistamaan suunnitelmaa.
Sendain maanjäristyksestä selviäminen lujitti Hiromi ja Kimmo Hokkasen suhdetta. ”Elämän ja kuoleman välissä on vain hiuksenhieno lyhyt hetki”, Kimmo sanoo.
Erotuomari Kimmo Hokkanen kutsuttiin vuonna 2000 pariksi kuukaudeksi viheltämään otteluita Japaniin. Kun matsi oli alkamassa, kuuluttajana toiminut Hiromi Goto esitteli itsensä suomalaiselle erotuomarille ja tarjosi apuaan.
”Töksäytin tökerösti, että jos on kysyttävää, palaan myöhemmin. Näin Hiromin ilmeestä, että taisin sanoa epäkohteliaasti. Jäälle lähtiessäni vein hänelle Suomen jääkiekkoliiton viirin ja suklaapatukan”, Kimmo Hokkanen muistelee.
Pelin jälkeen Hiromi kertoi seuranneensa jääkiekkoa lapsesta asti. Juttu luisti jo siksikin, että Hiromi puhui hyvää englantia.
Hiromilla oli taideopettajan työstään sopivasti talvilomaviikko, ja vieraanvaraisena hän esitteli Kimmolle Sapporoa.
”Aloitimme ystävyydestä, mutta vietettyämme muutaman illan yhdessä Tokiossa alkoi siinä olla muutakin”, Hiromi kertoo.
Yhteisiä mielenkiinnon aiheita löytyi, samoin keskinäistä kemiaa.
”Minua viehätti Kimmon viileys, jonka läpi kuitenkin huokuivat lämpö ja empaattisuus. Sovimme, että tulen kesällä Suomeen”, Hiromi muistelee.
Kimmoon kolahtivat Hiromin ystävällisyys ja toisen huomioiminen.
Vihkivala Kouvolan maistraatissa
Parin vuoden ajan Kimmo vietti lomansa Japanissa ja Hiromi Suomessa. Kimmo ihastui syvästi Japaniin ja Hiromiin. Vuonna 2002 hän jäi vuorotteluvapaalle leipurin työstään ja lähti kokeilemaan Japanissa asumista. Sitä varten oli piipahdettu Kouvolan maistraatissa, koska aviomiehenä Kimmo sai pitkän viisumin.
”Kulttuurishokkia ei tullut. Minusta Japani oli kaunis paratiisi, jossa kaikki ovat valtavan kohteliaita ja ruoka on ihanaa. Sopeutumista helpottivat erotuomarityö ja paikallisen jääkiekkoliiton kautta saadut kontaktit.”
Hokkaset vihittiin Kouvolan maistraatissa vuonna 2002, jotta Kimmo saisi Japaniin pitkän viisumin. © Hokkasten kotialbumi
Ensimmäiset vuodet
Kimmon ja Hiromin koti oli Kitahiroshiman kaupungissa kaksikerroksisessa omakotitalossa. Naapurit ovat vieri vieressä. Kun uusi ihminen muuttaa kadulle, hän käy esittäytymässä kaikille. Näin Kimmokin teki.
”Mennessäni Kimmon kanssa naimisiin läheiseni olivat hämmästyneitä nopeasta ratkaisustani, mutta äitini oli tyytyväinen, kun yli 30-vuotiaana vihdoin menin naimisiin. Japanissa avioliitto yhdistää myös suvut. Äitini muuttikin meille, koska hän sokeutui diabeteksen takia. Kimmolla synkkasi hyvin anopin kanssa. Äitini kuoli 1,5 vuotta sitten.”
Kimmo kävi intensiivistä japanin kielikurssia ja opiskeli myös yksityisopettajan kanssa. Riitoja välttääkseen Hiromi ei halunnut alkaa miehensä opettajaksi. Toki he puhuivat japania heti, kun Kimmon taidot kasvoivat. Kotikieli on jo vuosia ollut japani.
”Halusin oppia japania, jotta pääsisin yhteiskuntaan sisään. Tähtihetkiäni oli, kun kysyin tietä japaniksi ja ymmärsin vastauksen.”
Hiromi toteaa, että japanilaiset ja suomalaiset muistuttavat toisiaan: vähän vaikeasti lähestyttäviä, mutta jään murruttua hyviä ystäviä.
”Kimmo on hyvin kärsivällinen, pitkäpinnainen ja hyväsydäminen. Hän kohtelee kaikkia ihmisiä samalla lailla. Voin aina luottaa häneen. Kumpikaan meistä ei ole romanttinen”, Hiromi paljastaa.
Kimmo nauraa ostaneensa kerran Hiromille kukkia, ja tämä epäili hänen tehneen jotain pahaa.
”Minulla ei ole paineita muistaa tärkeitä päivämääriä, koska rouvakaan ei niitä muista. Kerran hän kysyi, menimmekö naimisiin kesällä vai talvella?”
”Joskus harvoin on pientä mykkäkoulua”
Japanin-vuosina Kimmo tiskasi ja pyykkäsi kotona, koska hänellä oli enemmän aikaa.
”Tässä riitti naapurin miehillä ihmettelemistä. Miehet tekevät Japanissa kauheasti töitä eivätkä osaa vapaallakaan muusta puhuakaan. Kukaan japanilainen mies ei kysy perheestä tai lapsista. Minä tykkäisin puhua muustakin kuin työstä.”
Japanilaiset eivät tykkää vitseistä, koska he analysoivat niitä liikaa. Kerran Hiromilla oli korva kipeä, ja hän pyysi Kimmoa katsomaan, näkyykö korvassa mitään.
”Huudahdin, että korvassasi on pesukone! Hiromi ei puhunut pariin päivään mitään, minä sitten pyytelin anteeksi. Joskus harvoin meillä on pientä mykkäkoulua. Yleensä eripura on silloin niin pieni, että sitä ei kannata vatvoa.”
Hokkaset piipahtavat usein kulttuuritalo Wanhassa rautakaupassa. Vanhasta kirjahallista he ottavat luettavaksi kierrätyskirjoja. © Linda Varoma
Kriisin paikka
Kimmo Hokkanen joutui Japanissa vuonna 2011 yllättävään leikkaukseen, jonka päälle iskivät vielä tuhoisa maanjäristys ja tsunami.
”Olin tuomaroimassa matsia, kun päässäni alkoi huipata. Toinen päätuomareista kyseli vointiani, sillä olin aivan kalpea. Vedin kuitenkin pelin loppuun, ja oloni parani hotellissa. Mutta aamulla lähti taju, ja minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Siellä todettiin kasvaimen puhjenneen vatsassani.”
Kimmo leikattiin Sendaissa. Edessä piti olla muutaman päivän kuntoutus ennen lentoa kotiin. Mutta 11.3. kello 14.46 maa alkoi täristä ja jytistä. Aivan Sendain lähistölle osunut maanjäristys oli voimakkain Japanissa 140 vuoteen. Järistyksessä ja sen aiheuttamassa tsunamissa kuoli 15 829 ihmistä, 5 943 loukkaantui ja 3 724 katosi.
”En ollut leikkauksen jälkeen pystynyt kävelemään paljoakaan, mutta laskeuduin letkuineni neljä kerrosta. Meidät evakuoitiin läheisen koulun liikuntasaliin. Siellä kuulin radiosta, että Fukushiman ydinvoimala paloi ihan vieressä. Tsunami ei onneksi sairaalalle asti yltänyt vaan pysähtyi 300 metriä alemmaksi. Tunteet tulivat pintaan, ja kyyneleet valuivat.”
Elämä on hiuksenhieno lyhyt hetki
Kokemus lujitti entisestään Kimmon ja Hiromin välejä. He ymmärsivät, että elämä ei ole itsestäänselvyys. Siitä täytyy nauttia aina, kun ollaan yhdessä.
”Elämän ja kuoleman välissä on vain hiuksenhieno lyhyt hetki. Tajusin sen katsoessa ruumispusseja sairaalan pihalla ja kohdatessani tsunamista selviytyneitä ihmisiä. Hiromille jäi maanjäristysten pelko, ja minä aloin arvostaa terveyttä.”
Parasta aikaa
Hokkaset olivat pitkään puhuneet Suomeen muutosta eläkkeellä, ja kaikki kesälomat he olivat viettäneet Kouvolassa. Koronatilanteen pahennuttua Japanissa Hiromi ehdotti Suomeen muuttoa.
”Suomessa on ihana luonto, puhdasta ja paljon tilaa. Suomalaiset ovat rehellisiä ja ystävällisiä, ja suomalaisuus Kalevalasta Marimekkoon kiinnostaa minua kovasti. Äitini kuoltua tuntui oikealta lähteä Suomeen, sillä myös Kimmon vanhemmat ovat iäkkäitä ja äiti kaipaa poikaansa kovasti.”
”Minä en olisi vielä halunnut lähteä, sillä minulla oli sopimus naisten jääkiekkomaajoukkueen tulkkina olosta Pekingin olympialaisiin saakka”, Kimmo Hokkanen kertoo.
Kouvolassa Kimmo alkoi opiskella logistiikkaa ammattiopisto Edukossa.
”Jos mentäisiin Japaniin takaisin, siellä on bussikuskeista pula.”
Hiromi on löytänyt uusia ystäviä kanteleensoiton kautta.
”Olen tyytyväinen elämääni, sillä olen löytänyt ystäviä ja omia asioita ilman Kimmoa. Japanista kaipaan vain ruokaa.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/22.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti